Linkki on super. Silloin, kun ohjaaja tajuaa ja osaa alkaa vaatia siltä asioita. Tänäaamuna käytettiin viilentynyt ilma hyväksi ja lähdettiin vääntämään tokoa ihan olan takaa. Puolet aamuruuasta taskuun ja naksutin messiin. Kauas ei lähdetty - semihäiriöön meidän parkkipaikalle. Otollinen treenipaikka koiralle, joka on pikkaisen autojen kyttäämisen perään. Lyhentelin myös treenihihnan ja totesin, että pitää ostaa uusi ketjupanta. Seefferin vanha kun on vähän liian iso. Tosin, joku lyhyt grippi olisi ihan unelma, limen vihreänä.
Linkin kanssa tehtailtiin seuruuta, sekä peruasentoja. Hirveästi ei nyt pyöritelty, vaan keskityin naksuttelemaan hyvästä kontaktissa seuruussa pidemmällä matkalla ja haastavissa kohdissa myös perusasennon kontaktista. Tehtiin tätä hihnassa ja vapaana. Haastaviin hetkiin luettakoon parkkipaikalla liikkuvat ihmiset ja autot. Nostatin sitä myös vähän äänellä (mitä tultiin tekemään, tehdäänkö vähän töitä, tehäänkö) ja sain supertoimintaa koiran osalta. Yksi, mihin olen kiinnittänyt huomiota, on kontaktin tippuminen liikkeelle lähdössä, joten tätä tehtiin myös ja palkkailtiin hyvistä. Lähinnä tekniikka treeniä. Otettiin myös askeleen siirtymiä ja mahtavasti paimen teki työtään. Sillä selkeästi raksutti, kun huomautin sille siitä, kun lyhyellä matkalla kontakti tai seuruu rakoili. Hoksasi, ettei tehtävää enää helpotettukaan, vaan piti oikeasti tehdä duunia. Ja jumankauta, minähän vaadin. Vaadin, että koira tekee töitä, kun se osaa. Löydettiin tosi bueno yhteinen sävel, ja seuruu oli tosi nättiä jopa niin, että käsi oli alhaalla. Tästä on suunta ylöspäin.
Myönnän silti syyllistyneeni vähän hömpöttelemään jäävien erottelua. Maahanmenosta on tullut törkeän hidas, joten pitää alkaa palkkaamaan vaan nopeista. Mutta seisominen näyttää täpäkältä! Kohta voisi uskaltaa liittää moisen seuruuseen ja ihmetellä miten semmoinen sitten toimii vai toimiiko ollenkaan. Luoksetulossa meillä on vauhtiongelma. Tai ei, tiedän miten se ratkaistaan, mutta yksi luoksetulo kertoi sen, että koira tulee ravilla - eikä sitä oikeastaan kiinnosta. Voi toki johtua siitä, että koira oli hirmu matalassa vireessä.
Uusi nappulakin alkaa puremaan Linkkii pikkuisen, koira alkaa näyttää paremmalta. Päätin kokeilla yhtä nappulamerkkia tuohon lihan kylkeen, niin pääsee pikkuisen helpommalla etenkin, jos tulee kesällä lähdettyä pidemmälle tai ei ole mahdollisuutta koiran hoitajalla pakastimeen niin on ainakin nappula, joka sopii.
Sunnuntaina käytiin pulikoimassa belgineiti Dianan kanssa ja kastuin minäkin huolella. Linkki nautti uimisesta ja joutui olemaan liinassa, kun ei sitä kiinnostanut Diana ollenkaan, kun vettä! Kuivalla maalla kaksikko sai hetken riehua kuivatellakseen. On kyllä kiva, että koira on tuommoinen vesipeto. Saa hyvää liikuntaa, kun viihtyy vedessä. Oli tosi mukava nähdä koirakavereitakin pitkästä aikaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti