Helmikuun viimeinen viikko

Voihan räkä. Kirjoittelin pitkät pätkät siitä, kuinka kivaa meillä oli helmikuun viimeisellä viikolla, kun minulla oli lomaa ja koiramaisissa ajatuksissa meni monta hetkeä. Kovasti koitin kokoilla myös ALOn liikkeiden kokoomaan ja miettiä mitä täytyisikään vielä tehdä. Mitään ongelmakohtaa en saanut kaivettua esille, vaikka kuinka koitin myllyttää ympäri koko settiä. Toisin sanoen, voisin vain todeta, että lisätreenillä ollaan helpostikin kisoissa, kunhan töitä jaksetaan tehdä.

Viime viikolla me treffailtiin kahta pentua samaan aikaan ja vedettiin pienet treenit samalla. Kaksi pentua saivat oman pentukuumeeni räjähtämään ihan uusiin sfääreihin, mutta onneksi järki on mukana. Suloinen kermanvärinen mittelipentu Netta ja merle bordercolliepentu Nana osallistuivat lähinnä katselemaan isomman pojan treenejä. Linkki patosi tunteita hyvin ja treenaili nopeita maahan menoja ja istumisia lelupalkalla. Aamuruuatta jäänyt koira söi myös omistajansa sormet, kun töitä piti tehdä. Linkin keskittyminen pysyi hienosti asiassa, vaikka pikkuneidit olisivatkin olleet varsin kiinnostavia. Muutenkin treenit oli vähän höpöhöpö, kun tavoistani poiketen jäinkin juttelemaan pentujen omistajien kanssa pidemmäksikin aikaa.

Menneenä viikkona ollaan treenattu Linkin kanssa tokoa pienesti erilaisissa häiriöissä. Poitsu on myös harjoitellut erilaisten objektien kiertämistä. Tämän lisäksi ollaan käyty pitkillä lenkeillä Vanajan rantaa pitkin, sekä tutustuttiin myös pyörän vierellä juoksemiseen. Paljon on uutta ja aina Linkki jaksaa hämmästyttää sen tyynellä suhtautumisella uuteen asiaan. Hieno poika, ei siitä pääse ympäri.

Tänään äitini kävi kylässä. Äiti, jolla on tapana lässyttää koiralla kuin koiralle ja saada ne halkeamaan innosta pienellä hymyllä. Linkki kuitenkin yllätti, vaikka käskin sen istumaan ja se kovasti koitti lukea vapautusta äitini kasvoilta, ei se kuitenkaan lähtenyt mihinkään viereltäni. Ehkä meidän luoksepäästävyys ei olekaan niin tuhoon tuomittu juttu, kun olen kuvitellut.

Yksi, mihin voisin taas palata on se hyppy. En tajua, miten unohdan aina, ihan aina hypyn alokkaan liikkeistä. Edellinenkin koira maisteli hyppyä pari kertaa ja Linkki on tainnyt kerran tehdä lyhyen treenin hypyn kanssa. Jessus, eiköhän me vielä ehditä.

Maanantai.

Maanantait on paskoja päiviä, noin yleensä ottaen. Tämäkään maanantai ei tehnyt siihen juuri mitään poikkeusta. Duh, mutta onneksi on söpöjä kuvia näyttää teille. Ollaan oltu Linkin ensimmäisen omistajan kanssa yhteydessä, ja sain häneltä varsin suloisia pikkuvauvakuvia paimenesta. Kiitos siis hänelle näistä kuvista. On se ollut muksuna söpö!

Kahdessa viimeisessä kuvassa Linkki on veljensä Rockyn kanssa.

ps. meitin dobo-pallo kotiutui, mutta se pumpataan vasta viikonloppuna täyteen!

Kyläluutut iskee

Huh huh. Tänään oli hieman ajopitoinen päivä. Töistä kotiin päästyäni käytin nopsakasti Linkin, ennen kuin purin auton ja pakkasin koiran mukaan. Oli paimen vähän hämillään, että minne sillä mammalla nyt tuommoinen kiirus on. Autoa vaihtamaan, tietenkin. Viikonloppuna on pesti Asikkalassa; kissavahdiksi nimittivät. Bonuksena tähän duuniin sain käyttööni äidin auton, johon oli kivasti tankattu tankki täyteen.

Äiti ei lämmennyt koiralle sisällä, niin Linkki jäi odottelemaan hetkeksi autoon, kun rupateltiin kuulumiset läpitse ja kerrattiin mitä pitää tehdä ja milloin. Sitten vain vaihdettiin kamat ja koira autosta toiseen ja otettiin suunnaksi Lappila. Tarkoituksena oli mennä tapaamaan Räyhähenki-poppoota, sekä vanhaa tuttua. Omistaja ehkä vähän jännitti, kun paikalla olisi lapsia, kissoja, koiria... Kaikkea mahdollista sorttia.

Linkki käyttäytyi yllättävän hyvin. Suurimman osan ajasta pidin kuitenkin pomppuisaa kiinni, jottei teloisi lapsia tai kissaa tai itseään. Linkki kuitenkin käyttäytyi yllättävän hyvin. Kissa sitä hämmensi (vaikkakin käyttäytyi hyvin) ja pienen pienen pieni kääpiöpinserin pentu aiheutti myös hämmennystä. Ei oikein Linkki tiennyt miten pitäisi suhtautua lelun kokoiseen koiraan. Ei kyllä osannut omistajakaan tehdä mitään. Oli siinä ohjelmaa, kun bernineidillä oli tärppipäivätkin meneillään. Pah, ja Linkki on keksinyt neitokaisten pissojen lussuttamisen. Nomnom. Taisimpa nähdä sen jo vähän merkkailevankin, mutta jalka on liimattu kiinni. Kyykkypissaus on parasta.

Lapsia kohtaan, etenkin pienintä, Linkki oli varovainen. Ei sählännyt juuri, kun ymmärsi hennon ihmislapsen vieressä. Isompien lasten kanssa pentu pysyi hyvin tyynenä niin kauan, kun lapsikin oli tyyni, mutta epävarmuus ja nopeat liikkeet saivat pennun innostumaan vähän liikaa välillä. Ketään ei kuitenkaan sattunut ja ehkä Linkki jätti ihan hyvän kuvan itsestään lapsille. Ainakin pojalle teki hyvää olla vähän pienempienkin lasten kanssa. Ensimmäinen kunnon lapsikontakti sitten... Ties minkä.

Me kiitetään Erikaa kahvikupista ja erilaisesta mahdollisuudesta opettaa pikku mustaa tavoille. Oli mukava käydä juomassa kupponen kahvia ja nauramassa pitkästä aikaa sellaisessakin paikassa, mihin koira on tervetullut kaikesta huolimatta!

Ryhmärämä valloittaa Aulangon!

Eilisen puolella ryhmärämä otti suunnaksi Aulangon. Aulanko on kuulunut lempipaikkoihini Hämeenlinnassa jo ties kuinka pitkän aikaa. Olen monesti halunnut lenkkeillä siellä koiran kanssa, mutta en ole koskaan muka ehtinyt. Nyt kuitenkin sunnuntain kunniaksi päädyin pakkaamaan koiran autoon ja rimpauttamaan miehelle, että nyt mennään eikä meinata. Kello oli jo paljon, joten auringon viimeiset säteet olivat seuranamme. Mitään lenkkiä emme lähteneet kiertämään, vaan näkötornin juurella tsiikailtiin maisemia ja käytiin tornin siinä osassa, mihin vielä pääsi. Myös karhunkierrokselle käveltiin moikkaamaan karhunelikkoa.

Linkki pääsi kiipeämään urakalla rappusia. Nuorimies ei ollut millänsäkään kivirapuista, eikä läpinäkyvästä kaiteesta, kunhan mennä touhotti. Yhdessä katseltiin myös maisemia ja hengailtiin muuten. Mainio eläin, kyllä tuon kanssa sielu lepäsi. Mainioin pikku mukula, joka kuulemma nosti miehen kanssa tänään ensimmäistä kertaa koipea! Ei se moista temppua meikäläiselle näyttänyt nyt iltasella. Mokomakin!

Syyskuu saapui

Syksy. Se on viimein täällä. Ilmat kylmenevät ja pitäisi osata ottaa lisää vaatetta päälle. Ilma raikastuu, sataa, puut tiputtavat lehtiään… Kaikki kuolee ja valmistautuu kylmään kauteen, mutta hetkittäin jopa minä tunnen olevani elossa. Löydän syksyisin itseeni lisää virtaa, vaikka märkä maasto ei kuulu omiin suosikkeihini. Syksyssä varmaan on turvallisinta se rutinoituminen. Koulu alkaa, pitää herätä tiettyyn aikaan, luoda itselleen veden pitävä toimintasuunnitelma siitä, mitä pitää tehdä tietyn ajan sisällä, jotta asia tulee hoidettua.

Eilen ajattelin pitää lepopäivän. Kotiin päästessäni aurinko paistoi kirkkaasti taivaalta ja asteita oli vielä parisenkymmentä. Naurahdin, mikä ihmeen lepopäivä, kun aurinko on niin kaunis ja ilma hyvä. Otin koiran liinan päähän ulos ja siivosin molemmat autot roskista. Piti oma kulkine imuroidakin, mutta mies päätti lähteä sillä töihin jättäen minun projektikseni purkaa toisen auton ovipahvin. Surkeiden sattumusten sarjana päätti aina niin luotettava VAG:läinen kehonliikutin päätti katsastuksen jälkeen, että hän hajoaa nyt ja tähän. Mitään radikaalia ei kuitenkaan tapahtunut, vain vasemman puolen takaikkuna päätti rämähtää alas. Sitä sitten ihmeteltiin pikkumustan kanssa kahdestaan ja ai, että. Mukava remppa-apulainen oli, kun sai välillä pyytää nostamaan ruuvimeisseliä maasta ja välillä pyydystää sitä pentua takaisin kiinni. Väsähtäessään pentu kömpi etupenkin jalkatilaan nukkumaan koiranunta vahtien, että valtakunnassa olisi kaikki hyvin.

Naapuri sattui sopivasti tulemaan töistä kotiin ja pyysi meitä pienelle lenkille koiransa kanssa. No, mikäs siinä sitten. Lähdettiin metsään ja päästettiin koirat vapaaksi. Linkki on saanut huomattavasti rohkeutta mennä enemmän härkkimään oman arvonsa tuntevaa faaraokoiraa, mutta kivasti väisti vielä nartun pörinöistä. Koirat saivat rallittaa koko matkan keskenään. Paimen pysyi huomattavasti lähempänä, eikä lähtenyt kaikkiin kaverin hömpötyksiin mukaan. Faaraokoira oli huomattavasti itsenäisempi, se kierteli pitkiä kaartoja siellä täällä, kun taas Linkki piti mielellään meihin näköyhteyden ja jos ei pitänyt, niin tuli vislauksesta hakemaan palkkaa. Näppärä pentu oli kyllä.

Illalla oli mukava kaivautua pennun kanssa peiton alle ja tuntea taas ne koiranomistamisen plussapuolet, kun olet saanut taas sellaisen toverin, joka vastaan mielikuvaasi kivasta koirasta.

Kesä oli mainio, ainakin minusta. Ehdittiin pennun kanssa tutustua toisiimme, sekä luoda vähän pohjaa tokolle. Käytiin kokeilemassa agilityä, sekä sytyttelemässä itseämme lampaille. Myös haku korkattiin, mutta sehän jatkuu pitkin syksyä. Huomenna jos siirryttäisiin taas tokon pariin ihmettelemään, osataanko me vieläkään mitään.

Näytelmää, tovereita ja tulevaa

Voi koirat, etten sanoisi. Lauantaina vierailin Tervakosken näyttelyssä. Tarkoituksena toimia turistina ja kuskina huimien 1,5h yöunien jälkeen, mutta lopunkaiken löysin itseni kehästä saksanpaimenen hihnan päästä. (Hups?) Huonojen yöunien kanssa tarkkaavaisuus vähän kärsi ja toinen koira pääsi provosoimaan esitettävää alku kehässä. Pöh. Onneksi yhteistyö alkoi luistaa sen jälkeen ja ihan näppärähän tuosta loppujen lopuksi tuli. Tuomarina oli Leni Finne - miellyttävä naisimmeinen ja pidin hirveästi siitä, miten hän kohteli koiria. Arvostelu oli mielenkiintoinen, sillä emme saaneet yksilöarvostelussa ollenkaant tuomiota, vaan arvosanat jaettiin vasta kilpailuluokassa. Avoimeen oli ilmoitettu seitsemän koiraa, joista onneksi vain viisi oli paikalla. Meidät osoitettiin neljännelle sijalle kerä EH:n. Mahtavaa, etten sanoisi! Ensimmäinen kerta tämän koiran kanssa ja lennosta vielä. Ensiviikon sunnuntaina onkin hihnan päässä ilmeisesti amerikanakitanuorukainen, joten näyttelyn täyteinen sunnuntai siitäkin tulee!

AVO EH AVK4 "Riittävät mittasuhteet, sopiva luusto. Oikeanlinjainen pää. Lähes pyöreät silmät. Riittävä eturinta. Melko lyhyt olkavarsi. Oikeanmallinen rintakehä. Melko kapea etuosa. Ok takakulmaukset. Riittävä askelpituus. Hieman epävakaat kintereet, löysä edestä. Räyhää kehässä."

Sitten sunnuntai-iltana meillä kävi vieraita Hämeenkosken suunnasta. Pieni Lori-mudi omistajineen tuli painikaveriksi nuorelle miehelle. Pennuilla synkkasi yhä edelleen loistavasti, eikä ylimääräisiä purinoita juuri ollut. 4kg painoerolla ne saivat hyvät leikit pystyyn painien ja juosten. Pidempi jalkaisempi Linkki oli omiaan heinikossa juostessa, kun pienempi Lori jäi perään. Oli poitsulla hauskaa, kun oli kerrankin nopeampi toista. Muut ovat vieneet Linkkiä ihan 6-0, mutta Lori jäi jälkeen.

Mudineiti osoitti nuorelle herralle kaapin paikan.

Kiäli!

Minulle ei sitten osu koskaan koiraa, joka näyttää kuvissa normaalilta...

Huomenna mennään hakutreeneihin, keskiviikolle on toko, torstaille varmaan menen hengailemaan apukäsiksi kentälle tokoon ja hmm, sitten onkin viikonloppu taas. Kyllä ne koirat vaan vie kivasti aikaa tässä töiden ohella. Onneksi Linkki on niin helppo ja kiva.