keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Syksy ♥


Syyskuu on jälleen ollut kuolettavan hiljainen kimppatreenien osalta, joten blogiakaan ei ole hirveän usein tullut availtua. Treenit eivät kuitenkaan ole sammuneet kotona, vaan pentu on etenkin oppinut hirveästi uusia asioita. Allekirjoittanut puolestaan on opetellut uutta arjen hallintaa ja opetellut jopa tykkäämään aamuista, jotka sisältävät yleensä tunnin aamulenkin.

Luxin kanssa on naksuteltu luopumista ruuasta. Se on ahne, eikä aina ajattele täysillä, jos ruokaa on esillä. Nopeasti se kuitenkin hoksasi vaihtaa ruuan tuijottamisen kontaktiin. Tarkoituksenani olisi jalostaa tätä luopumista leluihin (ja laajentaa myös esimerkiksi lentäviin lehtiin, jotka on pennun mielestä parasta ikinä just nyt). Lux ei ole hirveästi treenannut perusasentoa ilman käsiapua, mutta sillä on pieni ajatus siitä, mitä siltä haetaan. Ajattelin ensin hakea kontaktin perusasennossa namiluopumisen kautta ja sen jälkeen kokeilla, josko saksalainen tarjoaisi omaehtoisesti perusasentoa. Siirrytään siis astetta luovempiin vaihtoehtoihin välillä.

Seuruu näyttää kivalta imuttaessa, sekä sen paikka on oikea. Vielä en ole lelua tuonut tähän, mutta ideana olisi opettaa Luxille kainalopalkkaa, sekä saada imutus pois. Osittain myös sen luopumisen kautta. Tyhjentelin taas puhelinta, jos tästä saataisiin videota.

Lux on myös jumpannut kaukoja. Sisällä se vain tarvisi pitävämmän alustain kuin meidän muovimatto, koska koira leviää kuin jokisen eväät konsanaan. Luxin ongelma on ollut malttamattomuus ja olen pidentänyt käskyvälejä ja palkannut sitä asennon pitämisestä. Ahkerasti ollaan otettu seisomista mukaan käskyihin. Maasta se nousee hienosti ja ilmavasti pompun kautta. Toivoisin, että Lux pystyisi pitämään tämän idean kaukoissa. Koska jos se pitää - niin kaukot ovat äärettömän mageat jossain vaiheessa.

Paikkamakuun opettamiseen olen punonut suunnitelmaa, joka olisi tarkoitus laittaa käytäntöön ennen kuin ulkona on liian kylmä makuuttaa koiraa. Samaten ajattelin soveltaa tätä paikkistreeniä Linkille.

Linkin suhteen tarkoituksena olisi päästä videoimaan palkaton seuruu, sillä motivaatiotreenejä on tehty paljon. Haluaisin nähdä missä kohtaa oikeasti mennään. Samalla tahtoisin kokeilla tehdä sen kanssa alokkaan palkattomana lävitse ja mielellään tämäkin videolle. Täytyy vain yrittää löytää mieheltä hieman aikaa, että saisin hänet kuvaamaan. Paikallaan oleva kamera on hieman haastava.

Joka tapauksessa näillä mennään eteenpäin ja nautitaan syksystä. Tuntuu, kuin syksy olisi viileämpi ja kauniimpi näin hieman ylempänä.

Lux 9,5kk, n. 55cm/16,5kg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti