Eilen oltiin taas treenikentällä. Me, kuvitelkaa, kaksi päivää putkeen tekemässä häiriössä töitä. Tällä kertaa seurana olivat Oonan mittelineiti Netta ja Kristan borderterrieri kaksikko Zira ja Anssi. Häiriökin siis lisääntyi. Etenkin, kun molemmilla koirakoilla oli naksuttimet mukana ja minä pentele olen hukannut omani.
Sen sijaan Linkki ei ollut huono. Se esitti hienoa tekemistä hyvällä fiilisellä. Tehtiin töitä kainalopalkan kanssa ja perusasentoon löytyi hyvää potkua. Seuruuta tehtiin varmaan peräti neljän askeleen verran ja kainalosta tipahti palkka. Keskittyminen oli hienoa ja intensiivistä. Lisäksi Linkki sai harjoitella kärsivällisyyttään muutamassa paikkamakuussa, joita varmistelin ja palkkailin välillä ja loppujen lopuksi vapautin lelulle. Keskittyi makuussa hyvin, makasi hyvässä ryhdissä. Hieman käänteli päätään naksujen äänten suuntaan.
Otin myös Linkin kanssa yhden luoksarin ja vieläkin on niin auki miten haluan koiran tulevan luokseni. Se tulee hyvin, suoraan ja vauhdikkaasti. Ei tee mitään ylimääräisiä banaaneja väliin. Olen tähän mennessä ottanut sen vasemmalta sivulle, mutta loppujen lopuksi voisin ottaa sen eteen. Kunhan saan eteentulon opetettua. Miksi se on niin vaikeaa joka kerta?
Olen kuitenkin ylpeä Linkistä, ja siitä kuinka se pysyi hyvässä vireessä, eikä kohlottanut. Palkkaantui hyvin, haki kontaktin aina suoraan minuun, eikä lähtenyt rallattamaan, vaikka mahdollisuus olisi ollutkin. Loppu vaiheessa vaikeuden tuli esittämään treenikaveri. Moinen kehtasi tulla puhumaan viereen, eikä huomioinut paimenta, joka olisi tahtonut rakastaa. Lisäksi kentälle ilmestyi outo nainen, joka laitteli merkkitötsiä ympäri kenttää ja tätäkään Linkki ei voinut ymmärtää. Pienen paimenen ongelmat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti