Maalaistollot kaupungissa oppimassa uutta

Jo on koirakkoa viety viimepäivinä. Perjantai ja lauantai sisälsi ahkeraa siivoamista, sekä herkkujen tekoa kera karvaisen kaverin avustuksen. Missä ruokaa, siellä myös neljä jalkaa ja heiluva häntä. Sivistyneesti pentu on rampannut mukana ulkona roskia viemässä, sekä arvioimassa kermavaahdon kuohketta, sekä lepäämässä väsyneen kokin kanssa sohvalla. Ei rumba loppunut sunnuntainakaan, vielä viimehetken siivoilut ja sitten treenikamojen pakkaus autoon. (Miksi, oi miksi, mulla on aina puoli varustekaappia mukana, jos lähden treenaamaan?) Tarkoituksena oli paeta pennun kanssa avon sukulaisia, sekä ottaa tuntumaan vähän uudelle saralle.

Ajomatka pääkaupunkiseudulle, tarkemmin Vantaalle, sujui leppoisissa merkeissä. Nurmijärven kohdalla pysähdyttiin taukojumppaamaan, asioimaan ja syömään! Ihmeteltiin isoa rekkaa, paria parkissa olevaa traktoria ja vähän treenattiin katsekontaktia. Sitten kimpsut ja kampsut takaisin autoon matkan jatkumisen merkeissä. Onneksi Linkki on helppo matkalainen ja pääosin nukkui omistajan ihmetellessä jälleen kerran, kun kaikki oli niin suurta ja ihmeellistä ja oho! Yhtäkkiä neljä kaistaa + mitämänytteen-paniikki. Selvittiin kuitenkin hengissä Maijan ja Oonan luokse, eikä eksytty kertaakaan! Wau!

Linkki sai kokea uusia kokemuksia ja pääsi auki olevan auton takaronttiin lepäilemään, kun ei sisälle kämppään sitä viitsinyt ottaa. Olisi ollut viisi säheltävää koiraa jaloissa, ja nuori mies olisi väsyttänyt itsensä liian aikaisin. Turvallisin mielin oli kiva jättää koira, kun oven sai säppiin (ja lukkoon) ja rontin luukun auki. Linkki mutusteli tyytyväisenä luuta ja pari kertaa kävin juottamassa sitä. Ikkunasta vilkuille poika pääosin vain nukkui autossa. Helppo pikkumies.

Ojankoon lähdettiin viiden koiran voimin kävellen. Suurimman osan matkasta pentu sai juosta liinaa perässä vetäen ja kivat leikitkin sai lauman nuorimmat aikaiseksi. Matka Ojankoon taittui siis joutuisasti ja ilman suurempia konflikteja tai huolta. Ojanko itsessään oli aika vaikuttava paikka tällaiselle maalaiselle. Monta kenttää täynnä agilityesteitä (ja niitä muka puuttui vielä!), tokokenttä ja ties mitä muuta mitä ei meiden sijainnistamme nähnyt. Fiilis oli vähän enemmän kuin vau. Mukaan liittyi vielä yksi koirakko, Satu kera Colhun.

Linkki odotteli omaa vuoroaan hienosti sidottuna. Kun meidän vuoro viimein koitti, olin hieman peloissani siitä, pysyykö koira lähelläni, eikä lähde viipottamaan omiaan ties minne. Noh, pelko osoittautui turhaksi, sillä näppärästi Links pysyi lähellä ja tuli luokseni kutsuttaessa. Ensimmäisenä tutustuttiin putkeen. Putken kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Ensimmäiset kerrat meni hieman epäröiden, mutta loppuvaiheessa pentu veti mutkaputkenkin vauhdilla. Sitten päästiin treenailemaan 2on2offia pentupuomille, tuttua puuhaa. Pitäisi vain lisätä kestoa pikku hiljaa tähän liikkeeseen.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä opeteltiin irtoamista. Tässä kohtaa koin itse pienen ahaa-elämyksen (kiitos Maijan!) koirani fiksuudesta. Vaikka se ei havainnut, että namia laitettiin kippoon, hakeutui se silti sinne hetken kuluttua. Vau, aukaisi ehkä hieman enemmän silmiä koiruudelle. Eteenmenossa ei siis ollu ongelmaa, vaikka se aluksi hieman haparoikin. Varmasti sitä pitää kuitenkin vielä vahvistaa paaaaaaljon.

Meidän rupatellessa kentällä, sai Linkki olla vapaana ja ihan itse pentu hakeutui rallaamaan mutkaputkea ja näytti hieman hämmentyneeltä, kun ei ollutkaan kippoa putken päässä, mutta tuli hakemaan palkan minulta toistaen sitä pariinkin kertaan. Mahti laps.

Colhu pääsi jatkamaan tekemistä, kun Linkki sai puolestaan levätä. Pientä äänihaittaa ilmeni toisen kehuessa koiriaan, koska Linkkikin havaitsi, että tekeminen on kivaa! Kuitenkaan mitään suurempaa ääntä ei lähteny, kolme haukahdusta ja vähän vikinää taisin laskea. Palkkailin pentua hiljaisuudesta. Näppärä laps.

Loppu aika me höntsäiltiin. Tai otettiin pari kertaa vielä 2on2offia ja siirryttiin sitten pois tieltä. Lopuksi koirat pääsivät reuhuamaan keskenään pienelle lenkille ja tällä kertaa Linkkikin sai touhuta ilman liinaa. Nuori herra hoksasi, että Nauru-neiti tuoksui vallan ihanalta ja meinasi selkäänkin yrittää. Mokomakin. Pysyi kuitenkin hyvin vapaana, vaikka pari kertaa tuli ihmisiä vastaan. Koirakko, kissa ja muutakin tuollaista ohiteltiin. Lapset oli selkeästi vaikeimmat.

Matka kotiin sujui autuaassa hiljaisuudessa. Pentu kuukahti etupenkin jalkatilaan ja pihahdustakaan ei kuulunut. Pää nousi vasta auton pysähtyessä kotipihaan ja hirveän väsyneesti eläin hoippui nukkumaan sohvalle. Päivä oli varsin onnistunut ja kiitos siitä osaltaan näille ihmisille:
Wipoe (Maija + Tara, Kida ja Nauru)
Susiasukit (Oona + Ora)
Team KC (Satu + Colhu ja Koda)

Maijalle vielä erityiskiitos mahtavasta opetuksesta ja oman ajan antamisesta! Parempaa koutsia on vaikea löytää, kun ajatukset kulkee samaa rataa ja opetustyyli on miulle sopiva! Toivottavasti päästää uudestaankin ruoskittavaksi!

Eteen menoa

 

Ja kuvista kiitos Team KC:n suuntaan! 

Mudimainen uusi ystävä

Ei se eilisen touhottaminen riittänyt, vaan tänään otettiin uusi haaste vastaan. Tutustuttiin uuteen koirakkoon. Anuun ja hänen suloiseen mudineiti Loriin. He tulivat meitä treffaamaan tänne Tuuloksen siimekseen. Paimentimilla oli pientä kokoeroa, mutta se ei menoa haitannut. Lori oli varsin täpäkkä tyttönen ja antoi kyllä Linkille tuta, jos nuori herra meinasi alkaa liian kovakouraiseksi. Oli kyllä vilinää ja vilskettä, kun kaksi mustaa salamaa paineli ympäri peltoa.

Linkki tajusi pitää korvat päässä edes sen verran, että ohi sai ajella kaksi autoa, hölkkääjä sai olla rauhassa hölkällä ja koirakkokaan ei haitannut menoa. Pennuilla oli hauskaa, ne juoksivat, telmivät, ja tönivät toisiaan sulassa yhteisymmärryksessä. Silmä lepäsi, kun kaksikko painatteli ympäriinsä. Toivottavasti heitä tullaan näkemään useamminkin!

Linkki päätti pitää korviakin pystyssä :''D On se vinkeä!

Nenäkästä käytöstä

Pennun kanssa arkipäiväisten asioiden opettelu on välillä rasittavaa, mutta mitä mainioimmin kuitenkin nuorimies on omaksunut tämän talon tapoja. Ahneelta pikku kaverilta kiellettiin keittiöön meneminen kokonaan, ihan vain syystä, että se pomppii pöydille etsiessään ruokaa ja on koiran omaksi parhaaksi, ettei se heeboile keittiössä omia aikojaan ja vahingossa rämäise vaikka hellaa tai jotain muuta vastaavaa päälle. Pikku hiljaa kotona ollessa ollaan voitu purkaa barrikaadeja keittiön kahden oven edustalta. Pentu saattaa kuikuilla rajalla, mutta pari kertaa olen yllättänyt sen keittiöstäkin. Mokoma. Jos itse menen keittiöön ja jätän oven auki, ei pentu sinne tule. Pari kertaa ollaan saatu ruokaillakin rauhassa ilman ahnetta mustaa kuikuilemassa ovelta.

Ylempi kuva kuvaa minusta hyvin koiran ja omistajan yhteistä retkeä. On pitkä tie kuljettavana, eikä ikinä tiedä mitä on seuraavan mutkan takana, vaikka kuinka koittaisi arvailla. Koira tahtoo mennä oman elämänasenteensa takia kovaa vauhtia eteenpäin, mutta omisttaja vielä vähän himmailee ja ihmettelee mahdollisuuksia, mistä valita. Voi olla helppoa, voi olla vaikeaa. Koiran ja omistajan suhdetta voidaan kovasti koetella erilaisin hankaluuksin, mutta jokaisen ongelman kanssa pitäisi löytää toimiva toimintatapa muistaen, että ylisuorittamisesta ei ole kenellekkään mitään hyötyä. Minusta koiraharrastuksen plussapuolet kuolee siinä, kun koirasta tulee vain kilpakumppani, jonka kanssa vain treenataan, treenataan ja treenataan. Ei nautita koiran hyvistä puolista kisa- ja treenikenttien ulkopuolella. Minusta on ihanaa, kun saan kulkea koiran kanssa metsässä ja kiire ei ole mihinkään kilpailuihin. Tässä vaiheessa on tärkeää luoda suhde ja hyvä fiilis tekemiseen, eikä vain mennä hampaat irvessä kohti tavoitteita. Hyvän suhteen pohjalta on helpompi lähteä rakentamaan kisasuoritusta. Suhteen toimiessa ja parin painaessa yhteen hiileen varmasti kaikki muukin on helpompaa. Hyvä tätä kirjoittaessa on se, että mustavalkoinen nukkuu kainalossa nähden omia uniaan.

Tehtiin tänä aamuna Linkin kanssa myös ensimmäinen makkararuutu - ilman sitä makkaraa kylläkin, mutta pentu hämmästyttää minua. Tiesin sillä olevan nenää, mutta sillä on paljon enemmän nenää kuin oletin. Tarkasti ja systemaattisesti se kävi ruudun lävitse imaisten kaikki palkat kitusiinsa. Syynäilin itsekin vielä jälkeenpäin ruutua ja totesin ettei sinne kyllä jäänyt yhtään mitään. Pentu ei hairahtanut kertaakaan ruudun ulkopuolelle, vaan kävi ihan kokonaan ruudun läpi ja lopetti lopettamiskäskyn saatuaan. Näppärä eläin, ei siinä mitään. Pari kuvaakin tuli napsaistua aamun suorituksesta.

Ei sade meitä kaada!

Jos jotain koirien kanssa olen oppinut, niin sen, etten ole tehty sokerista. Ja äskeisen lisäksi myös sen, ettei aurinkokaan sulata minua. En oikein ole viihtynyt kesäisin kummassakaan, en sateessa, enkä auringossa, mutta nykyään melkein nautin raikastavasta kesäsateesta, vaikka tämän päivän sade muistutti enemmän tulevasta syksystä, joka luo taas uudet haasteet meidän elämäämme.

Sateesta huolimatta siis ollaan päivystetty pari päivää jo kävelytiellä autotien vierellä pari kertaa päivässä. Tarkoitushan on kitkeä opittua autojen jahtausta pois, projekti on varmasti pitkä, mutta pentu pysyy nykyään jo lähellä, eikä sinkoile sinne tänne. Plussat meille. Kyllä tämä tästä.

Niin, lähdettiin me tänään sitten näyttelytreeneihinkin, vaikka satoi. Vähän epäilin, että ollaan ainoat paikalla, mutta olihan siellä meikäläisen lisäksi myös kaksi muuta sankaria. Koko hiekkakenttä lainehti vedestä, mutta tulipahan testattua, ettei Linkistä löydy mitään ylenpalttista prinsessamaisuutta, vaan nuori herra käveli ihan tyynesti lätäköiden läpi. Junnu oli hiljaisin treenikoirista, thanks god, ettei se ole kovin äänekäs. Leikittiin ensin kovasti ja juostiinkin vähän, ennen kuin katos, mikälie oikealta kutsumanimeltään vapautui. Koska ohjaajia ei ollut saapunut paikalle, vähän lintsasimme duuneista ja puhuttiin aika paljon itse treenaamisen sijaan.

Sai pentu kuitenkin tehdä. Pari kertaa tönötettiin kameralle, imuttelin istu - maahan vaihtoa, sekä opeteltiin paikalla olemista istuallaan ja luoksetulemista luvan kanssa. Näppärä laps, ei haitannut haukkuvan koirat tai hengailevat ihmiset, kun tehdään duunia, niin oli pennun ajatukset siinä duunissa. Loisto kakru kyllä. Linkin iässä Oca muistutti lähinnä kävelevää katastrofia kuin koiranpentua.

Kotimatkalla etsittiin kaupungin Mustista ja Mirristä ruokaa, mutta eipä ollut meidän safkaa isoissa säkeissä kuulunut sinne kolmeen viikkoon, eikä tietoa ollut koska tulee lisää. Noh, toivottavasti lähiMusti ja Mirri toimii ja saadaan ruokaa. Viitsisi millään ostaa pientä säkkiä, kun iso on niin paljon helpompi.

Mukelo 5kk

Aurinkoinen päivä paimennuksen merkeissä Vantaalla

Aurinkoa, uusia maisemia ja mukavia ihmisiä. Niistä on kiva pentuetapaaminen tehty. Matkattiin Vantaalle isä Taunon emännän lampaiden (ja itse isän) luokse. Mukavasti paikalle oli saapuneet jokainen pentu, sekä emäkin nähtiin samassa tilaisuudessa. Vau. Link oli suhteellisen samankokoinen veljensä Jasin kanssa, kun taas Rocky huiteli ihan omissa sfääreissään. Siskot taas olivanveljiään pienempiä, mutta kohtuullisen tasainen pentue ja oli mukava päästä tekemään tuttavuutta muidenkin omistajien kanssa. Itse olen aikaisemmin tavannut vain Linkin emän ja siskon.

Päästiin kokeilemaan jokainen miten pennut reagoivat lampaisiin. Linkin kohdalla koira meni enemmän saaliilla, mutta oli selvästi kiinnostunut lampaista, vaikka vähän ulalla siitä mitä tehtiin. Joski (Taunon om.) vei pennun lampaille, kun en itse uskaltanut mennä lampaiden sekaan pieneen aitaukseen. Linkillä ei kuitenkaan ollut mitään sijaistoimintoja lampaiden kanssa. Toivottavasti päästään vielä uudemman kerran lampaille kokeilemaan pentua, josko se paimennusviettikin jostain löytyisi.

Muihin pentuesisaruksiin tutustuttiinkin sitten uimisen merkeissä. Pojista kaikki oli aikalailla vesipetoja, mutta tytöt ujostelivat vähän vettä. Oli kyllä bortsunsekaista meisinkiä, kun mukana taisi olla peräti yhdeksän koiraa, kun mentiin uittamaan pentuja ja aikuisia väliaika viihteenä. Meinasi joku mokoma pikkumusta tuupata minutkin ojaan molskimaan, onneksi pennuilla ei ole vielä niin paljoa painoa, että saisi meikäläisen hirveästi horjumaan.

Mukava päivä tosiaan oli, vaikkakin kuuma. Oli väsynyttä pentua ja väsynyttä ihmistä siinä vaiheessa, kun kotiin saavuttiin. Pari kuvaa alla, ehkä lisää on tiedossa, kun saan muiden ihmisten kuvaamat kuvat käsiini, mikäli lupa julkaisuun heltiää.

Itsellenihän paimennus on täysin vieras laji, mutta mielenkiintoista oli seurata pentujen reaktioita lampaisiin, sekä seurata vanhemman koiran työskentelyä taitavan ohjaajan kanssa. Vau. Tuntuu mahdottomalta miten tuommoinen voisi koskaan onnistua meiltä, mutta eihän tätä ole kaivoon heitetty. Paimentaminen on varmasti kivaa, kun siihen pääsee enemmän sisälle. Kovasti on uhattu, että jos paimennukselle antaa pikkusormen, vie se koko käden. Noh, sitä odotellessa, kun meillä on omakotitalo ja lauma lampaita takapihalla. Eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Metsänpeikko tahdon olla, sankar jylhän kuusiston...

"Käytiin pennun kanssa tuossa aamussa mustikkametsällä. Tarkoituksena oli saalistaa ainekset mustikkapiirakkaan, mutta olinkin unohtanut, miksi koiranpentua ei pitäisi ottaa mukaan. Kun löydät itse MAHTAVAN mättään ja aiot kerätä marjat parempaan talteen, sinkoaa eräs mustavalkoinen salama vähintään neljäkertaa puskan pahki, ennen kuin kerkeät juuta tai jaata sanomaan. No, sinne meni ne mustikat. Loppujen lopuksi sain puolirasiaa kerättyä ja lopulta telmin pennun kanssa varvikossa. Olihan meillä kivaakin. Reporanka otus ainakin makoili pitkin pituuttaan lattioilla ja kuva, noh, kuva otettiin itselaukaisimella ja jokseenkin kymmenen sekunttia aikaa asettua pennun kanssa on hirmu vähän. Koiraa ei kuitenkaan vahingoitettu kuvauksessa, vaikka näyttääkin siltä, että kuristan pentua. Ei huolta, jos olet joskus koittanut ottaa rentoa kimppakuvaa koira kainalossa, tiedät kyllä miksi se näyttää AINA siltä, että kuristat koiraa.

ps. pentu tiputti molemmat alakulmurinsa. Toinen hukkui matkalle, mutta toisen sain talteen!"

Edellisen lainauksen löin facebookiin reissumme jälkeen ja liitin mukaan yllä olevan kuvankin. Siinä oli kokonaisuudessaan meidän reissumme. Pennulla oli harvinaisen kivaa ja se veteli bortsuhepuleita pitkin sammaleikkoa, keskittyi terrorisoimaan minun mustikanpoimintaani ja kyllä me leikittiinkin ja rällättiin yhdessä väsymykseen asti. Tosiaan, Linkki luopui myös kahdesta kulmahampaastaan ja tähän päivään mennessä on poskestakin irronnut kaksi hammasta, joista pienempi on minulla tallessa.

Näyttelytreenit Hämeenlinnan kaupunginpuistossa

Huh hellettä. On tässä pari päivää ollut kirjoittamatta juurikaan mitään, mutta meidän arki on rullannut samalla tavalla kuin ennenkin. Ollaan lenkkeilty, uitu, vähän reenailtu naksuttimen kanssa. Lähinnä panostettu enemmän hihnakäytökseen ja lähellä pysymiseen.

Eilen olikin näyttelytreenit ja kas kummaa, löysin itsenikin rivistä, vaikka tarkoituksena oli mennä vain palloilemaan ja leikkimään pennun kanssa. Liekkö lievä pelastusreaktio siltä, etten joutunut pikkukoiran hihnan päähän. Oltiin reippaasti ennen muita paikalla, niin pentu sai touhuilla kanssani vapaana, leikkiä ja tulla luokse. Tervehdittiin siinä myös paria kesäteatterin näyttelijää ja ohitettiin telmiviä lapsukaisia. Linkki tsemppasi hienosti, ja otti hyvin kontaktia suuremmastakin häiriöstä huolimatta. Mahti pentu se.

Itse JH/näyttelytreeneissä me edustettiin nuorinta koirakkoa ja Linkin rakastama Zira-belgi oli edellemme jonossa, kun toiseksi suurin koirakko oltiin. Pentu jaksoi hienosti tönöttää, antoi ylistevuotavaa rakkauttaan "tuomarina" toimivalle miehelle monesti. Juostiin ryhmässä ympyrää, tehtiin kolmiota, mentiin edestakaisin, seistiin, kierrettiin kehää ns. väärään suuntaan ja huh hellettä kun saikin juosta. Ryhmässä juostessa pentu tahtoi kovasti kaahottaa edellämenevän perään, mutta viimeisellä kertaa se hiffasi, ettei auta kaahottaminen, vaan palkitsevampaa on seurata minua. Yksin se otti näppärästi kontaktia ja ravasi kivasti. Pari kertaa pysähtyi automaattisesti seisomaankin kauniisti. Ehkä me tästä pojusta leivotaan vielä näyttelytähti (kröhöm, haetaan se yksi H ja sanotaan kiitos).

Rankan treenin jälkeen palauduttiin vielä uimaan. Rannalla oli myös niin kivoja lapsia, jotka puhuivatkin vielä pojulle, voi herranjestas. Nopeasti kuitenkin lapset unohtui, kun nuori herra pääsi uimisen makuun. Siellähän se taas molski kuin vanha tekijä, eikä millään olisi tahtonut tulla pois.

Vain yksi voi olla ensimmäinen: ensimmäinen mätsäri

Voihan mätsärit. Pallottelin pitkään lähdenkö, vai enkö lähde, mutta tulipahan sitten lähdettyä. Matkaseurana meillä oli kaverini Jenni ja käytiin kaupungista ottamassa kyytiin Jassu ja Jehu. Mätsäripaikka oli eksoottisin, missä tähän mennessä olen ollut. Nimittäin hevostallin piha. Kehät oli asetettu kauniisti hiekkaiselle ratsastus(?)kentälle (luojan kiitos ei tuullut). Koiria oli kohtuu vähän, liekko sitten sen takia, että kehiä oli tasan kaksi. Isot koirat ja pienet koirat. Ei omaa luokkaa edes pennuille.

Paikalla Linkki käyttäytyi hienosti. Se ei paljoa ressannut ja makoili jaloissani pitkin pituuttaan välillä tökkien Jehua. Pojat olivat nätisti keskenään, vaikka viimeksi oli pientä yli-innostumista havaittavissa. Me päästiin ensimmäisenä kehään - juoksemaan edelläkin vielä kaiken kukkuraksi ja pariksi meille osui mikäs muukaan kuin toinen bortsu. Uros oli jo aikuinen, huimasti kehäkokemusta omaava kaveri.

Pentu kuitenkin esiintyi hyvin, ravasi kauniisti ja seisoikin vähän sinne päin. Tuomarille ei olisi tahtonut näyttää hampaita, mutta tuomari lähestyikin hieman huonosti nuorta koiraa, eikä antanut sille aikaa vaan kävi suoraan suuhun kiinni. Loppukopelointi oli pennulle ihan ok. Kuitenkin ymmärrettävästi tavallaan saatiin sininen nauha - juurikin kehäkokemuksen puutteesta. Laittoi itseäni hieman naurattamaan, mutta ei se mitään. Sinisten kokoomakehässä meillä oli pieniä ongelmia ensin juoksemisen kanssa, kun en osannut sovittaa vauhtia pennun vauhtiin sopivaksi. Meidät osoitettiin viimeisten joukossa ulos, tuloksena siis SIN-.

Hirmu ylpeä olen lapsesta! Nätisti se oli ja esiintyi, vaikka seisomista liioin ole harjoiteltu, saati sitten juoksemista. Mehän mennään pitämään kehään vain hauskaa ja etsimään kivoja kokemuksia. Kehuja saatiin naperosta myös ulkopuolelta ja pistihän se hymyilyttämään. Kuuman ilman päätteeksi pääse pentu, yllättäen, uimaan. Voi sitä riemun määrää pienessä bortsupojassa.

Ensin treenattiin mätsäripaikalla vähän miten pitäisi mennä ja tehdä, ja miten pentu toimii noinkin suuressa häiriössä. Linkki sanoi höpsis ja teki kaiken pyydetysti. Jehu taas oli sitä mieltä, ettei pentua kuvata vaan häntä.

Sitten kehään. Voin kertoa että hiekka on tähän asti raskain alusta juosta, millä olen joutunut koiraa esittämään. Pentu oli näppärä. Alimmassa kuvassa höntsäillään, kun paria kopeloidaan, eikä meidän tarvinnut olla skarppina. Loppukevennykseksi vielä pari kuvaa piisamirotasta uimassa!

Nuorimies treffaa: Zira-belgi

Perjantaitreffit suuntautui Lammille. Jenni ja Zira-belgin kanssa sovittu touhuilupäivä laitettiin käytäntöön ensin uimiselle ja sitten lenkkeilyllä. Linkki hurmasi vanhan Zira-mamman käytöksellään, eikä belgi ollut moksiskaan pennusta, ne jopa leikkivät.

Linkki oli tavanomainen oma itsensä - vettä nähdessään mustavalkoinen ei sitten muusta tietänytkään. Jouduin minäkin liinan päässä kulkemaan hyvän matkaa matalaa rantaa, että nuoriherra pääsi polskimaan. Parikertaa junnu sai mennä ilman liinaakin, mutta sai sen käydä hakemassa poiskin, ettei pentu eksy liian pitkälle. Linkillä oli hirmukivaa. Päätti se pompata kaadetun veneenkin päälle - liekkö meistä sitten pitäisi tulla vepekoirakko?

Lenkille pakattiin koirat autoon ja suunnattiin pururadalle. Nuori mies metsästi muurahaisia ja olisi halunnut mennä lutaamaan juuri niihin kaikista mutaisimpiin ojiin. Pennulta alkoi kuitenkin virta hiipua. Kovasti se kuitenkin yritti ja teki ja paineli "vapaana" liina perässään.

Tämän postauksen kuvista kiitos kuuluu Jennille!

Molskis

Olipahan päivä - etten sanoisi. Puolet aamupalasta naksuttelin pennulle katsekontaktin pitämisestä ja hyvin nuori mies tuntui sisäistävän sen, mitä tässä nyt haettiin.

Käytiin koko porukan voimin samoilemassa metsässä ja uimaankin eksyttiin samalla. Linkki kulki kauniisti n. 1/4 osalenkin liinan päässä ja lopumatkan vapaana hassutellen. Pentu tuli nätisti (ja vauhdikkaasti) luokse käskystä, eikä pölhöillyt omiaan missään vaiheessa. Vettä bongatessaan tuli nassikalle hirmuinen kiire, mutta löityi ne korvat silloinkin.

Linkki sai uiskennella hyvän aikaa jorpakossa ja kirmailla metsän siimeksessä meidän ihmisolentojen nauttiessa luonnon antimista. Mustikat maistuivat pirun hyvältä tuolla umpimetsikössä. Ensikerralla pitää vain muistaa ottaa vesipullo mukaan meille ihmisillekin, kun ei viitsitty molskahtaa koiran kanssa uimasille.

Takaisin päin tultaessa sai mieskin tutustua uuden koiran taluttamiseen ja sen vaatimiin nikseihin, mutta hyvin pojat hoitivat homman kotiin, kunhan mies vain muistaa, että Linkki on pentu ja sen, ettei Linkki ole Oca. Kovasti sai ohjeistaa ja koulia, mutta kyllä niistä vielä oiva parivaljakko saadaan.

Fiksailin myös hieman blogin ulkoasua, kun NM. teki meille hienon bannerin. Omaa käsialaa on nuo sivukuvat ja lisäsimpä siihen kalenterin puolikastakin, sekä infoa meistä kahdesta - enemmän itsestäni, kun pentuun vasta tutustutaan.

Handlausta, treenausta ja uimista

Jaksaa tuo pentu sitten hämmästyttää niin minua kuin muitakin. Jotenkin kaikkea epäilevän seefferin jälkeen avoin ja rakastava bc on jotain niin uutta. Linkki pääsi hetkeksi peuhaamaan saksanpaimenkoiranartun ja landseerimummon kanssa. Nätisti poika vanhempiaan leikitti, sekä kunnioitti toisten sanomista. Irtaantui kuitenkin myös leikkiin minun kanssani ja unohti muut koirat helposti. Keskittymiskykyäkin löytyi mitä mainioimmin.

Penne pääsi hetkeksi seinään kiinni, kun minulle lykättiin naku harjakoirauros esitettäväksi. Huh huh, sanon. Hirveän pieni koira, vaikka esiintyikin nätisti. Ei ne näyttelyt niin kiinnosta, mutta kivahan se on aina muidenkin koiria kokeilla. Harjakoira oli muutenkin kokemuksena ihan uusi. Linkki viihdytti sillä aikaa muita ihmisiä pusuilla ja ryömien yhden pitäjänsä jalan ali nakin perässä muutamia kertoja. Lopuksi poitsu pääsi vielä vieraan miehen kopeloitavaksi ja hyvin löytyi hampaan, kivekset ja selkää ja jalkojakin sai räplätä. Hieno poika oli!

Lopuksi lähdettiin Tara-saksanpaimenen kanssa uimaankin vielä. Tiesin kyllä, että Linkki tykkää uimisesta, mutta en ajatellut sen olevan noin intohimoinen uimari. Siinä missä kaveri haki lelua, molski poika liinassa nappaillen vesikasvillisuutta ja sukelsipa mokoma parikin kertaa. Rannalle tuli myös amitsun opettaja (pitänyt minullekin muutaman kurssin) oman ruskean labukkaneitonsa kanssa. Labukka oli Linkkiä noin kuukauden vanhempi ja saipahan pennut painia hetken. Linkki vain tykkäsi enemmän uimisesta, kuin isomman tytön leikeistä. Labbisneiti ei vain uskaltanut tulla uimaan asti.

Poitsu on ollut varsin väsynyttä pentua tämän päivän touhuilujen jälkeen. Mainio vintiö se on, yhä edelleen vaan!

Retkeilyä kaupungissa ja metsässä

Pikku Mahdollisuus on ollut varsin hurmaava ja hämmästyttävä oma itsensä. Poika pääsi eilen uudemman kerran vielä ajelulle, kun ystävä pyysi kyytiä kaupunkiin. Ei siinä, mehän lähdettiin. Nätisti pentu nukkui etupenkin jalkatilassa, eikä osoittanut merkkiäkään pahoinvoinnista tai muustakaan. Simppelin helppo matkalainen siis. Kaupungissa haisteltiin puistoa vähän ja käytiin huoltoaseman pihassakin. Tankkauksen ihmeellisyyden pentu sai myös kokea, tosin turvallisesti auton sisäpuolelta.

Pari uutta ihmistäkin saatiin tavata taas, mutta mitään arkuutta ei nuorimies osoittanut, vaan olisi mieluummin halunnut rakastaa kaikki puhki, jotka sille huomiotaan osoittivat. Hieman täytyi paijaajia koulia olemaan silittämättä pentua, jos se syliin tunkee noin antaamuksella. Neljä tassua maassa, niin rapsuttelu on ok.

Illalla käytiin tutustumassa myös lähimetsään ja ai että kuinka nassikka nautti päästessään kirmaamaan niin penteleen kovaa ilman mitään liinaa tai muuta rajoitetta perässään. Nopeastihan se väsyi, mutta oli sillä hauskaakin. Kamera ei tahtonut pysyä pennun vauhdissa, mutta sain napattua videopätkän pojan rallailusta, ohessa parin kuvan kanssa. Ja koska blogger taas tykkää toimia vastarinnassa minun kanssa, videon pääsee katsomaan tästä.

Seisomisessa meillä riittää vielä haasteita, mutta eipä se ykkösprioriteetti tämän pennun kanssa olekaan. Jonkin näköistä rakennetta kuitenkin, kun herra on 4,5kk. Näitä on kuitenkin myöhemmin kiva vertailla ja katsella.