Kehäkettuilua Hämeenlinnassa

Onnistuneesti on saatettu taas yksi mätsäripäivä loppuun asti ja kainalossa makaa väsynyt pentu, joka oli vallan mainio tänään. Esimerkillisesti käyttäyty Linkki odotuksissa, vaihteli sylistä vähän toiseen ja pikkaisen piti alkuun mäyräkoiria ihmetellä, mutta sekin loppui nopeasti ja ihmiset oli vallan kivoja tuttavuuksia ja kaikilta olisi pitänyt vähän rapsutusta saada. Poika oli kuitenkin mainio seurapiirihai, eikä ohikulkevat autot ja lapset saaneet sitä hätkähtämään. Koiratkin oli ihan ok.

Kehässä meitä vastassa oli varsin tomera westie. Viime kerrasta Linkki petrasi huisisti tuomarin kanssa toimimista. Tuomari soi pari ihmetyksen sanaa rodulle, ei hän bortsuksi tätä olisi tunnistanut. Linkki antoi katsoa hampaat hyvin ja jätti ylimääräisen käsien mähläämisen väliin. Kropantunnustelu oli ihan ok, ja herra juoksikin vallan mainiosti epätasaisesta maastosta huolimatta. Kuitenkin saatiin sininen nauha, kun westie oli sen verran hurmaavampi, kuin meidän pitkäkoipi.

Kokoomakehässä oli kyllä tunnelmaa. 22 pentua ahdettuna pieneen kehään. Päästiin kuitenkin jaottelussa hyvin juoksemaan ensimmäisen viiden ison koiran joukossa ympäri ja voi että, pentu ei varmaan eläessään ole liikkunut yhtä hyvin, vaikka väsy jo painoikin. Tämän jälkeen tuomari kätteli osan porukasta pois, alkupäästä jäi me ja toinen bortsu. Mentiin yksikerrallaan ympäri, jonka jälkeen tuomari sanoi kättelevänsä loput pois ja jättävänsä ne enää jäljelle, jotka sijoittuu. Ihme ja kumma, edessä oleva bortsu käteltiin ulos ja kun tajusin viimein, että mehän jäätiin neljän parhan joukkoon - noh, ilme oli varmasti hieno. Loppujen lopuksi meidät ohjattiin neljännelle paikalle. Minä kun alkuun manasin, ettei varmasti sijoituta, mutta ai, että mikä riemu! Saatiin ruma heijastinpanta, joka on vielä ihan liian iso (ja vieläkin ruma), söpö käsintehty ruusuke ja kiva pokaali!

Ilta oli kyllä mukava, kun oli paljon tuttuja ihmisiä, kivoja koiria ja menestystäkin tuli näinkin paljon, vaikka minä kovasti mainailin, ettei tämmöisen koiran kanssa haeta kun sinistä nauhaa ilman sijoitusta. Ja pääasiassahan me tultiin vaan sosiaalistamaan kaveria ja hakemaan kehäkokemusta, sekä tapaamaan tuttuja. Kiitos siis seurasta tovereille!

Pentujen SIN 4

Kasvanut pentu!

"Herranjestas! Miten paljon se on oikein kasvanut?!" - vierailemassa ollut ystävä.

Linkkikö? Kasvanutko? Minä mitään ole huomannut, sama syliinmahtuva mustavalkoinen tollo se on kuin aina. Kuukauden aikana on kyllä tullut huomattua muuta muutosta (muttei se mielestäni korkeutta ole kasvanut, tai sitten vain olen onnistunut ohittamaan sen vaiheen hyvin). Liike on tasapainottunut hirmuisesti, pentu ei ole enää niin honkkeli kuin se oli silloin tullessaan. Jotain pientä lihastakin taitaa löytyä ja muutenkin motoriikka on parantunut huimasti.

Linkin kanssa on nyt suunnitelmissa mennä 31.7 kokeilemaan siipiä uuteen mätsäriin, josko sieltä jotain iloista tarttuisi mukaan ja nyt viimein se video, jonka lupasin teille! Toivottavasti näkyy!

Voihan aurinkoinen sää

Huh hellettä sanon minä. Ei nämä aurinkoiset päivät ole tehty mihinkään muuhun kuin löhöilyyn. Linkin kanssa otettiinkin rennosti ja istuskeltiin varjossa, minä lukemassa kirjaa ja pentu syömässä luuta. Kunnes... Nousin ylös jaloittelemaan ja kävellessäni koiran ohi, mokoma murahti. Kah vain, pennun perhana luuta puollustamassa. Eihän sellainen ole hyväksyttävää - ainakaan minun mielestäni. Vaikka syyttä suotta en koiran safkoihin mene koskemaan, en silti siedä, että minulta niitä puollustetaankaan. Linkki tuntui vallan hämmentyvän, kun pieni ärinä ei saanutkaan minua poistumaan saaliin luota, vaan joutui poika kovaan (tosi kovaan, viisi toistoa taisi kestää) luopumistreeniin. Ei siinä kauaa nokka tuhissut, kun luun sai ottaa herralta miten mieli ja hyvä niin. Toistettakoon seuraavalla kertaa, kun tilanne ja aika luun syömisen sallii. (Kokeeksipa menin vielä räpeltämään pennun iltaruokaa lisäten nappulaa kippoon syömisen ajan, eikä mitään huulien nostelua tai ärinää ilmennyt.)

Kasa videoitakin minulla olisi. Tämän päivän patukkaleikeistä, sekä perusasentotreenistä ja muutama lenkkivideokin. Tarkoituksena olisi saada editoitua noista yhtenäinen kyhäelmä, mutta pahalta näyttää, kun lenkkivideot on puhelimessa, eikä puhelin suostu luovuttamaan materiaa koneelle, jotta kivasti voisin editoida sen muiden kanssa samaan syssyyn. Noh, ehkä keksin vielä oivan ratkaisun tähänkin probleemaan, tai saatte vain leikkivideota ja treenivideota. Ha! Ikään kuin se suuri menetys olisi. Tai sitten pitää vain ryhdistäytyä ja lähteä kameran kanssa metsään. Se on se isompi ongelma, ehkä. Noh, loppuun vielä parit kuvat patukkaleikeistä. Taistelutahtoa pennulta ainakin löytyy.

Pentutomera

Hieman alta kuukauden aikana meidän blogiin on eksynyt 32 lukijaa, sekä katselukertoja on roimasti yli tuhat. Wau, en olisi uskonut tavallaan tällaiseen suosioon, mutta näemmä meidän touhut kiinnostaa ja meikäläinenkin osaa kirjoittaa sen verran selvästi, ettei ihmiset juokse huutaen pakoon.

Mitäs meidän elämään sitten? Hyljättiin pari päivää sitten viimeinen kulmahammas teille tietämättömille ja muutenkin koko purukalusto alkaa näyttää siltä, että hampaiden vaihtuminen alkaa olla finaalissa - jes. Ehkä se puremisvimmakin vähenee pikkuhiljaa? Kolmisen viikkoa, nelisen viikkoa ollaan kutakuinkin yhdessä taivallettu ja pennulla alkaa olla selvät luoksetulokäsky, istuminen ja ruokailu. Se matkustaa moitteettomasti autossa, on sisäsiisti ja varsin lunkki vilkkailla koira/ihmispaikoissa. Hihnassa roikkuminen ja näpsiminen on vähentynyt huomattavasti. Hihnassa roikutaan enä hyvin väsyneenä ja turhautuneena. Muuten pentu pelaa hyvin yhteen hiileen kanssani.

Ollaan opiskeltu perusasentoa ja paikallaoloa, sekä katsekontaktia. Kaikissa toki löytyy kehittämisen varaa, mutta perusteet on menneet perille. Paljon on vielä opittavaa, mutta yksinomaan arki, hihnakäytös, yksinolo ja sisäsiisteys on sellaisia juttuja joista en tykkää tinkiä. Minusta koiran kanssa on mahtava käydä lenkillä, mutta siitä menee maku, jos koira riuhtoo sinne tänne ja hieman tuonnekin. Tietysti itse olen niin metsän lapsi, että mieluummin kävelen tuonne metikköön ja päästän koiran vapaaksi, vaikka tiedän, että pitäisi suunnata enemmän lenkkejä tuonne hulinan suuntaan, jotta kaupunkikävelykään ei koituisi ongelmaksi.

Nenäkästä käytöstä

Pennun kanssa arkipäiväisten asioiden opettelu on välillä rasittavaa, mutta mitä mainioimmin kuitenkin nuorimies on omaksunut tämän talon tapoja. Ahneelta pikku kaverilta kiellettiin keittiöön meneminen kokonaan, ihan vain syystä, että se pomppii pöydille etsiessään ruokaa ja on koiran omaksi parhaaksi, ettei se heeboile keittiössä omia aikojaan ja vahingossa rämäise vaikka hellaa tai jotain muuta vastaavaa päälle. Pikku hiljaa kotona ollessa ollaan voitu purkaa barrikaadeja keittiön kahden oven edustalta. Pentu saattaa kuikuilla rajalla, mutta pari kertaa olen yllättänyt sen keittiöstäkin. Mokoma. Jos itse menen keittiöön ja jätän oven auki, ei pentu sinne tule. Pari kertaa ollaan saatu ruokaillakin rauhassa ilman ahnetta mustaa kuikuilemassa ovelta.

Ylempi kuva kuvaa minusta hyvin koiran ja omistajan yhteistä retkeä. On pitkä tie kuljettavana, eikä ikinä tiedä mitä on seuraavan mutkan takana, vaikka kuinka koittaisi arvailla. Koira tahtoo mennä oman elämänasenteensa takia kovaa vauhtia eteenpäin, mutta omisttaja vielä vähän himmailee ja ihmettelee mahdollisuuksia, mistä valita. Voi olla helppoa, voi olla vaikeaa. Koiran ja omistajan suhdetta voidaan kovasti koetella erilaisin hankaluuksin, mutta jokaisen ongelman kanssa pitäisi löytää toimiva toimintatapa muistaen, että ylisuorittamisesta ei ole kenellekkään mitään hyötyä. Minusta koiraharrastuksen plussapuolet kuolee siinä, kun koirasta tulee vain kilpakumppani, jonka kanssa vain treenataan, treenataan ja treenataan. Ei nautita koiran hyvistä puolista kisa- ja treenikenttien ulkopuolella. Minusta on ihanaa, kun saan kulkea koiran kanssa metsässä ja kiire ei ole mihinkään kilpailuihin. Tässä vaiheessa on tärkeää luoda suhde ja hyvä fiilis tekemiseen, eikä vain mennä hampaat irvessä kohti tavoitteita. Hyvän suhteen pohjalta on helpompi lähteä rakentamaan kisasuoritusta. Suhteen toimiessa ja parin painaessa yhteen hiileen varmasti kaikki muukin on helpompaa. Hyvä tätä kirjoittaessa on se, että mustavalkoinen nukkuu kainalossa nähden omia uniaan.

Tehtiin tänä aamuna Linkin kanssa myös ensimmäinen makkararuutu - ilman sitä makkaraa kylläkin, mutta pentu hämmästyttää minua. Tiesin sillä olevan nenää, mutta sillä on paljon enemmän nenää kuin oletin. Tarkasti ja systemaattisesti se kävi ruudun lävitse imaisten kaikki palkat kitusiinsa. Syynäilin itsekin vielä jälkeenpäin ruutua ja totesin ettei sinne kyllä jäänyt yhtään mitään. Pentu ei hairahtanut kertaakaan ruudun ulkopuolelle, vaan kävi ihan kokonaan ruudun läpi ja lopetti lopettamiskäskyn saatuaan. Näppärä eläin, ei siinä mitään. Pari kuvaakin tuli napsaistua aamun suorituksesta.

Ei sade meitä kaada!

Jos jotain koirien kanssa olen oppinut, niin sen, etten ole tehty sokerista. Ja äskeisen lisäksi myös sen, ettei aurinkokaan sulata minua. En oikein ole viihtynyt kesäisin kummassakaan, en sateessa, enkä auringossa, mutta nykyään melkein nautin raikastavasta kesäsateesta, vaikka tämän päivän sade muistutti enemmän tulevasta syksystä, joka luo taas uudet haasteet meidän elämäämme.

Sateesta huolimatta siis ollaan päivystetty pari päivää jo kävelytiellä autotien vierellä pari kertaa päivässä. Tarkoitushan on kitkeä opittua autojen jahtausta pois, projekti on varmasti pitkä, mutta pentu pysyy nykyään jo lähellä, eikä sinkoile sinne tänne. Plussat meille. Kyllä tämä tästä.

Niin, lähdettiin me tänään sitten näyttelytreeneihinkin, vaikka satoi. Vähän epäilin, että ollaan ainoat paikalla, mutta olihan siellä meikäläisen lisäksi myös kaksi muuta sankaria. Koko hiekkakenttä lainehti vedestä, mutta tulipahan testattua, ettei Linkistä löydy mitään ylenpalttista prinsessamaisuutta, vaan nuori herra käveli ihan tyynesti lätäköiden läpi. Junnu oli hiljaisin treenikoirista, thanks god, ettei se ole kovin äänekäs. Leikittiin ensin kovasti ja juostiinkin vähän, ennen kuin katos, mikälie oikealta kutsumanimeltään vapautui. Koska ohjaajia ei ollut saapunut paikalle, vähän lintsasimme duuneista ja puhuttiin aika paljon itse treenaamisen sijaan.

Sai pentu kuitenkin tehdä. Pari kertaa tönötettiin kameralle, imuttelin istu - maahan vaihtoa, sekä opeteltiin paikalla olemista istuallaan ja luoksetulemista luvan kanssa. Näppärä laps, ei haitannut haukkuvan koirat tai hengailevat ihmiset, kun tehdään duunia, niin oli pennun ajatukset siinä duunissa. Loisto kakru kyllä. Linkin iässä Oca muistutti lähinnä kävelevää katastrofia kuin koiranpentua.

Kotimatkalla etsittiin kaupungin Mustista ja Mirristä ruokaa, mutta eipä ollut meidän safkaa isoissa säkeissä kuulunut sinne kolmeen viikkoon, eikä tietoa ollut koska tulee lisää. Noh, toivottavasti lähiMusti ja Mirri toimii ja saadaan ruokaa. Viitsisi millään ostaa pientä säkkiä, kun iso on niin paljon helpompi.

Mukelo 5kk

Perhepotretti pentuepäivältä

Kuvassa olevat koirat omistajineen: Tauno (isä), Jas (veli), Mette (emä), Musca (sisko), Mitzi, Rocky (veli), me, Sinna (sisko) ja Isla (sisko)

Kuvasta kiitos Ibrahim Ertürk!

Mietteitä koirasta, omistajuudeta ja harrastuksista

Uusi koira luo aina uteliaisuutta kaveri-, harrastus- ja koirapiireissä. Kaikilla on hirmuisesti kysymyksiä, enkä minäkään niiltä säästynyt, kun pieni mustavalkoinen eläin asteli taloon. Hyväksynnän sain itselleni tärkeimmältä ihmiseltä ja lupauksen hänen työpanoksestaan koiran koulutukseen. Enää oli jäljellä vain koko muu maailma.

Minun kohdallani ensim
mäinen oma koira kiinnitti minut niin tiukasti koiramaailmaan, etten voinut edes kuvitella olevani ilman koiraa. Surun kohdatessa meidät, olin hukassa. Ihan kuin olisi kulkenut ilman lyhtyä pimeässä luolassa etsimässä pois pääsyä, joka ei kuitenkaan ollut ihan kulman takana. Olin hukassa itseni kanssa, koska päivittäiset rutiinit hukkuivat. Kävin kolmesti päivässä silti ulkona, hiplailin Ocan pantaa ja tunsin itseni yksinäiseksi aina niinä hetkinä, kun mies ajoi yövuoroon. Olin oikeasti yksin pitkästä aikaa.

Linkki ei ollut ensimmäinen vaihtoehtoni. Oli toinen pentue, josta haaveilin koiraa jo Ocan aikana, mutta päätin antaa sen olla. Ei pentua. Muistan sanoneeni, etten halunnut pentua vielä tähän tilanteeseen, kun kaikki oli jäänyt edellisen kanssa kesken. Heti Ocan poismenon jälkeen minulla oli kiikarissa mainio viisi vuotias seefferinarttu, jota en kuitenkaan päässyt koskaan edes katsomaan. Narttu ei siis ollut meitä varten. Hetkeksi luovutin koko koiran etsimisen, mutta ajoittain ajatus nousi mieleen. Enemmänkin päivittäin, mutta se pari kuukautta minkä olin ilman karvaista ystävää tuntui pieneltä ikuisuudelta. Taisin ehtiä välissä vajoamaan epäitoivoiseen "ei-enää-koiraa-koskaan"-ajatukseen. Hups. Silmiini osui seuraavaksi saksanpaimen uros, jota ajelinkin katsomaan. Potenttiaalia oli kolmivuotiaassa hirmuisesti, mutta niin oli myös töitäkin. Aikaisemmin koira oli ollut jämerällä miehellä, enkä tuntenut itseäni kovinkaan varmaksi sen kanssa. Nätistihän se kulki hihnassa, teki makeasti, mutta silti massiivisen, ison koiran uudelleenkoulutus pelotti. Ystäväni kertoi minulle samana päivänä, kun laitoin saksanpaimenesta mailia bc:n pennusta.

BC rotuna ei ollut vieras - ei millään tavalla. Alkuvuodesta silmäilin BC yhdistelmiä miettiessäni seuraavaa koiraa edellisen rinnalle. Ennen Ocaa olin harkinnut BC:tä. Jotenkin se oli vain jäänyt. Minulle BC ei ole mikään elitistirotu, vaikka onhan fakta, että agilityn ja tokon huipulla ovat -mitkäs muutkaan kuin bordercolliet. BC on koira siinä missä muukin ja totesin, että syteen tai saveen, katsotaan nyt tämäkin vaihtoehto, kun Porin reissu ei ollut tarpeeksi. Noh, lopputuloksen näette. Link kotiutui meille, eihän sitä enää sinne voinut jättää. Olin kohdannut Sen Oikean. Se fiilis - ei sitä voinut sanoin kuvailla.

Moni kritisoi, isompi osa ihmisistä toivotti onnea ja mitä tärkeintä - minä tunsin olevani eheä. Ja tunnen edelleen. Koiramainen arki on ottanut taas vallan minusta ja mikään ei ole ihanampaa kuin touhuta pennun kanssa, opettaa sille elämän aakkosia ja parasta on se, kun pentu käpertyy illalla kainaloosi nukkumaan ja nuolaisee kättä. Link on luonteeltaan niin erilainen kuin Oca, joka vetäytyi syrjään, vaikka tahtoi olla tapahtumien keskipisteessä. Link haluaa olla ja on. Nuori mies on mahtava koiranalku ja minä en olisi ottanut sitä, ellen tietäisi, että lähipiirini tukee ajatuksiani kokonaan.

Mitä pennun kanssa sitten tullaan tekemään? Ha, harrastuskoiraksihan se tuli, mutta ennen kaikkea ystäväksi, täyttämään tyhjää koloa sydämessä ja antamaan omaa elämänasennettaan myös minun puuhiini. Ocalta opin paljon, mutta Link tulee opettamaan minulle vielä lisää asioita, omat seikkansa ja näkemyksensä maailmasta. Toivon pennun johdattavan minut eri tavalla koirankoulutuksen saloihin. Viemään minua eteenpäin kouluttajana ja ihmisenä - persoonana. Näkemään enemmän virheitäni, mutta myös hyväksymään ne ja kehittymään.

Pennusta tulee varmasti oiva tokokoira, mutta samalla toivon sen johdattavan minut uusien lajien puoleen. Kuten jälki ja haku, agilityä unohtamatta. Mikään kiire meillä ei ole, ei todellakaan. Onhan meillä koiranelämä aikaa.Paimennuksen pariinhan pentu minut jo vei - ensimmäisen kerran ottamaan kontaktia tuollaiseen lajiin. Vau.

Nyt kun katson vieressäni kerällä nukkuvaa mustavalkoista olentoa, en voi olla kuin iloinen, että tartuin tähän Mahdollisuuteen. Ei se vie surua pois Ocasta, mutta se antaa huimasti voimia jaksaa eteenpäin.

Lepää rauhassa rakkain, paikkasi on täytetty, mutta unohdukseen et koskaan jää. Olet kuitenkin se ensimmäinen, vain yksi voi olla ensimmäinen. Kiitos.

Aurinkoinen päivä paimennuksen merkeissä Vantaalla

Aurinkoa, uusia maisemia ja mukavia ihmisiä. Niistä on kiva pentuetapaaminen tehty. Matkattiin Vantaalle isä Taunon emännän lampaiden (ja itse isän) luokse. Mukavasti paikalle oli saapuneet jokainen pentu, sekä emäkin nähtiin samassa tilaisuudessa. Vau. Link oli suhteellisen samankokoinen veljensä Jasin kanssa, kun taas Rocky huiteli ihan omissa sfääreissään. Siskot taas olivanveljiään pienempiä, mutta kohtuullisen tasainen pentue ja oli mukava päästä tekemään tuttavuutta muidenkin omistajien kanssa. Itse olen aikaisemmin tavannut vain Linkin emän ja siskon.

Päästiin kokeilemaan jokainen miten pennut reagoivat lampaisiin. Linkin kohdalla koira meni enemmän saaliilla, mutta oli selvästi kiinnostunut lampaista, vaikka vähän ulalla siitä mitä tehtiin. Joski (Taunon om.) vei pennun lampaille, kun en itse uskaltanut mennä lampaiden sekaan pieneen aitaukseen. Linkillä ei kuitenkaan ollut mitään sijaistoimintoja lampaiden kanssa. Toivottavasti päästään vielä uudemman kerran lampaille kokeilemaan pentua, josko se paimennusviettikin jostain löytyisi.

Muihin pentuesisaruksiin tutustuttiinkin sitten uimisen merkeissä. Pojista kaikki oli aikalailla vesipetoja, mutta tytöt ujostelivat vähän vettä. Oli kyllä bortsunsekaista meisinkiä, kun mukana taisi olla peräti yhdeksän koiraa, kun mentiin uittamaan pentuja ja aikuisia väliaika viihteenä. Meinasi joku mokoma pikkumusta tuupata minutkin ojaan molskimaan, onneksi pennuilla ei ole vielä niin paljoa painoa, että saisi meikäläisen hirveästi horjumaan.

Mukava päivä tosiaan oli, vaikkakin kuuma. Oli väsynyttä pentua ja väsynyttä ihmistä siinä vaiheessa, kun kotiin saavuttiin. Pari kuvaa alla, ehkä lisää on tiedossa, kun saan muiden ihmisten kuvaamat kuvat käsiini, mikäli lupa julkaisuun heltiää.

Itsellenihän paimennus on täysin vieras laji, mutta mielenkiintoista oli seurata pentujen reaktioita lampaisiin, sekä seurata vanhemman koiran työskentelyä taitavan ohjaajan kanssa. Vau. Tuntuu mahdottomalta miten tuommoinen voisi koskaan onnistua meiltä, mutta eihän tätä ole kaivoon heitetty. Paimentaminen on varmasti kivaa, kun siihen pääsee enemmän sisälle. Kovasti on uhattu, että jos paimennukselle antaa pikkusormen, vie se koko käden. Noh, sitä odotellessa, kun meillä on omakotitalo ja lauma lampaita takapihalla. Eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Metsänpeikko tahdon olla, sankar jylhän kuusiston...

"Käytiin pennun kanssa tuossa aamussa mustikkametsällä. Tarkoituksena oli saalistaa ainekset mustikkapiirakkaan, mutta olinkin unohtanut, miksi koiranpentua ei pitäisi ottaa mukaan. Kun löydät itse MAHTAVAN mättään ja aiot kerätä marjat parempaan talteen, sinkoaa eräs mustavalkoinen salama vähintään neljäkertaa puskan pahki, ennen kuin kerkeät juuta tai jaata sanomaan. No, sinne meni ne mustikat. Loppujen lopuksi sain puolirasiaa kerättyä ja lopulta telmin pennun kanssa varvikossa. Olihan meillä kivaakin. Reporanka otus ainakin makoili pitkin pituuttaan lattioilla ja kuva, noh, kuva otettiin itselaukaisimella ja jokseenkin kymmenen sekunttia aikaa asettua pennun kanssa on hirmu vähän. Koiraa ei kuitenkaan vahingoitettu kuvauksessa, vaikka näyttääkin siltä, että kuristan pentua. Ei huolta, jos olet joskus koittanut ottaa rentoa kimppakuvaa koira kainalossa, tiedät kyllä miksi se näyttää AINA siltä, että kuristat koiraa.

ps. pentu tiputti molemmat alakulmurinsa. Toinen hukkui matkalle, mutta toisen sain talteen!"

Edellisen lainauksen löin facebookiin reissumme jälkeen ja liitin mukaan yllä olevan kuvankin. Siinä oli kokonaisuudessaan meidän reissumme. Pennulla oli harvinaisen kivaa ja se veteli bortsuhepuleita pitkin sammaleikkoa, keskittyi terrorisoimaan minun mustikanpoimintaani ja kyllä me leikittiinkin ja rällättiin yhdessä väsymykseen asti. Tosiaan, Linkki luopui myös kahdesta kulmahampaastaan ja tähän päivään mennessä on poskestakin irronnut kaksi hammasta, joista pienempi on minulla tallessa.

Näyttelytreenit Hämeenlinnan kaupunginpuistossa

Huh hellettä. On tässä pari päivää ollut kirjoittamatta juurikaan mitään, mutta meidän arki on rullannut samalla tavalla kuin ennenkin. Ollaan lenkkeilty, uitu, vähän reenailtu naksuttimen kanssa. Lähinnä panostettu enemmän hihnakäytökseen ja lähellä pysymiseen.

Eilen olikin näyttelytreenit ja kas kummaa, löysin itsenikin rivistä, vaikka tarkoituksena oli mennä vain palloilemaan ja leikkimään pennun kanssa. Liekkö lievä pelastusreaktio siltä, etten joutunut pikkukoiran hihnan päähän. Oltiin reippaasti ennen muita paikalla, niin pentu sai touhuilla kanssani vapaana, leikkiä ja tulla luokse. Tervehdittiin siinä myös paria kesäteatterin näyttelijää ja ohitettiin telmiviä lapsukaisia. Linkki tsemppasi hienosti, ja otti hyvin kontaktia suuremmastakin häiriöstä huolimatta. Mahti pentu se.

Itse JH/näyttelytreeneissä me edustettiin nuorinta koirakkoa ja Linkin rakastama Zira-belgi oli edellemme jonossa, kun toiseksi suurin koirakko oltiin. Pentu jaksoi hienosti tönöttää, antoi ylistevuotavaa rakkauttaan "tuomarina" toimivalle miehelle monesti. Juostiin ryhmässä ympyrää, tehtiin kolmiota, mentiin edestakaisin, seistiin, kierrettiin kehää ns. väärään suuntaan ja huh hellettä kun saikin juosta. Ryhmässä juostessa pentu tahtoi kovasti kaahottaa edellämenevän perään, mutta viimeisellä kertaa se hiffasi, ettei auta kaahottaminen, vaan palkitsevampaa on seurata minua. Yksin se otti näppärästi kontaktia ja ravasi kivasti. Pari kertaa pysähtyi automaattisesti seisomaankin kauniisti. Ehkä me tästä pojusta leivotaan vielä näyttelytähti (kröhöm, haetaan se yksi H ja sanotaan kiitos).

Rankan treenin jälkeen palauduttiin vielä uimaan. Rannalla oli myös niin kivoja lapsia, jotka puhuivatkin vielä pojulle, voi herranjestas. Nopeasti kuitenkin lapset unohtui, kun nuori herra pääsi uimisen makuun. Siellähän se taas molski kuin vanha tekijä, eikä millään olisi tahtonut tulla pois.

Vain yksi voi olla ensimmäinen: ensimmäinen mätsäri

Voihan mätsärit. Pallottelin pitkään lähdenkö, vai enkö lähde, mutta tulipahan sitten lähdettyä. Matkaseurana meillä oli kaverini Jenni ja käytiin kaupungista ottamassa kyytiin Jassu ja Jehu. Mätsäripaikka oli eksoottisin, missä tähän mennessä olen ollut. Nimittäin hevostallin piha. Kehät oli asetettu kauniisti hiekkaiselle ratsastus(?)kentälle (luojan kiitos ei tuullut). Koiria oli kohtuu vähän, liekko sitten sen takia, että kehiä oli tasan kaksi. Isot koirat ja pienet koirat. Ei omaa luokkaa edes pennuille.

Paikalla Linkki käyttäytyi hienosti. Se ei paljoa ressannut ja makoili jaloissani pitkin pituuttaan välillä tökkien Jehua. Pojat olivat nätisti keskenään, vaikka viimeksi oli pientä yli-innostumista havaittavissa. Me päästiin ensimmäisenä kehään - juoksemaan edelläkin vielä kaiken kukkuraksi ja pariksi meille osui mikäs muukaan kuin toinen bortsu. Uros oli jo aikuinen, huimasti kehäkokemusta omaava kaveri.

Pentu kuitenkin esiintyi hyvin, ravasi kauniisti ja seisoikin vähän sinne päin. Tuomarille ei olisi tahtonut näyttää hampaita, mutta tuomari lähestyikin hieman huonosti nuorta koiraa, eikä antanut sille aikaa vaan kävi suoraan suuhun kiinni. Loppukopelointi oli pennulle ihan ok. Kuitenkin ymmärrettävästi tavallaan saatiin sininen nauha - juurikin kehäkokemuksen puutteesta. Laittoi itseäni hieman naurattamaan, mutta ei se mitään. Sinisten kokoomakehässä meillä oli pieniä ongelmia ensin juoksemisen kanssa, kun en osannut sovittaa vauhtia pennun vauhtiin sopivaksi. Meidät osoitettiin viimeisten joukossa ulos, tuloksena siis SIN-.

Hirmu ylpeä olen lapsesta! Nätisti se oli ja esiintyi, vaikka seisomista liioin ole harjoiteltu, saati sitten juoksemista. Mehän mennään pitämään kehään vain hauskaa ja etsimään kivoja kokemuksia. Kehuja saatiin naperosta myös ulkopuolelta ja pistihän se hymyilyttämään. Kuuman ilman päätteeksi pääse pentu, yllättäen, uimaan. Voi sitä riemun määrää pienessä bortsupojassa.

Ensin treenattiin mätsäripaikalla vähän miten pitäisi mennä ja tehdä, ja miten pentu toimii noinkin suuressa häiriössä. Linkki sanoi höpsis ja teki kaiken pyydetysti. Jehu taas oli sitä mieltä, ettei pentua kuvata vaan häntä.

Sitten kehään. Voin kertoa että hiekka on tähän asti raskain alusta juosta, millä olen joutunut koiraa esittämään. Pentu oli näppärä. Alimmassa kuvassa höntsäillään, kun paria kopeloidaan, eikä meidän tarvinnut olla skarppina. Loppukevennykseksi vielä pari kuvaa piisamirotasta uimassa!

Nuorimies treffaa: Zira-belgi

Perjantaitreffit suuntautui Lammille. Jenni ja Zira-belgin kanssa sovittu touhuilupäivä laitettiin käytäntöön ensin uimiselle ja sitten lenkkeilyllä. Linkki hurmasi vanhan Zira-mamman käytöksellään, eikä belgi ollut moksiskaan pennusta, ne jopa leikkivät.

Linkki oli tavanomainen oma itsensä - vettä nähdessään mustavalkoinen ei sitten muusta tietänytkään. Jouduin minäkin liinan päässä kulkemaan hyvän matkaa matalaa rantaa, että nuoriherra pääsi polskimaan. Parikertaa junnu sai mennä ilman liinaakin, mutta sai sen käydä hakemassa poiskin, ettei pentu eksy liian pitkälle. Linkillä oli hirmukivaa. Päätti se pompata kaadetun veneenkin päälle - liekkö meistä sitten pitäisi tulla vepekoirakko?

Lenkille pakattiin koirat autoon ja suunnattiin pururadalle. Nuori mies metsästi muurahaisia ja olisi halunnut mennä lutaamaan juuri niihin kaikista mutaisimpiin ojiin. Pennulta alkoi kuitenkin virta hiipua. Kovasti se kuitenkin yritti ja teki ja paineli "vapaana" liina perässään.

Tämän postauksen kuvista kiitos kuuluu Jennille!

Molskis

Olipahan päivä - etten sanoisi. Puolet aamupalasta naksuttelin pennulle katsekontaktin pitämisestä ja hyvin nuori mies tuntui sisäistävän sen, mitä tässä nyt haettiin.

Käytiin koko porukan voimin samoilemassa metsässä ja uimaankin eksyttiin samalla. Linkki kulki kauniisti n. 1/4 osalenkin liinan päässä ja lopumatkan vapaana hassutellen. Pentu tuli nätisti (ja vauhdikkaasti) luokse käskystä, eikä pölhöillyt omiaan missään vaiheessa. Vettä bongatessaan tuli nassikalle hirmuinen kiire, mutta löityi ne korvat silloinkin.

Linkki sai uiskennella hyvän aikaa jorpakossa ja kirmailla metsän siimeksessä meidän ihmisolentojen nauttiessa luonnon antimista. Mustikat maistuivat pirun hyvältä tuolla umpimetsikössä. Ensikerralla pitää vain muistaa ottaa vesipullo mukaan meille ihmisillekin, kun ei viitsitty molskahtaa koiran kanssa uimasille.

Takaisin päin tultaessa sai mieskin tutustua uuden koiran taluttamiseen ja sen vaatimiin nikseihin, mutta hyvin pojat hoitivat homman kotiin, kunhan mies vain muistaa, että Linkki on pentu ja sen, ettei Linkki ole Oca. Kovasti sai ohjeistaa ja koulia, mutta kyllä niistä vielä oiva parivaljakko saadaan.

Fiksailin myös hieman blogin ulkoasua, kun NM. teki meille hienon bannerin. Omaa käsialaa on nuo sivukuvat ja lisäsimpä siihen kalenterin puolikastakin, sekä infoa meistä kahdesta - enemmän itsestäni, kun pentuun vasta tutustutaan.