sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Kesäkujeita


Huh huh, kaikkea on tullut ja mennyt. Ollaan käyty tekemässä pari kivaa parkkapaikka treeniä, joista toisessa koira oli kokonaan vapaana. Pitäisi kerätä luottamusta siihen, ettei Linkki lähde, kun tehdään töitä. Varmistelen ihan liikaa. Koira tietää mitä tarkoittaa, että treenataan. Linkki teki hienoa seuruuta ja täpäköitä pysähtymisiä. Maahan menot olivat hitaita ja valuvia, pöh. Tähän ilmeisesti tarvitaan tehotreeniä.

Perjantain kunniaksi piti ottaa pieni kuvausreissu, mutta painaessani oven kiinni kädelläni tajusin avaimien olevan sisällä. Ulkona turkasen kuuma, koiralla vain hihna ja panta, sekä itselläni puhelin ja kamera. Sain kiittää onneani, että päätin ottaa puhelimen tälle reissulle mukaan. Soittelin vara-avaimen haltijalla vetäen vesiperän; tampereella töissä. Ei kun soittamaan miehelle, joka varmaan nauroi takalistonsa irti. Ainakin päätellen viimepäivien kevyestä kenttävittuilusta.

Päätettiin sitten lähteä kävelemään keskustaan miehen työpaikalle, paimen sai käydä kolmesti vilvoittelemassa ja juomassa Vanajassa, ennen kuin päästiin kaupunkiin. Linkki leikki hienosti citykoiraa, vaikka olikin hirmuisen kuuma ja paahtava keli. Saatiin miehen työpaikalla kunnon nesteytys ja rahaa bussiin. Kadulle kuitenkin jouduttiin hengailemaan hetkeksi, ja katseltiin rauhassa ihmisten menoa.

Bussimatka minua jännitti, sillä Linkki ei ole koskaan ollut kanssani bussissa. Jotenkin se on vain jäänyt, kun oli oma auto ja sen jälkeen ollaan liikuttu kavereiden kyydillä tai kävellen. Bussiin poika meni kuin vanha tekijä. Kävi jalkojen väliin istumaan pätevänä ja seuraili tapahtumia. Bussi vielä kiersi pidempää kautta kotiin, muttei meillä ollut mitään ongelmaa. Linkki on sellainen koira, että sen kanssa on kiva tehdä uusia asioita ja se valaa myös minuun itsevarmuutta. Pitäisi osata luottaa koiraan enemmän.

Tänään illalla käytiin vielä uimassa. Junnu sai lotrata vedessä hyvän tovin ja perheen toinenkin miespuolinen vahvistus ui. Itseltäni jäi väliin, kun aurinko ei enää niin kivasti lämmittänytkään. Oli kuitenkin kiva käydä porukalla rannassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti