kuka ei kuulu joukkoon..?
Eilen tehtiin jotain sellaista pitkästä aikaa, mitä ei hetkeen olla tehty. Käytiin nimittäin kimppalenkillä isomman lauman kanssa. Olen valitellut ja pyöritellyt päätäni siitä, että Linkillä ei ole kavereita, eikä se ikinä pääse purkamaan energiaansa kunnolla muiden koirien kanssa. Onneksi kuitenkin tähän tarjoutui mahdollisuus, kun ei viitsitty porukalla treenata kylmässä ulkona, niin päästiin sitten lenkille porukalla.
Siirryttiin autolla kohteeseen ja jouduttiin hetken matkaa kävellä koirat hihnassa. Linkillä meinasi kiehua monta ärsykettä yli, etenkin kun toinen koira huusi vieressä. Kuitenkin, kun sille selkeästi kertoi, ettei piippaaminen ollut okei - rauhottui menokin. Hihnassa se kulki nätisti härkkimättä muita - oikeastaan ei jätkä kiinnittänyt huomiota muuhun koiraseuraan ollenkaan.
Metsään päästessä neljästä kolme pääsi vapaaksi ja ensimmäisenä bortsu kertoi kummallekin nartulle, että se meinasi olla kingi tällä lenkillä. Hihnassa olevaa koiraa ei noteerattu. Ensin Linkki ja Demi telmivät keskenään, mutta meinasivat alkaa kimppakiusaamaan nuorempaa Sädettä. Kieltäessä junnu jätti Demin ja Säteen hyvin rauhaan.
Linkki pysyi hyvin laumassa mukana, eikä harhaillut mihinkään pitkälle. Selkeästi useamman koiran laumassa oli sille tarpeeksi tekemistä, että huomio ei päässyt harhailemaan mihinkään kauas. Seuraan saatiin myös kaksi hiihtäjää, joista kumpikaan ei varoittanut tulostaan. Onneksi porukassa olevat koirat haltsasivat luoksetulon, ja hiihtäjät tulivat takaapäin - jolloin ei kerennyt reagoimaan ärsykkeeseenkään.
Loppu lenkistä Linkki alkoi jo väsähtämään, joten ei enää viitsinyt leikkiä muiden kanssa. Touhotteli omia menojaan edessä. Kokonaisuudessaan lenkki oli hirveän kiva ja piristävä vaihtelu. Oli huikeaa käydä pitkästä aikaa isomman lauman kanssa lenkillä ja nähdä taas miten kivasti oma toimii isommassa laumassa. Kyllä se sitten kotona nukkuikin. Sikeästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti