lauantai 12. elokuuta 2017

Back in business


Olen tehnyt kovasti töitä, että löytäisin itselleni treeniseuraa. Nyt tämän asian osalta näyttäisi vihreää valoa, kun n. 14km päässä pyörii omatoiminen "näyttelytreenirinki". Oltiinkin siellä visitoimassa ensimmäistä kertaa. Päivän osoittautuessa hirveän lämpimäksi, jätin mielelläni bortsun kotiin ja lähdettiin vain likkojen retkelle.

Menossa oli mukana erilaisia koiria eri roturyhmistä, vaikka saksalaisedustus oli vahvin. Niitä oli peräti kolme paikalla. Oli pientä, isoa, vanhaa ja nuorta. Aina on jännittävää tulla uuteen porukkaan ja vähän fiilistellä millaisia koirakkoja ja ihmisiä oli liikenteessä. Näin ensimmäisellä kertaa tehtiin vähän kaikkea - koirat lähinnä yksitellen "kehässä". Ei karsittu pihalle näitä pk-puolen ihmisiä, vaan heille oli henkilöryhmää ja sitä mitä itse kukin toivoi.

Luxin vuorolla oli makkararinki. Ei-koiraihminen kuvaa tuota pentua nopeasti araksi, vaikka se oikeasti on vain jonkin verran pidättyväinen, eikä sitä liioimmin kiinnosta ihmiset. Haaveilen edelleen salaa hieman hakukoiran urasta, niin Lux sai tehdä makkararinkiä - eli käydä syömässä vain kaikkien luona. Se ei vierastanut, ei aristanut, eikä väistänyt ketään. Rauhallisesti se kulki rapsuteltavana ja söi ruuat, muttei härveltänyt sen enempää. Olin ihan häkeltynyt siitä, miten rauhallisesti se otti tilanteen.

Poistuin seuraavan koiran tieltä hieman kauemmas tekemään omia juttuja. Luxille isompi häiriö oli pidempi nurmikenttä kuin ihmiset ja koirat, joita se ei juurikaan ole nähnyt. Seuruuttelin pentua vaihtelevalla vauhdilla, käännöksillä ja askelsiirtymillä imuttaessa ja irrottelin kättä välillä. Sen kanssa pitäisi kohta siirtyä jo pidempää matkaa seuruuttamaan ilman imutusta, koska koiralla on tosi hyvin selvillä mitä siltä haetaan.

Lux teki myös i-m vaihtoja, sekä i-s vaihtoja. Seisomisessa se meinaa vielä liikkua hieman eteenpäin pakostakin, mutta olen palkkaillut sitä pompahtavista ja suoraan jaloilleen jäävistä seisomisista. Lyhkäisen paikkamakuun pentu teki myös itse ja ainoa puuttuminen oli nurmikon haisteluun. Pätevä likka.

Olin ihan fiiliksissä. Lux odotti myös autossa nätisti. Tällä hetkellä meillä on käytössä porrasperä auto, niin takapenkillä hengailu tulee koirille tutuksi. Lux ei kuitenkaan ollut moksiskaan odotteluista ja se ei myöskään huutanut autossa, vaikka muutama muu koira möykkäsikin viereisissä autoissa. Likka myös nukkui automatkat, vaikka se ei hirveästi ole päässyt autoilun makuun. Lux on luultavimmin ollut meillä autossa mukana alta 10 kertaa, mutta se matkustaa kuin kokenut konkari. On jotenkin outoa, kun taustapeilistä ei näy päätä ja korvaparia. Linkki nimittäin ei nuku ikinä autossa, vaikka matkattaisiin kuinka pitkää matkaa tahansa. Koska saattaahan vastaan tulla vaikka auto!!

Fiilikset ensimmäisestä treenistä olivat varsin hyvät. Porukka tuntui mukavalta ja toivottavasti jatkossakin pääsemme mukaan hakemaan häiriköityä treenejä ja ehkä hieman vinkkejäkin, mikäli niitä tuolta tulisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti