Torstaitokot ryhmässä

Hirveästi ollut menoa ja meisinkiä ja ennen kaikkea käsiteltäviä kuvia, kun uusi kamera saapui perjantaina. Tai anteeksi, uusi runko saapui tiistaina ja putki perjantaina. Täällä heiluttelee siis Canonin 1000D:n iloinen omistaja. Tonni pääsi tositoimiin heti lauantaina, kun oli seuran tottispäivä, josta tuleekin juttua ja kuvia ihan omaan postaukseensa. Nyt kuitenkin viimeviikon asioihin!

Torstaina tokoiltiin taas kaupunginpuistossa. Yritettiin pitää ideäriihtä koiran palkkaamisesta, sekä omistajan asenteesta treenikentällä, mutta juuri kenelläkään ei niihin ollut mitään rupateltavaa, joten itse kertoilin omista kokemuksistani asioiden kanssa. Heitin myös haasteen ilmoille; paikkamakuu. Ensikerralla jokainen koirakko suorittelee paikkamakuuta n. 15sek häiriössä. En uskoisi sen olevan meille ongelma. Linkille pitäisivain vielä vahvistaa maahanmenoa, mutta sitä ehtii kyllä.

Itse treeneissä otettiin märän maaston takia liikkeestä seisomisia. Penska alkaa pikkuhiljaa hiffata pysähtymisen käskysanaan ja pystyn itse liikkumaan aina pidemmälle ja pidemmälle. Pentu pysyi hyvin lähellä, vaikka se ei juuri ollut kiinni. Linkin keskittyminen hieman haparoi ihanaan leikkikaveriin, mutta hyvin se petrasi. Otettiin loppuun myös pieni istualtaan paikalla pysyminen ja vesilätäkkötreeniä (ei muuten tuottanut ongelmaa istahtaa lätäkköön käskystä).  Plus luoksetulo ja sen jälkeen jätkä sai hetken vaan hengailla vapaana, ennen kuin joutui hetkeksi seinään kiinni.

Kokonaisuudessaan treeni oli ihan ok, mutta kaipaisin itseltäni enemmän sellaista treenin rytmittämistä ja 100% keskittymistä koiraan.

Kuvaa, kanavaa ja kissoja

Jotta elämä ei kävisi liian tylsäksi, kävin perjantaina kuvailemassa kaverin koiria kaupungissa. Mallit ovat upeita ja pakkohan tähän on laittaa omasta mielestäni paras otus Jehusta. Jehu on magee, vaikka en välitä hirveästi noista isommista pystykorvista. Jehun kasvua olen päässyt seuraamaan vierestä ja pidän kyllä nuoresta miehestä erittäin paljon. Jehu on miellyttävä amerikanakita. Ei niin akita, kuin se voisi olla, mutta minusta tosi mukava veikko.

Linkin kanssa taas lauantaina lähdettiin ajelemaan Asikkalan suuntaan, sillä prokkiksena taisi olla jo aiemmin mainitsemani mutsin kissojen hoito. Kaksi mustavalkoista kattiahan eivät ole tottuneet koiriin ja Oca ei ollut mikään ihanteellinen kissakoira. Linkki puolestaan, noh. Nuorempaan ja pienempään kissaan se pääsi vahingossa liian riehakkaasti käsiksi, kun en kerennyt kieltämään moista toimintaa. Pikku kisu järkyttyi ja jäi sähisemään sängynalle. Isompaan ja vanhempaan kolliin tutustuttiin sitten rauhallisemmin. Kissa oli minun sylissäni ja koira käskyn alla istumassa. Linkin ollessa levollisessa mielentilassa annoin sille luvan tulla haistelemaan varovasti. Kissa ja koira ottivat molemmat hyvin toisensa, ja Linkki antoi muutamaa komennusta lukuunottamatta kissan olla rauhassa asunnossa. Myöskin uuden asunnon pentu hyväksyi helposti, pysyi pois hiekkalaatikoilta sekä ruokakipoilta. Linkki myös ihastui mutsin myrkynvihreään jumppapalloon ja olisi kovasti tahtonut pompata sen päälle. Turvallisuuden tavoittamiseksi kielsin kuitenkin paimenta toteuttamasta itseään, ettei isompaa haaveria kävisi. Pointsit siitä paimenelle, se käyttäytyi mahtavasti ja voisi harkita ottavansa sen useamminkin mukaan mutsille.

Takaisin päin lähdettäessä käytiin ensin kääntymässä Vääksyn satamassa ja siitä jatkettiin matkaa sitten Vääksyn kanavalle, jossa koitin ottaa muutamia kuvia mukelosta. Irti en uskaltanut päästää, kun koira olivähän häsellysfiiliksillä, niin taisi peräti olla yksi onnistunut kuva, vaikka sää oli taivaallinen ja ihana. Vääksy on kyllä kaunis kesäkylä ja rakastan yli kaiken etenkin kanavaa siinä. Kanavan rannalla on ihana kävellä ja vain viettää aikaa, kun ei ole mihinkään sen isompi kiire.

Mutsi kysy luuleksä olevas James Bond!

Ja mähän oon! Oon niin liekeissä, ettette usko. Pysyn aina aitona ja rokkaan, koska voin! Ylpee mies on egonsa vanki.

Tokotreenit, joissa otettiin vastaan haaste. 02/2013 kisakunnossa! En puhku yhtä suurta itsevarmuutta kuin koirani, mutta jostain on aloitettava. Treenaamisella ei ole merkitystä, ellei ole tavoitteita. Ja vielä parempaa on se, että kun tehdään kimpassa, niin on monta ihmistä, jotka tavoittelee samaa asiaa. Okei, vaikka tällainen pieni skaba olikin minun ideani, ei se silti vähennä sen merkitystä.

Treenaamisesta unohdettiin tänään se toko pois, sillä mukana oli uusi, arempi koirakko. Tai no, ihan samallahan meidän hallintatreeni tokoon liittyi, kun keskittyminen koirahäiriössä on välillä haastavaa itse kullekin. Laitettiin siis koko kahdeksan koirakon ryhmä ympyrään ja alettiin pujottelemaan toisia koirakoita. Tämä suoritettiin kahteen kertaan yleisön pyynnöstä, kun osalla oli toinenkin koira mukana. Väliajoilla teetin Linkillä hieman kaukokäskyjen i-m vaihtoa, jonka poitsu alkaa pikku hiljaa haltsaamaan hyvin. Vielä, kun liikkeen saisi sanalliseksi.

Linkki leikkii hyvin. Sillä on alkanut tulemaan lisää taisteluntahtoa ja junnu pysyy kiinni lelussa tosi pitkään, eikä irrota ennen käskyä. Leluksi kelpaavat mm. kaikki. Kapula on vähän ällö, kun se on niin kova, mutta muuten kaikki kelpaa. Patukka on ihan super, venyvät naurulelut on kanssa mainioita ja mitä parasta, mitään vinkuvaa ei tarvi olla. Linkki kyllä kuuntelee, jos jossain vinkuu, mutta sen mielestä silti minun kanssa leikkiminen on parempaa. Jossain on siis onnistuttukin.

Nyt alkaa siis todellinen puurtaminen. Täytyy käydä ostamassa uusi vihko, sellainen pieni. Tai kalenteri. Kalenterikin on hyvä, jotta voi kunnolla kirjata ajatuksia ylös treenien jälkeen ja suunnitella entistä paremmin. Vaikka blogiin turisenkin usein meidän treeneistä, olen puolet unohtanut jo fiiliksestä mikä kentällä oli. Harmi vain, että on paljon kivempaa jutella ihmisten kanssa kuin syventyä kirjoittamisen pariin. Ehkä minä vielä opin.

Torstain treenien jälkeen siirryttiin kaupunkipiskeiksi. Linkille tekee tosi hyvää käydä silloin tällöin kaupungissa haistelemassa ilmaa ja vaikka tänään vaihdettiinkin autoa kaverin kyytiin, riitti pennulla ihmettelemistä. Paljon ihmisiä - pimeässäkin - ja autoja. Autoja, joita paimenpentu ei kytännyt. Jes! Meillä oli hyvä päivä. Ja kotona oli väsynyt pentu.

Kyläluutut iskee

Huh huh. Tänään oli hieman ajopitoinen päivä. Töistä kotiin päästyäni käytin nopsakasti Linkin, ennen kuin purin auton ja pakkasin koiran mukaan. Oli paimen vähän hämillään, että minne sillä mammalla nyt tuommoinen kiirus on. Autoa vaihtamaan, tietenkin. Viikonloppuna on pesti Asikkalassa; kissavahdiksi nimittivät. Bonuksena tähän duuniin sain käyttööni äidin auton, johon oli kivasti tankattu tankki täyteen.

Äiti ei lämmennyt koiralle sisällä, niin Linkki jäi odottelemaan hetkeksi autoon, kun rupateltiin kuulumiset läpitse ja kerrattiin mitä pitää tehdä ja milloin. Sitten vain vaihdettiin kamat ja koira autosta toiseen ja otettiin suunnaksi Lappila. Tarkoituksena oli mennä tapaamaan Räyhähenki-poppoota, sekä vanhaa tuttua. Omistaja ehkä vähän jännitti, kun paikalla olisi lapsia, kissoja, koiria... Kaikkea mahdollista sorttia.

Linkki käyttäytyi yllättävän hyvin. Suurimman osan ajasta pidin kuitenkin pomppuisaa kiinni, jottei teloisi lapsia tai kissaa tai itseään. Linkki kuitenkin käyttäytyi yllättävän hyvin. Kissa sitä hämmensi (vaikkakin käyttäytyi hyvin) ja pienen pienen pieni kääpiöpinserin pentu aiheutti myös hämmennystä. Ei oikein Linkki tiennyt miten pitäisi suhtautua lelun kokoiseen koiraan. Ei kyllä osannut omistajakaan tehdä mitään. Oli siinä ohjelmaa, kun bernineidillä oli tärppipäivätkin meneillään. Pah, ja Linkki on keksinyt neitokaisten pissojen lussuttamisen. Nomnom. Taisimpa nähdä sen jo vähän merkkailevankin, mutta jalka on liimattu kiinni. Kyykkypissaus on parasta.

Lapsia kohtaan, etenkin pienintä, Linkki oli varovainen. Ei sählännyt juuri, kun ymmärsi hennon ihmislapsen vieressä. Isompien lasten kanssa pentu pysyi hyvin tyynenä niin kauan, kun lapsikin oli tyyni, mutta epävarmuus ja nopeat liikkeet saivat pennun innostumaan vähän liikaa välillä. Ketään ei kuitenkaan sattunut ja ehkä Linkki jätti ihan hyvän kuvan itsestään lapsille. Ainakin pojalle teki hyvää olla vähän pienempienkin lasten kanssa. Ensimmäinen kunnon lapsikontakti sitten... Ties minkä.

Me kiitetään Erikaa kahvikupista ja erilaisesta mahdollisuudesta opettaa pikku mustaa tavoille. Oli mukava käydä juomassa kupponen kahvia ja nauramassa pitkästä aikaa sellaisessakin paikassa, mihin koira on tervetullut kaikesta huolimatta!

Nyt tärähti kysymyksiä!

Meille heiteltiin taas 11. kysymystä, joten niihin nyt vastaamme haastamatta ketään. Kivoista kysymyksistä kiitos Jennylle ja Ilolle, kaksikon blogia kannattaa ehdottomasti lukea tästä, jos yhtään kiinnostaa elämäniloisen ihmisen ja todella Iloisen pennun tarina siitä, kuinka toive toteutui.

1. Oletko löytänyt Elämäsi Rodun?
- Viheltelen tässä saksanpaimenen puoleen. Bordercollie ei ole ihan vielä vakuuttanut minua, mutta... Pidempi lista löytyy taas sieltä päästä, mitkä ei ole elämäni rotuja. Seefferi on vahvoilla, harva koira saa aikaan sellaista sykähdystä, minkä saksalainen paimen.

2. Entä Elämäsi Koiran? Mikä tekee juuri siitä Elämäsi Koiran?
- Oca oli elämäni koira. Tai ei ollut. En tiedä. Tällä hetkellä Oca on elämäni koira. Koska vain yksi voi olla ensimmäinen.

3. Onko jotain harrastusta, mitä tekisi mieli lähteä kokeilemaan?
- Ööm. Vepe olisi mielenkiintoinen, samoin olisi kiva päästä raunioille kokoilemaan joskus.

4. Millainen eläinhistoriasi on?
- Undulaatteja, marsuja, kissoja, koiria... Undulaatteja taisi olla viisi, marsuja kaksi, kissoja kiinteänä määränä neljä, joista kaksi asuu vielä äidilläni. Koiria on Linkki viides. Omassa taloudessa asuessa on ollut vain koiria, eli Oca ja Linkki. Joku pieneläin kiinnostaisi, mutta jotenkin en osaa kuvitella itseäni pieneläimen omistajaksi.

5. Mikä on parasta koiraharrastuksessa? Mikä ikävintä?
- Onnistumiset. Niin omat kuin treenikavereidenkin. Sekä kehittyminen. Ikävintä koiraharrastuksessa on varmaan loukkaantumiset. Välillä hakumetsälläkin sattuu ja tapahtuu, mutta onneksi ollaan selvitty pienin vammoin. On aina ikävää, kun koira tai ohjaaja loukkaa itsensä.

6. Mikä on teidän laji?
- Pari kuukautta sitten olisin vastannut toko. Nyt vastaan haku! Haku on mahtavaa, mainiota, yhteisöllistä toimintaa. Rakastan!

7. Mikä oli lapsuutesi haaverotu? Onko edelleen?
- Köhköh, saksanpaimen. Ja siellähän se on vieläkin. Samalla paikalla.

8. Miten päädyit juuri siihen rotuun, mikä sinulla nyt on?
- Nokun en päätynyt. Tai päädyin, mutta yleensä olen vain skipannut BC:n sellaisena rotuna, joka ei mallaa minulle. Noh, en tunne vieläkään, että suurin osa BC:stä istuisi käteeni niinkuin oma koira. Harrastuskoiraa haettiin, harrastuskoira saatiin.

9. Miten päädyit juuri siihen kasvattajaan, jolta koirasi on?
- Linkin kasvattaja tuli vähän niinkuin koiran mukana, kun en varsinaisesti pentua etsinyt. Ei sillä, mukava ja kiva ihminen hän on, ei mitään moitittavaa! Ensisijaisesti etsin rehellistä kasvattajaa, joka on kiinnostunut kasvattamistaan koirista. Eikä vielä ainakaan kaduta koiran hankkiminen tältä ihmiseltä! En kyllä usko, että kaduttaisikaan.

10. Koirasi paras ja huonoin puoli?
- Linkissä on monia hyviä puolia. Rauhallisuus, oppimiskyky, sopeutuvaisuus... Huonoja puoliahan siinä ei ole. Eikun... On. Ajoittainen silmillä pelailu, jota en vielä osaa kunnolla ennustaa, kun bc on niin erilainen silmillä pelaaja kuin saksanpaimen.

11. Linkitä sinun mielestäsi kaunis oman rodun edustaja (omaa ei lasketa)!
Johannan Kuje ja Tauno ovat ihan omaa luokkaansa! (hehe, poika, katsos mallia isästäs!)

Seikkaulusunnuntai: Hyvinkään Match Show

Sunnuntai on seikkailujen päivä, huh huh. Näin jälkeenpäin pitää olla iloinen, että päästiin ehjin nahoin takaisinkin. Oli siis mätsärireissu tiedossa mielenkiintoisella combolla. Kaksi pentukoiraa, kaksi isoa aikuista koiraa ja yksi pieni sekarotuinen. Ainiin. Ja neljä ihmistä.  Ja neljän ihmisen tavarat, huh huh. Lähtö ei ollut yksioikoinen. Milloin joku oli myöhässä, tavaroita puuttui, koirat ei suostuneet asettumaan ronttiin oikein. Ja lisäksi, kun viimeinen pienimmän koiran omistaja piti hakea toiselta puolelta kaupunkia... Loppujen lopuksi olimme miltei aikataulussa suunnanneet auton nokan kohti Hyvinkäätä. Linkki sai viettää omaa aikaa apukuskin jaloissa, amerikanakita Jehu, belggari Demi ja kultsu Sampo olivat valloittaneet rontin (josta Demi ja Sampo pyrkivät vuorotellen takapenkkiläisten niskaan) ja seropi Jesse puolestaan nukkui onnellisesti kuskin penkin takana.

Pysähdyttiin Riihimäellä tauolle ja käytiin hakemassa ruokaa ja tyhjäntämään rakkoja. Koirat odottivat nätisti autossa sen aikaa. Hyvinkäällä suunnattiin vinttikoirakeskukselle. Ensimmäisenä huomion kiinnitti postimerkin kokoiset kehät. Oi miksi? Lääniä olisi ollut tehdä isompia kehiä ja silti niiden piti taas olla pientäkin pienemmän ja oudon muotoiset. Kaiken lisäksi ilmoittautumisia oli vastaanottamassa kaksi ihmistä, joista toinen keräsi rahaa ja toinen kirjoitti. Ilmottautuminen taisi viivästää mätsäriä noin puolisen tuntia. Hmm, organisointi ensi kerralla paremmaksi?

Jehu oli Linkkiä ennen kehässä ja vuoroamme odotellessa toinen pentu hyökkäsi Linkin kimppuun selän takaa. Pentu hienosti tapitti minua, mutta toinen kakara ei ollutkaan hallinnassa. Ensimmäisenä olin itse menossa väliin ja soin pari vihaista sanaa kuuroille korville. Toinen koira sai jatkaa riehumistaan, ja koska minua ei noteerattu, siirryin kauemmas. Raivostuttavaa, miten ihmiset antovat koiriensa riehua. Linkille ei onneksi tilanteesta jäänyt mitään kaunoja tai jännityksiä. Ei se tainnut edes kunnolla sisäistää, mitä tapahtui. Onneksi. Itse kehässä pentu esiintyi.. Noh, hyvin Linkkimäisesti. Seisotin poitsun ekaa kertaa vapaasti, koska paksuissa vaatteissa oli vaikea kumartua ja muutenkin olla. Poika seisoi hienosti ja esitti taas liikkeistään parhaimmat puolet - ainakin minun mielestäni. Tuomari kopelointi oli vähän NÄÄH, koska tuomari oli iiiiihana ja lässytti pennulle. Linkkihän sekosi onnesta. Saatiin kuitenkin sininen nauha. Ei se mitään, bileet pystyyn ja pois kehästä, vaikka meitä katsottiinkin hieman pitkään.

Seuraavaksi narun päähän nuori, vain 4,5kk oleva belgineiti Demi. Demi oli täysin noviisi. Kerran ollaan harjoitelti pennun kanssa seisomista, muttei kovin tosissaan. Tarkoitus oli mennä pitämään hauskaa. Pentu seisoi hienosti harjoittelun uupumisesta huolimatta ja antoi käsitellä itseään. Oli hieman ällöttävää, kun tuomari tahtoi vilkaista hampaita, ja häntää, mutta loppujen lopuksi pentu kipusikin syliin ja oli oma hurmaava itsensä. Pentu liikkuikin hienosti, vaikka oli vähän ällöttävää, kun ketjupanta kutitti kaulassa. Saatiin kuin saatiinkin punainen nauha tytöntyllerön kanssa.

Koska Demi oli viimeinen pari, tuli kiire vaihtaa belgin ja bortsun pantoja ja hihnoja. Linkin kanssa saatiin juosta kehään ja siinä hötäkässä meinasi nakitkin loppua. Tyylikkäästi Linkki esiintyi loppujen lopuksi, mutta emme yltäneet edes jatkoon. Ei taidettu miellyttää tuomaria tänään. Sitten taas vaihdettiin pantoja päikseen pentujen kesken ja Demi pääsi jännittävään tilanteeseen. Monen koiran kehä ei kuitenkaan ollut niin pelottava juttu ja pyysin takanatulevaa jättämään reippaasti väliä meihin, kun Demi vähän arasteli takana tulevaa koirakkoa. Tämä oli hänelle ok ja saatiin pennun kanssa onnistunut treeni ryhmässäkin. Sijoille ei punaisissakaan ylletty, mutta muuten ensikertalainen käyttäytyi hienosti.

Linkin kanssa duunailiin pientä luopumisharjoitusta, kun pentu meinasi tupata kyyläämään muita, eikä keskittyminen ollutkaan ihan täysin minussa. Hyvin se kuitenkin luopui muiden koirien kyttäämisestä ja halusi tehdä jotain palkitsevampaa. Linkille myös taisi olla pieni shokki jäädä muiden ihmisten luo minun mennessä kehään toisen koiran kanssa. Etenkin, kun puhuttiin Linkin tyttöystävästä. Mutta Jehukaan ei enää pentua pelottanut niin paljoa, kuin ensimmäisellä näkemiskerralla. Jehua olisi kiva kiusata. Saa nähdä koska löydetään sellainen tila, missä kaksikon uskaltaa päästää vapaaksi.

Kuvaaja Jeanette Nieminen, kiitos!

Lopun kaiken pennut olivatkin viimeiset, jotka olivat kehässä ja mainittavaa menestystä tuli vain Jesselle, joka oli monirotuisissa PUN2, onnea heille! Pakattiin koirat takaisin autoon ja lähdettiin reissaamaan Hyvinkäältä Tuusulaan Demin kasvattajalle. Pennut saivat hurmata ulkona ihmisiä isompien koirien odottaessa autossa. Nopea visiitti, mutta sitäkin antoisempi. On aina mukava jutella koiraihmisten, etenkin kasvattajien kanssa. Loppumatkalla ehdittiin kirota Hyvinkään ABC:n hesettömyys ja käydä Riksussa syömässä. Linkistä paljastui kalakaveri, kun kaverin rapusalaatti oli minun hampurilaistani houkuttelevampi yhtälö. Kotiin päästyä olikin väsynyt pentu, joka kävi tyytyväisenä ruuan jälkeen nukkumaan. On tuo Linkki ihan huippu tyyppi.

Kolmen H:n päivä

eli hakua, hallintaa ja haamuja.

Lauantaina kunnostauduttiin jälleen hakurintamalla. Aamulla käytiin kuvailemassa kauniissa syysauringossa kivoja peltokuvia (onnistumisia en ole vielä ehtinyt käydä läpi). Linkki oli jo lenkillä mainio. Otin sen välillä kulkemaan lähelle kytkemättä hihnaa, rämppäsin pantaa, taluttelin pannasta eteenpäin, kutsuin välillä luokse ja vapautin siitä suoraan... Ei mitään ongelmaa, aina palasi pentu uudestaan luokse, kun ymmärsi pääsevänsä vapaaksi. Hihnakätöskin oli moitteetonta pienen keskustelun jälkeen. Ohitettiin jopa ihmisiä, sekä koirakko ilman ongelmia. Jee, hyvä Linkki!

Haussa meitä oli tällä kertaa neljä ihmistä. Linkillä oli toista kertaa tallattu alue, mutta koska treenasimme "montussa" ei sinne tuuli juuri tullut. Tänään kuitenkaan tallattu alue ei sekoittanut nuorta miestä, vaan se käytti hienosti nenäänsä etsien tuorreimman tuoksun. Otettiin siis kakaralle kunnon haamutreeniä. Viisi pistoa, kaikki haamuina eri puolelle keskilinjaa. Kolmannen ukon kanssa Linkki meinasi pelata hieman liikaa silmillään ja unohtaa käyttää nenäänsä, mutta kyllä sekin ukko sieltä löytyi. Hallintaa tänään tehosti pitkä liina, kun nuori mies on hieman näytellyt keskisormea muiden ihmisten ollessa mukevempia kuin minä. Nyt oli helppo puuttua pennun heemoiluun ympäriinsä työskentelymotivuuden kärsimättä ja ehkä itsekin osasin olla jämäkämpi ja rauhallisempi käskyissä, kun se, että stressaisin siitä, etten saa koiraa hallintaan. Lopuksi Linkki pääsi rakastamaan ihmisiä vapaanakin, ennen kuin suunnattiin takaisin autolle. Hieno mies.

Olen kyllä iloinen hakuporukasta ja etenkin paikasta siellä. Mukavia ihmisiä, upeita koiria, ja muutenkin hyvä henki. Kaikenlisäksi meikäläinen ylipuhuttiin ilmoittautumaan tottisseminaariin, joten me korkataan oikeasti (sanoista tekoihin, köh) 12.10 tutulla kentällä uusien ihmisten parissa.