Näitä kysymyksiä olen pohtinut paljon viimeaikoina. Todennut, että ainakaan bordercollien omistaja huomaa kaiken tekemisen pyörivän koiran ympärillä tai sen kanssa. Tälläkin hetkellä Linkki makaa vieressäni sohvalla kevyessä unessa ja on varmasti heti valmiina toimintaan, kunhan vain nostaisin takamukseni penkistä.
Koiran läsnäolo näkyy kodissani. On leluja lattialla, on koiran kipot ja häkki. Lattioilla ei toistaiseksi ole edes mattoja. Sohvalla on kevyt karvakuorrutus, sängyn alle kukaan ei uskalla edes vilkaista ja kotini on muutenkin rakennettu kohtuullisen koiraystävälliseksi - kuitenkin huomioiden asiat, jotka koiraa saattaa kiinnostaa esimerkiksi tuhoamisen mielessä - vaikka Linkki nyt oikeastaan koskaan mitään ole tuhonnutkaan.
Etenkin loma päivinä olen huomannut, että Linkki on enemmän läsnä. Ehkä vasta tämän vuoden puolella olen alkanut kasvamaan kiinni koiraani uudestaan. Veihän se aikaakin, mutta eilen treenatessa löysin yhteyden. Yhteyden, jonka avulla saadaan aikaiseksi hyvää yhteistyötä. Senkin olen huomannut, että ilman koiraa on välillä hieman orpo olo. Ei ole mitään, mihin turvautua verukkeena. Eilisellä juoksulenkilläkin eräs vanhempi mies huomautti minulle, että meidän kohdalla koiran ja omistajan olemus kohtaa. Sinällään tämä on kummallista, sillä minä olen tuntenut hengenheimolaisuutta Ocan kanssa - en Linkin. Mutta tämä mies vakuutti, että meistä tulee varmasti hyvä pari, vaikkakin alku on saattanut olla hieman kangertelevaa. Ihana mies, ei sillä.
Se, mikä minua taas mietityttää on, kuinka koira näkyy silloin, kun en ole sen kanssa liikkeellä. Harvoin kukaan pysäyttää minua kadulla ja sanoo; "hei, sinä olet varmaan koiraihminen." Kävellessäni yksin kaupungilla kiinnitän kyllä huomiota koiriin, mutta en varsinaisesti lähesty koirakkoja koskaan - ei minua loppujen lopuksi kiinnosta. Kun liikun ilman koiraa, haluan, että se on oikeasti sitä koiratonta aikaa. Jos joku suoraan kysyy minulta koirista, vastaan toki parhaani mukaan, mutta en todellakaan kailota omani olemassa olosta. Koirat on kyllä mainio keskustelunaihe, jos jonkun kanssa ei löydä mitään muuta.
En kuitenkaan sanoisi, että kukaan osaa luokitella minua koiraihmiseksi pelkästään niin, että kävelen kaupungilla. Ellei maa erittäin tarkkaa näköä ja bongaa paria koirankarvaa housuista tai jotain muuta. Viimeistään tuttavuuden syventyessä ja siirtyessä facebook-kaveri asteelle, huomaa varmasti jokainen, että sydämeni on vallannut musta ja valkoinen.
ps. kuvat taattua instagram-laatua
Aika mielenkiintoinen kysymys!
VastaaPoista