Maalaistollot kaupungissa oppimassa uutta

Jo on koirakkoa viety viimepäivinä. Perjantai ja lauantai sisälsi ahkeraa siivoamista, sekä herkkujen tekoa kera karvaisen kaverin avustuksen. Missä ruokaa, siellä myös neljä jalkaa ja heiluva häntä. Sivistyneesti pentu on rampannut mukana ulkona roskia viemässä, sekä arvioimassa kermavaahdon kuohketta, sekä lepäämässä väsyneen kokin kanssa sohvalla. Ei rumba loppunut sunnuntainakaan, vielä viimehetken siivoilut ja sitten treenikamojen pakkaus autoon. (Miksi, oi miksi, mulla on aina puoli varustekaappia mukana, jos lähden treenaamaan?) Tarkoituksena oli paeta pennun kanssa avon sukulaisia, sekä ottaa tuntumaan vähän uudelle saralle.

Ajomatka pääkaupunkiseudulle, tarkemmin Vantaalle, sujui leppoisissa merkeissä. Nurmijärven kohdalla pysähdyttiin taukojumppaamaan, asioimaan ja syömään! Ihmeteltiin isoa rekkaa, paria parkissa olevaa traktoria ja vähän treenattiin katsekontaktia. Sitten kimpsut ja kampsut takaisin autoon matkan jatkumisen merkeissä. Onneksi Linkki on helppo matkalainen ja pääosin nukkui omistajan ihmetellessä jälleen kerran, kun kaikki oli niin suurta ja ihmeellistä ja oho! Yhtäkkiä neljä kaistaa + mitämänytteen-paniikki. Selvittiin kuitenkin hengissä Maijan ja Oonan luokse, eikä eksytty kertaakaan! Wau!

Linkki sai kokea uusia kokemuksia ja pääsi auki olevan auton takaronttiin lepäilemään, kun ei sisälle kämppään sitä viitsinyt ottaa. Olisi ollut viisi säheltävää koiraa jaloissa, ja nuori mies olisi väsyttänyt itsensä liian aikaisin. Turvallisin mielin oli kiva jättää koira, kun oven sai säppiin (ja lukkoon) ja rontin luukun auki. Linkki mutusteli tyytyväisenä luuta ja pari kertaa kävin juottamassa sitä. Ikkunasta vilkuille poika pääosin vain nukkui autossa. Helppo pikkumies.

Ojankoon lähdettiin viiden koiran voimin kävellen. Suurimman osan matkasta pentu sai juosta liinaa perässä vetäen ja kivat leikitkin sai lauman nuorimmat aikaiseksi. Matka Ojankoon taittui siis joutuisasti ja ilman suurempia konflikteja tai huolta. Ojanko itsessään oli aika vaikuttava paikka tällaiselle maalaiselle. Monta kenttää täynnä agilityesteitä (ja niitä muka puuttui vielä!), tokokenttä ja ties mitä muuta mitä ei meiden sijainnistamme nähnyt. Fiilis oli vähän enemmän kuin vau. Mukaan liittyi vielä yksi koirakko, Satu kera Colhun.

Linkki odotteli omaa vuoroaan hienosti sidottuna. Kun meidän vuoro viimein koitti, olin hieman peloissani siitä, pysyykö koira lähelläni, eikä lähde viipottamaan omiaan ties minne. Noh, pelko osoittautui turhaksi, sillä näppärästi Links pysyi lähellä ja tuli luokseni kutsuttaessa. Ensimmäisenä tutustuttiin putkeen. Putken kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Ensimmäiset kerrat meni hieman epäröiden, mutta loppuvaiheessa pentu veti mutkaputkenkin vauhdilla. Sitten päästiin treenailemaan 2on2offia pentupuomille, tuttua puuhaa. Pitäisi vain lisätä kestoa pikku hiljaa tähän liikkeeseen.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä opeteltiin irtoamista. Tässä kohtaa koin itse pienen ahaa-elämyksen (kiitos Maijan!) koirani fiksuudesta. Vaikka se ei havainnut, että namia laitettiin kippoon, hakeutui se silti sinne hetken kuluttua. Vau, aukaisi ehkä hieman enemmän silmiä koiruudelle. Eteenmenossa ei siis ollu ongelmaa, vaikka se aluksi hieman haparoikin. Varmasti sitä pitää kuitenkin vielä vahvistaa paaaaaaljon.

Meidän rupatellessa kentällä, sai Linkki olla vapaana ja ihan itse pentu hakeutui rallaamaan mutkaputkea ja näytti hieman hämmentyneeltä, kun ei ollutkaan kippoa putken päässä, mutta tuli hakemaan palkan minulta toistaen sitä pariinkin kertaan. Mahti laps.

Colhu pääsi jatkamaan tekemistä, kun Linkki sai puolestaan levätä. Pientä äänihaittaa ilmeni toisen kehuessa koiriaan, koska Linkkikin havaitsi, että tekeminen on kivaa! Kuitenkaan mitään suurempaa ääntä ei lähteny, kolme haukahdusta ja vähän vikinää taisin laskea. Palkkailin pentua hiljaisuudesta. Näppärä laps.

Loppu aika me höntsäiltiin. Tai otettiin pari kertaa vielä 2on2offia ja siirryttiin sitten pois tieltä. Lopuksi koirat pääsivät reuhuamaan keskenään pienelle lenkille ja tällä kertaa Linkkikin sai touhuta ilman liinaa. Nuori herra hoksasi, että Nauru-neiti tuoksui vallan ihanalta ja meinasi selkäänkin yrittää. Mokomakin. Pysyi kuitenkin hyvin vapaana, vaikka pari kertaa tuli ihmisiä vastaan. Koirakko, kissa ja muutakin tuollaista ohiteltiin. Lapset oli selkeästi vaikeimmat.

Matka kotiin sujui autuaassa hiljaisuudessa. Pentu kuukahti etupenkin jalkatilaan ja pihahdustakaan ei kuulunut. Pää nousi vasta auton pysähtyessä kotipihaan ja hirveän väsyneesti eläin hoippui nukkumaan sohvalle. Päivä oli varsin onnistunut ja kiitos siitä osaltaan näille ihmisille:
Wipoe (Maija + Tara, Kida ja Nauru)
Susiasukit (Oona + Ora)
Team KC (Satu + Colhu ja Koda)

Maijalle vielä erityiskiitos mahtavasta opetuksesta ja oman ajan antamisesta! Parempaa koutsia on vaikea löytää, kun ajatukset kulkee samaa rataa ja opetustyyli on miulle sopiva! Toivottavasti päästää uudestaankin ruoskittavaksi!

Eteen menoa

 

Ja kuvista kiitos Team KC:n suuntaan!