Keskikesän aikaa

Kesäkuu on loppupuolella. Varsinaisia kunnon kesäisiä päiviä täällä Kuopion seutuvilla on ollut vain kourallinen. Koirat ovat päässeet tasan kahdesti uimaan (tai lähinnä Link on päässyt). Ensimmäisellä kerralla Lux juoksi perässä järveen ja hämmästyi, kun vesi ei kantanutkaan kuin jää. Toisella kertaa se jäi kotiin, kun korvattomalle mustavalkoiselle saa huudella pää punaisena, että se tajuaa tulla takaisin.

Koirien kesä on ollut punkkeja, metsälenkkeilyä ja hengailua. Monessa blogissa viuhahtelee postauksia kesän kuntokuurista; meillä lenkit menevät iltaan ja aamuun, sillä keskipäivä on liian kuumaa aikaa bortsulle. Linkin kuumuudensieto on vain laskenut tai ehkä siihen vain on enemmän herännyt, kun vieressä on pentu, joka ei hikoile läheskään niin paljoa. Spesiaaliaikaa ovat molemmat saaneet tasaisesti, mutta myös yhdessä on liikuttu paljon.

Linkin ruokakuulumisiin sen verran, että bordercollie on nostanut painonsa hienosti 19kg, mitä se ei ole pitkään aikaan (jos ikinä) painanut. Sen kylkiluut eivät enää paista ja koiraa on mukava silittääkin, kun kevyellä kosketuksella ei voi laskea kuinka monta kylkiluuta tuntuukaan käteen. Eniten naurattaa, että resepti tähän lihotukseen olikin niin yksinkertainen kuin unohtunut ruokatilaus ja HHC:n kanariisi hätävarana. HHC tarttuikin koiraan ilman jättimäistä annosta ja imeytyy melkein olemattomiin. Ei kuitenkaan niin hyvin kuin Luxin ruoka Luxille, mutta Linkiksi jätökset ovat pieniä ja kiinteitä. En tiedä, pitäisikö minun nauraa vai itkeä, sillä Linkin painon kanssa on tapeltu koko sen elinikä. Nyt se on vihdoin sopiva ja hyvän näköinen.

Lux tapasi myös ensimmäisen lauman ulkopuolisen koiran, kun Essi Nari-collien kanssa saapui Lohjalta asti kesäreissun yhteydessä meitä tervehtimään. Oli mukavaa nähdä vanhaa ystävää - sekä se, että miten hienosti pieni saksalainen käyttäytyi ihan yksin täysin vieraan koiran kanssa. Lux oli kohtelias ja rauhanomainen. Ne juoksivat hetken Narin kanssa, mutta pian kuitenkin molemmat jäivät touhuilemaan omiaan pyörien jaloissa. Oli hyvä nähdä Luxin reaktio toiseen koiraan, ilman Linkin tukea. Myös pentu oli parempi valinta kiltin collien seuraksi, kuin raisu bortsu, joka ei aina osaa antaa muiden olla omissa oloissaan.

Lux on päässyt viettämään myös spesiaaliaikaa autoillen yksinään. Hirmu vähän ollaan ylipäätään autoiltu yhtään mihinkään. Suurin osa kauppareissuistakin hoituu kävellen ja pitkän aikaa autokin oli rikki. Nyt käytiin kuitenkin pari päivää sitten Tervon Savelassa kävelemässä Luxin kanssa. Se on ihan erilainen kuin Linkki, ja meitä mieheni kanssa oikein nauratti miten huoleton sen kanssa oli lähteä. Bortsua saa aina olla askeleen edellä, mutta Lux piti huolen, että pysyi mukana, sekä sitä ei tarvinnut huudella mistään ryteiköstä pois.

Luxin treeneille kuuluu hyvää, se on alkanut opetella maahanmenoa kaikissa paikoissa ja tilanteissa. Sivulla olossa, edessää, kaukoissa, liikkeestä... Se on opetellut myös seuruun alkeita imutuksella ja nousevalla kädellä - välillä perusasennosta perusasentoon tai vaan liikkeestä seuruuseen. Eri variaatioita. Lisäksi Lux on opetellut erottelemaan käskyjä, sekä tehnyt muutaman namiruudun. Jälkeä ei olla vieläkään päästy ajamaan.

Linkin projektina on ollut frisbeen ilmaisun opettelu. Mieheni on hulluna frisbeegolffiin, niin kuin moni muukin kaveri. Tiedättekö millainen määrä kiekkoja hukkuu metsään? Paljon. Tarkkanenäinen koira löytää kiekot helpommin kuin ihmiset. Haluan opettaa Linkille makuuilmaisun kiekolle, sillä sitä ei ole hyvä tuoda tai ottaa hampaisiin, ettei kalliit kiekot mene käyttökelvottomiksi. Olemme edenneet siihen vaiheeseen, että koira sisätiloissa ilmaisee kiekon nätisti. Seuraavaksi treenit tulisi siirtää ulos ja ottaa eri värisiä ja näköisiä kiekkoja. Miehellä olisi jo kova palo testata koiraa ihan radallakin, mutta vielä ei ole mustavalkoinen valmis tosihommiin.

Lux (melkein) 5kk

Pennun elämä on välillä arvoituksekasta. Lux kehitti ensimmäisen mahatautinsa yllättäen Linkin tokokokoepäivänä. Voitte kuvitella miten iloinen yllätys oli tulla lopputiimin kanssa kotiin, kun paska haisi. Siistinä tyttönä Lux oli sihdannut asiansa häkin kaltereiden välistä pihalle. Siivotessani sotkua, päätti pentu vielä oksentaa mökkiinsä, kun sen sinne tuuppasin siivouksen tieltä pois. (eikä voinut oksentaa 10sek sitten pihalla, huoh.) Tuli kirottua kaikki karvakasat maailman ääriin, vaikka nyt naurattaa. Onneksi oli kohtuu lämmin päivä ja meidän takapihan aita juuri valmistunut niin pahoinvoivan pennun pystyi lykkäämään sinne keräilemään oloaan. Pari kertaa se vielä oksensi, kerran jopa vedet, mutta sitten alkoi vesi pysyä sisällä. En keksi muuta, kuin mahapöpön tai sitten pentu oli syönyt jotain epäsopivaa aamulenkillä. Tiedä häntä, pääasia, että tirpana on kunnossa ja keräilee menetettyjä grammoja takaisin.

Lux on kohtapuoleen viisikuinen ja se pysyy arjessa hyvin mukana. Kunnioittaa talon sääntöjä ja on muutenkin varsin sopuisa eläjä. Linkki on alkanut näyttää pihalla pennulle kaapin paikkaa ja niiden leikit on menneet minusta rumaan niskassa roikkumisväsäämiseen. Liikkeessä ne eivät ole niin paljoa toistensa kimpussa, mutta paikallaan ne jylläävät menemään yhtenä koirapyörremyrskynä.

Lullen tottistelut ovat olleen hyvin minimaaliasia, mutta pikku hiljaa alan paneutua siihen enemmän. Pentu alkaa olemaan otollisessa iässä - sekä koossa. Huonon selän kanssa on vaikea tuollaista alle polven korkuista tirpanaa koittaa imutella ja opettaa sille perusasentoja. Pentu ei toistaiseksi osaa kuin istua, mutta se ei onneksi haittaa. Se on mukava seurapiirikoira ottaen vieraat rauhallisesti vastaan ja nukkuen loppuajan. Vaunujen kanssa komppanja kulkee yllättävän nätisti ja ollaan ohitettu niin koiria kuin pyöräilijöitä.

Se, mitä olen huomannuit, niin saksalainen tasapainoittaa bordercollieta. Linkki on haastava koira siinä, että se näkee kaiken ja ennen sitä pitää keretä reagoimaan tai pakka leviää. Luxin kanssa Link on rauhallisempi ja sen reaktiot ei ole niin ylimitoitettua. Lux taas on ottanut vastaan kaiken tulevan rennosti. Yksin se on hieman epävarma, mutta Linkin kanssa saksalainen voi kohdata vaikka millaisen mörön.

Luxin kanssa on suunnitelmissa lähteä kaupunkiin shokeeraamaan pentu, Linkki kun kaupungin vilinässä on tottunut olemaan. Ja sen kanssa saisi tehdä enemmän ilman isoveljen tukea. Samalla aloitellaan hieman tottistreenejä, jatketaan naksuttelua ja katsotaan millaista jälkeä saadaan aikaiseksi pennun kanssa.

Jälkikelejä, kun saadaan hieman odotella, kun meillä on kahtena yönä satanut lunta ja maa on yhtä mutalillua.

~ 13,8kg

Lux 4kk

Lux on ollut meillä nyt kuukauden päivät. Se sujahti laumaan hyvin ja otti tilan itselleen varmoin ottein. Pentu ei hirveämmin arastellut iso koiraa ja Linkki puolestaan otti hyvin sopuisasti vastaan pennun. Tosin pennun kasvaessa on bortsukin opetellut antamaan kunnolla palautetta pennun törttöilystä. Ensimmäiset hetket menevät aina arjen opettelussa ja olen enimmäkseen ihminen, joka tykkää antaa pennun olla pentu ja kasvaa hieman puskassa jonkin aikaa. Muodostaa suhdetta koiraan.

Luxin elämä täällä on siis koostunut arkiasioiden opettelusta. Olen kiinnittänyt huomiota pennun äänen käyttöön. Pidän hiljaisista koirista, enkä siedä ollenkaan turhaa louskuttamista. Luxille tehtiin suoraan selväksi, että haukkuminen ei ole ok missään tilanteessa kotona. Leikkiessä saa pitää vähän meteliä, mutta mitäänturhanpäiväistä louskutusta en siedä. Toinen on piippaaminen, joka on ärsyttävää. Piippaamisella pentu ei ole voittanut mitään; se ei pääse ulos ennen kuin pilli on kiinni tai jos pikku piippaus yltyy karmeaksi, on osoite häkissä rauhoittumassa. Huomiota ei saa piippaamalla ja jos ulkona menee yli, niin laumasta eristäminen on toiminut hyvin.

Lux on opetellut toista elämässä vaadittavaa taitoa, eli luoksetuloa. Se pysyy luontaisesti kohtalaisen lähellä, mutta olen onnistunut arvottamaan itseni Linkkiä tärkeämmäksi. Pentu sinkoaa mieluummin minun luokseni Linkin jahtaamisen sijaan, jos sitä pyydän. Olen palkannut pentua niin kehuilla, rapsutuksilla, ruualla kuin leikillä. Vaikka koirat ulkoilevat paljon keskenään, pääsevät molemmat myös privalenkille/juoksulle kerran päivässä mahdollisuuksien mukaan. Lux ei kuitenkaan irtoa kauas yksinkään ja on vielä paremmin kuulolla yksin. On jotenkin rentouttavaa, kun Lux ei ole niin reaktiivinen, eikä sitä tarvitse olla kolmea askelta edellä, jos tahtoo koiran vielä hallintaan ennen tilannetta.

Arkikäytöksestä toinen on ollut ruokailutilanteiden rauhoittaminen. En pidä myöskään keittiössä hääräilevistä koirista (saati perässä juoksevista). Luxilla on mieletön ruokahalu ja pieni saksalainen vähintään kuolee nälkään, jos ruokaa ei tule hetijustnyt. Se vauhkoili siis ruoka-aikaa. Aloitin projektin ihan vain sillä, että Lux opettelee istumaan rauhassa paikallaan ruokakipon laskeutuessa maahan. Nopeasti se ymmärsi homman jujun. Halusin kuitenkin arvottaa Linkin syömisen etusijalle, joten tarvi keksiä ratkaisuja, miten pystyn päästämään Linkin kipolle ennen Luxia. Aloin ajaa pennun pois keittiöstä (sekä olohuoneen ovelta) hepuloimasta ja kuikuilemasta. Näin pystyin molemmat kipot laittamaan paikalleen ilman että kompastelin koiraan. Tähän mennessä minun ei tarvitse kovin montaa kertaa palauttaa pentua takaisin olkkariin odottamaan.  Hepuloimisen kanssa työskennellään sen jälkeen, kun pentu ei ymmärrä, miksi Linkki pääsee ensin syömään KUN HÄNELLÄ ON HUUTAVA NÄLKÄ JA HÄN KUOLEE IHAN HETI JUST NYT, JOS RUOKAA EI TIPU. Joten homma on edelleen projektiasteella - huomattavasti parempaan suuntaan.

Olen myös alkanut ehdollistaa Luxia naksuttimella. En tiedä vielä kuinka paljon naksutinta tulen ja jaksan käyttää sen kanssa, mutta haluan koiran olevan ehdollistunut sille. Linkin kanssa se on ollut hauska apu temppuja opetellessa. Lux on tehnyt myös pientä seuruu pätkää imuttaen ja lähinnä opetellut toimimaan erilaisissa häiriöissä; Linkin seuratessa toisella puolella, lapsien leikkiessä sivummalla, "keskellä vilkasta toria" (= kolme ihmistä ja neljä autoa, satunnainen liikenne) ja toistaiseksi saksalainen on ollut helppo huijata samaan kuplaan kanssani. Koska onhan ruoka nyt superpaljon kiinnostavampaa kuin ympäröivä maailma.

Lux kävi myös vahvisterokotuksilla. Painoa pikkulikalle oli kertynyt 11,8kg - hyvässä kunnossa oleva sutjakka pentu. Lux otti ihan rauhassa eläinlääkärin tutkistelun ja meinasi vähän pusutellakin. Rokotetta se ei huomannut yllättäen, koska ruokaa. Jälkeen päin vähän rapsutteli rokotekohtaa, kun ilmeisesti kirveli. Automatkat menivät hyvin ja pentu lähinä torkkui jaloissa.

Valon lapsi

passikuva

Kovasti aina suunnittelee, miten tekee jotkut asiat pennun kanssa ja mitä ei missään nimessä tee. Naurattaa, että vaikka hirveästi on ollut suunnitelmia, niin ne kaikki ovat ainakin toistaiseksi jääneet. Linkkihän oli helppo pentu ja Lux tuntuu jatkavan samaa rataa. Olen ollut aina sitä mieltä, että koiran täytyy saada olla pentu. Linkki ei osannut juuri mitään ennen vuoden ikää - paitsi juosta hakumetsässä.

Lux on tasapainoinen pentu. Sen maailma ei järky vähästä, joten sen kanssa työskentely tulee varmasti olemaan helppoa. Tosin se on huomattavasti tempperamenttisempi kuin Linkki. Lux on ahne, mutta ei juurikaan syty kunnolla leluille. Kyllä se itsekseen touhaa vähän, mutta hyvin huonosti. Pikkaisen ollaan opeteltu leikkimään narupallolla. Lux myös palkkautuu äärettömän hyvin laumalla, joten olen pyrkinyt tätä vahvistamaankin eniten. Linkki ei juuri arvosta laumalla palkkausta - en koskaan osannut opettaa sitä sille. Haluan myös karsia virheitäni aikaisempien koirien kanssa. Mun koirillahan on ollut pääsääntöisesti samat ongelmat; maltti ja seuruun edistäminen. Ne ovat mun näköisiä suorittajia.

Viime päivinä Lux on opiskellut lapsiperheen arjessa tärkeitä taitoja, kuten sitä ettei vauvan matolle mennä, lapsen sormia tai varpaita ei nakerrella ja on vauvan lelut, sekä koirien lelut. Yleensä vielä kummallakin koiralla omansa, koska Link ei oikein tykkää luovuttaa lelujaan. Saksalainen on opetellut kulkemaan vaunujen vieressä, olemaan hyppimättä syliin, jos lapsi on sylissä. Lisäksi treenikohteisiin on kuulunut satunnainen hihnassa kulkeminen, sillä aina en voi päästää koiria juoksemaan vapaana pihalle vaan täytyy tehdä siirtymä hihnassa. Yllättävän hyvin kaksikko kulkee - Linkki on pitkäraajaisempi ja nopeampi ja Lux tykkäisi nuuskutella ja istahtaa välillä pohtimaan maailman menoa.

Pentu on myös treenannut vapaana oloa oikein urakalla. Minulle on tärkeää, että koirat voivat liikkua vapaana ja niihin täytyy silloin olla luottoa. Tasan kerran pentu on testannut tarviiko tulla. Ne ovat opetelleet omat nimensä, jotka oikeuttavat asioihin; milloin namipalaan, ulospääsyyn, sisälle menoon tai johonkin muuhun käskyyn liitettynä. Lux on myös opetellut rauhoittumaan, niin häkkiin kuin vapaanakin. Se on oppinut mitä "nukkuminen" tarkoittaa. Pentu on tuumaileva, mutta se saattaa unohtua nuuskuttamaan ympäri kämppää ja lietsoa itseään isompaan levottomuuteen.

Linkki on ollut täysin pennun vietävissä. Se on turvautunut ihmisiin ja olenkin puuttunut, jos Luz meinaa liikaa kiusata isoveljeä. Nyt kuitenkin Link on kahdesti kertonut pennulle nätisti milloin se naamalla ja päällä pomppiminen riittää. Ehkä senkin teräshermot alkavat pettää pennun kanssa. Muuten Linkki leikittää kohtalaisen nätisti pentua, mitä nyt omalla typerällä tavallaan käy vähän mölähtämässä pennun naamalla. Se on Linkin tapa haastaa leikkiin, eikä saksanpaimen oikein vielä ymmärrä sitä.

Mä olen kotona suhteellisen natsi joidenkin asioiden kanssa. Ensimmäinen pennun opeteltava asia oli, että ruokakuppi ei kolahda maahan ennen kuin rauhoitutaan ja sitä odotetaan nätisti. Tätähän edelsi päivä suoraa huuta siitä, miksei se saakelin safka tipahda naaman eteen. Lux on kuitenkin nopea oppimaan, niin näin viikon jälkeen pentu tapittaa silmiin, mutta vapautus käskyn merkitys on vielä hieman hämärä. Se on kuitenkin hiljaa ja rauhassa, sekä syö paljon rauhallisemmin.

Äänenkäyttö onkin yksi, minkä kanssa olen kovasti kiinnittänyt huomiota. Lux örisee, purisee, vinkuu, mölähtelee, ukisee... Sen ääniskaala on ihan käsittämätön ja välillä pitää miettiä kummasta ääni oikein lähtee; lapsesta vai koirasta. Lux osaa myös haukkua uskottavammin kuin bordercollie koskaan. Minä kuitenkin arvostan hiljaisia koiria. Link ei juuri inahdakaan kotosalla, joten pentukaan ei ole saanut mitään etuoikeuksia äänenkäytöllä ja se onkin vähentynyt hyvin. Nykyään se haastaa myös hiljaa bortsua leikkiin.

Meillä on myös käynyt vieraita ja kotiuduttuaan Lux on näyttänyt olevansa yhden perheen koira. Se kyllä moikkaa vieraat oman harkintansa mukaan, mutta vetäytyy yleensä sitten omiin oloihinsa toisin kuin bortsu, joka ui liiveihin, syliin ja lähtee vaikka mukaan jos pyydetään. Mielenkiinnolla odotan, mihin tuo Luxin luonne kehittyy.

Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksit pelätä

Viimeinen vuosi on ollut pohdiskelujen vuosi. Olen varmasti ollut hiljaisempi somessa kuin ikinä. Se on helppo vetää töiden syyksi tai muun kiireen. Olen päivitellyt koirasta satunnaisia kuvia, Oman profiilikuvani facebookkiin viimeksi helmikuussa. Samalla olen pohtinut millaisia kuvia haluan julkaista, mitä tuoda itsestäni kaikkien löydettäväksi. Sen takia myös blogi on kokenut hiljaiseloa, vaikka koen koiratreeneistä postaamisen aika neutraaliksi asiaksi.

Asia, josta olen vaiennut somessa saa vihdoin tulla oikeasti päivänvaloon. Linkin käytös muuttui alkukeväästä. Se ei enää hyppinyt samalla tavalla minua päin ja käyttäytyi muutenkin vähemmän linkkimäisesti. Se muunmuassa murahti kerran minua lähestyneelle humalaiselle - joka ei mitenkään päin sopinut Peter Panin normaaliin luonteeseen. Myös mustavalkoinen tuntui olevan entistä läheisyydenkaipuisempi ja nukkui enemmän vieressä ja vaelteli perässäni ellei mies ollut kotona. Silloin vahtivuoro jätettiin ihmistoverille hyvin mielin.

Olin raskaana. Raskausaika oli helppoa, ikään kuin en olisikaan ollut raskaana. Maha alkoi haitata tekemistä vasta viikon 36 jälkeen (tai silloin sen alkoi erottaa muuksikin kuin kesäpöhöksi) ja raskausajan oireita minulla ei ollut. Liikuin kesällä varmaan enemmän mitä aikaisemmin, tein töitä hirveästi ja päivittäinen askelsaldoni oli monesti yli 20 000 paremmalla puolella. Jaksoin tehdä ja touhuta paljon ihan loppuun asti. Etenkin viimeisillä viikoilla, kun olin vielä kaiken lisäksi lomalla. Huijasin itselleni lenkkiseuraa ja varoittelin, että varmaan en kovinkaan pitkää jaksa tehdä, mutta mitä vielä, me taivallettiin kahden tunnin metsälenkki muutama päivä ennen laskettua.

Sairaalssa vietimme neljä päivää, jolloin Linkki oli miehen veljen hellässä huomassa laittamassa sääntöjä uusiksi. Uuden tulokkaan koira sai haistella heti synnäriltä kotiuduttua- Olin paljon miettinyt koiran suhtautumista lapseen. Linkki satunnaisesti kiihtyy huutavista ja juoksevista lapsista, mutta on sanomattakin selvää ettei parin päivän ikäinen rääpiskä hirveästi melua.Alkuun vauvan hoitotoimenpiteet kiinnostivat kovin, ja hoitotason vieressä oli mustavalkoinen orava-asennossa istuva varjo. Myöskään minä ja vauva emme saaneet liikkua mihinkään ilman varjoa perässä. Mustasukkainen Link ei ole ollut, eikä suojeleva. Se antaa muiden ihmisten koska vauvaan ja osallistuu mielellään vauvan elämään muutenkin kuin lenkkeillessä. Huolessa voi jättää tenavan sitteriin ja pyörähtä itse keittiössä tai jotain muuta. Koira kyllä ilmoittaa, jos vauvalla on hätä.

Link makoilee mielellään vauvan vieressä, eikä ähinät tai pienet karvoihin tarttuvat kädet haittaa ollenkaan. Yleensä koira nukkuu siellä, missä vauva nukkuu ja on yllättävän varovainen pienen ihmisen kanssa. Mielenkiinnolla seuraan kaksikon suhteen kehittymistä ja sitä, miten koira tottuu kohta jo liikkuvaan lapseen.

Neuvolassa käydessämme jätämme jälkeemme aivan jäätävän määrän mustia karvoja. Niitä ei kotona ollessa huomaakkaan, vaan ne piirtyvät vasta kunnolla esiin vaaleilla taustoilla. Vielä kertaakaan emme ole kuulleet negatiivista kommenttia tästä combosta, mikä on todella positiivista.

Minun lapsuudessa koirat olivat läsnä. Ja haluan omankin lapseni lapsuudessa roolia näyttelevän koiran. Onhan tuo poika monissa treeneissä ollut mukana ja käynyt ensimmäisen tokokokeenkin mahassa suorittamassa. Koira voi opettaa lapselle niin paljon erilaisia asioita ja minun lapsuudessani se kultainennoutaja oli tyyppi, jolle kuiskuteltiin salaisuudet ja samottiin lähimetsää läpi.

Ollaanko valmiina muutokseen?

Syyskuun puoliväli toi hieman tuulahduksia tähän totuttuun arkeen. Vaikka en haluakaan jakaa koirani blogiin niin paljon muuta elämää, on sekin sidoksissa koiran elämään.  Enää ei olekaan kaikki aivan samalla tavalla, vaikka lauman kokoonpano on vakinuistunutkin kolmeen jäseneen siten, että kahdelle jäsenelle lisättiin rangas nimettömän vasempaan.  Lisäksi Linkin yksin viettämä aika lisääntyi ja elämään tuli lisää rutiineja, kun meikäläinen pokasi itselleen paikan baarityöntekijän koulutuksesta. Se alkoi tiistaina ja jo nyt ollaan saatu elämä uomiinsa kohtalaisen hyvin - vaikka väsyttääkin koulun jälkeen.

Aamusella junnua saa raahata miltei niska-pers-otteella ulos, kun mokoma mukavuuden haluinen bordercollie ei mitenkään tahtoisi nousta niin aikaisin. Toki ymmärään Linkin fiiliksiä, mutta itselleni herääminen ei ole tiukkaa tehnyt. Olen ihan liekeissä uudesta jutusta, kun olen askeleen lähempänä sitä ei-niin-salaista unelmaani. Kävelen kouluun, kävelen koulusta kotiin, otan koiran ja käyn joko lenkillä tai treenaamassa. Pitkiksi ei päivät Linkillä silti venähdä, koska toinen puolisko on aika myöhään kotona.

Linkki - kuten arvata saattaa - on sopeutunut tähän elämänmuutokseen hyvin. Oikeastaan se on tullut hieman innokkaammaksikin tekemään asioita kanssani, kun en ole jatkuvasti koiran liki. Ollaan treenattu nopeampaa perusasentoa ja seuruuseen on haettu tiettyä mielentilaa ja ilmettä. Paikkamakuuta ollaan opeteltu pikku hiljaa taas ja jätkä on päässyt tekemään enemmän ja enemmän häiriöön töitä. Ehkä tästä vielä pikku hiljaa rakennetaan sitä toimivaa suoritusta.

Ei kuitenkaan kaikki ole niin helppoa, kun keskiviikkona lähdin treenaamaan. Piti ensiksi olla seuraakin, mutta seura tekikin oharit. Surullista, sillä me kaivataan enemmän häiriötreeniä. Vahvistelin koiran reagointia ja asioiden tarjoamista. Tehtiin seuruuta kainalopalkalla ja kaukopalkalla. Linkki teki hyvin ja innokkaasti. Treenattiin myös sosiaalisella palkatta perusasennon pitoa yllä, kun kentän ohitse meni koirakkoja. Paimen piti näppärästi kontaktia.

Lopussa otettiin selkään hyppäämistä lelu ja namipalkalla, sekä pyörittelin koiraa ympyrää ja heittelin sille frisbeetä. Linkki teki hirmu hienosti ja kivasti. Superbortsu.

Treenii, sänkkärii, arkee

Hengissä ollaan, yhä edelleen. Viikonloppu himmailtiin - tai Linkki himmaili ja nautti seurapaimenena olosta ja minä juoksin pää kolmantena jalkana ympäri pitäjää ja sen ulkopuolellakin. Oli pentunäyttelyä, pennunhakureissua, Turku-matkailua, hakukokeiden talkootyöläisyyttä...

Tänään! Kuvitelkaan, kerrankin postaus tulee saman päivän aikana. Käytiin tekemässä kentällä kivoja juttuja. Leikittiin, naksuttelin maahanmenoa, ja sitten leikittiin lisää. Pidettiin hauskaa ja rentona, ensisijaisena se, että pentu tahtoo olla minun lähelläni ohi ajavista autoista huolimatta ja hienostihan se teki töitä. Poistuttiin kuitenkin agilitytreenien tieltä, muttapitkät pätkät juttelin agilityohjaajan kanssa koirista. Oli kyllä taas mieltä avartava keskustelu ja sai mut taas haluamaan ohjattuun tokoryhmään tekemään asioita. Ihan vain sen takia, että joku läppäisi takaraivoon, kun hölmöilen itse. Noh, ehkä vielä sekin aika koittaa.

Sänkipelto on rakkaus, huono kamera ei. Voisin täyttää tämän taas rutinalla siitä, kuinka kivoja kuvia jäi saamatta ja yhyy, mutta tässä pari. Melkein onnistunutta. Vielä kun joskus ehtisi tuon videopätkän editoimaan.

Syyskuu saapui

Syksy. Se on viimein täällä. Ilmat kylmenevät ja pitäisi osata ottaa lisää vaatetta päälle. Ilma raikastuu, sataa, puut tiputtavat lehtiään… Kaikki kuolee ja valmistautuu kylmään kauteen, mutta hetkittäin jopa minä tunnen olevani elossa. Löydän syksyisin itseeni lisää virtaa, vaikka märkä maasto ei kuulu omiin suosikkeihini. Syksyssä varmaan on turvallisinta se rutinoituminen. Koulu alkaa, pitää herätä tiettyyn aikaan, luoda itselleen veden pitävä toimintasuunnitelma siitä, mitä pitää tehdä tietyn ajan sisällä, jotta asia tulee hoidettua.

Eilen ajattelin pitää lepopäivän. Kotiin päästessäni aurinko paistoi kirkkaasti taivaalta ja asteita oli vielä parisenkymmentä. Naurahdin, mikä ihmeen lepopäivä, kun aurinko on niin kaunis ja ilma hyvä. Otin koiran liinan päähän ulos ja siivosin molemmat autot roskista. Piti oma kulkine imuroidakin, mutta mies päätti lähteä sillä töihin jättäen minun projektikseni purkaa toisen auton ovipahvin. Surkeiden sattumusten sarjana päätti aina niin luotettava VAG:läinen kehonliikutin päätti katsastuksen jälkeen, että hän hajoaa nyt ja tähän. Mitään radikaalia ei kuitenkaan tapahtunut, vain vasemman puolen takaikkuna päätti rämähtää alas. Sitä sitten ihmeteltiin pikkumustan kanssa kahdestaan ja ai, että. Mukava remppa-apulainen oli, kun sai välillä pyytää nostamaan ruuvimeisseliä maasta ja välillä pyydystää sitä pentua takaisin kiinni. Väsähtäessään pentu kömpi etupenkin jalkatilaan nukkumaan koiranunta vahtien, että valtakunnassa olisi kaikki hyvin.

Naapuri sattui sopivasti tulemaan töistä kotiin ja pyysi meitä pienelle lenkille koiransa kanssa. No, mikäs siinä sitten. Lähdettiin metsään ja päästettiin koirat vapaaksi. Linkki on saanut huomattavasti rohkeutta mennä enemmän härkkimään oman arvonsa tuntevaa faaraokoiraa, mutta kivasti väisti vielä nartun pörinöistä. Koirat saivat rallittaa koko matkan keskenään. Paimen pysyi huomattavasti lähempänä, eikä lähtenyt kaikkiin kaverin hömpötyksiin mukaan. Faaraokoira oli huomattavasti itsenäisempi, se kierteli pitkiä kaartoja siellä täällä, kun taas Linkki piti mielellään meihin näköyhteyden ja jos ei pitänyt, niin tuli vislauksesta hakemaan palkkaa. Näppärä pentu oli kyllä.

Illalla oli mukava kaivautua pennun kanssa peiton alle ja tuntea taas ne koiranomistamisen plussapuolet, kun olet saanut taas sellaisen toverin, joka vastaan mielikuvaasi kivasta koirasta.

Kesä oli mainio, ainakin minusta. Ehdittiin pennun kanssa tutustua toisiimme, sekä luoda vähän pohjaa tokolle. Käytiin kokeilemassa agilityä, sekä sytyttelemässä itseämme lampaille. Myös haku korkattiin, mutta sehän jatkuu pitkin syksyä. Huomenna jos siirryttäisiin taas tokon pariin ihmettelemään, osataanko me vieläkään mitään.