Palatakseni vielä eilisen sateisiin iltatunnelmiin. Mentiin iltalenkki ekaa kertaa lyhyemmällä hihnalla. Palkkasin pentua lähellä kulkemisesta ja paineen kohdistuessa hihnaan pysähdyin. Nopeasti jätkä tajusi jutun juonen, ja pysytteli lähellä. Ei se tyhmä ole, vähän vain kuriton. Linkki tosiaan hiffasi jutun nopeasti, joten ei ongelmaa. Autojen kaukainen humina sai keskittymisen vähän rakoilemaan, mutta hyvin palasi pentu takaisin maanpinnalle.
Lisäksi otettiin operaatio kynsienleikkuu. Etutassuissa oli parikertaa leikkaajan käsi suussa, mutta takakäpälät oli ihan helppo nakki. Taisi pikku kaveri väsyttää, kun niin helposti luopui sähellyksestä ja sai kynnet leikattua. Hassua napsia nyt 20 kynttä lyhyemmäksi, kun takakannukset penneltä löytyy. Tottunut niin 18 varpaaseen.
|
Pennun mielipide kuivaamisesta |
Tänään olikin sitten vuorossa jännä aamu. Lähdettiin Linkin kanssa käymään kauppakeskuksella meiningin sykkeessä. Penne matkusti hienosti autossa ja ihan omatoimisen rohkeasti meni kyytiinkin. Kauppakeskuksella oli yllättävän paljon porukkaa, tai sitten en itse ole vielä tottunut tähän kesämeininkiin. Käveltiin autojen seassa ympäriinsä, eikä pentu vajonnut mihinkään paimennusmoodiin. Hetken tuijotteli autoja, mutta ei sinkoillut vaan haki kontaktia mielummin minuun. Palkkailin sitä tästä käytöksestä. Näppärä mukelo. Hienosti kulki lyhyelläkin hihnalla.
Kovin Linkki sai myös kehuja myyjältä. Vesseli asteli kauppaan kun omistaisi sen ja heti tietenkin herkkuhyllyille menossa. Mukaan tarttui muutama possunkorva ja tuommoinen skineez-lelu. Piristävää käydä noin hiljaisen yksilön kanssa vilskeessä ja vilinässä, kun entinen koira oli vähän äänekkäämpi tapaus.
Nyt talon on täyttänyt unituhina. Saa nähdä mitä illaksi keksitään. Voisi kaivaa naksuttimen kaapista ja luoda pohjan naksuttelulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti