Huh huh, paluu arkeen. Kahden ja puolen kuukauden loma on nyt lusittu, mutta onneksi pennun kanssa perusasiat on saatettu hyvälle tolalle. Kuten yksinolo, ruokailu, ja ulkoilu. Pentu on ollut mainio kaveri viihdyttämään minua, sekä miestä siinä pienissä määrin, mitä hän on ehtinyt olemaan kotona. Nyt kuitenkin on onnistuneesti korkattu oma arki ensin koulun ja sitten uuden työpaikan voimin.
Linkin arki taas alkoi poikien keskinäisellä päivän vietolla. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun talon miehet olivat kauemmin keskenään kuin tunnin. Mutta oli kuulemma heillä ollut kivaakin. Mies pääsi nauttimaan koiranomistajan iloista ja oli kuulemma lähtenyt hymyillen metsään koiran kanssa. Pentu kuulemma käyttäytyi mahdottoman upeasti hihnassa ja tuli metsässäkin luokse. Mies oli jopa ottanut nameja mukaan, jotta voisi luoda koiraan kunnon suhdetta! Hyvin meni kaksikolla, vaikka olin unohtanut kertoa oikean luoksetulokutsunkin. Mahtavaa kuitenkin, että pojat löysivät yhteisen sävelen näinkin nopeasti. Toivottavasti mieskin innostuu kunnolla koirailusta töidemme mennessä ristiin ja pennun vaatiessa huomiota kummaltakin taholta.
Bongasin tuossa toisesta blogista mielenkiintoisen haasteen. Vielä kun oma päivärytmitykseni on hukassa työn kanssa, niin tämä haaste on todella mainio. Samalla voin myös parantaa poikien suhdetta toisiinsa, mikäli saan miehen valmennettua nopealla pikakurssilla naksuttimen käyttöön ja opetettua oikeat otteet koiran kanssa. Sunnitelmana olisi, että itse naksuttelen aamulla ja illalla ja mies hoitaa päivänaksuttelut koiralle katsekontaktin puolesta. Toki vuoroja voidaan vaihtaa ja jääkaapin oveen laaditaan lista tämän haasteen turvin. Nyt vain käymään vielä perheneuvottelu asiasta ja huomenna tai ylihuomenna startataan haaste. Tekee varmasti hyvää meidän perheelle.
Linkillä on kyllä vahva kontakti minuun, sitä on vahvistettu ja palkattu kontaktista, mutta etenkin haluan hioa miehen ja koiran yhteistyöhön sellaista saumattomuutta ja mielenkiintoisuutta siihen, mitä muuta koiralla on tarjottavanaan kuin pelkkä kiva paijattava tai treenikaverina olo. Ocan kanssa mies innostui kovasti, mutta Linkin hyväksymiseen on mennyt aikaa. Ehkä viimein hänkin on valmis hyväksymään uuden perheenjäsenen ja ottamaan uuden alun koiran kanssa? Tiedän miehen rakastavan koiria ja haluavan toimia koiran kanssa, mutta usein pelko epäonnistumisesta voittaa sen kivan tekemisen. Ehkä olen itse lietsonut asennetta eteenpäin, kun en ole antanut miehelle tilaa tehdä asioita oman ajattelun mukaan, vaikka olenkin onnistunut valmentamaan sitä parempaan suuntaan koiran koulutuksessa ja omistamisessa. Haluaisin vain avata lisää puolia koiran kanssa harrastamisesta. No, startataan nyt pienin askelin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti