sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Kas kerran torille kävelimme


Luxin paikkamakuuprojekti potkaistiin käyntiin perjantaina ruokakippotreenillä. Siirsin suoraan treenin pihalle, koska koira tietää mitä maahan tarkoittaa. Ensimmäiseksi ongelmaksi löytyi kiihtyminen. Kierrokset nousi tappiin, joten Lux sai tehdä kolme lyhyttä toistoa, jotka kestivät sekunteja. Hain sille rauhaa ja oikeaa mielentilaa. Hiljaisesta, lyhyestä makuusta vapautin sen palkalle. Lux luopui helposti ruuasta ja tarjosi kontaktia, joten niistäkin treeneistä on ollut hyötyä. Paikkistreenejä jatketaan viikolla, kun viikonlopuna haluaa vähän relata ja viettää aikaa perheen kanssa.

Lux ja Linkki ovat kunnostautuneet myös perusasentonaksuttelulla. Luxille haen omatoimisempaa tuloa perusasentoon, jotta saisin käsiapua pois. Linkille taas olen naksutellut kontaktin kestoa. Kotioloissa se onkin ihan pala kakkua, mutta häiriön lisääntyessä Linkki herpautuu nopeammin.

Kävelimme koko konkkaronkan kanssa kylämme torille tekemään häiriötreenit. Linkin häiriöön kuuluivat rullalauteilevat tenavat, koira, sekä ohi menevät autot. Autot unohtuivat nopeasti, mutta koiraa piti hieman kytätä ja lapsetkin olivat jänniä. Linkki ei ole aikoihin treenannut nameilla, joten sen palkan hakeminen oli lähinnä ponnahtelua kainaloon tai sinkoamista eteenpäin ennen kuin bortsu sisäisti palkan tulevan minulta. Naksuttelin sille aika tiheästi hyvästä ja tiiviistä kontaktista, sekä hieman seuruun paikkaa. Tauon jälkeen pohdiskelin liikkeestä maahan menoa, johon on selkeästi tullut epävarmuutta ja/tai vieterille jäämistä. Voi olla, että olen liian monta kertaa palkannut koiran maahanmenosta lentävällä lelulla, että se ennakoi sitä. Tarvii muuttaa siis taktiikkaa tämän kanssa.

Lux puuhasteli häiriössä myös perusasentoja. Palkkailin sitä hyvästä kontaktista ja otettiin hieman seuruutakin mukaan. Luxin treenistä ei mielenpäälle jäänyt oikein mitään. Se teki myös liikkeestä maahanmenon alkeita niin, että peruutin sen edessä ja vahvala vartalo/käsiavulla autoin sen maahan. Ei voi muuta sanoa, kuin pätevä pentu.

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Syksy ♥


Syyskuu on jälleen ollut kuolettavan hiljainen kimppatreenien osalta, joten blogiakaan ei ole hirveän usein tullut availtua. Treenit eivät kuitenkaan ole sammuneet kotona, vaan pentu on etenkin oppinut hirveästi uusia asioita. Allekirjoittanut puolestaan on opetellut uutta arjen hallintaa ja opetellut jopa tykkäämään aamuista, jotka sisältävät yleensä tunnin aamulenkin.

Luxin kanssa on naksuteltu luopumista ruuasta. Se on ahne, eikä aina ajattele täysillä, jos ruokaa on esillä. Nopeasti se kuitenkin hoksasi vaihtaa ruuan tuijottamisen kontaktiin. Tarkoituksenani olisi jalostaa tätä luopumista leluihin (ja laajentaa myös esimerkiksi lentäviin lehtiin, jotka on pennun mielestä parasta ikinä just nyt). Lux ei ole hirveästi treenannut perusasentoa ilman käsiapua, mutta sillä on pieni ajatus siitä, mitä siltä haetaan. Ajattelin ensin hakea kontaktin perusasennossa namiluopumisen kautta ja sen jälkeen kokeilla, josko saksalainen tarjoaisi omaehtoisesti perusasentoa. Siirrytään siis astetta luovempiin vaihtoehtoihin välillä.

Seuruu näyttää kivalta imuttaessa, sekä sen paikka on oikea. Vielä en ole lelua tuonut tähän, mutta ideana olisi opettaa Luxille kainalopalkkaa, sekä saada imutus pois. Osittain myös sen luopumisen kautta. Tyhjentelin taas puhelinta, jos tästä saataisiin videota.

Lux on myös jumpannut kaukoja. Sisällä se vain tarvisi pitävämmän alustain kuin meidän muovimatto, koska koira leviää kuin jokisen eväät konsanaan. Luxin ongelma on ollut malttamattomuus ja olen pidentänyt käskyvälejä ja palkannut sitä asennon pitämisestä. Ahkerasti ollaan otettu seisomista mukaan käskyihin. Maasta se nousee hienosti ja ilmavasti pompun kautta. Toivoisin, että Lux pystyisi pitämään tämän idean kaukoissa. Koska jos se pitää - niin kaukot ovat äärettömän mageat jossain vaiheessa.

Paikkamakuun opettamiseen olen punonut suunnitelmaa, joka olisi tarkoitus laittaa käytäntöön ennen kuin ulkona on liian kylmä makuuttaa koiraa. Samaten ajattelin soveltaa tätä paikkistreeniä Linkille.

Linkin suhteen tarkoituksena olisi päästä videoimaan palkaton seuruu, sillä motivaatiotreenejä on tehty paljon. Haluaisin nähdä missä kohtaa oikeasti mennään. Samalla tahtoisin kokeilla tehdä sen kanssa alokkaan palkattomana lävitse ja mielellään tämäkin videolle. Täytyy vain yrittää löytää mieheltä hieman aikaa, että saisin hänet kuvaamaan. Paikallaan oleva kamera on hieman haastava.

Joka tapauksessa näillä mennään eteenpäin ja nautitaan syksystä. Tuntuu, kuin syksy olisi viileämpi ja kauniimpi näin hieman ylempänä.

Lux 9,5kk, n. 55cm/16,5kg