keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Koiran omistajuus ja sen näkyminen

Oletko koskaan miettinyt, miten koiran omistajuus näkyy sinusta ja arjestasi? Osaavatko ihmiset kadulla tunnistaa sinut koiran omistajaksi, ellei sinulla ole koiria mukana?




Näitä kysymyksiä olen pohtinut paljon viimeaikoina. Todennut, että ainakaan bordercollien omistaja huomaa kaiken tekemisen pyörivän koiran ympärillä tai sen kanssa. Tälläkin hetkellä Linkki makaa vieressäni sohvalla kevyessä unessa ja on varmasti heti valmiina toimintaan, kunhan vain nostaisin takamukseni penkistä.

Koiran läsnäolo näkyy kodissani. On leluja lattialla, on koiran kipot ja häkki. Lattioilla ei toistaiseksi ole edes mattoja. Sohvalla on kevyt karvakuorrutus, sängyn alle kukaan ei uskalla edes vilkaista ja kotini on muutenkin rakennettu kohtuullisen koiraystävälliseksi - kuitenkin huomioiden asiat, jotka koiraa saattaa kiinnostaa esimerkiksi tuhoamisen mielessä - vaikka Linkki nyt oikeastaan koskaan mitään ole tuhonnutkaan.

Etenkin loma päivinä olen huomannut, että Linkki on enemmän läsnä. Ehkä vasta tämän vuoden puolella olen alkanut kasvamaan kiinni koiraani uudestaan. Veihän se aikaakin, mutta eilen treenatessa löysin yhteyden. Yhteyden, jonka avulla saadaan aikaiseksi hyvää yhteistyötä. Senkin olen huomannut, että ilman koiraa on välillä hieman orpo olo. Ei ole mitään, mihin turvautua verukkeena. Eilisellä juoksulenkilläkin eräs vanhempi mies huomautti minulle, että meidän kohdalla koiran ja omistajan olemus kohtaa. Sinällään tämä on kummallista, sillä minä olen tuntenut hengenheimolaisuutta Ocan kanssa - en Linkin. Mutta tämä mies vakuutti, että meistä tulee varmasti hyvä pari, vaikkakin alku on saattanut olla hieman kangertelevaa. Ihana mies, ei sillä.




Se, mikä minua taas mietityttää on, kuinka koira näkyy silloin, kun en ole sen kanssa liikkeellä. Harvoin kukaan pysäyttää minua kadulla ja sanoo; "hei, sinä olet varmaan koiraihminen." Kävellessäni yksin kaupungilla kiinnitän kyllä huomiota koiriin, mutta en varsinaisesti lähesty koirakkoja koskaan - ei minua loppujen lopuksi kiinnosta. Kun liikun ilman koiraa, haluan, että se on oikeasti sitä koiratonta aikaa. Jos joku suoraan kysyy minulta koirista, vastaan toki parhaani mukaan, mutta en todellakaan kailota omani olemassa olosta. Koirat on kyllä mainio keskustelunaihe, jos jonkun kanssa ei löydä mitään muuta.

En kuitenkaan sanoisi, että kukaan osaa luokitella minua koiraihmiseksi pelkästään niin, että kävelen kaupungilla. Ellei maa erittäin tarkkaa näköä ja bongaa paria koirankarvaa housuista tai jotain muuta. Viimeistään tuttavuuden syventyessä ja siirtyessä facebook-kaveri asteelle, huomaa varmasti jokainen, että sydämeni on vallannut musta ja valkoinen.

ps. kuvat taattua instagram-laatua

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Helmikuun viimeinen viikko

Voihan räkä. Kirjoittelin pitkät pätkät siitä, kuinka kivaa meillä oli helmikuun viimeisellä viikolla, kun minulla oli lomaa ja koiramaisissa ajatuksissa meni monta hetkeä. Kovasti koitin kokoilla myös ALOn liikkeiden kokoomaan ja miettiä mitä täytyisikään vielä tehdä. Mitään ongelmakohtaa en saanut kaivettua esille, vaikka kuinka koitin myllyttää ympäri koko settiä. Toisin sanoen, voisin vain todeta, että lisätreenillä ollaan helpostikin kisoissa, kunhan töitä jaksetaan tehdä.

Viime viikolla me treffailtiin kahta pentua samaan aikaan ja vedettiin pienet treenit samalla. Kaksi pentua saivat oman pentukuumeeni räjähtämään ihan uusiin sfääreihin, mutta onneksi järki on mukana. Suloinen kermanvärinen mittelipentu Netta ja merle bordercolliepentu Nana osallistuivat lähinnä katselemaan isomman pojan treenejä. Linkki patosi tunteita hyvin ja treenaili nopeita maahan menoja ja istumisia lelupalkalla. Aamuruuatta jäänyt koira söi myös omistajansa sormet, kun töitä piti tehdä. Linkin keskittyminen pysyi hienosti asiassa, vaikka pikkuneidit olisivatkin olleet varsin kiinnostavia. Muutenkin treenit oli vähän höpöhöpö, kun tavoistani poiketen jäinkin juttelemaan pentujen omistajien kanssa pidemmäksikin aikaa.

Menneenä viikkona ollaan treenattu Linkin kanssa tokoa pienesti erilaisissa häiriöissä. Poitsu on myös harjoitellut erilaisten objektien kiertämistä. Tämän lisäksi ollaan käyty pitkillä lenkeillä Vanajan rantaa pitkin, sekä tutustuttiin myös pyörän vierellä juoksemiseen. Paljon on uutta ja aina Linkki jaksaa hämmästyttää sen tyynellä suhtautumisella uuteen asiaan. Hieno poika, ei siitä pääse ympäri.

Tänään äitini kävi kylässä. Äiti, jolla on tapana lässyttää koiralla kuin koiralle ja saada ne halkeamaan innosta pienellä hymyllä. Linkki kuitenkin yllätti, vaikka käskin sen istumaan ja se kovasti koitti lukea vapautusta äitini kasvoilta, ei se kuitenkaan lähtenyt mihinkään viereltäni. Ehkä meidän luoksepäästävyys ei olekaan niin tuhoon tuomittu juttu, kun olen kuvitellut.

Yksi, mihin voisin taas palata on se hyppy. En tajua, miten unohdan aina, ihan aina hypyn alokkaan liikkeistä. Edellinenkin koira maisteli hyppyä pari kertaa ja Linkki on tainnyt kerran tehdä lyhyen treenin hypyn kanssa. Jessus, eiköhän me vielä ehditä.