Mietteitä koirasta, omistajuudeta ja harrastuksista

Uusi koira luo aina uteliaisuutta kaveri-, harrastus- ja koirapiireissä. Kaikilla on hirmuisesti kysymyksiä, enkä minäkään niiltä säästynyt, kun pieni mustavalkoinen eläin asteli taloon. Hyväksynnän sain itselleni tärkeimmältä ihmiseltä ja lupauksen hänen työpanoksestaan koiran koulutukseen. Enää oli jäljellä vain koko muu maailma.

Minun kohdallani ensim
mäinen oma koira kiinnitti minut niin tiukasti koiramaailmaan, etten voinut edes kuvitella olevani ilman koiraa. Surun kohdatessa meidät, olin hukassa. Ihan kuin olisi kulkenut ilman lyhtyä pimeässä luolassa etsimässä pois pääsyä, joka ei kuitenkaan ollut ihan kulman takana. Olin hukassa itseni kanssa, koska päivittäiset rutiinit hukkuivat. Kävin kolmesti päivässä silti ulkona, hiplailin Ocan pantaa ja tunsin itseni yksinäiseksi aina niinä hetkinä, kun mies ajoi yövuoroon. Olin oikeasti yksin pitkästä aikaa.

Linkki ei ollut ensimmäinen vaihtoehtoni. Oli toinen pentue, josta haaveilin koiraa jo Ocan aikana, mutta päätin antaa sen olla. Ei pentua. Muistan sanoneeni, etten halunnut pentua vielä tähän tilanteeseen, kun kaikki oli jäänyt edellisen kanssa kesken. Heti Ocan poismenon jälkeen minulla oli kiikarissa mainio viisi vuotias seefferinarttu, jota en kuitenkaan päässyt koskaan edes katsomaan. Narttu ei siis ollut meitä varten. Hetkeksi luovutin koko koiran etsimisen, mutta ajoittain ajatus nousi mieleen. Enemmänkin päivittäin, mutta se pari kuukautta minkä olin ilman karvaista ystävää tuntui pieneltä ikuisuudelta. Taisin ehtiä välissä vajoamaan epäitoivoiseen "ei-enää-koiraa-koskaan"-ajatukseen. Hups. Silmiini osui seuraavaksi saksanpaimen uros, jota ajelinkin katsomaan. Potenttiaalia oli kolmivuotiaassa hirmuisesti, mutta niin oli myös töitäkin. Aikaisemmin koira oli ollut jämerällä miehellä, enkä tuntenut itseäni kovinkaan varmaksi sen kanssa. Nätistihän se kulki hihnassa, teki makeasti, mutta silti massiivisen, ison koiran uudelleenkoulutus pelotti. Ystäväni kertoi minulle samana päivänä, kun laitoin saksanpaimenesta mailia bc:n pennusta.

BC rotuna ei ollut vieras - ei millään tavalla. Alkuvuodesta silmäilin BC yhdistelmiä miettiessäni seuraavaa koiraa edellisen rinnalle. Ennen Ocaa olin harkinnut BC:tä. Jotenkin se oli vain jäänyt. Minulle BC ei ole mikään elitistirotu, vaikka onhan fakta, että agilityn ja tokon huipulla ovat -mitkäs muutkaan kuin bordercolliet. BC on koira siinä missä muukin ja totesin, että syteen tai saveen, katsotaan nyt tämäkin vaihtoehto, kun Porin reissu ei ollut tarpeeksi. Noh, lopputuloksen näette. Link kotiutui meille, eihän sitä enää sinne voinut jättää. Olin kohdannut Sen Oikean. Se fiilis - ei sitä voinut sanoin kuvailla.

Moni kritisoi, isompi osa ihmisistä toivotti onnea ja mitä tärkeintä - minä tunsin olevani eheä. Ja tunnen edelleen. Koiramainen arki on ottanut taas vallan minusta ja mikään ei ole ihanampaa kuin touhuta pennun kanssa, opettaa sille elämän aakkosia ja parasta on se, kun pentu käpertyy illalla kainaloosi nukkumaan ja nuolaisee kättä. Link on luonteeltaan niin erilainen kuin Oca, joka vetäytyi syrjään, vaikka tahtoi olla tapahtumien keskipisteessä. Link haluaa olla ja on. Nuori mies on mahtava koiranalku ja minä en olisi ottanut sitä, ellen tietäisi, että lähipiirini tukee ajatuksiani kokonaan.

Mitä pennun kanssa sitten tullaan tekemään? Ha, harrastuskoiraksihan se tuli, mutta ennen kaikkea ystäväksi, täyttämään tyhjää koloa sydämessä ja antamaan omaa elämänasennettaan myös minun puuhiini. Ocalta opin paljon, mutta Link tulee opettamaan minulle vielä lisää asioita, omat seikkansa ja näkemyksensä maailmasta. Toivon pennun johdattavan minut eri tavalla koirankoulutuksen saloihin. Viemään minua eteenpäin kouluttajana ja ihmisenä - persoonana. Näkemään enemmän virheitäni, mutta myös hyväksymään ne ja kehittymään.

Pennusta tulee varmasti oiva tokokoira, mutta samalla toivon sen johdattavan minut uusien lajien puoleen. Kuten jälki ja haku, agilityä unohtamatta. Mikään kiire meillä ei ole, ei todellakaan. Onhan meillä koiranelämä aikaa.Paimennuksen pariinhan pentu minut jo vei - ensimmäisen kerran ottamaan kontaktia tuollaiseen lajiin. Vau.

Nyt kun katson vieressäni kerällä nukkuvaa mustavalkoista olentoa, en voi olla kuin iloinen, että tartuin tähän Mahdollisuuteen. Ei se vie surua pois Ocasta, mutta se antaa huimasti voimia jaksaa eteenpäin.

Lepää rauhassa rakkain, paikkasi on täytetty, mutta unohdukseen et koskaan jää. Olet kuitenkin se ensimmäinen, vain yksi voi olla ensimmäinen. Kiitos.

Aurinkoinen päivä paimennuksen merkeissä Vantaalla

Aurinkoa, uusia maisemia ja mukavia ihmisiä. Niistä on kiva pentuetapaaminen tehty. Matkattiin Vantaalle isä Taunon emännän lampaiden (ja itse isän) luokse. Mukavasti paikalle oli saapuneet jokainen pentu, sekä emäkin nähtiin samassa tilaisuudessa. Vau. Link oli suhteellisen samankokoinen veljensä Jasin kanssa, kun taas Rocky huiteli ihan omissa sfääreissään. Siskot taas olivanveljiään pienempiä, mutta kohtuullisen tasainen pentue ja oli mukava päästä tekemään tuttavuutta muidenkin omistajien kanssa. Itse olen aikaisemmin tavannut vain Linkin emän ja siskon.

Päästiin kokeilemaan jokainen miten pennut reagoivat lampaisiin. Linkin kohdalla koira meni enemmän saaliilla, mutta oli selvästi kiinnostunut lampaista, vaikka vähän ulalla siitä mitä tehtiin. Joski (Taunon om.) vei pennun lampaille, kun en itse uskaltanut mennä lampaiden sekaan pieneen aitaukseen. Linkillä ei kuitenkaan ollut mitään sijaistoimintoja lampaiden kanssa. Toivottavasti päästään vielä uudemman kerran lampaille kokeilemaan pentua, josko se paimennusviettikin jostain löytyisi.

Muihin pentuesisaruksiin tutustuttiinkin sitten uimisen merkeissä. Pojista kaikki oli aikalailla vesipetoja, mutta tytöt ujostelivat vähän vettä. Oli kyllä bortsunsekaista meisinkiä, kun mukana taisi olla peräti yhdeksän koiraa, kun mentiin uittamaan pentuja ja aikuisia väliaika viihteenä. Meinasi joku mokoma pikkumusta tuupata minutkin ojaan molskimaan, onneksi pennuilla ei ole vielä niin paljoa painoa, että saisi meikäläisen hirveästi horjumaan.

Mukava päivä tosiaan oli, vaikkakin kuuma. Oli väsynyttä pentua ja väsynyttä ihmistä siinä vaiheessa, kun kotiin saavuttiin. Pari kuvaa alla, ehkä lisää on tiedossa, kun saan muiden ihmisten kuvaamat kuvat käsiini, mikäli lupa julkaisuun heltiää.

Itsellenihän paimennus on täysin vieras laji, mutta mielenkiintoista oli seurata pentujen reaktioita lampaisiin, sekä seurata vanhemman koiran työskentelyä taitavan ohjaajan kanssa. Vau. Tuntuu mahdottomalta miten tuommoinen voisi koskaan onnistua meiltä, mutta eihän tätä ole kaivoon heitetty. Paimentaminen on varmasti kivaa, kun siihen pääsee enemmän sisälle. Kovasti on uhattu, että jos paimennukselle antaa pikkusormen, vie se koko käden. Noh, sitä odotellessa, kun meillä on omakotitalo ja lauma lampaita takapihalla. Eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Metsänpeikko tahdon olla, sankar jylhän kuusiston...

"Käytiin pennun kanssa tuossa aamussa mustikkametsällä. Tarkoituksena oli saalistaa ainekset mustikkapiirakkaan, mutta olinkin unohtanut, miksi koiranpentua ei pitäisi ottaa mukaan. Kun löydät itse MAHTAVAN mättään ja aiot kerätä marjat parempaan talteen, sinkoaa eräs mustavalkoinen salama vähintään neljäkertaa puskan pahki, ennen kuin kerkeät juuta tai jaata sanomaan. No, sinne meni ne mustikat. Loppujen lopuksi sain puolirasiaa kerättyä ja lopulta telmin pennun kanssa varvikossa. Olihan meillä kivaakin. Reporanka otus ainakin makoili pitkin pituuttaan lattioilla ja kuva, noh, kuva otettiin itselaukaisimella ja jokseenkin kymmenen sekunttia aikaa asettua pennun kanssa on hirmu vähän. Koiraa ei kuitenkaan vahingoitettu kuvauksessa, vaikka näyttääkin siltä, että kuristan pentua. Ei huolta, jos olet joskus koittanut ottaa rentoa kimppakuvaa koira kainalossa, tiedät kyllä miksi se näyttää AINA siltä, että kuristat koiraa.

ps. pentu tiputti molemmat alakulmurinsa. Toinen hukkui matkalle, mutta toisen sain talteen!"

Edellisen lainauksen löin facebookiin reissumme jälkeen ja liitin mukaan yllä olevan kuvankin. Siinä oli kokonaisuudessaan meidän reissumme. Pennulla oli harvinaisen kivaa ja se veteli bortsuhepuleita pitkin sammaleikkoa, keskittyi terrorisoimaan minun mustikanpoimintaani ja kyllä me leikittiinkin ja rällättiin yhdessä väsymykseen asti. Tosiaan, Linkki luopui myös kahdesta kulmahampaastaan ja tähän päivään mennessä on poskestakin irronnut kaksi hammasta, joista pienempi on minulla tallessa.

Näyttelytreenit Hämeenlinnan kaupunginpuistossa

Huh hellettä. On tässä pari päivää ollut kirjoittamatta juurikaan mitään, mutta meidän arki on rullannut samalla tavalla kuin ennenkin. Ollaan lenkkeilty, uitu, vähän reenailtu naksuttimen kanssa. Lähinnä panostettu enemmän hihnakäytökseen ja lähellä pysymiseen.

Eilen olikin näyttelytreenit ja kas kummaa, löysin itsenikin rivistä, vaikka tarkoituksena oli mennä vain palloilemaan ja leikkimään pennun kanssa. Liekkö lievä pelastusreaktio siltä, etten joutunut pikkukoiran hihnan päähän. Oltiin reippaasti ennen muita paikalla, niin pentu sai touhuilla kanssani vapaana, leikkiä ja tulla luokse. Tervehdittiin siinä myös paria kesäteatterin näyttelijää ja ohitettiin telmiviä lapsukaisia. Linkki tsemppasi hienosti, ja otti hyvin kontaktia suuremmastakin häiriöstä huolimatta. Mahti pentu se.

Itse JH/näyttelytreeneissä me edustettiin nuorinta koirakkoa ja Linkin rakastama Zira-belgi oli edellemme jonossa, kun toiseksi suurin koirakko oltiin. Pentu jaksoi hienosti tönöttää, antoi ylistevuotavaa rakkauttaan "tuomarina" toimivalle miehelle monesti. Juostiin ryhmässä ympyrää, tehtiin kolmiota, mentiin edestakaisin, seistiin, kierrettiin kehää ns. väärään suuntaan ja huh hellettä kun saikin juosta. Ryhmässä juostessa pentu tahtoi kovasti kaahottaa edellämenevän perään, mutta viimeisellä kertaa se hiffasi, ettei auta kaahottaminen, vaan palkitsevampaa on seurata minua. Yksin se otti näppärästi kontaktia ja ravasi kivasti. Pari kertaa pysähtyi automaattisesti seisomaankin kauniisti. Ehkä me tästä pojusta leivotaan vielä näyttelytähti (kröhöm, haetaan se yksi H ja sanotaan kiitos).

Rankan treenin jälkeen palauduttiin vielä uimaan. Rannalla oli myös niin kivoja lapsia, jotka puhuivatkin vielä pojulle, voi herranjestas. Nopeasti kuitenkin lapset unohtui, kun nuori herra pääsi uimisen makuun. Siellähän se taas molski kuin vanha tekijä, eikä millään olisi tahtonut tulla pois.

Vain yksi voi olla ensimmäinen: ensimmäinen mätsäri

Voihan mätsärit. Pallottelin pitkään lähdenkö, vai enkö lähde, mutta tulipahan sitten lähdettyä. Matkaseurana meillä oli kaverini Jenni ja käytiin kaupungista ottamassa kyytiin Jassu ja Jehu. Mätsäripaikka oli eksoottisin, missä tähän mennessä olen ollut. Nimittäin hevostallin piha. Kehät oli asetettu kauniisti hiekkaiselle ratsastus(?)kentälle (luojan kiitos ei tuullut). Koiria oli kohtuu vähän, liekko sitten sen takia, että kehiä oli tasan kaksi. Isot koirat ja pienet koirat. Ei omaa luokkaa edes pennuille.

Paikalla Linkki käyttäytyi hienosti. Se ei paljoa ressannut ja makoili jaloissani pitkin pituuttaan välillä tökkien Jehua. Pojat olivat nätisti keskenään, vaikka viimeksi oli pientä yli-innostumista havaittavissa. Me päästiin ensimmäisenä kehään - juoksemaan edelläkin vielä kaiken kukkuraksi ja pariksi meille osui mikäs muukaan kuin toinen bortsu. Uros oli jo aikuinen, huimasti kehäkokemusta omaava kaveri.

Pentu kuitenkin esiintyi hyvin, ravasi kauniisti ja seisoikin vähän sinne päin. Tuomarille ei olisi tahtonut näyttää hampaita, mutta tuomari lähestyikin hieman huonosti nuorta koiraa, eikä antanut sille aikaa vaan kävi suoraan suuhun kiinni. Loppukopelointi oli pennulle ihan ok. Kuitenkin ymmärrettävästi tavallaan saatiin sininen nauha - juurikin kehäkokemuksen puutteesta. Laittoi itseäni hieman naurattamaan, mutta ei se mitään. Sinisten kokoomakehässä meillä oli pieniä ongelmia ensin juoksemisen kanssa, kun en osannut sovittaa vauhtia pennun vauhtiin sopivaksi. Meidät osoitettiin viimeisten joukossa ulos, tuloksena siis SIN-.

Hirmu ylpeä olen lapsesta! Nätisti se oli ja esiintyi, vaikka seisomista liioin ole harjoiteltu, saati sitten juoksemista. Mehän mennään pitämään kehään vain hauskaa ja etsimään kivoja kokemuksia. Kehuja saatiin naperosta myös ulkopuolelta ja pistihän se hymyilyttämään. Kuuman ilman päätteeksi pääse pentu, yllättäen, uimaan. Voi sitä riemun määrää pienessä bortsupojassa.

Ensin treenattiin mätsäripaikalla vähän miten pitäisi mennä ja tehdä, ja miten pentu toimii noinkin suuressa häiriössä. Linkki sanoi höpsis ja teki kaiken pyydetysti. Jehu taas oli sitä mieltä, ettei pentua kuvata vaan häntä.

Sitten kehään. Voin kertoa että hiekka on tähän asti raskain alusta juosta, millä olen joutunut koiraa esittämään. Pentu oli näppärä. Alimmassa kuvassa höntsäillään, kun paria kopeloidaan, eikä meidän tarvinnut olla skarppina. Loppukevennykseksi vielä pari kuvaa piisamirotasta uimassa!

Nuorimies treffaa: Zira-belgi

Perjantaitreffit suuntautui Lammille. Jenni ja Zira-belgin kanssa sovittu touhuilupäivä laitettiin käytäntöön ensin uimiselle ja sitten lenkkeilyllä. Linkki hurmasi vanhan Zira-mamman käytöksellään, eikä belgi ollut moksiskaan pennusta, ne jopa leikkivät.

Linkki oli tavanomainen oma itsensä - vettä nähdessään mustavalkoinen ei sitten muusta tietänytkään. Jouduin minäkin liinan päässä kulkemaan hyvän matkaa matalaa rantaa, että nuoriherra pääsi polskimaan. Parikertaa junnu sai mennä ilman liinaakin, mutta sai sen käydä hakemassa poiskin, ettei pentu eksy liian pitkälle. Linkillä oli hirmukivaa. Päätti se pompata kaadetun veneenkin päälle - liekkö meistä sitten pitäisi tulla vepekoirakko?

Lenkille pakattiin koirat autoon ja suunnattiin pururadalle. Nuori mies metsästi muurahaisia ja olisi halunnut mennä lutaamaan juuri niihin kaikista mutaisimpiin ojiin. Pennulta alkoi kuitenkin virta hiipua. Kovasti se kuitenkin yritti ja teki ja paineli "vapaana" liina perässään.

Tämän postauksen kuvista kiitos kuuluu Jennille!

Molskis

Olipahan päivä - etten sanoisi. Puolet aamupalasta naksuttelin pennulle katsekontaktin pitämisestä ja hyvin nuori mies tuntui sisäistävän sen, mitä tässä nyt haettiin.

Käytiin koko porukan voimin samoilemassa metsässä ja uimaankin eksyttiin samalla. Linkki kulki kauniisti n. 1/4 osalenkin liinan päässä ja lopumatkan vapaana hassutellen. Pentu tuli nätisti (ja vauhdikkaasti) luokse käskystä, eikä pölhöillyt omiaan missään vaiheessa. Vettä bongatessaan tuli nassikalle hirmuinen kiire, mutta löityi ne korvat silloinkin.

Linkki sai uiskennella hyvän aikaa jorpakossa ja kirmailla metsän siimeksessä meidän ihmisolentojen nauttiessa luonnon antimista. Mustikat maistuivat pirun hyvältä tuolla umpimetsikössä. Ensikerralla pitää vain muistaa ottaa vesipullo mukaan meille ihmisillekin, kun ei viitsitty molskahtaa koiran kanssa uimasille.

Takaisin päin tultaessa sai mieskin tutustua uuden koiran taluttamiseen ja sen vaatimiin nikseihin, mutta hyvin pojat hoitivat homman kotiin, kunhan mies vain muistaa, että Linkki on pentu ja sen, ettei Linkki ole Oca. Kovasti sai ohjeistaa ja koulia, mutta kyllä niistä vielä oiva parivaljakko saadaan.

Fiksailin myös hieman blogin ulkoasua, kun NM. teki meille hienon bannerin. Omaa käsialaa on nuo sivukuvat ja lisäsimpä siihen kalenterin puolikastakin, sekä infoa meistä kahdesta - enemmän itsestäni, kun pentuun vasta tutustutaan.