sunnuntai 27. elokuuta 2017
Hullu mikä hullu
Torstai tuntuu vakiintuneen treenipäiväksi, vaikka koitetaan erikseen sopia milloin mennään. Ajattelin olla sekopäinen ja ottaa mukaan koko lauman mukaanlukien lapsen ja molemmat koirat. Suuruuden hullua ehkä, mutta on niin kiva päästä tekemään sitä omaa juttua, ettei haitannut.
Luxin setti alkoi ohitusharjoituksilla ja pennun mielenkiinto tuntui olevan enemmän maan haistelussa ja muutenkin se oli enemmän tai vähemmän laama-moodilla. Veikkailisin runsaan haistelun ja osittaisen korvattomuuden viittaavan todella vahvasti juoksuihin. Ruualla se teki ihan nättejä perusasentoja, joita pyöriteltiin. Lux kävi myös tutustumassa houkutuksiin, kun kentälle lastattiin kasa leluja ja ruokaa.
Lux opettele myös rauhoittumaan käy siihen -käskyllä, joka meillä on käytössä Linkilläkin. Luu asettautui nätisti viereen rapsuteltavaksi tai nyhti heinikkoa irti. Täysin rento se ei ollut, mutta malttoi maata paikallaan kohtuu rauhassa, ellen itse sotkenut nameja sen kuonon lähelle.
Linkki puolestaan... Se tuli autosta häntä tötteröllä ja hirveän touhukkaana. Focus ei kuitenkaan ollut häiriössä - vaan pieni musta oli ihan tohkeissaan siitä, että hän pääsi vihdoin treenaamaan. Käytiin Linkin kanssa seuruuttamassa houkutukset läpi, sekä esiteltiin meidän työskentelyä muillekin. Koko koira esitti niin ilmavaa ja näyttävää seuruuta ettei tosikaan. Kaiken lisäksi se pääsi esittämään myös "kehä ravia" toisen koiran häiriönä. Lienee sanomattakin selvää, että viimeksi viimevuoden puolella kehässä ollut tarmoa puhkuva koira ei esittänyt parhaimpia liikkeitää, saati seisomista. Linkin vahvuudet oli todellakin tänään seuruussa sekä yllättävää kyllä, siinä rauhoittumisessa.
Kokonaisuutena olin hirveän tyytyväinen molempien koirien setteihin, sillä ne joutuivat myös hengailemaan "turhaan" kentän laidalla, koska en uskaltanut jättää kumpaakin tyyppiä autoon. Mahdottomuus ei ole tälläkään porukalla lähteä tekemään asioita, vaikka voimia se kyllä vei aivan järkyttävästi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti