Ollaan taas ehkä hieman myöhässä näiden tavoitteiden kanssa, mutta niitä on kuitenkin pohdiskeltu. Viime vuosi oli niin köyhä, että hävettää. Tänä vuonna on taas uusi pyörä mukana, joten opettelua on niin puolin ja toisin. Toivon kuitenkin löytäväni koiraharrastukselle aikaa, sillä se on minun henkireikäni. Ainakin tähän asti on näyttänyt ihan hyvältä.
LINK:
★ TK1
Yksi alokkaan koe on jo ykkösenä, joten kahden seuraavan pitäisi olla läpihuutojuttu, kunhan saadaan pari treeniä alle. Myöskin pidän mahdollisena avoimessa strattaamista, mikäli saadaan liikkeet kuntoon. Alokkaan ohella siis avon liikkeet haltuun.
★ BH
Jos tänä vuonna? Parina aikaisempana olen aikonut - mutten koskaan ole mennyt. Meidän PK ura näyttää heikolta, mutta toivossa on hyvä elää, että edes BH saataisiin käytyä. Eihän se vaatisi vain kuin sen kokeeseen ilmoittamisen, joten sopivaa koetta pitää alkaa katselemaan.
★ Silmäpeilaus & polvitarkastus
Linkin terveystulokset menee vanhaksi 09/17, joten uusintatarkkeja pitää suunnitella syksymmälle.
★ Runsas naksuttelu
Haluaisin lisätä meidän naksuttelun määrää ihan viikottaiseen - ellei jopa päivittäiseen ohjelmaan. Se aktivoi hyvin koiraa, kun vauvan kanssa voi samalla hengailla lattialla ja touhuilla koiran kanssa.
★ Ruokinta balanssiin
Nyt paino seilaa sinne tänne, joten tahtoisin löytää sen kultaisen keskitien meidän ruokinnassa. Myös painon pysyminen balanssissa, kun kesää kohden aktivoidutaan. Se voi tuottaa ongelmia jo paljon kuluttavalle koiralle.
★ Yksi päiväreissuvaellus
Tykkään liikkua luonnossa ja varmasti kävelen tänä kesänä läpi noita luontopolkuja, mitä meidän kylällä on. Mutta samaan syssyyn kaipaan myös ehkä hieman pidemmälle suuntautuvaa päiväreissua. Yönyli vaellus saa odottaa vielä muutamia vuosia, jotta päästään kaikki lähtemään.
★ Terveenä pysyminen, koirakontaktit, treenit
Toivon, että tänä vuonna näemme aktiivisemmin muita koirakoita. Niin treenien kuin lenkkeilynkin merkeissä. Mikään ei piristä päivää enempää, kuin toisen, samanhenkisen ihmisen seura. Toivottavasti löydetään myös uusia kavereita ja harrastusporukoita. Tietysti myös eläinlääkärireissujen välttäminen on ihan oiva tavoite.
OMAT:
★ Palautuminen ja kuntoutuminen, terveellisemmät elämäntavat
Raskaus laittaa kropan koville, joten kuntoon on päästävä takaisin. Vielä kummoista en voi tehdä, koska kroppa ei ole kunnolla palautunut, mutta pikku hiljaa aloitan treenit. Vuoden lopussa toivottavasti on löytynyt säännöllinen ruokavalio, lenkkeily ja lihaskuntotreeni.
★ Organisointi, oman jaksamisen tiedostaminen
Jatketaan itsetutkiskelua myös tänä vuonna, koska comboon on lisätty uusia palasia, joiden kanssa elää. Haluan tiedostaa oman jaksamiseni, ja olla varma, että pysyn kunnossa. Myös kalenteri, asioiden organisoiminen ja työskentelytapojen tehostaminen kaikilla osa-alueilla on varmasti tarpeen tänävuonna.
★ Blogin pitäminen hengissä
Viimeaikoina se on ollut kamppailua, mutta yritys on hyvä listata kaikki isoimmat tapahtumat ja mielellään myös kirjata ylös treenejä, joita tehdään. Oman muistin virkistämiseksi ja muistojen ylläpitämiseksi. Ehkä myös hieman lukijoiden iloksi.
Kuvista kiitos Jenny Piittinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti