maanantai 14. huhtikuuta 2014

Feel My Rhythm


Katsokaa, kuinka aikuiselta se näyttää.
Huh huh, tiedättekös, neljät treenit viime viikolla. Ihan itseäkin hirvittää se määrä, mitä ollaan tehty. Mutta toisaalta, ollaan edetty isohkoin harppauksin ja saavutettu sitä fiilistä, mitä ollaan menty kentälle hakemaanja tekemään. Saatu ehkä myös hieman itseluottamusta. 

Torstain treenit menivät hieman mielenkiintoisissa mielentiloissa, kun itse heräsin vartti ennen kuin treenit alkoivat. Mieli teki jäädä kotiin, mutta pää sanoi, että nyt löydetään ainakin sitä rentoutta tekemiseen, jos ei muuta. Onneksi treenireppu on ollut valmiina siihen, että se vain nostetaan olalle ja lähtetään treenaamaan. Koira on aina valmis. 

Seurana meillä oli taas Netta-mitteli ja Anssi ja Zira-borderterrierit. Kaiken lisäksi Pauliina oli kuvaamassa. Meidän tekeminen painottui leikkiin, muutamiin perusasentoihin, sekä lyhyeen paikkamakuuseen muiden tehdessä rallytokoa. Taisinpa poikaa hieman seuruuttaakin, mutten paria toistoa enempää. Sen lisäksi tehtiin pari luoksaria ja häirittiin hieman paimenen tunteita Pauliinan toimesta. Patoaa, patoaa ja leviää. Tähän tarvitaan treeniä. Linkillä oli kuitenkin oli hyvä motivaatio päällä ja mainiosti se antoi itsestään irti. 



Sitten sunnuntaina me päästiin pitkästä aikaa treenaamaan Jennin ja Ziran kanssa! Oli mahtavaa nähdä mummobelgiä ohjaajineen. Mentiin sitten tekemään duunia läheiselle kentälle ja totesin, että kokeillaan miten meidän hallinta toimii. Pitää hakea itselle varmuutta ja oikeaa fiilistä tekemiseen, kun itselläni on pientä luottamuspulaa koiraan, vaikka se toimiikin hyvin. Eipähän tule luotua hihnaseuruusta mörköä. 

Kokonaisuudessa treeni meni hyvin. Kahdesti vai peräti kolmesti paimen livisti käskyn alta mäkeen, mutta palasi kuitenkin hyvin ruotuun. Alkuun tehtiin pari seuruu pätkää ja sitten treenattiin paikkamakuuta ehkä hieman liian tiiviillä välillä, mutta koira ei ollut moksiskaan. Minä tein alokkaan makua ja Jenni puolestaan avoimen. Linkki pysyi rauhallisesti maassa, eikä häiriintynyt toisesta koirasta. Kävin välissä palkkaamassa pariin kertaan, mutta Jennin palaaminen piilosta oli pikku paimenelle liikaa ja se nousi istumaan. Hienosti se kuitenkin teki. 


Sen jälkeen Zira jäi paikkamakuuseen ja me otettiin luoksari belgimummon nenän edestä. Linkkiä kuitenkin hämäsi Jennin piiloon meneminen, eikä se hiffannut tulla suoraan luokse, vaan suhahti moikkaamaan Jenniä, jonka jälkeen tuli vasta minun luo. Toinen luoksari otettiin melkein heti perään, niin että Jenni ja Zira olivat juoksulinjan vieressä. Hetken paimenen ilmeestä näki, että se meinasi hairahtua Jennin luo, mutta tuli kuitenkin suoraan oikein. Loppuaikana laitettiin vähän nenää töihin ja tehtiin lyhyet avon kaukot n. 1,5m matkalta. Hyvät vaihdot oli, eikä ennakoinut käskyjä. Tsippailtiin myös hieman jäävien stoppia.

Lopuksi paimenet pääsivät juoksemaan keskenään ja mummobelgikin riemastui hieman leikkimään pennun kanssa. Mainio kaksikko!

Sunnuntaina, 14.4.2014

Perjantaina, 5.6.2013

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Melkein tulevaisuus, me ollaan


Eilen oltiin taas treenikentällä. Me, kuvitelkaa, kaksi päivää putkeen tekemässä häiriössä töitä. Tällä kertaa seurana olivat Oonan mittelineiti Netta ja Kristan borderterrieri kaksikko Zira ja Anssi. Häiriökin siis lisääntyi. Etenkin, kun molemmilla koirakoilla oli naksuttimet mukana ja minä pentele olen hukannut omani.

Sen sijaan Linkki ei ollut huono. Se esitti hienoa tekemistä hyvällä fiilisellä. Tehtiin töitä kainalopalkan kanssa ja perusasentoon löytyi hyvää potkua. Seuruuta tehtiin varmaan peräti neljän askeleen verran ja kainalosta tipahti palkka. Keskittyminen oli hienoa ja intensiivistä. Lisäksi Linkki sai harjoitella kärsivällisyyttään muutamassa paikkamakuussa, joita varmistelin ja palkkailin välillä ja loppujen lopuksi vapautin lelulle. Keskittyi makuussa hyvin, makasi hyvässä ryhdissä. Hieman käänteli päätään naksujen äänten suuntaan.

Otin myös Linkin kanssa yhden luoksarin ja vieläkin on niin auki miten haluan koiran tulevan luokseni. Se tulee hyvin, suoraan ja vauhdikkaasti. Ei tee mitään ylimääräisiä banaaneja väliin. Olen tähän mennessä ottanut sen vasemmalta sivulle, mutta loppujen lopuksi voisin ottaa sen eteen. Kunhan saan eteentulon opetettua. Miksi se on niin vaikeaa joka kerta?

Olen kuitenkin ylpeä Linkistä, ja siitä kuinka se pysyi hyvässä vireessä, eikä kohlottanut. Palkkaantui hyvin, haki kontaktin aina suoraan minuun, eikä lähtenyt rallattamaan, vaikka mahdollisuus olisi ollutkin. Loppu vaiheessa vaikeuden tuli esittämään treenikaveri. Moinen kehtasi tulla puhumaan viereen, eikä huomioinut paimenta, joka olisi tahtonut rakastaa. Lisäksi kentälle ilmestyi outo nainen, joka laitteli merkkitötsiä ympäri kenttää ja tätäkään Linkki ei voinut ymmärtää. Pienen paimenen ongelmat.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Paluu treenikentälle


Pitkästä aikaa saa pakata pinkin treenirepun täyteen kamaa. On noutokapulaa, on patukkaa, on liinaa, on nameja montaa eri sorttia. En muistakaan kuinka hyvältä tuntuu järjestelmällisesti latoa kaikkea kasaan ja miettiä mitä tulevan pitää. Häiriötreeniä toisen koiran kanssa ei ole pitkään, pitkään aikaan tullut tehtyä. Hyvin vähän on ylipäätään muita koirakoita edes nähty, mitä nyt lenkillä satunnaiset ohitukset. Tuntuu hyvältä, mieli on positiivinen ja tasainen jo alkuunsa. Pitkästä aikaa voin treenin jälkeen vielä istahtaa koneelle ja raapustaa blogiin se, mitä me tehtiin.

Vaikka minullakin on töitävasta ensimmäinen päivä takana, huomaan, että mieleni tasoittuu rytmiin nopeasti. Töissä on aikaa miettiä, mitä tahtoo kotona koiran kanssa tehdä. Töissä saa olla omassa rauhassaan, joten kaipuu treenikentälle saman henkisten ihmisten joukkoon on palavaa. Sen takia löinkin lukkoon jo tälle päivälle treenit. Ilma on ihanan keväinen. Vaikkakin päivällä satoi ja on aavistuksen kylmä, niin ulkona on helppo hengittää. Sade tuoksuu tulevalta kesältä ja jotenkin tämä ilmakin tyynnyttää mielen sille tasolle, että zen-tila treeneissä on tavoiteltavissa.

Koska pitkään aikaan ei olla treenaamassa käyty, ajattelin palata perusasioiden äärelle. Tehdään hieman seuruuta (naksuttelu kontaktista), otetaan paikkamakuu (30s - 1min) ja leikitään. Lisäksi mietin, että teen muutamat eteen lähetykset.

--------- treenin jälkeen ---------

Linkki on super. Yksinkertaisesti. Ennen kuin kerkesin lähteä treenaamaankaansitä, pakkailin tosiaan kamoja. Tiputin noutokapulan vahingossa lattialle, pieni BC ei säikähtänyt kolinaa, vaan nappaa kapulan suuhunsa ja tulee tönöttämään sivulle. Ei irrota kapulasta ennen käskyä ja on muutenkin täydellinen. Koira, joka ei ole nähnyt kapulaa sen jälkeen kun täytti 6kk, tai jotain sinne päin? Mutta mahtava.


Mitä sitten taas treeneissä tapahtui, oli myös mainiota. Seurana oli siis pieni mittelityttö, joka ilmeisesti tekee juoksuja ja puhisee muille koirille. Linkin kiinnostus tyttöä kohtaan oli maksimaalisen suuri, ennen kuin pääsi palkkaamaan paimenta kontaktista minuun. Nopeasti unohtui tyttö. Vaihdettiin reveleet oikeiksi ja lähdettiin ensin leikkimään kahdella patukalla. Nopeasti vaihdettiin tekeminen siihen, että koira tulee sivulle ja patukka tippuu kainalosta aina kontaktista. Pyöriteltiin ja seurattiin paria askelta. Sen jälkeen makuuttelin kakaraa hetken. Pysyi hyvin, meinasi olla hieman kierroksilla, mutta laski itsensä hyvin.


Suunnitelmasta poiketen otin yhden luoksarin, jolloin meinasi lähteä haahuilemaan liian kauas taakse. Muuten paimen esitti pätevää ja varsin mahtavaa työskentelyä. Etenkin häiriössä olen todella ylpeä jätkästä. Ilmeisesti tauko on tehnyt hyvää. 


kiitos kaikista kuvista ja treeniseurasta Oona!

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Tajua jotain tärkeää, ennen kuin se on poissa sinulta

Kuukautta vaille vuosi. Viimein olen tajunnut antaa itselleni tarvittavan levähdystauon, jonka aikana olen opetellut hyväksymään tunteeni, kaipuuni ja rakkauteni Ocaa kohtaan. Viimein olin valmis käsittelemään ne fiilikset. Olen ehkä hieman taikauskoinen, tai höpsö, mutta minusta tuntuu siltä, että Oca olisi kulkenut vierellämme viimeisen vuoden. Minulla ei oikeastaan ole ollut koskaan fiilistä, että olisin yksin. Samalla alitajuinen tietoisuus on estänyt minua kiintymästä Linkkiin. Olen ollut varma, että se viedään minulta tavalla tai toisella pois. En ole uskaltanut antaa koiralle koko sataa prosenttia itsestäni. Olisin halunnut, mutten vain kyennyt siihen. Vahva fiilis siitä, että Oca on seurannut ja hyväksynyt on haihtumassa oivallukseni takia. Uskalsin ja halusin eilen pyytää Linkkiä ensimmäistä kertaa viereeni, kun maailma tuntui pahalta paikalta olla. Bordercollie täytti tehtävänsä mainiosti.


En tiedä, kuinka sallittuja koiranomistajalle on ristiriitaiset ajatukset lemmikistään. Kuinka vaiettuja ne ovat? Kuinka helposti koiraharrastaja ajaa itsensä jonkinlaiseen burn outtiin, muttei uskalla myöntää sitä? Vaikka minä olen ollut alamaissa ja hieman kadoksissa, olen silti tehnyt Linkin kanssa kaikkea pientä, käynyt lenkillä ja luonut pohjaa. Silti tuntuu pahalta, kun en ole voinut antaa kaikkea itsestäni koiralle.

Linkki on kuitenkin äärettömän sopeutuvainen. Viime kuukaudet elämä on ollut, miten sen ilmaisisi... Vaihtelevaa. Uusi asunto, koulujen loppusuora (sisältyen opinnäytetyöt, näytöt, kaikki), uusia ihmisiä elämässä. Onhan tässä. Kaiken lisäksi julkisivuremontti, joka iski kerrostaloomme. Paljon kolinaa, pauketta ja ryskettä. Linkki sopeutuu, ei välitä, eikä vaikuta ollenkaan stressaantuneelta. Se ei ulise, ei hauku, eikä reagoi ääniin mitenkään. Se vaan on ja hengailee. Mainio.

Koulun takia bloggaaminen on hieman jäänyt. Kysymyspostauksiin on vastaukset jo kirjoitettu ja arvonta laitetaan kohta puoleen myös tulille. Koska olen rakentanut jo pohjat koiran uralle, niin nyt, kun viimein voin antaa itsenikin sille kokonaisena alamme oikeasti lyömään asioita nippuun. Kunhan kaivan sen hukassa olevan naksuttimen esille.

Mutta Linkki. Linkki on täydellinen. Mainio. Hyvä. Mahtava. Osaava. Se on kaikkea, mitä tarvitsin Ocan jälkeen. Meistä tulee vielä kunnollinen koirakko, aito koirakko. Linkki on mahtava. Nyt annan itselleni vihdoin luvan nauttia kaikesta siitä, mitä tämä koira tarjoaa minulle.


kuka tätä nyt ei rakastaisi?