Kehässä meitä vastassa oli varsin tomera westie. Viime kerrasta Linkki petrasi huisisti tuomarin kanssa toimimista. Tuomari soi pari ihmetyksen sanaa rodulle, ei hän bortsuksi tätä olisi tunnistanut. Linkki antoi katsoa hampaat hyvin ja jätti ylimääräisen käsien mähläämisen väliin. Kropantunnustelu oli ihan ok, ja herra juoksikin vallan mainiosti epätasaisesta maastosta huolimatta. Kuitenkin saatiin sininen nauha, kun westie oli sen verran hurmaavampi, kuin meidän pitkäkoipi.
Kokoomakehässä oli kyllä tunnelmaa. 22 pentua ahdettuna pieneen kehään. Päästiin kuitenkin jaottelussa hyvin juoksemaan ensimmäisen viiden ison koiran joukossa ympäri ja voi että, pentu ei varmaan eläessään ole liikkunut yhtä hyvin, vaikka väsy jo painoikin. Tämän jälkeen tuomari kätteli osan porukasta pois, alkupäästä jäi me ja toinen bortsu. Mentiin yksikerrallaan ympäri, jonka jälkeen tuomari sanoi kättelevänsä loput pois ja jättävänsä ne enää jäljelle, jotka sijoittuu. Ihme ja kumma, edessä oleva bortsu käteltiin ulos ja kun tajusin viimein, että mehän jäätiin neljän parhan joukkoon - noh, ilme oli varmasti hieno. Loppujen lopuksi meidät ohjattiin neljännelle paikalle. Minä kun alkuun manasin, ettei varmasti sijoituta, mutta ai, että mikä riemu! Saatiin
Ilta oli kyllä mukava, kun oli paljon tuttuja ihmisiä, kivoja koiria ja menestystäkin tuli näinkin paljon, vaikka minä kovasti mainailin, ettei tämmöisen koiran kanssa haeta kun sinistä nauhaa ilman sijoitusta. Ja pääasiassahan me tultiin vaan sosiaalistamaan kaveria ja hakemaan kehäkokemusta, sekä tapaamaan tuttuja. Kiitos siis seurasta tovereille!
Pentujen SIN 4
Sissus miten on koipeliini kasvanut ja saanut jalkoihin pituutta! Onnea hyvästä sijoituksesta. :)
VastaaPoistaKoipeliini kasvattaa vain koipia enemmän :''D On se ehkä sittenkin vähän venähtänyt..... Ja kiitos kaunis!
Poista