Kovasti koitin huudella treeniryhmästä kaveria itselleni treenaamaan, kun en kimppatreeneihin pääse työvuoron takia. Harmillisesti kukaan ei kuitenkaan lähtenyt treenaamaan tokoa. No olihan ulkona hieman kurja sääkin, mutta tänäänkin kevyt -2 astetta pakkasta ja jopa minä tarkenin! Vaikka yleensä olen aika vilukissa, mutta tällä kertaa motivaatio oli kohdallaan treenatessa. Seura vain olisi ollut mukava lisä, mutta aina ei voi saada kaikkea mitä toivoo - vaikka kuinka haluaisikin. Saatiin sentään aamukoomainen lenkkiselfie piristämään postausta, kuvassa väsynyt ihminen ja järkyttynyt koira.
Olin menossa yksikseni pienen lenkin jälkeen lähikentälle, mutta sinne päästessäni tajusin kentän olevan täynnä lapsia ja jäätä. No, ei ihan sellainen paikka, jossa treenataan tokoa. Onneksi oli kuitenkin pieni parkkipaikka käytössä. Linkki makuutteli ensin häiriössä n. 30sek pätkän, koska en uskaltanut luottaa siihen tarpeeksi ja tahdoin palkata hyvästä suorituksesta sen. Tämän jälkeen se tehtaili kainalopalkalla seuruuta pitkääkin pätkää ja sai palkan hyvästä paikasta ja kontaktista. Koira pysyi hyvin käännökset ja askelsiirtymät mukana. Ja oli muuten kiinni piuhassa! Eikä ahdistanut yhtään, ei koiraa eikä ohjaajaa. Linkki sai tehdä yhden hyvän seuruupätkän myös kaukopalkalla ja sitten lähdettiin leikkien pois. Oli koira pähkinöinä ja fiilis hyvä.
Olen hiljaa pienessä mielessäni miettinyt tämän vuoden tavoitteita. Miettinyt, onko merkitystä sillä, laittaako tulostavoitteita vai jotain muuta? Olen huono asettamaan rimaa tarpeeksi matalalle, ja samalla minua pelottaa kohdata se oma epäonnistuminen. Vaikka tammikuussa puhkun intoa ja iloa treeneistä, onko fiilis vielä sama esimerkiksi kesällä? En tiedä, ajattelin asettaa pienet tavoitteet, mihin toivottavasti päästään. Ei mitään tulostavoitteita, tai ehkä ihan pari vaan...
Koiran
★ Virallinen startti tokokokeessa
★ Ohitukset paremmiksi
★ Luustokuvat
★ Esineruutua
★ Hakua
★ Lampailla käymään (isolla ehkällä)
★ Rally-tokoa..?
★ Koiratanssia..?
★ Pakko-H näyttelyistä
★ Paljon yhteisiä hyviä hetkiä, reissuja, treenejä ja kavereita
Omia
★ Treenien suunnittelu + toteutus
★ Kunnon kohotus + ruokavalio
★ Uuden oppiminen
★ Ohjeiden ja neuvojen vastaanottaminen, sekä hyödyntäminen
Ehkä ne olisi siinä. Ehkä nyt koira ei kuole ennen kuin vuosi vaihtuu. Toivottavasti. Viimeksi ei ollut onni niin paljoa matkassa, vaan treenikaveri menehtyi. Nyt kun uskaltaa laitellakin jotain, niin ehkä, ehkä saavutetaan jotain. Tai nauretaan päin naamaa, kun kaikki sittenkin epäonnistui.
Ihanat tavoitteet sulla, paras tuo viimeinen kohta koiran tavoitteissa!!! ♥ Ehkä pitäisi itsekin tehdä joku kevyt tavoitepostaus, niin voisi vuoden lopuksi tarkistaa, että onko ollenkaan siellä missä pitäisi... ☺
VastaaPoista