Team pahasti pihalla

Keskiviikon tokoilut menivät mainiosti. Paikalla oli meidän lisäksi kaksi koirakkoa, molemmat komeasti veteraani-iässä olevia narttuja. Linkki leikkii, leikkii muuten kuin pieni piru. Kentällä se suoraan ampuu kiinni leluun, ja sillä on kivaa. Ei tarvitse paljoa houkutella leikkiin, kun pentu on jo heti mukana. Se myös pysyy näpsäkästi irti (Obs! Treenaisit sitä kakaraa joskus hihnassa, niin hihnaseuruusta ei tule mörkö), eikä sinkoile sinne tänne, vaan pysyy lähellä näppärästi. Linkki joutui tänään olemaan myös kiinni seinässä, ihan vain sen takia, että pystyi kommunikoimaan treenikaverin kanssa, jonka koira arastelee muita. Näppärästi pentu suoritti oman osuutensa.

Leikin ohella otettiin pari eteentuloa, pyörittiin kumpaankin suuntaan, sekä esitettiin kameralle myös pätkä imutusseuraamista, sekä sivulla oloa. Huomasin, etten ollut ihan koko ajatuksella taas mukana tekemisessä, niin treenaus meni säheltämiseksi. Eihän se vielä ole niin vakavaa, kun pentu on nuori ja sen kanssa suunnittelemattomuuden voi paikkailla leikkimällä. Kuitenkin minun pitäisi oppia suunnittelemaan omakin treenini, eikä vain mennä säheltämään jotakin, koska jos oma ajatukseni on mukana ja olen skarpimpi, on pentukin huomattavasti paremmin mukana.

Treenien jälkeen me sitten mentiin käymään kaverin luona. Tuli taas jauhettua huimat määrät koirista ja muusta sellaisesta Linkin ollessa mainio seuraherra. Vähän se tuppaa vieraiden käsiä mähläämään suullaan innostuessaan. Pitääkin alkaa puuttua siihen tapaan, sillä hieman ällöttävää noin rapsuttajien puolelta, jos pentu intoutuu mähläämään enemmänkin.

Muistilistaa itselle:
- Kädet alas ja hartiat rennoiksi perusasennossa
- Suunnittele treenit (Oikeasti. Yritä edes.)
- Hihnatreenejä!!
- Keskity myös oman pään haldaamiseen
- Siirry iltaisin viettämään zen-hetki mielikuvitus koiran kanssa ja funtsi treenien tapahtumia, sekä sitä, mitä voisit tehdä paremmin.

Kuvista kiitos Jennille!

Hanskat hukassa, vai eikö?

Eilisen hakutreenit olivat mainiot – mitä voisikaan kuvitella, kun kyseessä on Linkin treeni. Pentu sai olla ensimmäinen koira, koska muille koirille oli tällä kertaa tallottu alue. Vielä ei Linkkiä sekoitettu monilla hajuilla, vaan pentu sai lähteä hakemaan pistoilla neljä ukkoa. Ensimmäinen löytyi helposti ja pikku musta tuntui olevan hyvin kartalla. Mokoma vain vähän huijasi, kun ehti vilkaista toisen ukon sijaintia ja oli heti lähdössä. Kävi katsomassa paikan, missä ihmisen oli nähnyt ja vasta sen jälkeen etsi muilla aisteilla. Kolmannen ukon kohdalla kaikki oli ok, mutta neljäs oli ihan totaalisen hukassa nuorelta mieheltä. Se hukkasi koko asian pointin. Kävelin itse ukon luo ja sitten pentu vasta hoksasi, että mitä piti taas tehdä. Viimeinen ukko oli hirmu helppo, jotta ei jäisi epäonnistumista mieleen.

Kokonaisuudessaan treeni oli kiva ja onnistunut. Itse tunsin taas olevani enemmän kartalla, vaikka treeneissä matkin enimmäkseen pesusientä, kun imen tietoa kanssaihmisistä, koirista ja opetustavoista. On mielenkiintoista, kun porukassa on paljon eritasoisia koiria ja pääsee itsekin kehittymään muussa kuin koiran ohjaamisessa. Myös ukkona olo tuntui aluksi vaikealta, mutta eilen löysin sen mukavan puolen metsän siimeksessä makoilusta. Kaatuneeseen kantoon nojaillessa tuli taas sellainen euforian fiilis. Tämä, tämä on se laji johon sytyn. Hyvällä porukalla treenaaminen on parasta.

Samalla mietin sitä pitkää matkaa, mikä meillä on päämäärään. Päämääräksi olen laittanut kisatavoitteen. Saa nähdä koska siihen ollaan valmiita. Tärkeintähän on matka, eikä niinkään päämäärä. Haku on vaativa lajina, ainakin minun silmiini. Mutta jo näinä kahtena kertana olen nähnyt niin erilaisia koiria ja tapoja opettaa, että enää vaan lankeaa vastuulleni osata opettaa oma koira oikealla tavalla. Haluaisin Linkistä haukkuvan hakukoiran, toivottavasti pojulta lähtee haukku irtoamaan, vaikka se nyt on vielä niin hiljainen yksilö.

Noh, näihin sanoihin ja tunnelmiin. Me lähdetään treenaamaan iltasella taas tokoa.

Näytelmää, tovereita ja tulevaa

Voi koirat, etten sanoisi. Lauantaina vierailin Tervakosken näyttelyssä. Tarkoituksena toimia turistina ja kuskina huimien 1,5h yöunien jälkeen, mutta lopunkaiken löysin itseni kehästä saksanpaimenen hihnan päästä. (Hups?) Huonojen yöunien kanssa tarkkaavaisuus vähän kärsi ja toinen koira pääsi provosoimaan esitettävää alku kehässä. Pöh. Onneksi yhteistyö alkoi luistaa sen jälkeen ja ihan näppärähän tuosta loppujen lopuksi tuli. Tuomarina oli Leni Finne - miellyttävä naisimmeinen ja pidin hirveästi siitä, miten hän kohteli koiria. Arvostelu oli mielenkiintoinen, sillä emme saaneet yksilöarvostelussa ollenkaant tuomiota, vaan arvosanat jaettiin vasta kilpailuluokassa. Avoimeen oli ilmoitettu seitsemän koiraa, joista onneksi vain viisi oli paikalla. Meidät osoitettiin neljännelle sijalle kerä EH:n. Mahtavaa, etten sanoisi! Ensimmäinen kerta tämän koiran kanssa ja lennosta vielä. Ensiviikon sunnuntaina onkin hihnan päässä ilmeisesti amerikanakitanuorukainen, joten näyttelyn täyteinen sunnuntai siitäkin tulee!

AVO EH AVK4 "Riittävät mittasuhteet, sopiva luusto. Oikeanlinjainen pää. Lähes pyöreät silmät. Riittävä eturinta. Melko lyhyt olkavarsi. Oikeanmallinen rintakehä. Melko kapea etuosa. Ok takakulmaukset. Riittävä askelpituus. Hieman epävakaat kintereet, löysä edestä. Räyhää kehässä."

Sitten sunnuntai-iltana meillä kävi vieraita Hämeenkosken suunnasta. Pieni Lori-mudi omistajineen tuli painikaveriksi nuorelle miehelle. Pennuilla synkkasi yhä edelleen loistavasti, eikä ylimääräisiä purinoita juuri ollut. 4kg painoerolla ne saivat hyvät leikit pystyyn painien ja juosten. Pidempi jalkaisempi Linkki oli omiaan heinikossa juostessa, kun pienempi Lori jäi perään. Oli poitsulla hauskaa, kun oli kerrankin nopeampi toista. Muut ovat vieneet Linkkiä ihan 6-0, mutta Lori jäi jälkeen.

Mudineiti osoitti nuorelle herralle kaapin paikan.

Kiäli!

Minulle ei sitten osu koskaan koiraa, joka näyttää kuvissa normaalilta...

Huomenna mennään hakutreeneihin, keskiviikolle on toko, torstaille varmaan menen hengailemaan apukäsiksi kentälle tokoon ja hmm, sitten onkin viikonloppu taas. Kyllä ne koirat vaan vie kivasti aikaa tässä töiden ohella. Onneksi Linkki on niin helppo ja kiva.

Keskiviikon terävimmät

Köh, jos sanon, että pentuni oli eilisissä treeneissä aivan hirveä ja aivoton ja muutenkin ihan syvältä koko päivän, niin uskooko kukaan? No, ei ainakaan paikalla olleet treenaajat. Linkki esitti mitä mainiointa kakaraa ihastuttaen kanssaihmisiä jälleen kerran. Ja näyttipä pentu omistajalle, että hänhän muuten osaa. Kotoa otettiin hieman lentävämpi lähtö, eli kotiin, koira pihalle, kamat autoon ja huristelemaan takaisin kaupunkiin. Ei pentu siitä mitään tuumannut. Otettiin vielä koira ja kaksi ihmistä matkaltakin kyytiin. Linkki vain rakasti ja paljon.

Treenipaikalla oli taas menoa ja meininkiä. Zumbatreenit vieressä, hirveästi ihmisiä nauttimassa kauniista päivästä, tanssijoita ja ties mitä muuta. Linkki ei - arvaten kyllä - ollut moksiskaan moisesta hälinästä ja tasoittui helposti. Leikittelin pennun kanssa vähän aikaa, ennen kuin kaikki koirakot oli kasasssa ja koitin tarjota auttavaa kättäni muutamalle. Otettiin liinan kanssa vauhtiluoksareita porukan koirille, ja saipa Linkkikin tulla oikein vauhdikkaasti luokse pienellä hetsauksella. Mustavalkoinen oli oikein pätevä eläin.

Linkin kanssa leikin paljon vapaana. Pyörittelin sitä ympäri kenttää pyytäen kontaktia ja lähellä oloa, en mitään sen suurempaa. Juoksentelin ja palkkailin lelulla. Otettiin kahden lelun leikkiä, pieni paikalla olo ja parikertaa eteentuloa imuttaen. Jukupätkä, kun pikkupiski on upea. Se ei häiriintynyt koirakoista, ei toisesta vinkulelusta, ei pyöräilijöistä tai tanssijoista. Silloin, kun tehdään hommia, niin tehdään. Meillä oli hauskaa.

Mulla oli Ocan kanssa usein ongelmana se, että turhauduin nopeasti. Ehkä mulla oli liian suuret odotukset ja me mentiin aina väärällä asenteella kentälle. Tartutin asenteeni hyvin helposti koiraan ja peli oli menetetty. Pennun kanssa on helpompi mennä kentälle. Jokuvoi olettaa, että puolivuotiaan pitäisi osata jo hirveästi, mutta ottaen huomioon kuinka vähän yhteistä taivalta meillä on takana, pidän siitä, missä kuosissa pentu on nyt. Se voisi olla paljon enemmän, mutta ei meillä ole mikään kiire. Tekemisen asenne kentälle pitää saada vaan hyväksi. Kotona fiksaillaan perustekniikkaa, ennen kuin sitä lähdetään viemään häiriöön. Pääosin me siis leikitään ja tehdään jotain pientä ja somaa. Hiotaan perushallintaa ja yhteistyötä kuntoon.

Eilen Linkki matki myös hyvin seurapiiripaimenta. Se pääsi mukaan pikkulauantain humputteluille, kun käytiin kaveriporukan kanssa terassilla juomassa "yhdet". Turvallinen nurkkapöytä terassilta, jossa ei ollut paljoakaan hälyä. Pentu kävi kerjäämässä vähän huomiota ja pääosin se nukkui. Kuin myös sen ajan, kun huristeltiin ympäri kaupunkia. Ihmiset vaihtui etupenkillä ja Linkki ei ollut moksiskaan. Itse en kyllä koiraa veisi villeinä viikonloppuina terassille, mutta keskiviikkoillan rauha oli tarpeeksi mukava. Kukaan ei tullut sörkkimään koiraa, eikä edes keskustelemaan. Saatiin olla omassa porukassa rauhassa. Hyvä niin, ei tarvinnut kenellekään ärhennellä. Sitten autoiltiin vähän lisää ja loppujen lopuksi vaihdettiin poitsun kanssa kaverinkin autoon, eikä siinäkään ollut mitään ongelmaa. Pentu on vain niin sopeutuvainen eläjä, mutta oli se kyllä väsynytkin.

Tänään olin auttamassa tokoilijoita pienellä kertomuksella ja saatiin sitä kauankaivattua yhteisöllisyyttä. Vähän harmistutti, ettei ollut oma koira mukana, mutta Linkki pääsi nauttimaan meidän kahdenkeskisestä ajasta. Viikonloppuna lähden näyttelyihin tukemaan toveria seefferikehälle, sekä varmaan pyörähdetään poitsun kanssa Vääksyssä illemmalla. Sunnuntai hölläillää, tiistaina on haku ja keskiviikkona lähdetään taas kimppatreeneihin. Kyllä tätä menoa ja meisinkiä on niin paljon kun vaan jaksaa puuhata.

ps. Oli kyllä mieltä lämmittävää kuulla, että me ollaan Linkin kanssa kuulemma tosi hyvin toimiva pari. Kiitos siitä!

Hakumetsän korkkaus

Ei herranjestas. Tarkoituksena ei olisi nyt kuitenkaan täyttää blogia kokoaikaisella hehkutuksella siitä, kuinka mahtava koira on ja kuinka helppoa on. Mutta kun en vaan yksinkertaisesti löydä niitä negatiivisia puolia. Pentu on kaikin puolin mahtava, hurmaava ja ihana. Paras.

Tänään vietettiin 3,5h hakumetsällä. Meidän,ja minun historiani ensimmäisessä hakutreenissä. Lajista on ollut aina kiinnostunut, mutta juuri koskaan en ole ottanut härkää sarvista ja mennyt kokeilemaan, mitä se laji oikeasti on. Tänään kuitenkin, oltiin mukana ja taisi joku suuri pesäpallomaila iskeytyä takaraivoon - tämä on se mitä haluan tehdä. Mukavan yhteisöllistä tekemistä, vaikka vasta tänään sain pintapuolisen raapaisun siihen mitä laji pitää sisällään. Pääsin ukoksi metsään ja suoriuduin kuulemma hyvin. Kehuivat mokomat niin minua kuin koiraakin. Treeniporukassa on aika dobberipainotteista, muutama landseer ja seefferikin löytyi. Me edustettiin ainoina BC-porukkaa. Hetkeksi tuli haikea olo katsoessani saksanpaimenen työskentelyä. Oca olisi varmaan ollut ihan mahtava hakukoira. Noh, eihän sille mitään voi.

Ja mitä Linkkiin tulee, vau. Ei vierastanut treeniporukkaa. Otettiin kolme pistoa, kun koira oli saanut hajun ihmisestä. Hienosti pentu haki ihmisen ja kivaakin oli. Seuraavalla ukolla fiksuna koirana bc kävi tsekkaamassa edellisen piilon, mutta uudella lähetyksellä suuntasi suoraan oikeaan. Kolmas kertakin sujui mahtavasti, vaikka piilossa odottikin mies. Pohdin hetken, että Linkki voisi sanoa tästä kaverista jotain, mutta eiii. Pentu rakasti, kunhan vain nakkia sai, niin kaikki oli ihania ja muutenkin. Autossakin koira odotti nätisti, vaikka muut haukkuivat silloin tällöin, ei kimakan pikkumiehen räyhäystä kuulunut.

Itse pääsin kerran umpipiiloon odottamaan ja kerran makasin rähmälläni maassa ja kerran sain tönöttää puun takana. Taisi olla dobbereita kaikki, ellen ihan väärin muista. Oli kyllä huisin hauskat treenit ja hyvä porukka. Sai Linkkikin kehuja paljon, jopa ihmiseltä, joka ei bortsuista liian välitä.

On mamma pojasta ja itsestään ylpeä, ensi viikon hakuiluja innolla odotellessa!

Omalle muistilistalle:
- Hanki nainen farmari, mieluiten hyvällä maavaralla (pliis, matala pösö kuolee tuonne)
- Farmariin ehdottomasti häkki
- Treeniliivi tai -tasku (harvinaisen kätevä koiran palkkauksessa)
- Ota nyt herranjestas enemmän ruakaa koiralle mukaan!

Puoli vuotta takana ja paljon edessä + uutisia!

Huh huh, on tämä arki kyllä railakasta. Hetken ehtii taas lepäämään kotona ennen uuden viikon alkua. Tuntuu, kuin koko ajan pitäisi olla menossa ja sopia erilaisia juttuja, sekä tehdä paljon asioita. Linkki saavutti 15.8 mittariin sen maagisen 6kk iän. Pentu on kasvanut ja kehittynyt mielettömästi siitä, kun se tuli minulle. On se kyllä ihana, edelleen. Keskiviikkona ilmoitin itseni viimein elämäni ensimmäiseen koiraseuraan, wau. Ihan uusi virstanpylväs meidän urallamme.

Torstai oli siis Linkille ilon päivää, käytiin pitkä metsälenkki, sekä lähdettiin treenaamaan. Tai oikeastaan vaan leikkimään häiriössä vapaana. Pikku hiljaa olen uskaltanut päästää koiraa irti hihnasta ja luottamaan siihen enemmän. Vielä kertaakaan mikään ei ole voittanut minua, vaikka käytiinkin lähellä toisia koirakkoja! Jee!

Lisäksi ohjaajan puutoksen kanssa meikätyttö pääsi vetämään JH/näyttelytreenejä. Luoja paratkoon millainen show! Taisin kuitenkin ylittää itseni ja tarjosimpas pienen bc-pennun esitettäväksi nopealla pikakertauksella siihen, mihin koira on tottunut. Ensimmäistä esittäjää Linkki tykkäsi viedä 6-0, kun tytön asenne oli vähän varovainen. Pienellä itseluottamuksen valulla saatiin nätti liike ja hyvä seisotus. Samalla pentu toimi kahdella muulla esittäjällä hyvin. Hyvä tietää tulevaankin, ettei se ole niin kiinni minussa. Otettiin puolivuotiskuvat ja heiteltiin vähän palloa Linkin rallatessa vapaana. Hirmu kivaa sillä oli ja niin oli minullakin. Pentu on niin helppo ja kiva.

Lauantaina Linkki ja mies viettivät yhteistä aikaa lenkkeilemällä ja naksuttelemalla. Kaksikon yhteistyötä on kiva katsoa, kun heillä on niiiiiiin kivaa. Mukavaa, kun toinenkin on löytänyt uuden alun koiran kanssa. Naksutteluhaastetta ei olla vielä startattu, mutta jospa sitä sitten huomenna.

Tänään lähdin koiranäyttelyturistiksi Heinolaan. Jo kolmas vuosi. Itselleni ensimmäinen kerta Heinolassa oli silloin, kun Oca sai ensimmäisen sertinsä ollen vastakkaisen sukupuolen paras vain himpun yli 9kk:n iässä. Voi sitä ilon päivää, yksi iloisimmista päivistä koiraharrastuksen saralla oli se, kun rumasta ankanpojasta kuoriutuikin sertinarvoinen piski, joka pieksi vielä muutaman nätimmän koiran. Viimevuonna Heinolaan lähdin kuskin roolissa auttamaan Sailaa Aidanin ja Sandran kanssa. Mitään hektistä menestystä ei heille tullut, saikohan molemmat koirat ERIn? Tänävuonna sitten olin täysin turisti, Jehun porukoiden kanssa lähdettiin haistelemaan koiranäyttelyn tuulia ja tulipas siinä tsiikailtua bortsukehääkin ja ihmetellä miten noita mustavalkoisia oikeasti tulisi esittää. Noh, eipä hirveän metsään ole menty tässäkään asiassa, niin hyvillä mielin voikin jatkaa treenailua ja katsella ensivuoden junnukehiä, jos pojan veisi piipahtamaan kerran kehässäkin.

Ja sitten siihen THE asiaan. Kun viimein sain luuni kasaan ja ilmoitettua itseni seuraan, kasasin ne luut myös sen suhteen, että laitoin kyselyä haku-ryhmään. Ja arvatkaapas mitä, me saatiin paikka! Huomenna olisi ensimmäinen THE koitos uuden haku-ryhmän kanssa. Hieman pistää jännittämään, kun ei itselläkään ole mitään hajua kyseisestä toiminnosta. Toivottavasti meidät otetaan hyvin porukkaan ja päästään sisälle siihen mitä tapahtuu. Sen näkee kuitenkin vasta huomenna.

Paluu arkeen, jota ei ole vielä koettu

Huh huh, paluu arkeen. Kahden ja puolen kuukauden loma on nyt lusittu, mutta onneksi pennun kanssa perusasiat on saatettu hyvälle tolalle. Kuten yksinolo, ruokailu, ja ulkoilu. Pentu on ollut mainio kaveri viihdyttämään minua, sekä miestä siinä pienissä määrin, mitä hän on ehtinyt olemaan kotona. Nyt kuitenkin on onnistuneesti korkattu oma arki ensin koulun ja sitten uuden työpaikan voimin.

Linkin arki taas alkoi poikien keskinäisellä päivän vietolla. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun talon miehet olivat kauemmin keskenään kuin tunnin. Mutta oli kuulemma heillä ollut kivaakin. Mies pääsi nauttimaan koiranomistajan iloista ja oli kuulemma lähtenyt hymyillen metsään koiran kanssa. Pentu kuulemma käyttäytyi mahdottoman upeasti hihnassa ja tuli metsässäkin luokse. Mies oli jopa ottanut nameja mukaan, jotta voisi luoda koiraan kunnon suhdetta! Hyvin meni kaksikolla, vaikka olin unohtanut kertoa oikean luoksetulokutsunkin. Mahtavaa kuitenkin, että pojat löysivät yhteisen sävelen näinkin nopeasti. Toivottavasti mieskin innostuu kunnolla koirailusta töidemme mennessä ristiin ja pennun vaatiessa huomiota kummaltakin taholta.

Bongasin tuossa toisesta blogista mielenkiintoisen haasteen. Vielä kun oma päivärytmitykseni on hukassa työn kanssa, niin tämä haaste on todella mainio. Samalla voin myös parantaa poikien suhdetta toisiinsa, mikäli saan miehen valmennettua nopealla pikakurssilla naksuttimen käyttöön ja opetettua oikeat otteet koiran kanssa. Sunnitelmana olisi, että itse naksuttelen aamulla ja illalla ja mies hoitaa päivänaksuttelut koiralle katsekontaktin puolesta. Toki vuoroja voidaan vaihtaa ja jääkaapin oveen laaditaan lista tämän haasteen turvin. Nyt vain käymään vielä perheneuvottelu asiasta ja huomenna tai ylihuomenna startataan haaste. Tekee varmasti hyvää meidän perheelle.

Linkillä on kyllä vahva kontakti minuun, sitä on vahvistettu ja palkattu kontaktista, mutta etenkin haluan hioa miehen ja koiran yhteistyöhön sellaista saumattomuutta ja mielenkiintoisuutta siihen, mitä muuta koiralla on tarjottavanaan kuin pelkkä kiva paijattava tai treenikaverina olo. Ocan kanssa mies innostui kovasti, mutta Linkin hyväksymiseen on mennyt aikaa. Ehkä viimein hänkin on valmis hyväksymään uuden perheenjäsenen ja ottamaan uuden alun koiran kanssa? Tiedän miehen rakastavan koiria ja haluavan toimia koiran kanssa, mutta usein pelko epäonnistumisesta voittaa sen kivan tekemisen. Ehkä olen itse lietsonut asennetta eteenpäin, kun en ole antanut miehelle tilaa tehdä asioita oman ajattelun mukaan, vaikka olenkin onnistunut valmentamaan sitä parempaan suuntaan koiran koulutuksessa ja omistamisessa. Haluaisin vain avata lisää puolia koiran kanssa harrastamisesta. No, startataan nyt pienin askelin!

Kuvarikkautta Ojangosta!

Oona sai kuvat julki, joten laitan muutamat blogiin ja lisää kivaisia kuvia voitte käydä katsomassa täältä. Kiitos Oonalle kivoista kuvista! Muistot ovat aina mukavia!

Iittalan match show 11.08.2013

Iittalan match show. Pitkään arvoin aamulla torkun kanssa lähdenkö palelluttamaan itseni elävältä tuuliselle kentälle vai jäänkö kotiin nukkumaan sittenkin, kun en tiennyt juuri ketään kuka olisi tulossa. Sisäinen koiranainen kuitenkin heräsi tahdonvoimalla, sillä olihan juuri eilen hankittu uusi kehonliikutin myydyn tilalle. (Kuvitelkaa, olemma onnellisia pösön omistajia, wtf?!) Tiedä sitten, oliko se oikeaa koiranaiseutta vai uuden auton huumaa, mutta mätsäriin kuitenkin lähdettiin. Auton pakkaaminen oli hirveän työlästä, kun tunnetusti minä tarvitsen sitä kamaa. Oli hupparia, takkia, veden kestävää takkia, vilttiä, koiran kamoja, liinaa... Voi luoja, milloin tätä tavaramäärää tajuaa vähentää?

Matkan pikkumusta koisasi onnellisesti uudesta kulkineesta huolimatta emännän tuskallessa tihuttavaa sadetta ja manatessaan itseään todella syvälle maan alle sen takia, että taas oli tullut lähdettyä näinkin turhaan tapahtumaan (No, olihan ilmomaksu vain viisi euroa...). Itse Italiassa kuitenkin näytti ihan hyvältä. Oli pilvistä, ei liian viileää. Kiva ilma. Kehät oli reunustettu puupenkein, porukkaa oli paikalla kohtuullisesti. Muutama bordercollie näkyi jo ja paljon muuta sekalaista sakkia. Hirveästi pentuja. Ilmojonossa meitä siunattiin numerolla kahdeksan ja muutenkin pentu käyttäytyi hyvin. Se oli kuin kotonaan.

Kehien alkua odotellessa tuli tavattua uusia tuttavuuksia, Nila-sammari omistajineen. Mukavaa, kun oli seuraa ennen kehien alkua. Muita tuttujakin oli, kuten Pauliina Jessen ja Nellin kanssa. Pentuja ennen samassa kehässä esiintyivät veteraanit, joista Nelli-landseer veti komeasti punaisten toisen sijan. Pennuissa oli myös muita tuttuja, vanhan ystäväni vanhemmat oman pentunsa kanssa. Meidän vuoron koittaessa vastassa oli kaunis punainen setteri. Linkki esiintyi ja jaksoi seistä tosi hienosti. Pariliikkeetkin menivät upeasti, eikä pentu kaahottanut edellä olevan perään (Mitä ihmettä, miten minä sen olen opettanut?). Yksin liikkuessa pentu esiintyi varsin komeasti, ilmavasti ja näytti omaan silmään todella hyvältä. Punainen nauhahan me saatiin varmalla esiintymisellä. (Millä?! Mitä varmaa meidän esiintymisessä oli, kun tällaisia juttuja ei juurikaan treenailla?)

Punaisten nauhakehää saikin odottaa kauan. Pentuja taisi olla paikalla reilu nelisenkymmentä ja kun viimein päästiin edes sinisten kokoomakehään, oli aurinko noussut korkealle taivaalle ja porotti sieltä hehkuvan kuumana pallona. Ennen omaa kehää kerettiin juttelemaan mukavia myös 3,5kk ikäisen saksanpaimenpennun omistajan kanssa. Pentu oli hieman, hmm, äänekäs. Sain kyllä olla taas onnellinen omasta junnustani, joka toisen mesoamisesta huolimatta oli hiljaa.

Nauhakehässä oli reippaasti koiria. Ensin päästettiin pienemmän koirat juoksemaan ympäri, ja sitten isommat. Linkki esiintyi edelleen tosi hyvin, eikä puskenut kahden kivan sammarin perään. Kerran oma vauhtini oli liian iso ja poika vaihtoi hetkeksi laukalle, mutta palasi takaisin raviin. Takana oli 11kk ikäinen bortsunpentu ja taas oltiin sotimassa omaa rotua vastaan. Linkki kuitenkin seisoi - seisoi tosi hienosti, vaikka taisi vähän väsyttää ja ärsyttääkin turha paikallaan oleminen. Takana oleva bortsu käteltiin pois. Vau, voitettiin taas oman rotuinen! Valitettavasti myös Nila tippui jatkosta. Koirakoita tiputeltiin pois ja lopulta päästiin taas liikkumaan. Pienet olivat edellä, niin isompien kanssa juokseminen oli vaikeampaa. Vaikka koitti jättää reilusti väliä, niin pienessä kehässä oli hirmu vaikea juosta. Tuomari kätteli lisää porukkaa ulos, ja laskeskelin jäljellä olevan kuusi koirakkoa. Yksi käteltiin pois ja jännitys humahti korviin. Harmillisesti tuomarin katse poimi meidät ja kätteli ulos harmitellen, ettei voinut sijoittaa viittä. Oli kyllä koiranomistaja onnesta soikea, vaikka sijoitus meni ohi. Mehän tultiin pitämään hauskaa.

Osuttiin sitten loppuajaksi juttusille samanikäisen bortsunpennun omistajan kanssa. Hauskinta oli vain se, että hänellä oli näyttölinjainen koira. Mielenkiintoinen oli vertailla pentuja. Linkillä oli enemmän jalkaa, mutta toinen vei kuonon paksuudessa, otsan, sekä kuonon leveydessä. Saatiin hirmuisesti kehuja toiselta omistajalta meidän yhteistyöstä ja ihmetyksiä koiran rauhallisuudesta. Toinen pentu koitti haastaa Linkkiä leikkiin, mutta pentu vain istua tapitti vieressäni. Palkkailin sitä ja olin iloinen, ettei se lähtenyt toisen touhutukseen mukaan. Oli mukava jakaa kokemuksia siitä, missä oma on niin erillainen kuin toinen samaa rotua edustava yksilö. Olisi ollut mielenkiintoinen saada näistä kahdesta vierekkäin kuvat, koska ne olivat niiiin erilaisia. Varmasti tulemme kuitenkin näkemään jatkossa kyseisiä ihmisiä ja koiraa, kun samoilla seuduilla asutaan. En toki myönnä melkein pakahtuneeni onnesta, kun tuli tuollaisia kehuja vieraasta suusta. Olen Linkin kanssa panostanut ihan oikeasti siihen, että se ottaa mieluummin kontaktin minuun kuin härvää jotain omaansa kyttäillen kaikkea ja työ on kantanut hedelmää - sellaista hedelmää, jonka muutkin näkevät. Kivasti myös Linkki luopui lapsista ja autoista mätsäri paikalla!

Kokonaisuudessaan päivästä jäi todella hyvä fiilis. Koira oli ihana ja helppo, ihmiset oli mukavia ja kivoja. Kaikki oli niin täydellistä kuin viimeiseltä lomapäivältä pystyi toivomaan. Kivoja ihmisiä, kivoja koiria, oma oli mahtava... Jotenkin oli vain niin kivaa. Kyllä se on koirailu, mitä minä olen kaivannut sen ajan, mitä koiraa ei ollut. Turhanpäiväisetkin (...) jutut, kuten mätsärit on kivoja kivojen koiraihmisten kanssa ja on mielenkiintoinen tutustua aina uusiin ihmisiin, sekä tavata myös rotukavereita.

Lopuksi vielä kuvia, koska orjuutin Nilan omistajan kuvaamaan meitä näin-käytät-kameraa-pikakurssin siivittämänä! Kiitos siis hänellä näistä kuvista, jotka ovat kuitenkin minun kamerallani otettu ja minun käsittelemiäni.

Toveririkasta aikaa

Viimeviikolla oli meininkiä. Agilityn maailmasta ei pamahdettu kovin kovaa takaisin arkeen, vaan otettiin itseämme niskasta kiinni, ja lähdettiin naapurin kanssa lenkille. Itse en pahemmin ole naapurustoon ennen tätä tutustunut, vaan lähinnä viettänyt aikaa omissa oloissani. Kylä on vähän sisäänpäin lämpenevää, mutta näin kahden vuoden asumisen jälkeen pikku hiljaa ihmiset alkavat tervehtiä ja käyvät juttusille.

Naapurissa tosiaan asustaa neljä vuotias faaraokoiranarttu. Tästä saatiin oiva lenkkiseura meille, kun koirilla oli hirmu kivaa yhdessä. Enemmän se tosin meni siihen, että faaraokoira juoksutti pentua ja pentu tuli perässä hippulat vinkuen. Linkillä oli kuitenkin hirmu hauskaa ja kohtuullisen pitkä lenkkikin kierrettiin. Minulle oli täysinvierasta käydä toisen koirakon kanssa lenkillä - ei hirveämmin ole tullut moisia harrastettua.

Tiistai-aamuna kuitenkin päädyin lähtemään saman koirakon mukaan ja lisäksi joukkoon tuli puolitoistavuotias suomenlapinkoiranarttu. Tänään vuorossa oli pidempi, melkein kahden tunnin lenkki uusissa maisemissa. Nuoriso-osastolla oli hauskaa, vaikka päivä olikin kuuma. Maasto oli mukavan vaihtelevaa ja löytyi niin hiekkatiestä melkein umpimetsään. Osui reitille järvikin, jonka ääressä Linkki oli ainoa, joka uskalsi mennä uimaan. Liinaa ei sattunut mukaan, mutta onneksi nuorimies piti korvat tänään mukana, eikä lähtenyt sompailemaan hirveän pitkälle järveä, sekä tuli poiskin sieltä. Mainio pikkipiski.

Loppu viikko aikalailla hölläiltiin omalla porukalla ja tutkittiin uusia maastoja rohkeasti. Kierreltiin keräämässä marjoja ja oltiin rennosti. Mainiota, helppoa ja mukavaa. Sunnuitaina suuntasimme Iittalaa kohden mätsäreihin ja iltapäivällä saimme saksalaista seuraa kaverini nuoresta Koda-saksanpaimenesta. Oli se kyllä suloinen, isot tassut ja valtavat korvat. Todella pennunkömpelö vielä, ja Linkki vei toista ihan 6-0, mutta ainakaan se ei äijäillyt. Kiltisti leikkivät keskenää.

Maalaistollot kaupungissa oppimassa uutta

Jo on koirakkoa viety viimepäivinä. Perjantai ja lauantai sisälsi ahkeraa siivoamista, sekä herkkujen tekoa kera karvaisen kaverin avustuksen. Missä ruokaa, siellä myös neljä jalkaa ja heiluva häntä. Sivistyneesti pentu on rampannut mukana ulkona roskia viemässä, sekä arvioimassa kermavaahdon kuohketta, sekä lepäämässä väsyneen kokin kanssa sohvalla. Ei rumba loppunut sunnuntainakaan, vielä viimehetken siivoilut ja sitten treenikamojen pakkaus autoon. (Miksi, oi miksi, mulla on aina puoli varustekaappia mukana, jos lähden treenaamaan?) Tarkoituksena oli paeta pennun kanssa avon sukulaisia, sekä ottaa tuntumaan vähän uudelle saralle.

Ajomatka pääkaupunkiseudulle, tarkemmin Vantaalle, sujui leppoisissa merkeissä. Nurmijärven kohdalla pysähdyttiin taukojumppaamaan, asioimaan ja syömään! Ihmeteltiin isoa rekkaa, paria parkissa olevaa traktoria ja vähän treenattiin katsekontaktia. Sitten kimpsut ja kampsut takaisin autoon matkan jatkumisen merkeissä. Onneksi Linkki on helppo matkalainen ja pääosin nukkui omistajan ihmetellessä jälleen kerran, kun kaikki oli niin suurta ja ihmeellistä ja oho! Yhtäkkiä neljä kaistaa + mitämänytteen-paniikki. Selvittiin kuitenkin hengissä Maijan ja Oonan luokse, eikä eksytty kertaakaan! Wau!

Linkki sai kokea uusia kokemuksia ja pääsi auki olevan auton takaronttiin lepäilemään, kun ei sisälle kämppään sitä viitsinyt ottaa. Olisi ollut viisi säheltävää koiraa jaloissa, ja nuori mies olisi väsyttänyt itsensä liian aikaisin. Turvallisin mielin oli kiva jättää koira, kun oven sai säppiin (ja lukkoon) ja rontin luukun auki. Linkki mutusteli tyytyväisenä luuta ja pari kertaa kävin juottamassa sitä. Ikkunasta vilkuille poika pääosin vain nukkui autossa. Helppo pikkumies.

Ojankoon lähdettiin viiden koiran voimin kävellen. Suurimman osan matkasta pentu sai juosta liinaa perässä vetäen ja kivat leikitkin sai lauman nuorimmat aikaiseksi. Matka Ojankoon taittui siis joutuisasti ja ilman suurempia konflikteja tai huolta. Ojanko itsessään oli aika vaikuttava paikka tällaiselle maalaiselle. Monta kenttää täynnä agilityesteitä (ja niitä muka puuttui vielä!), tokokenttä ja ties mitä muuta mitä ei meiden sijainnistamme nähnyt. Fiilis oli vähän enemmän kuin vau. Mukaan liittyi vielä yksi koirakko, Satu kera Colhun.

Linkki odotteli omaa vuoroaan hienosti sidottuna. Kun meidän vuoro viimein koitti, olin hieman peloissani siitä, pysyykö koira lähelläni, eikä lähde viipottamaan omiaan ties minne. Noh, pelko osoittautui turhaksi, sillä näppärästi Links pysyi lähellä ja tuli luokseni kutsuttaessa. Ensimmäisenä tutustuttiin putkeen. Putken kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Ensimmäiset kerrat meni hieman epäröiden, mutta loppuvaiheessa pentu veti mutkaputkenkin vauhdilla. Sitten päästiin treenailemaan 2on2offia pentupuomille, tuttua puuhaa. Pitäisi vain lisätä kestoa pikku hiljaa tähän liikkeeseen.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä opeteltiin irtoamista. Tässä kohtaa koin itse pienen ahaa-elämyksen (kiitos Maijan!) koirani fiksuudesta. Vaikka se ei havainnut, että namia laitettiin kippoon, hakeutui se silti sinne hetken kuluttua. Vau, aukaisi ehkä hieman enemmän silmiä koiruudelle. Eteenmenossa ei siis ollu ongelmaa, vaikka se aluksi hieman haparoikin. Varmasti sitä pitää kuitenkin vielä vahvistaa paaaaaaljon.

Meidän rupatellessa kentällä, sai Linkki olla vapaana ja ihan itse pentu hakeutui rallaamaan mutkaputkea ja näytti hieman hämmentyneeltä, kun ei ollutkaan kippoa putken päässä, mutta tuli hakemaan palkan minulta toistaen sitä pariinkin kertaan. Mahti laps.

Colhu pääsi jatkamaan tekemistä, kun Linkki sai puolestaan levätä. Pientä äänihaittaa ilmeni toisen kehuessa koiriaan, koska Linkkikin havaitsi, että tekeminen on kivaa! Kuitenkaan mitään suurempaa ääntä ei lähteny, kolme haukahdusta ja vähän vikinää taisin laskea. Palkkailin pentua hiljaisuudesta. Näppärä laps.

Loppu aika me höntsäiltiin. Tai otettiin pari kertaa vielä 2on2offia ja siirryttiin sitten pois tieltä. Lopuksi koirat pääsivät reuhuamaan keskenään pienelle lenkille ja tällä kertaa Linkkikin sai touhuta ilman liinaa. Nuori herra hoksasi, että Nauru-neiti tuoksui vallan ihanalta ja meinasi selkäänkin yrittää. Mokomakin. Pysyi kuitenkin hyvin vapaana, vaikka pari kertaa tuli ihmisiä vastaan. Koirakko, kissa ja muutakin tuollaista ohiteltiin. Lapset oli selkeästi vaikeimmat.

Matka kotiin sujui autuaassa hiljaisuudessa. Pentu kuukahti etupenkin jalkatilaan ja pihahdustakaan ei kuulunut. Pää nousi vasta auton pysähtyessä kotipihaan ja hirveän väsyneesti eläin hoippui nukkumaan sohvalle. Päivä oli varsin onnistunut ja kiitos siitä osaltaan näille ihmisille:
Wipoe (Maija + Tara, Kida ja Nauru)
Susiasukit (Oona + Ora)
Team KC (Satu + Colhu ja Koda)

Maijalle vielä erityiskiitos mahtavasta opetuksesta ja oman ajan antamisesta! Parempaa koutsia on vaikea löytää, kun ajatukset kulkee samaa rataa ja opetustyyli on miulle sopiva! Toivottavasti päästää uudestaankin ruoskittavaksi!

Eteen menoa

 

Ja kuvista kiitos Team KC:n suuntaan! 

Mudimainen uusi ystävä

Ei se eilisen touhottaminen riittänyt, vaan tänään otettiin uusi haaste vastaan. Tutustuttiin uuteen koirakkoon. Anuun ja hänen suloiseen mudineiti Loriin. He tulivat meitä treffaamaan tänne Tuuloksen siimekseen. Paimentimilla oli pientä kokoeroa, mutta se ei menoa haitannut. Lori oli varsin täpäkkä tyttönen ja antoi kyllä Linkille tuta, jos nuori herra meinasi alkaa liian kovakouraiseksi. Oli kyllä vilinää ja vilskettä, kun kaksi mustaa salamaa paineli ympäri peltoa.

Linkki tajusi pitää korvat päässä edes sen verran, että ohi sai ajella kaksi autoa, hölkkääjä sai olla rauhassa hölkällä ja koirakkokaan ei haitannut menoa. Pennuilla oli hauskaa, ne juoksivat, telmivät, ja tönivät toisiaan sulassa yhteisymmärryksessä. Silmä lepäsi, kun kaksikko painatteli ympäriinsä. Toivottavasti heitä tullaan näkemään useamminkin!

Linkki päätti pitää korviakin pystyssä :''D On se vinkeä!