Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksit pelätä

Viimeinen vuosi on ollut pohdiskelujen vuosi. Olen varmasti ollut hiljaisempi somessa kuin ikinä. Se on helppo vetää töiden syyksi tai muun kiireen. Olen päivitellyt koirasta satunnaisia kuvia, Oman profiilikuvani facebookkiin viimeksi helmikuussa. Samalla olen pohtinut millaisia kuvia haluan julkaista, mitä tuoda itsestäni kaikkien löydettäväksi. Sen takia myös blogi on kokenut hiljaiseloa, vaikka koen koiratreeneistä postaamisen aika neutraaliksi asiaksi.

Asia, josta olen vaiennut somessa saa vihdoin tulla oikeasti päivänvaloon. Linkin käytös muuttui alkukeväästä. Se ei enää hyppinyt samalla tavalla minua päin ja käyttäytyi muutenkin vähemmän linkkimäisesti. Se muunmuassa murahti kerran minua lähestyneelle humalaiselle - joka ei mitenkään päin sopinut Peter Panin normaaliin luonteeseen. Myös mustavalkoinen tuntui olevan entistä läheisyydenkaipuisempi ja nukkui enemmän vieressä ja vaelteli perässäni ellei mies ollut kotona. Silloin vahtivuoro jätettiin ihmistoverille hyvin mielin.

Olin raskaana. Raskausaika oli helppoa, ikään kuin en olisikaan ollut raskaana. Maha alkoi haitata tekemistä vasta viikon 36 jälkeen (tai silloin sen alkoi erottaa muuksikin kuin kesäpöhöksi) ja raskausajan oireita minulla ei ollut. Liikuin kesällä varmaan enemmän mitä aikaisemmin, tein töitä hirveästi ja päivittäinen askelsaldoni oli monesti yli 20 000 paremmalla puolella. Jaksoin tehdä ja touhuta paljon ihan loppuun asti. Etenkin viimeisillä viikoilla, kun olin vielä kaiken lisäksi lomalla. Huijasin itselleni lenkkiseuraa ja varoittelin, että varmaan en kovinkaan pitkää jaksa tehdä, mutta mitä vielä, me taivallettiin kahden tunnin metsälenkki muutama päivä ennen laskettua.

Sairaalssa vietimme neljä päivää, jolloin Linkki oli miehen veljen hellässä huomassa laittamassa sääntöjä uusiksi. Uuden tulokkaan koira sai haistella heti synnäriltä kotiuduttua- Olin paljon miettinyt koiran suhtautumista lapseen. Linkki satunnaisesti kiihtyy huutavista ja juoksevista lapsista, mutta on sanomattakin selvää ettei parin päivän ikäinen rääpiskä hirveästi melua.Alkuun vauvan hoitotoimenpiteet kiinnostivat kovin, ja hoitotason vieressä oli mustavalkoinen orava-asennossa istuva varjo. Myöskään minä ja vauva emme saaneet liikkua mihinkään ilman varjoa perässä. Mustasukkainen Link ei ole ollut, eikä suojeleva. Se antaa muiden ihmisten koska vauvaan ja osallistuu mielellään vauvan elämään muutenkin kuin lenkkeillessä. Huolessa voi jättää tenavan sitteriin ja pyörähtä itse keittiössä tai jotain muuta. Koira kyllä ilmoittaa, jos vauvalla on hätä.

Link makoilee mielellään vauvan vieressä, eikä ähinät tai pienet karvoihin tarttuvat kädet haittaa ollenkaan. Yleensä koira nukkuu siellä, missä vauva nukkuu ja on yllättävän varovainen pienen ihmisen kanssa. Mielenkiinnolla seuraan kaksikon suhteen kehittymistä ja sitä, miten koira tottuu kohta jo liikkuvaan lapseen.

Neuvolassa käydessämme jätämme jälkeemme aivan jäätävän määrän mustia karvoja. Niitä ei kotona ollessa huomaakkaan, vaan ne piirtyvät vasta kunnolla esiin vaaleilla taustoilla. Vielä kertaakaan emme ole kuulleet negatiivista kommenttia tästä combosta, mikä on todella positiivista.

Minun lapsuudessa koirat olivat läsnä. Ja haluan omankin lapseni lapsuudessa roolia näyttelevän koiran. Onhan tuo poika monissa treeneissä ollut mukana ja käynyt ensimmäisen tokokokeenkin mahassa suorittamassa. Koira voi opettaa lapselle niin paljon erilaisia asioita ja minun lapsuudessani se kultainennoutaja oli tyyppi, jolle kuiskuteltiin salaisuudet ja samottiin lähimetsää läpi.