Vau. Linkin blogin lukukertoja on kertynyt jo oli 10 000! Kommentteja ei nimeksikään, mutta ehkä joku sitten kuitenkin lukee meidänkin turinoita, kun sivua pälyillään niin usein.
Tässä valmistumisen hötäkässä ehdin viettää viikon ainoan työpäivän koiramaisissa merkeissä. Aamulla suunnattiin match showhun Linnan puistoon. Linkki oli vain seuraherrana mukana opiskelemassa erinäköisiä odottamisia, kun minä taas puolestani hengasin kameran kanssa, sekä pääsin esittämään nauhakehään rakkauspojan - eli amerikanakita Jehun. On hetki siitä, kun viimeksi on nähnyt tuota poikaa, mutta Jehu muisti ja meillä oli hauskaa. Mainittavaa sijoitusta ei tullut, mutta pätevästi koira esiintyi, vaikka minä en kehässä ole varmaan puoleen vuoteen ollut. On se Jehu vaan niin ihana!
Koska kolme tuntia sateisessa mätsärissä ei mitenkään voinut riittää. Kun mennään, niin sitten mennään. Suunnattiin Katjan kyydillä Idänpään toko/arkitottistreeneihin. Linkki teki paljon perusasentoja ja muuta helppoa. Palkkailin kontaktista, koska Lumolla oli kivat palloleikit ja junnua vähän kiinnosti. Katjan vaihtaessa koiraa, keskityinkin naksuttelemaan kontaktia ja saatiin esiin se työmies, joka ei kiinnittänyt huomiota. Pari näpäkkään alkeisjäävää tehtiin myös patukalla. Linkin yhden naisen, Dianan, saapuessa paikalle tehtiin Katjan avulla pari kertaa ruutua. Ruutu on Linkille ihan vieras käsite, ei ole pieni paimenpoika koskaan nähnytkään ruutua. Katja meni ruutuun lelun kanssa ja minä lähetin koiran sinne. Ensimmäisellä kerralla junnu jäätyi vain olemaan täpäkästi perusasennossa. Lähti kuitenkin hyvin ja oli kivaa. Toistettiin vielä toiseen kertaan ja jätettiin sitten hautumaan.
Koska tokohömppäily ei maistunut, pakkasimme kamat ja vaihdoimme lajia. Esineruutua! Kävely metsään ei tuottanut ongelmia, vaikka oltiinkin jonossa toisena. Mustavalkea kunnioitti huomautuksin minun kävelylinjaani, eikä koittanut änkeä vänkeä ohi, yli ja ympäri. Joutui kiinni puuhun siksi aikaa, kun tallasimme esineruudun ja ensimmäisen koiran suorituksen. Mietin hetken, tarvisiko Linkki apuja esineruutuun, mutta totesin itsekseni, että kyllä se menee. Lähetin koiran ruutuun "Hae"-käskyllä ja Linkki oli ihan selkeästi menossa etsimään ukkoja ensin, mutta varsin nopeasti se löysi esineen ja toi hienosti. Vaihdettiin hieman kohtaa ja seuraava esine löytyi myös helposti. Seuraavien lähetysten jälkeen kuitenkaan mitään ei noussut, niin päätin palkita koiran. Se kävi kyllä merkkaamassa mm. puhelimen, muttei tajunnut tuoda sitä (hyi, ällö ja kova). Linkki työskenteli hyvin, pysyi ruudussa mitä ihmettelin ja oli muutenkin superupea.
Toisella kertaa koira nosti myös kaksi esinettä, joista toista joutui etsimään hieman kauemmin ja otti hieman Katjasta häiriötä. Linkki sanoi "JEEE! Ukko! Ukko!" Muttei saanutkaan palkkaa, niin hyvin jatkoi työskentelyään. Ihan superkoira ja supertreeni. Treenistä jäi ihan mahtava fiilis, ja paimen pääsi juosentelemaan naislauman kanssa hetkeksi, ennen kuin joutui piuhaan välttäen mm. mutaojan ja muun uimisen. Nätisti se kulki hihnassa, vaikka muut hösäsivätkin ympärillä.
Ollaan myös hömpötelty paljon kiertämällä puita ja hyvin vastaanottavainen paimen on siunaantunut mulle. En ehkä malta odottaa sitä, että pääsen Maijan oppiin kokeilemaan taas agia.
Täällä teitä innokkaasti odottelemme!
VastaaPoista