Alku

Onnella on neljä tassua ja heiluva häntä. Asiat tapahtuvat hirveän nopeasti, vaikka suunnitelmia olikin paljon ja erilaisia. Naurahdin ystävälleni, että välillä täytyy mennä kauas löytääkseen läheltä onnen. Tällä kertaa onni ei ollut uros saksanpaimen, vaan pieni rimppakinttuinen bordercollieuros.

Sattumusten sarja, että sain tietooni koiran. Onneksi olen tutustunut oikeisiin ja ihaniin ihmisiin, jotka tiesivät millaista koiraa haen. Vinkin tultua, otin yhteyttä ja seuraavana päivänä pentua katsomaan. Hyvin lupaavalta lapsukaiselta vaikuttaa nuorimies. Hirveän avoin ja iloinen. Tasapainoinen. Lihaksistoltaan onneton ja pelkkää jalkaahan pentu vain on. Ongelmakohtina mainittakoon autojen kyttääminen (edellisessä kodissa tästä palkattu). Pentu on kuitenkin osoittautunut varsin mukavaksi yksilöksi. Uudessa asunnossa on kuin kotonaan, tykkää ihmisistä hirmusti, on hiljainen ja pyytää vielä mokoma uloskin.

Vedestä pentu pitää. Lätrännyt enemmän ja vähemmän kokoonsa nähden isohkon kupin sisältöä lattialle ja puhellellut kuplia. Mainio veitikka on hurmannut tiensä perheen sydämeen niin helppoudellaan kuin mahtavalla luonteellaan. Vintiö on hyvin kontaktin hakuinen ja ulkoillut lähinnä liinassa, mutta eipä tuo kauas riennä. Autojen ääniä kuunnellessa valmistuu, mutta osaa hyvin luopua kyttäämisestä.

Lauantaihin asti lapsi on koeajalla meillä, mutta aika lailla on pentu tullut jäädäkseen. Ikään kuin se olisi aina ollut osana kalustoa. Harrastustavoitteita meillä on. Tietenkin toko, mutta sen lisäksi opiskelemme jälkeä ja toivottavasti pääsemme kokeilemaan hakuakin. Agilityn aloitus varmasti viipyy sinne asti kunnes pentu on luustokuvattu. Jotain pientä saatetaan käydä tekemässä, kun kroppaa on saatu parempaan kuntoon, mutta ei muuta. Paimentamistakin lähdetään kokeilemaan, koska seikkailunhalu on suuri ja uuden oppiminen on aina mukavaa.

Ehkä annetaan kuvien kertoa loput. Lienee sattuman kauppaa, että virallinen nimi on Take A Chance On Me.