sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Voihan aurinkoinen sää

Huh hellettä sanon minä. Ei nämä aurinkoiset päivät ole tehty mihinkään muuhun kuin löhöilyyn. Linkin kanssa otettiinkin rennosti ja istuskeltiin varjossa, minä lukemassa kirjaa ja pentu syömässä luuta. Kunnes... Nousin ylös jaloittelemaan ja kävellessäni koiran ohi, mokoma murahti. Kah vain, pennun perhana luuta puollustamassa. Eihän sellainen ole hyväksyttävää - ainakaan minun mielestäni. Vaikka syyttä suotta en koiran safkoihin mene koskemaan, en silti siedä, että minulta niitä puollustetaankaan. Linkki tuntui vallan hämmentyvän, kun pieni ärinä ei saanutkaan minua poistumaan saaliin luota, vaan joutui poika kovaan (tosi kovaan, viisi toistoa taisi kestää) luopumistreeniin. Ei siinä kauaa nokka tuhissut, kun luun sai ottaa herralta miten mieli ja hyvä niin. Toistettakoon seuraavalla kertaa, kun tilanne ja aika luun syömisen sallii. (Kokeeksipa menin vielä räpeltämään pennun iltaruokaa lisäten nappulaa kippoon syömisen ajan, eikä mitään huulien nostelua tai ärinää ilmennyt.)

Kasa videoitakin minulla olisi. Tämän päivän patukkaleikeistä, sekä perusasentotreenistä ja muutama lenkkivideokin. Tarkoituksena olisi saada editoitua noista yhtenäinen kyhäelmä, mutta pahalta näyttää, kun lenkkivideot on puhelimessa, eikä puhelin suostu luovuttamaan materiaa koneelle, jotta kivasti voisin editoida sen muiden kanssa samaan syssyyn. Noh, ehkä keksin vielä oivan ratkaisun tähänkin probleemaan, tai saatte vain leikkivideota ja treenivideota. Ha! Ikään kuin se suuri menetys olisi. Tai sitten pitää vain ryhdistäytyä ja lähteä kameran kanssa metsään. Se on se isompi ongelma, ehkä. Noh, loppuun vielä parit kuvat patukkaleikeistä. Taistelutahtoa pennulta ainakin löytyy.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti