Kehäkettuilua Hämeenlinnassa

Onnistuneesti on saatettu taas yksi mätsäripäivä loppuun asti ja kainalossa makaa väsynyt pentu, joka oli vallan mainio tänään. Esimerkillisesti käyttäyty Linkki odotuksissa, vaihteli sylistä vähän toiseen ja pikkaisen piti alkuun mäyräkoiria ihmetellä, mutta sekin loppui nopeasti ja ihmiset oli vallan kivoja tuttavuuksia ja kaikilta olisi pitänyt vähän rapsutusta saada. Poika oli kuitenkin mainio seurapiirihai, eikä ohikulkevat autot ja lapset saaneet sitä hätkähtämään. Koiratkin oli ihan ok.

Kehässä meitä vastassa oli varsin tomera westie. Viime kerrasta Linkki petrasi huisisti tuomarin kanssa toimimista. Tuomari soi pari ihmetyksen sanaa rodulle, ei hän bortsuksi tätä olisi tunnistanut. Linkki antoi katsoa hampaat hyvin ja jätti ylimääräisen käsien mähläämisen väliin. Kropantunnustelu oli ihan ok, ja herra juoksikin vallan mainiosti epätasaisesta maastosta huolimatta. Kuitenkin saatiin sininen nauha, kun westie oli sen verran hurmaavampi, kuin meidän pitkäkoipi.

Kokoomakehässä oli kyllä tunnelmaa. 22 pentua ahdettuna pieneen kehään. Päästiin kuitenkin jaottelussa hyvin juoksemaan ensimmäisen viiden ison koiran joukossa ympäri ja voi että, pentu ei varmaan eläessään ole liikkunut yhtä hyvin, vaikka väsy jo painoikin. Tämän jälkeen tuomari kätteli osan porukasta pois, alkupäästä jäi me ja toinen bortsu. Mentiin yksikerrallaan ympäri, jonka jälkeen tuomari sanoi kättelevänsä loput pois ja jättävänsä ne enää jäljelle, jotka sijoittuu. Ihme ja kumma, edessä oleva bortsu käteltiin ulos ja kun tajusin viimein, että mehän jäätiin neljän parhan joukkoon - noh, ilme oli varmasti hieno. Loppujen lopuksi meidät ohjattiin neljännelle paikalle. Minä kun alkuun manasin, ettei varmasti sijoituta, mutta ai, että mikä riemu! Saatiin ruma heijastinpanta, joka on vielä ihan liian iso (ja vieläkin ruma), söpö käsintehty ruusuke ja kiva pokaali!

Ilta oli kyllä mukava, kun oli paljon tuttuja ihmisiä, kivoja koiria ja menestystäkin tuli näinkin paljon, vaikka minä kovasti mainailin, ettei tämmöisen koiran kanssa haeta kun sinistä nauhaa ilman sijoitusta. Ja pääasiassahan me tultiin vaan sosiaalistamaan kaveria ja hakemaan kehäkokemusta, sekä tapaamaan tuttuja. Kiitos siis seurasta tovereille!

Pentujen SIN 4

Kasvanut pentu!

"Herranjestas! Miten paljon se on oikein kasvanut?!" - vierailemassa ollut ystävä.

Linkkikö? Kasvanutko? Minä mitään ole huomannut, sama syliinmahtuva mustavalkoinen tollo se on kuin aina. Kuukauden aikana on kyllä tullut huomattua muuta muutosta (muttei se mielestäni korkeutta ole kasvanut, tai sitten vain olen onnistunut ohittamaan sen vaiheen hyvin). Liike on tasapainottunut hirmuisesti, pentu ei ole enää niin honkkeli kuin se oli silloin tullessaan. Jotain pientä lihastakin taitaa löytyä ja muutenkin motoriikka on parantunut huimasti.

Linkin kanssa on nyt suunnitelmissa mennä 31.7 kokeilemaan siipiä uuteen mätsäriin, josko sieltä jotain iloista tarttuisi mukaan ja nyt viimein se video, jonka lupasin teille! Toivottavasti näkyy!

Voihan aurinkoinen sää

Huh hellettä sanon minä. Ei nämä aurinkoiset päivät ole tehty mihinkään muuhun kuin löhöilyyn. Linkin kanssa otettiinkin rennosti ja istuskeltiin varjossa, minä lukemassa kirjaa ja pentu syömässä luuta. Kunnes... Nousin ylös jaloittelemaan ja kävellessäni koiran ohi, mokoma murahti. Kah vain, pennun perhana luuta puollustamassa. Eihän sellainen ole hyväksyttävää - ainakaan minun mielestäni. Vaikka syyttä suotta en koiran safkoihin mene koskemaan, en silti siedä, että minulta niitä puollustetaankaan. Linkki tuntui vallan hämmentyvän, kun pieni ärinä ei saanutkaan minua poistumaan saaliin luota, vaan joutui poika kovaan (tosi kovaan, viisi toistoa taisi kestää) luopumistreeniin. Ei siinä kauaa nokka tuhissut, kun luun sai ottaa herralta miten mieli ja hyvä niin. Toistettakoon seuraavalla kertaa, kun tilanne ja aika luun syömisen sallii. (Kokeeksipa menin vielä räpeltämään pennun iltaruokaa lisäten nappulaa kippoon syömisen ajan, eikä mitään huulien nostelua tai ärinää ilmennyt.)

Kasa videoitakin minulla olisi. Tämän päivän patukkaleikeistä, sekä perusasentotreenistä ja muutama lenkkivideokin. Tarkoituksena olisi saada editoitua noista yhtenäinen kyhäelmä, mutta pahalta näyttää, kun lenkkivideot on puhelimessa, eikä puhelin suostu luovuttamaan materiaa koneelle, jotta kivasti voisin editoida sen muiden kanssa samaan syssyyn. Noh, ehkä keksin vielä oivan ratkaisun tähänkin probleemaan, tai saatte vain leikkivideota ja treenivideota. Ha! Ikään kuin se suuri menetys olisi. Tai sitten pitää vain ryhdistäytyä ja lähteä kameran kanssa metsään. Se on se isompi ongelma, ehkä. Noh, loppuun vielä parit kuvat patukkaleikeistä. Taistelutahtoa pennulta ainakin löytyy.

Pentutomera

Hieman alta kuukauden aikana meidän blogiin on eksynyt 32 lukijaa, sekä katselukertoja on roimasti yli tuhat. Wau, en olisi uskonut tavallaan tällaiseen suosioon, mutta näemmä meidän touhut kiinnostaa ja meikäläinenkin osaa kirjoittaa sen verran selvästi, ettei ihmiset juokse huutaen pakoon.

Mitäs meidän elämään sitten? Hyljättiin pari päivää sitten viimeinen kulmahammas teille tietämättömille ja muutenkin koko purukalusto alkaa näyttää siltä, että hampaiden vaihtuminen alkaa olla finaalissa - jes. Ehkä se puremisvimmakin vähenee pikkuhiljaa? Kolmisen viikkoa, nelisen viikkoa ollaan kutakuinkin yhdessä taivallettu ja pennulla alkaa olla selvät luoksetulokäsky, istuminen ja ruokailu. Se matkustaa moitteettomasti autossa, on sisäsiisti ja varsin lunkki vilkkailla koira/ihmispaikoissa. Hihnassa roikkuminen ja näpsiminen on vähentynyt huomattavasti. Hihnassa roikutaan enä hyvin väsyneenä ja turhautuneena. Muuten pentu pelaa hyvin yhteen hiileen kanssani.

Ollaan opiskeltu perusasentoa ja paikallaoloa, sekä katsekontaktia. Kaikissa toki löytyy kehittämisen varaa, mutta perusteet on menneet perille. Paljon on vielä opittavaa, mutta yksinomaan arki, hihnakäytös, yksinolo ja sisäsiisteys on sellaisia juttuja joista en tykkää tinkiä. Minusta koiran kanssa on mahtava käydä lenkillä, mutta siitä menee maku, jos koira riuhtoo sinne tänne ja hieman tuonnekin. Tietysti itse olen niin metsän lapsi, että mieluummin kävelen tuonne metikköön ja päästän koiran vapaaksi, vaikka tiedän, että pitäisi suunnata enemmän lenkkejä tuonne hulinan suuntaan, jotta kaupunkikävelykään ei koituisi ongelmaksi.

Nenäkästä käytöstä

Pennun kanssa arkipäiväisten asioiden opettelu on välillä rasittavaa, mutta mitä mainioimmin kuitenkin nuorimies on omaksunut tämän talon tapoja. Ahneelta pikku kaverilta kiellettiin keittiöön meneminen kokonaan, ihan vain syystä, että se pomppii pöydille etsiessään ruokaa ja on koiran omaksi parhaaksi, ettei se heeboile keittiössä omia aikojaan ja vahingossa rämäise vaikka hellaa tai jotain muuta vastaavaa päälle. Pikku hiljaa kotona ollessa ollaan voitu purkaa barrikaadeja keittiön kahden oven edustalta. Pentu saattaa kuikuilla rajalla, mutta pari kertaa olen yllättänyt sen keittiöstäkin. Mokoma. Jos itse menen keittiöön ja jätän oven auki, ei pentu sinne tule. Pari kertaa ollaan saatu ruokaillakin rauhassa ilman ahnetta mustaa kuikuilemassa ovelta.

Ylempi kuva kuvaa minusta hyvin koiran ja omistajan yhteistä retkeä. On pitkä tie kuljettavana, eikä ikinä tiedä mitä on seuraavan mutkan takana, vaikka kuinka koittaisi arvailla. Koira tahtoo mennä oman elämänasenteensa takia kovaa vauhtia eteenpäin, mutta omisttaja vielä vähän himmailee ja ihmettelee mahdollisuuksia, mistä valita. Voi olla helppoa, voi olla vaikeaa. Koiran ja omistajan suhdetta voidaan kovasti koetella erilaisin hankaluuksin, mutta jokaisen ongelman kanssa pitäisi löytää toimiva toimintatapa muistaen, että ylisuorittamisesta ei ole kenellekkään mitään hyötyä. Minusta koiraharrastuksen plussapuolet kuolee siinä, kun koirasta tulee vain kilpakumppani, jonka kanssa vain treenataan, treenataan ja treenataan. Ei nautita koiran hyvistä puolista kisa- ja treenikenttien ulkopuolella. Minusta on ihanaa, kun saan kulkea koiran kanssa metsässä ja kiire ei ole mihinkään kilpailuihin. Tässä vaiheessa on tärkeää luoda suhde ja hyvä fiilis tekemiseen, eikä vain mennä hampaat irvessä kohti tavoitteita. Hyvän suhteen pohjalta on helpompi lähteä rakentamaan kisasuoritusta. Suhteen toimiessa ja parin painaessa yhteen hiileen varmasti kaikki muukin on helpompaa. Hyvä tätä kirjoittaessa on se, että mustavalkoinen nukkuu kainalossa nähden omia uniaan.

Tehtiin tänä aamuna Linkin kanssa myös ensimmäinen makkararuutu - ilman sitä makkaraa kylläkin, mutta pentu hämmästyttää minua. Tiesin sillä olevan nenää, mutta sillä on paljon enemmän nenää kuin oletin. Tarkasti ja systemaattisesti se kävi ruudun lävitse imaisten kaikki palkat kitusiinsa. Syynäilin itsekin vielä jälkeenpäin ruutua ja totesin ettei sinne kyllä jäänyt yhtään mitään. Pentu ei hairahtanut kertaakaan ruudun ulkopuolelle, vaan kävi ihan kokonaan ruudun läpi ja lopetti lopettamiskäskyn saatuaan. Näppärä eläin, ei siinä mitään. Pari kuvaakin tuli napsaistua aamun suorituksesta.

Ei sade meitä kaada!

Jos jotain koirien kanssa olen oppinut, niin sen, etten ole tehty sokerista. Ja äskeisen lisäksi myös sen, ettei aurinkokaan sulata minua. En oikein ole viihtynyt kesäisin kummassakaan, en sateessa, enkä auringossa, mutta nykyään melkein nautin raikastavasta kesäsateesta, vaikka tämän päivän sade muistutti enemmän tulevasta syksystä, joka luo taas uudet haasteet meidän elämäämme.

Sateesta huolimatta siis ollaan päivystetty pari päivää jo kävelytiellä autotien vierellä pari kertaa päivässä. Tarkoitushan on kitkeä opittua autojen jahtausta pois, projekti on varmasti pitkä, mutta pentu pysyy nykyään jo lähellä, eikä sinkoile sinne tänne. Plussat meille. Kyllä tämä tästä.

Niin, lähdettiin me tänään sitten näyttelytreeneihinkin, vaikka satoi. Vähän epäilin, että ollaan ainoat paikalla, mutta olihan siellä meikäläisen lisäksi myös kaksi muuta sankaria. Koko hiekkakenttä lainehti vedestä, mutta tulipahan testattua, ettei Linkistä löydy mitään ylenpalttista prinsessamaisuutta, vaan nuori herra käveli ihan tyynesti lätäköiden läpi. Junnu oli hiljaisin treenikoirista, thanks god, ettei se ole kovin äänekäs. Leikittiin ensin kovasti ja juostiinkin vähän, ennen kuin katos, mikälie oikealta kutsumanimeltään vapautui. Koska ohjaajia ei ollut saapunut paikalle, vähän lintsasimme duuneista ja puhuttiin aika paljon itse treenaamisen sijaan.

Sai pentu kuitenkin tehdä. Pari kertaa tönötettiin kameralle, imuttelin istu - maahan vaihtoa, sekä opeteltiin paikalla olemista istuallaan ja luoksetulemista luvan kanssa. Näppärä laps, ei haitannut haukkuvan koirat tai hengailevat ihmiset, kun tehdään duunia, niin oli pennun ajatukset siinä duunissa. Loisto kakru kyllä. Linkin iässä Oca muistutti lähinnä kävelevää katastrofia kuin koiranpentua.

Kotimatkalla etsittiin kaupungin Mustista ja Mirristä ruokaa, mutta eipä ollut meidän safkaa isoissa säkeissä kuulunut sinne kolmeen viikkoon, eikä tietoa ollut koska tulee lisää. Noh, toivottavasti lähiMusti ja Mirri toimii ja saadaan ruokaa. Viitsisi millään ostaa pientä säkkiä, kun iso on niin paljon helpompi.

Mukelo 5kk

Perhepotretti pentuepäivältä

Kuvassa olevat koirat omistajineen: Tauno (isä), Jas (veli), Mette (emä), Musca (sisko), Mitzi, Rocky (veli), me, Sinna (sisko) ja Isla (sisko)

Kuvasta kiitos Ibrahim Ertürk!