sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Nuorimies treffaa: Zira-belgi

Perjantaitreffit suuntautui Lammille. Jenni ja Zira-belgin kanssa sovittu touhuilupäivä laitettiin käytäntöön ensin uimiselle ja sitten lenkkeilyllä. Linkki hurmasi vanhan Zira-mamman käytöksellään, eikä belgi ollut moksiskaan pennusta, ne jopa leikkivät.

Linkki oli tavanomainen oma itsensä - vettä nähdessään mustavalkoinen ei sitten muusta tietänytkään. Jouduin minäkin liinan päässä kulkemaan hyvän matkaa matalaa rantaa, että nuoriherra pääsi polskimaan. Parikertaa junnu sai mennä ilman liinaakin, mutta sai sen käydä hakemassa poiskin, ettei pentu eksy liian pitkälle. Linkillä oli hirmukivaa. Päätti se pompata kaadetun veneenkin päälle - liekkö meistä sitten pitäisi tulla vepekoirakko?

Lenkille pakattiin koirat autoon ja suunnattiin pururadalle. Nuori mies metsästi muurahaisia ja olisi halunnut mennä lutaamaan juuri niihin kaikista mutaisimpiin ojiin. Pennulta alkoi kuitenkin virta hiipua. Kovasti se kuitenkin yritti ja teki ja paineli "vapaana" liina perässään.

Tämän postauksen kuvista kiitos kuuluu Jennille!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti