sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Mutkaton veijari

Kolmas päivä meillä alkoi mainiosti. Makuuhuoneen katastrofin (aka miehen rakenteluprojektin) takia olemme siirtyneet nukkumaan sen päättymisen ajaksi levitettävälle vuodesohvalle olohuoneeseen. Eilen illalla pentu painui nukkumaan "omalle paikalleen" näppärästi, mutta jostain kumman syystä heräsin aamulla yksi mustavalkoinen eläin kainalosta. Mistä ja miten, sitä en tiedä, mutta hyvin rennosti nuori herra oli kavunnut sohvalle ja käynyt viereen nukkumaan. Itse olen kohtuu herkkäuninen, etenkin kun tietää että asunnossa on joku, joka saattaa vaatia huomiota. En silti herännyt, ennen kuin vasta aamulla. Ketku mies!

Jäi pojat hetkeksi kahdestaankin. Kävin pyörähtämässä näyttelyissä tässä kotikulmilla ja moikkaamassa tuttuja ihmisiä. Tottumuksesta saksanpaimenkoirakehäkin tuli katsottua (tai yritys oli hyvä, mutta tästäkin myöhästyin! Onneksi näin ihmisen, jota hainkin, onnea vielä heille viimeisestä sertistä!), bortsut olivat ehtineet mennä jo, mutta muutama mustavalkoinen pöyhkeäturkki oli vielä jäljellä. Kelpietkin tuli kuvailtua, mutta oikeastaan muuta en ehtinyt tekemään. Itse urheilusuoritus oli jo saada auto parkkiin kyseiselle paikalle. Tai sieltä pois, huh huh. Mutta ehjiä ollaan, minä ja auto.

Linkin kanssa sitten lähdettiin purkamaan energioita metsään. Vähäisestä liikutuksesta pennun motoriikka on vähän haussa ja se on kömpelö ja hassu. Meidän metsäretki meni kuitenkin hyvin. Päästiin vähän hiekkaan pomppimaan, löytyi lätäköitä, pehmeää sammalta sekä metsätietä. Nähtiin traktori, eikä nuori herra ollut moksiskaan, vaikka sitä huisisti isompi mekaaninen vehje peräkärrynkanssa jyristelikin ohi. Penne luopuu hyvin kaikista kävyistä ja kepeistä. Pieni kieltoäännähdys riittää ja kehu heti perään niin herra on onnesta soikea.

Helppo laps, ehkä liiankin helppo! Ongelma nimeltä autot otetaan huomenna työnalle ja lähdetään vähän vilkkaampaan mestaan ihmettelemään käytöksen korjaamista. Loppuun vielä kuvasaastetta rimppakinttuisesta nuoresta miehestä!




lauantai 29. kesäkuuta 2013

Alku

Onnella on neljä tassua ja heiluva häntä. Asiat tapahtuvat hirveän nopeasti, vaikka suunnitelmia olikin paljon ja erilaisia. Naurahdin ystävälleni, että välillä täytyy mennä kauas löytääkseen läheltä onnen. Tällä kertaa onni ei ollut uros saksanpaimen, vaan pieni rimppakinttuinen bordercollieuros.

Sattumusten sarja, että sain tietooni koiran. Onneksi olen tutustunut oikeisiin ja ihaniin ihmisiin, jotka tiesivät millaista koiraa haen. Vinkin tultua, otin yhteyttä ja seuraavana päivänä pentua katsomaan. Hyvin lupaavalta lapsukaiselta vaikuttaa nuorimies. Hirveän avoin ja iloinen. Tasapainoinen. Lihaksistoltaan onneton ja pelkkää jalkaahan pentu vain on. Ongelmakohtina mainittakoon autojen kyttääminen (edellisessä kodissa tästä palkattu). Pentu on kuitenkin osoittautunut varsin mukavaksi yksilöksi. Uudessa asunnossa on kuin kotonaan, tykkää ihmisistä hirmusti, on hiljainen ja pyytää vielä mokoma uloskin.

Vedestä pentu pitää. Lätrännyt enemmän ja vähemmän kokoonsa nähden isohkon kupin sisältöä lattialle ja puhellellut kuplia. Mainio veitikka on hurmannut tiensä perheen sydämeen niin helppoudellaan kuin mahtavalla luonteellaan. Vintiö on hyvin kontaktin hakuinen ja ulkoillut lähinnä liinassa, mutta eipä tuo kauas riennä. Autojen ääniä kuunnellessa valmistuu, mutta osaa hyvin luopua kyttäämisestä.

Lauantaihin asti lapsi on koeajalla meillä, mutta aika lailla on pentu tullut jäädäkseen. Ikään kuin se olisi aina ollut osana kalustoa. Harrastustavoitteita meillä on. Tietenkin toko, mutta sen lisäksi opiskelemme jälkeä ja toivottavasti pääsemme kokeilemaan hakuakin. Agilityn aloitus varmasti viipyy sinne asti kunnes pentu on luustokuvattu. Jotain pientä saatetaan käydä tekemässä, kun kroppaa on saatu parempaan kuntoon, mutta ei muuta. Paimentamistakin lähdetään kokeilemaan, koska seikkailunhalu on suuri ja uuden oppiminen on aina mukavaa.

Ehkä annetaan kuvien kertoa loput. Lienee sattuman kauppaa, että virallinen nimi on Take A Chance On Me.