Puoli vuotta takana ja paljon edessä + uutisia!

Huh huh, on tämä arki kyllä railakasta. Hetken ehtii taas lepäämään kotona ennen uuden viikon alkua. Tuntuu, kuin koko ajan pitäisi olla menossa ja sopia erilaisia juttuja, sekä tehdä paljon asioita. Linkki saavutti 15.8 mittariin sen maagisen 6kk iän. Pentu on kasvanut ja kehittynyt mielettömästi siitä, kun se tuli minulle. On se kyllä ihana, edelleen. Keskiviikkona ilmoitin itseni viimein elämäni ensimmäiseen koiraseuraan, wau. Ihan uusi virstanpylväs meidän urallamme.

Torstai oli siis Linkille ilon päivää, käytiin pitkä metsälenkki, sekä lähdettiin treenaamaan. Tai oikeastaan vaan leikkimään häiriössä vapaana. Pikku hiljaa olen uskaltanut päästää koiraa irti hihnasta ja luottamaan siihen enemmän. Vielä kertaakaan mikään ei ole voittanut minua, vaikka käytiinkin lähellä toisia koirakkoja! Jee!

Lisäksi ohjaajan puutoksen kanssa meikätyttö pääsi vetämään JH/näyttelytreenejä. Luoja paratkoon millainen show! Taisin kuitenkin ylittää itseni ja tarjosimpas pienen bc-pennun esitettäväksi nopealla pikakertauksella siihen, mihin koira on tottunut. Ensimmäistä esittäjää Linkki tykkäsi viedä 6-0, kun tytön asenne oli vähän varovainen. Pienellä itseluottamuksen valulla saatiin nätti liike ja hyvä seisotus. Samalla pentu toimi kahdella muulla esittäjällä hyvin. Hyvä tietää tulevaankin, ettei se ole niin kiinni minussa. Otettiin puolivuotiskuvat ja heiteltiin vähän palloa Linkin rallatessa vapaana. Hirmu kivaa sillä oli ja niin oli minullakin. Pentu on niin helppo ja kiva.

Lauantaina Linkki ja mies viettivät yhteistä aikaa lenkkeilemällä ja naksuttelemalla. Kaksikon yhteistyötä on kiva katsoa, kun heillä on niiiiiiin kivaa. Mukavaa, kun toinenkin on löytänyt uuden alun koiran kanssa. Naksutteluhaastetta ei olla vielä startattu, mutta jospa sitä sitten huomenna.

Tänään lähdin koiranäyttelyturistiksi Heinolaan. Jo kolmas vuosi. Itselleni ensimmäinen kerta Heinolassa oli silloin, kun Oca sai ensimmäisen sertinsä ollen vastakkaisen sukupuolen paras vain himpun yli 9kk:n iässä. Voi sitä ilon päivää, yksi iloisimmista päivistä koiraharrastuksen saralla oli se, kun rumasta ankanpojasta kuoriutuikin sertinarvoinen piski, joka pieksi vielä muutaman nätimmän koiran. Viimevuonna Heinolaan lähdin kuskin roolissa auttamaan Sailaa Aidanin ja Sandran kanssa. Mitään hektistä menestystä ei heille tullut, saikohan molemmat koirat ERIn? Tänävuonna sitten olin täysin turisti, Jehun porukoiden kanssa lähdettiin haistelemaan koiranäyttelyn tuulia ja tulipas siinä tsiikailtua bortsukehääkin ja ihmetellä miten noita mustavalkoisia oikeasti tulisi esittää. Noh, eipä hirveän metsään ole menty tässäkään asiassa, niin hyvillä mielin voikin jatkaa treenailua ja katsella ensivuoden junnukehiä, jos pojan veisi piipahtamaan kerran kehässäkin.

Ja sitten siihen THE asiaan. Kun viimein sain luuni kasaan ja ilmoitettua itseni seuraan, kasasin ne luut myös sen suhteen, että laitoin kyselyä haku-ryhmään. Ja arvatkaapas mitä, me saatiin paikka! Huomenna olisi ensimmäinen THE koitos uuden haku-ryhmän kanssa. Hieman pistää jännittämään, kun ei itselläkään ole mitään hajua kyseisestä toiminnosta. Toivottavasti meidät otetaan hyvin porukkaan ja päästään sisälle siihen mitä tapahtuu. Sen näkee kuitenkin vasta huomenna.

Paluu arkeen, jota ei ole vielä koettu

Huh huh, paluu arkeen. Kahden ja puolen kuukauden loma on nyt lusittu, mutta onneksi pennun kanssa perusasiat on saatettu hyvälle tolalle. Kuten yksinolo, ruokailu, ja ulkoilu. Pentu on ollut mainio kaveri viihdyttämään minua, sekä miestä siinä pienissä määrin, mitä hän on ehtinyt olemaan kotona. Nyt kuitenkin on onnistuneesti korkattu oma arki ensin koulun ja sitten uuden työpaikan voimin.

Linkin arki taas alkoi poikien keskinäisellä päivän vietolla. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun talon miehet olivat kauemmin keskenään kuin tunnin. Mutta oli kuulemma heillä ollut kivaakin. Mies pääsi nauttimaan koiranomistajan iloista ja oli kuulemma lähtenyt hymyillen metsään koiran kanssa. Pentu kuulemma käyttäytyi mahdottoman upeasti hihnassa ja tuli metsässäkin luokse. Mies oli jopa ottanut nameja mukaan, jotta voisi luoda koiraan kunnon suhdetta! Hyvin meni kaksikolla, vaikka olin unohtanut kertoa oikean luoksetulokutsunkin. Mahtavaa kuitenkin, että pojat löysivät yhteisen sävelen näinkin nopeasti. Toivottavasti mieskin innostuu kunnolla koirailusta töidemme mennessä ristiin ja pennun vaatiessa huomiota kummaltakin taholta.

Bongasin tuossa toisesta blogista mielenkiintoisen haasteen. Vielä kun oma päivärytmitykseni on hukassa työn kanssa, niin tämä haaste on todella mainio. Samalla voin myös parantaa poikien suhdetta toisiinsa, mikäli saan miehen valmennettua nopealla pikakurssilla naksuttimen käyttöön ja opetettua oikeat otteet koiran kanssa. Sunnitelmana olisi, että itse naksuttelen aamulla ja illalla ja mies hoitaa päivänaksuttelut koiralle katsekontaktin puolesta. Toki vuoroja voidaan vaihtaa ja jääkaapin oveen laaditaan lista tämän haasteen turvin. Nyt vain käymään vielä perheneuvottelu asiasta ja huomenna tai ylihuomenna startataan haaste. Tekee varmasti hyvää meidän perheelle.

Linkillä on kyllä vahva kontakti minuun, sitä on vahvistettu ja palkattu kontaktista, mutta etenkin haluan hioa miehen ja koiran yhteistyöhön sellaista saumattomuutta ja mielenkiintoisuutta siihen, mitä muuta koiralla on tarjottavanaan kuin pelkkä kiva paijattava tai treenikaverina olo. Ocan kanssa mies innostui kovasti, mutta Linkin hyväksymiseen on mennyt aikaa. Ehkä viimein hänkin on valmis hyväksymään uuden perheenjäsenen ja ottamaan uuden alun koiran kanssa? Tiedän miehen rakastavan koiria ja haluavan toimia koiran kanssa, mutta usein pelko epäonnistumisesta voittaa sen kivan tekemisen. Ehkä olen itse lietsonut asennetta eteenpäin, kun en ole antanut miehelle tilaa tehdä asioita oman ajattelun mukaan, vaikka olenkin onnistunut valmentamaan sitä parempaan suuntaan koiran koulutuksessa ja omistamisessa. Haluaisin vain avata lisää puolia koiran kanssa harrastamisesta. No, startataan nyt pienin askelin!

Kuvarikkautta Ojangosta!

Oona sai kuvat julki, joten laitan muutamat blogiin ja lisää kivaisia kuvia voitte käydä katsomassa täältä. Kiitos Oonalle kivoista kuvista! Muistot ovat aina mukavia!

Iittalan match show 11.08.2013

Iittalan match show. Pitkään arvoin aamulla torkun kanssa lähdenkö palelluttamaan itseni elävältä tuuliselle kentälle vai jäänkö kotiin nukkumaan sittenkin, kun en tiennyt juuri ketään kuka olisi tulossa. Sisäinen koiranainen kuitenkin heräsi tahdonvoimalla, sillä olihan juuri eilen hankittu uusi kehonliikutin myydyn tilalle. (Kuvitelkaa, olemma onnellisia pösön omistajia, wtf?!) Tiedä sitten, oliko se oikeaa koiranaiseutta vai uuden auton huumaa, mutta mätsäriin kuitenkin lähdettiin. Auton pakkaaminen oli hirveän työlästä, kun tunnetusti minä tarvitsen sitä kamaa. Oli hupparia, takkia, veden kestävää takkia, vilttiä, koiran kamoja, liinaa... Voi luoja, milloin tätä tavaramäärää tajuaa vähentää?

Matkan pikkumusta koisasi onnellisesti uudesta kulkineesta huolimatta emännän tuskallessa tihuttavaa sadetta ja manatessaan itseään todella syvälle maan alle sen takia, että taas oli tullut lähdettyä näinkin turhaan tapahtumaan (No, olihan ilmomaksu vain viisi euroa...). Itse Italiassa kuitenkin näytti ihan hyvältä. Oli pilvistä, ei liian viileää. Kiva ilma. Kehät oli reunustettu puupenkein, porukkaa oli paikalla kohtuullisesti. Muutama bordercollie näkyi jo ja paljon muuta sekalaista sakkia. Hirveästi pentuja. Ilmojonossa meitä siunattiin numerolla kahdeksan ja muutenkin pentu käyttäytyi hyvin. Se oli kuin kotonaan.

Kehien alkua odotellessa tuli tavattua uusia tuttavuuksia, Nila-sammari omistajineen. Mukavaa, kun oli seuraa ennen kehien alkua. Muita tuttujakin oli, kuten Pauliina Jessen ja Nellin kanssa. Pentuja ennen samassa kehässä esiintyivät veteraanit, joista Nelli-landseer veti komeasti punaisten toisen sijan. Pennuissa oli myös muita tuttuja, vanhan ystäväni vanhemmat oman pentunsa kanssa. Meidän vuoron koittaessa vastassa oli kaunis punainen setteri. Linkki esiintyi ja jaksoi seistä tosi hienosti. Pariliikkeetkin menivät upeasti, eikä pentu kaahottanut edellä olevan perään (Mitä ihmettä, miten minä sen olen opettanut?). Yksin liikkuessa pentu esiintyi varsin komeasti, ilmavasti ja näytti omaan silmään todella hyvältä. Punainen nauhahan me saatiin varmalla esiintymisellä. (Millä?! Mitä varmaa meidän esiintymisessä oli, kun tällaisia juttuja ei juurikaan treenailla?)

Punaisten nauhakehää saikin odottaa kauan. Pentuja taisi olla paikalla reilu nelisenkymmentä ja kun viimein päästiin edes sinisten kokoomakehään, oli aurinko noussut korkealle taivaalle ja porotti sieltä hehkuvan kuumana pallona. Ennen omaa kehää kerettiin juttelemaan mukavia myös 3,5kk ikäisen saksanpaimenpennun omistajan kanssa. Pentu oli hieman, hmm, äänekäs. Sain kyllä olla taas onnellinen omasta junnustani, joka toisen mesoamisesta huolimatta oli hiljaa.

Nauhakehässä oli reippaasti koiria. Ensin päästettiin pienemmän koirat juoksemaan ympäri, ja sitten isommat. Linkki esiintyi edelleen tosi hyvin, eikä puskenut kahden kivan sammarin perään. Kerran oma vauhtini oli liian iso ja poika vaihtoi hetkeksi laukalle, mutta palasi takaisin raviin. Takana oli 11kk ikäinen bortsunpentu ja taas oltiin sotimassa omaa rotua vastaan. Linkki kuitenkin seisoi - seisoi tosi hienosti, vaikka taisi vähän väsyttää ja ärsyttääkin turha paikallaan oleminen. Takana oleva bortsu käteltiin pois. Vau, voitettiin taas oman rotuinen! Valitettavasti myös Nila tippui jatkosta. Koirakoita tiputeltiin pois ja lopulta päästiin taas liikkumaan. Pienet olivat edellä, niin isompien kanssa juokseminen oli vaikeampaa. Vaikka koitti jättää reilusti väliä, niin pienessä kehässä oli hirmu vaikea juosta. Tuomari kätteli lisää porukkaa ulos, ja laskeskelin jäljellä olevan kuusi koirakkoa. Yksi käteltiin pois ja jännitys humahti korviin. Harmillisesti tuomarin katse poimi meidät ja kätteli ulos harmitellen, ettei voinut sijoittaa viittä. Oli kyllä koiranomistaja onnesta soikea, vaikka sijoitus meni ohi. Mehän tultiin pitämään hauskaa.

Osuttiin sitten loppuajaksi juttusille samanikäisen bortsunpennun omistajan kanssa. Hauskinta oli vain se, että hänellä oli näyttölinjainen koira. Mielenkiintoinen oli vertailla pentuja. Linkillä oli enemmän jalkaa, mutta toinen vei kuonon paksuudessa, otsan, sekä kuonon leveydessä. Saatiin hirmuisesti kehuja toiselta omistajalta meidän yhteistyöstä ja ihmetyksiä koiran rauhallisuudesta. Toinen pentu koitti haastaa Linkkiä leikkiin, mutta pentu vain istua tapitti vieressäni. Palkkailin sitä ja olin iloinen, ettei se lähtenyt toisen touhutukseen mukaan. Oli mukava jakaa kokemuksia siitä, missä oma on niin erillainen kuin toinen samaa rotua edustava yksilö. Olisi ollut mielenkiintoinen saada näistä kahdesta vierekkäin kuvat, koska ne olivat niiiin erilaisia. Varmasti tulemme kuitenkin näkemään jatkossa kyseisiä ihmisiä ja koiraa, kun samoilla seuduilla asutaan. En toki myönnä melkein pakahtuneeni onnesta, kun tuli tuollaisia kehuja vieraasta suusta. Olen Linkin kanssa panostanut ihan oikeasti siihen, että se ottaa mieluummin kontaktin minuun kuin härvää jotain omaansa kyttäillen kaikkea ja työ on kantanut hedelmää - sellaista hedelmää, jonka muutkin näkevät. Kivasti myös Linkki luopui lapsista ja autoista mätsäri paikalla!

Kokonaisuudessaan päivästä jäi todella hyvä fiilis. Koira oli ihana ja helppo, ihmiset oli mukavia ja kivoja. Kaikki oli niin täydellistä kuin viimeiseltä lomapäivältä pystyi toivomaan. Kivoja ihmisiä, kivoja koiria, oma oli mahtava... Jotenkin oli vain niin kivaa. Kyllä se on koirailu, mitä minä olen kaivannut sen ajan, mitä koiraa ei ollut. Turhanpäiväisetkin (...) jutut, kuten mätsärit on kivoja kivojen koiraihmisten kanssa ja on mielenkiintoinen tutustua aina uusiin ihmisiin, sekä tavata myös rotukavereita.

Lopuksi vielä kuvia, koska orjuutin Nilan omistajan kuvaamaan meitä näin-käytät-kameraa-pikakurssin siivittämänä! Kiitos siis hänellä näistä kuvista, jotka ovat kuitenkin minun kamerallani otettu ja minun käsittelemiäni.

Toveririkasta aikaa

Viimeviikolla oli meininkiä. Agilityn maailmasta ei pamahdettu kovin kovaa takaisin arkeen, vaan otettiin itseämme niskasta kiinni, ja lähdettiin naapurin kanssa lenkille. Itse en pahemmin ole naapurustoon ennen tätä tutustunut, vaan lähinnä viettänyt aikaa omissa oloissani. Kylä on vähän sisäänpäin lämpenevää, mutta näin kahden vuoden asumisen jälkeen pikku hiljaa ihmiset alkavat tervehtiä ja käyvät juttusille.

Naapurissa tosiaan asustaa neljä vuotias faaraokoiranarttu. Tästä saatiin oiva lenkkiseura meille, kun koirilla oli hirmu kivaa yhdessä. Enemmän se tosin meni siihen, että faaraokoira juoksutti pentua ja pentu tuli perässä hippulat vinkuen. Linkillä oli kuitenkin hirmu hauskaa ja kohtuullisen pitkä lenkkikin kierrettiin. Minulle oli täysinvierasta käydä toisen koirakon kanssa lenkillä - ei hirveämmin ole tullut moisia harrastettua.

Tiistai-aamuna kuitenkin päädyin lähtemään saman koirakon mukaan ja lisäksi joukkoon tuli puolitoistavuotias suomenlapinkoiranarttu. Tänään vuorossa oli pidempi, melkein kahden tunnin lenkki uusissa maisemissa. Nuoriso-osastolla oli hauskaa, vaikka päivä olikin kuuma. Maasto oli mukavan vaihtelevaa ja löytyi niin hiekkatiestä melkein umpimetsään. Osui reitille järvikin, jonka ääressä Linkki oli ainoa, joka uskalsi mennä uimaan. Liinaa ei sattunut mukaan, mutta onneksi nuorimies piti korvat tänään mukana, eikä lähtenyt sompailemaan hirveän pitkälle järveä, sekä tuli poiskin sieltä. Mainio pikkipiski.

Loppu viikko aikalailla hölläiltiin omalla porukalla ja tutkittiin uusia maastoja rohkeasti. Kierreltiin keräämässä marjoja ja oltiin rennosti. Mainiota, helppoa ja mukavaa. Sunnuitaina suuntasimme Iittalaa kohden mätsäreihin ja iltapäivällä saimme saksalaista seuraa kaverini nuoresta Koda-saksanpaimenesta. Oli se kyllä suloinen, isot tassut ja valtavat korvat. Todella pennunkömpelö vielä, ja Linkki vei toista ihan 6-0, mutta ainakaan se ei äijäillyt. Kiltisti leikkivät keskenää.

Maalaistollot kaupungissa oppimassa uutta

Jo on koirakkoa viety viimepäivinä. Perjantai ja lauantai sisälsi ahkeraa siivoamista, sekä herkkujen tekoa kera karvaisen kaverin avustuksen. Missä ruokaa, siellä myös neljä jalkaa ja heiluva häntä. Sivistyneesti pentu on rampannut mukana ulkona roskia viemässä, sekä arvioimassa kermavaahdon kuohketta, sekä lepäämässä väsyneen kokin kanssa sohvalla. Ei rumba loppunut sunnuntainakaan, vielä viimehetken siivoilut ja sitten treenikamojen pakkaus autoon. (Miksi, oi miksi, mulla on aina puoli varustekaappia mukana, jos lähden treenaamaan?) Tarkoituksena oli paeta pennun kanssa avon sukulaisia, sekä ottaa tuntumaan vähän uudelle saralle.

Ajomatka pääkaupunkiseudulle, tarkemmin Vantaalle, sujui leppoisissa merkeissä. Nurmijärven kohdalla pysähdyttiin taukojumppaamaan, asioimaan ja syömään! Ihmeteltiin isoa rekkaa, paria parkissa olevaa traktoria ja vähän treenattiin katsekontaktia. Sitten kimpsut ja kampsut takaisin autoon matkan jatkumisen merkeissä. Onneksi Linkki on helppo matkalainen ja pääosin nukkui omistajan ihmetellessä jälleen kerran, kun kaikki oli niin suurta ja ihmeellistä ja oho! Yhtäkkiä neljä kaistaa + mitämänytteen-paniikki. Selvittiin kuitenkin hengissä Maijan ja Oonan luokse, eikä eksytty kertaakaan! Wau!

Linkki sai kokea uusia kokemuksia ja pääsi auki olevan auton takaronttiin lepäilemään, kun ei sisälle kämppään sitä viitsinyt ottaa. Olisi ollut viisi säheltävää koiraa jaloissa, ja nuori mies olisi väsyttänyt itsensä liian aikaisin. Turvallisin mielin oli kiva jättää koira, kun oven sai säppiin (ja lukkoon) ja rontin luukun auki. Linkki mutusteli tyytyväisenä luuta ja pari kertaa kävin juottamassa sitä. Ikkunasta vilkuille poika pääosin vain nukkui autossa. Helppo pikkumies.

Ojankoon lähdettiin viiden koiran voimin kävellen. Suurimman osan matkasta pentu sai juosta liinaa perässä vetäen ja kivat leikitkin sai lauman nuorimmat aikaiseksi. Matka Ojankoon taittui siis joutuisasti ja ilman suurempia konflikteja tai huolta. Ojanko itsessään oli aika vaikuttava paikka tällaiselle maalaiselle. Monta kenttää täynnä agilityesteitä (ja niitä muka puuttui vielä!), tokokenttä ja ties mitä muuta mitä ei meiden sijainnistamme nähnyt. Fiilis oli vähän enemmän kuin vau. Mukaan liittyi vielä yksi koirakko, Satu kera Colhun.

Linkki odotteli omaa vuoroaan hienosti sidottuna. Kun meidän vuoro viimein koitti, olin hieman peloissani siitä, pysyykö koira lähelläni, eikä lähde viipottamaan omiaan ties minne. Noh, pelko osoittautui turhaksi, sillä näppärästi Links pysyi lähellä ja tuli luokseni kutsuttaessa. Ensimmäisenä tutustuttiin putkeen. Putken kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Ensimmäiset kerrat meni hieman epäröiden, mutta loppuvaiheessa pentu veti mutkaputkenkin vauhdilla. Sitten päästiin treenailemaan 2on2offia pentupuomille, tuttua puuhaa. Pitäisi vain lisätä kestoa pikku hiljaa tähän liikkeeseen.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä opeteltiin irtoamista. Tässä kohtaa koin itse pienen ahaa-elämyksen (kiitos Maijan!) koirani fiksuudesta. Vaikka se ei havainnut, että namia laitettiin kippoon, hakeutui se silti sinne hetken kuluttua. Vau, aukaisi ehkä hieman enemmän silmiä koiruudelle. Eteenmenossa ei siis ollu ongelmaa, vaikka se aluksi hieman haparoikin. Varmasti sitä pitää kuitenkin vielä vahvistaa paaaaaaljon.

Meidän rupatellessa kentällä, sai Linkki olla vapaana ja ihan itse pentu hakeutui rallaamaan mutkaputkea ja näytti hieman hämmentyneeltä, kun ei ollutkaan kippoa putken päässä, mutta tuli hakemaan palkan minulta toistaen sitä pariinkin kertaan. Mahti laps.

Colhu pääsi jatkamaan tekemistä, kun Linkki sai puolestaan levätä. Pientä äänihaittaa ilmeni toisen kehuessa koiriaan, koska Linkkikin havaitsi, että tekeminen on kivaa! Kuitenkaan mitään suurempaa ääntä ei lähteny, kolme haukahdusta ja vähän vikinää taisin laskea. Palkkailin pentua hiljaisuudesta. Näppärä laps.

Loppu aika me höntsäiltiin. Tai otettiin pari kertaa vielä 2on2offia ja siirryttiin sitten pois tieltä. Lopuksi koirat pääsivät reuhuamaan keskenään pienelle lenkille ja tällä kertaa Linkkikin sai touhuta ilman liinaa. Nuori herra hoksasi, että Nauru-neiti tuoksui vallan ihanalta ja meinasi selkäänkin yrittää. Mokomakin. Pysyi kuitenkin hyvin vapaana, vaikka pari kertaa tuli ihmisiä vastaan. Koirakko, kissa ja muutakin tuollaista ohiteltiin. Lapset oli selkeästi vaikeimmat.

Matka kotiin sujui autuaassa hiljaisuudessa. Pentu kuukahti etupenkin jalkatilaan ja pihahdustakaan ei kuulunut. Pää nousi vasta auton pysähtyessä kotipihaan ja hirveän väsyneesti eläin hoippui nukkumaan sohvalle. Päivä oli varsin onnistunut ja kiitos siitä osaltaan näille ihmisille:
Wipoe (Maija + Tara, Kida ja Nauru)
Susiasukit (Oona + Ora)
Team KC (Satu + Colhu ja Koda)

Maijalle vielä erityiskiitos mahtavasta opetuksesta ja oman ajan antamisesta! Parempaa koutsia on vaikea löytää, kun ajatukset kulkee samaa rataa ja opetustyyli on miulle sopiva! Toivottavasti päästää uudestaankin ruoskittavaksi!

Eteen menoa

 

Ja kuvista kiitos Team KC:n suuntaan! 

Mudimainen uusi ystävä

Ei se eilisen touhottaminen riittänyt, vaan tänään otettiin uusi haaste vastaan. Tutustuttiin uuteen koirakkoon. Anuun ja hänen suloiseen mudineiti Loriin. He tulivat meitä treffaamaan tänne Tuuloksen siimekseen. Paimentimilla oli pientä kokoeroa, mutta se ei menoa haitannut. Lori oli varsin täpäkkä tyttönen ja antoi kyllä Linkille tuta, jos nuori herra meinasi alkaa liian kovakouraiseksi. Oli kyllä vilinää ja vilskettä, kun kaksi mustaa salamaa paineli ympäri peltoa.

Linkki tajusi pitää korvat päässä edes sen verran, että ohi sai ajella kaksi autoa, hölkkääjä sai olla rauhassa hölkällä ja koirakkokaan ei haitannut menoa. Pennuilla oli hauskaa, ne juoksivat, telmivät, ja tönivät toisiaan sulassa yhteisymmärryksessä. Silmä lepäsi, kun kaksikko painatteli ympäriinsä. Toivottavasti heitä tullaan näkemään useamminkin!

Linkki päätti pitää korviakin pystyssä :''D On se vinkeä!