Ei mennyt niinkuin suunniteltiin

Keskiviikon möllitokoista olen koittanut kirjoitella jo muutamaan otteeseen, mutta olen aika sanaton vieläkin. Takki on niin sanotusti täysin tyhjä ja olen koko harrastuksen kanssa pimeässä tunnelissa. Mitään tuollaista esitystä en todellakaan odottanut. Koira tuntui hyvään käteen paikan päällä ja melkein olin luottavainen siihen mitä se oli ja teki palkan kanssa. Oma fiilis oli jännittynyt, mutta silti hyvä.

Linkillä oli hieman keskittymisvaikeuksia ja odotellessa se piippasi, tarjosi kaikkea mahdollista toimintaa ja lopulta kuitenkin muutamalla "käy siihen"-käskyllä rauhoittui odottelemaan. Paikkamaakuuta en oikeastaan osaa stressata, en koskaan. Enemmän yksilöliikkeitä, koska paikkamakuu on ollut tuolle yleensä vahva. Koira lähti hyvässä hallinnassa kehätarkkii, ja oma mieleni on levollinen. Kehätarkastajaa se hieman rakasti, mutta hillitysti ja pysyi hanskassa hyvin. Seuruutin paikalle.

Oltiin toisia, oikealla puolella saksanpaimenkoira, joka tuijotteli ja ahdisti Linkkiä. Alkoipa se rähjäämäänkin. Vasemmalla norjanharmaa. Linkki oli levoton saksanpaimenesta johtuen, piippaili ja härväsi. Pakka alkoi hajoilemaan siinä vaiheessa.

Luoksepäästävyys - 10: Sikaili syliin, rakasti paljon ja taisi tuomari saada pari pusuakin.
Paikka makuu - 6: Ahdistunut. Meni hyvin maahan, mutta nousi toisella askeleella. Ennen nousemista oli kuulemma vilkaissut vieressa olevaa saksanpaimenta sen näköisenä, että lähtee. Meinasi lähteä varmaan perään, mutta aivot raksutti. Valui istumisesta itsenäisesti maahan uudestaan. Ahdistunut ja levoton. Vaihtoi varmaan viidesti lonkalta toiselle. Loppuvaiheessa saksanpaimenkoira tuijotti ja Linkki nosti häntää makuussa. Pysyi kuitenkin maassa, eikä mitään pahempaa käynyt. Nousi ennen käskyä istumaan.

Tauolla koira oli levoton ja ahdistunut. Oltiin toisena vuorossa ja käytin ajan pään kasaamiseen ja otin hieman tuntoa koiraan. Teki taas hienosti kehän ulkopuolella palkan kanssa ja ilmankin sitä. Oli todella hyvässä vireessä. Mentiin hyvässä hallinnassa kehään.

Seuraaminen kytkettynä - 5: Seurasi kolme askelta hyvin. Sen jälkeen oltiin enemmän päiväkävelyllä. Itse jäädyin, enkä tukenut koiraa mitenkään, en myöskään vaatinut siltä mitään. Annoin sen olla yksin kehässä ja tehdä päätöksiä, kun en itse tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Ensimmäisen perusasennon haki hieman "ai, hupsis" meiningillä, mutta loput jätti ottamatta ja pööpöili hihnan mitan siellä täällä.
Seuraaminen taluttimetta - 0: Oli vielä enemmän hukassa kuin hihnaseuruussa. Olin kadottanut kokonaan fiilikseni koiraan ja en ehtinyt laskea kuinka monta kertaa meinasin sanoa, että jätetään tähän. Pimenevä ilta, rahisevat kehänauhat, tuomarilla läpinäkyvä sadeviitta. Oli ihan liikaa. Jätettiin liike hyvään perusasentoon.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä - 6,5: Sain maanitella pitkään perusasentoon ja hetken tsemppauksen jälkeen kuitenkin lähdettiin liikkeelle yhdessä ja hetken tuntui hyvältä. Ennen kuin Linkki lähti kaksi metriä edelle ja olin järkyttynyt siitä miten se nyt noin. Tippui käskystä hyvin maahan, enkä tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun kävelin koiran ohi. Ennakoi perusasennon.
Luoksetulo - 9,5: Jotain hyvää! Oikeasti! Jäi hyvin, ei tippunut maahan, odotti ja tuli LUJAA ja SUORAAN luo!!! Tästä sain vähän tsemppiä itselleni ja kehuinkin koiran jo maasta taivaisiin.
Seisominen seuraamisen yhteydessä - 0: Tsemppaamisesta huolimatta koira jäi jälkeen seuruussa, sitten edisti ja pysähdyskäskyllä tippui maahan sen näköisenä ettei tiennyt mitä tapahtuu ja mitä piti tehdä. Ei tainnut edes ennakoida perusasentoa. Ehkä vähän itketti tämäkin surkuhupainen suoritus.
Estehyppy - 6,5: Ekalla käskyllä lähti haistelemaan hyppyä ja siitä pöydän luo missä, oli ollut kapulat. Annoin aika napakan palautteen jo siitä. Tsemppasi itsensä hyvin perusasentoon ja hyppäsi kuin olisi aina osannutkin hypätä. Pysähtyi hyvin seisomaan, mutta taisi ennakoida perusasennon.
Kokonaisvaikutus - 6,5

Kokonaisuudessaan kamala suoritus, jossa oli vähän hyvääkin. Olen tyytyväinen, että sain itseni pidettyä tyynenä ja koira pysyi hyvin kontrollissa liikkeidenvälit, eikä haihatellut. Ärysttää seuruun jäätämien. Palautteeksi saatiin ehdottomasti lisää häiriötreeniä, eri paikoissa, eri kentillä ja paljon. Koira tekee teknisesti hyvin, mutta tänään se oli hirveän lukossa. Oma ohjaamiseni oli kuulemma hirveän rauhallista.

Yhteensä: 99p / ALO0

Fiilikset kokeen jälkeen oli sanoinkuvailettoman huonot. Sama huono olo jatkui vielä eilenkin ja muutamaa ihmistä konsultoineena ja valmiina heittämään kaikki kirveet kaivoon tämän asian kanssa alan saamaan taisteluntahtoani enemmän. Näen vian enemmän itsessäni kuin koirassa. Koira on hyvä, koira on hiton hyvä. Ohjaaja ei vaan osaa toimia oikein ja järkevästi. Tämän takia tarvitaan lisää treeniä ehdottomasti ja sysätään suosiolla ajatusta virallisista kauemmas.

Jos nyt vaikka fiilistellään tätä elämää, koitetaan laittaa kokeenomaisia treenejä pystyyn, haetaan häiriökestävyyttä ja koitetaan löytää jotain kivaisaa tekemistä tokon ohella. Tosin, kohta tulee syksy ja näpit jäätyy niin ei voi enää treenatakaan.

Kenraalit

Aina ei ole meidänkään elämänä niin ruusuista ja niiden terälehdillä tanssimista. On myös niitä piikkejä. Tällä kertaa piikit ovat varsin pelottavia, ottaen huomioon eilisen. Linkki oli lomailemassa meidän arjesta päivän entisellä avomiehelläni. Pojilla oli kuulemma ollut äärettömän hauskaa ja kaikki oli mennyt hyvin. Ilo kuulla, että Linkki käyttäytyy hoidossakin järkevästi, eikä toheloi ylimääräisiä. Luottavaisin mielen sitä voi antaa miltei kenelle vaan.

Extemporee bongattiin myös sunnuntaina möllitoko Tampereen suunnilla ja sinnehän laitettiinkin sitten ilmot. Eilen käytiin kuitenkin varmistelemassa tätä päivää varten liikkeitä. Piti tehdä kokeenomaiset treenit, mutta meillä ne kaatuivat heti aluksi hihnaseuruuseen. Itselläni oli äärettömän huono päivä, jostain syystä kuitenkin päädyin lähtemään treeneihin. Huoleton asenne oli poissa kentällä ja koiran hölmöillessä ei meinannut ensin irrota huumoria ja sitten sitä irtosi liikaakin.

Ei mitkään mainioimmat reenit. Ei mitenkään päin. Saatiin kuitenkin pari onnistunutta liikettä tehtyä ja ne kenraalit kuitenkin menee aina huonommin - toivottavasti. Koko aamun olen jännityksessä singahdellut minne sattuu ja stressannut, mutta pikkuhiljaa se zen-tila alkaa taas löytyä. Fiilis on huomattavasti parempi jo nyt kuin eilen ja toivonkin tämän päiväisen koetuksen menevän paremmin.

Tai jos ei, niin ainakin mennään tekemään hupinumero! Mutta eiköhän siihen sitten palailla seuraavan viikon kuluessa.

Ketä työ ootte?

Me ollaan Linkin kanssa perimmäiseltä luonteeltamme hyvin uteliaita tyyppejä. Blogilla on 67 rekisteröitynyttä lukijaa, sekä katsomiskertoja jo huimat 14 000. Olisi sen takia kiva tietää mimmoisia tyyppejä meidän blogia seuraa ja saada linkkejä teidänkin blogeihinne. Toki tiedän, että joukossa on myös paljon tuttuja, mutta myös tuntemattomia kasvoja.

Olisi myös kiva saada uutta luettavaa lukulistalle, niin linkkailkaa vaikka oman bloginne lisäksi muutama suosikkinne mukaan! 

Mitä koiraurheilu minulle on?

Tämä asia nousee harvoin esille, mutta eilen katsellessani erilaisia suorituksia voi- ja avo-luokista aloin pohdiskelemaan asiaa syvemmin. Siellä oltiin iloisia eri asioista, harmiteltiin milloin mitäkin, seliteltiin... Joukossa oli jos jonkin näköistä suoritusta ja paria. Aikaisemmin katselin MM-kisoja ja niitä koirakoita.

Oma historiani koirien kanssa kisaamisesta oikeastaan rajoittuu mätsäreihin ja yhteen möllitokoon. Ei siis mitenkään mainittavaa kilpakokemusta. Itselläni on kuitenkin urheilutausta. Osittain joukkuelajista ja osittain yksilölajeista. Olen vanha keilaaja - ja olin hyväkin sellainen, kunnes kroppa tuli vastaan. Silloin, kun teki sitä mitä osasi parhaiten, oli aina hyvä fiilis mennä hallille. Siellä oli kannustava ilmapiiri, sekä paljon kilpailuhenkeä. Käytiin tavallisia kisoja, käytiin SM-kisoja, haaveiltiin EM ja MM-kisoista, jonne en kuitenkaan päässyt polven hajotessa lopullisesti. Se fiilis, mikä tuli kilpailemisesta; kaipaan sitä. Se fiilis, kun nosti kaulaan mitallin, jonka eteen oli tehnyt töitä.

Olin itselleni ankara, mutta opin asettamaan pieniä tavoitteita, joiden onnistuessa pystyi olemaan iloinen. Ei aina tulostavoitteita, mutta vaadin itseltäni järkevyyttä ja rauhallisuutta radalla - sellaista asennetta, etten lähtenyt hömpöttelemään muiden mukaan. Radoilla olin ollut pienestä alkaen, ensimmäinen kosketuksen koko lajiin sain 3-vuotiaana kaksin käsin isän kanssa heittäen. Siitä eteenpäin kuusivuotiaana sain oman pallon ja aloin treenaamaan. Isompiin karkeloihin liityin ollessani kymmenen vanha. Urani huipulla 13-14-vuotiaana, ennen kuin kaikki hajosi. Sen jälkeen en ole oikeastaan koskenut kuin kahdesti palloon ja laittanut pillit pussiin kokonaan. En halua palata enää hallille, vaikka veri vetää. En halua aloittaa taas samasta pisteestä ja jäädä auttamattomasti jalkoihin.

Mitä tämä tuo koiraurheiluun? Uskon tietäväni miten rakennetaan kestävää kisasuoritusta, motivoidaan itseä, ajoitetaan treenit ja ollaan menestyviä ja hyviä. Koiraurheilun koen olevan kuitenkin niin lapsen kengissä, etten uskalla haaveilla mistään MM-kisoista. Koiraurheilussa menestyminen on pääsääntöisesti helpompaa, mutta siinä on haldattava kilpakumppanikin. Koira tekee mitä parhaakseen näkee ja miten se on opetettu. Reilu ohjaaja ei voi vaatia koiralta mitään mitä se ei osaa. Jotkut menevät takamus edellä puuhun vaikka helpompiakin reittejä on.

Ehkä eniten itseäni häiritsee ja hämmentää se, ettei ole kunnollista valmentajaa. Kaipaan välillä ohjeita, mutta tiedän, että kauempaa on pirun hankala neuvoa. Tarvisi nähdä tilanne. Koiraurheilussa on otettava huomioon niin monta asiaa, mutta siinä pitää kahden mielen pelata yhteen. Olla hyvä suhde koiraan. Jos suhde on risa, ei voi olettaa että tulee hyvä tulos. Haluaisin itse tasaisia suorituksia, sitä että koira tekee omalla tasollaan, eikä vajoa pohjamutiin.

Olen paha jännittäjä. Minulla on kilpailutaustaa varmaan yli tuhansien kisojen verran henkilökohtaisesti ja satojen joukkueellisesti, en silti osaa mukautua koiran kanssa kilpailemiseen kunnolla. Pystyn pitämään itseni zen-tilassa niin kauan, kunnes tulee vuoro mennä kehään. Sitten jännittää. En ole selkeä, sekoilen askeleissa, annan vääriä käskyjä ja toimin ristiriitaisesti. Tähän olen ottanut avuksi mielikuvaharjoitteet. Koetan kuvitella koetilanteen ja mitä siinä tulen tekemään, jotta osaisin toimia fiksusti. Olla reilu sille kaverille, joka tekee kanssani töitä. Olen varsinainen jäykkä puupötkö jännittäessäni ja pyrin tekemään samaa treeneissä. En tiedä miksi myös treenitilanne saa minut menemään välillä ihan solmuun ja tekemään tyhmästi, kun siellä saa sanoa ja tehdä asioista helpompia, palkata ja huomauttaa vääristä. Typerä mieli.

Jokaisella koirakolla on avaimet menestykseen. Niin myös meillä. Koiran rotu ei ole itsestään selvyys siihen, että se olisi valmiiksi ohjelmoitu tekemään oikein. Kyllä, mulla on bordercollie, hemmetin hyvä semmoinen, mutta kyllä sen kanssa tehdään töitä ja saan kuulla roturasistisia kommentteja. Tosin, niihin ehti tottua jo näyttölinjaisen seefferin kanssa, ettei ne niin kaada mua suohon.

En osaa vieläkään laittaa omia tavoitteitani paperille. Musta olisi hienoa saada kisattua Linkille TK2:n. En tiedä tullaanko koskaan pääsemään pidemmälle, vaikka koiralla on edellytykset sinne TVA:n puolelle, mutta kestääkö mun pää sitten sitä. Alkuperäiseen otsikkoon vedoten, koiraurheilu on mulle kaikkea sitä, mikä jää kisaamisen ulkopuolelle. Koira, mahtava ystävä. Treenit, huipputyyppejä auttamassa toisia ja olemassa tukena ja potkimassa päähän. Kisareissuja, joilla voi mennä pieleen ja silti kehän laidalla voi nauraa. Sitä, että saa tsempata muita. Olla se, kenelle heitetään välillä viestiä siitä kuinka kaikki vaan hajoaa. Koiraurheilu on ailahtelevaista, mutta siinä on niin paljon niiden kisojen ulkopuolella. Ilman koiria en olisi tutustunut niihin hienoihin ihmisiin, joiden kanssa nykyään jaan treenejäni.

Ja kun katson tuota bordercollieta, joka makaa ketarat ojossa kohti kattoa... Ei sillä ole mitään väliä, vaikka mentäisiinkin mokailemaan kisoihin. Ei se koira sitä tule ikipäivinä tietämään, että nyt ollaankin tokovalioita. Ei se kulje pää pystyssä ja halveksu muita; se on ihan yhtä onnellinen. Silti mä kaipaan kisakentille ja tämä on tällä hetkellä reitti sinne, mitä mä tahdon itse toteuttaa.

Maailma on tehty meitä varten

Maailma on minun, maailma on sinun

Maailma on tehty meitä varten

Jokainen tänne jonkun jäljen jättää

Tuntuu välillä vaikealta tarttua toimeen koiran kanssa. Etenkin, kun Linkki on koira, joka tulee toimeen arjessa ja nauttii päivistä lekotellen. Pieni tekemättömyys ei haittaa sitä, ja se tsemppaa vaan enemmän ja enemmän jos pyydän sitä tekemään pienen tauon jälkeen lujempaa töitä. Se tyhjä katse on jotain niin parasta.

Ocan kanssa harvemmin oli fiilistä, että joku tökkii. Toki se ajoi vaikeudellaan usein suohon, mutta nousin sieltä aina ylös. Oca palkitsi jokaisen onnistumisen, mutta Linkki ei anna niin suurta palautetta. Linkin kanssa asioihin pitää kiinnittää eri tavalla huomiota. Sille pitää antaa aikaa hoksata itse ja hoitaa asioita, Ocalle riitti että sille kertoi mitä tehdä ja se teki.

Esimerkiksi olen taas alkanut ruokkimaan Linkkiä taskusta. Viikon alusta. Ja ai, että kuinka hihnakäytös on tehnyt taas ison harppauksen eteenpäin ja koira kulkee nätisti kummallakin puolella. Ollaan myös kiinnitetty huomiota siihen miten käyttäydytään vapaana ja miten kohdataan ihmisiä ja koiria. Siinä se antaa tavallaan suoran palautteen. Olen myös tehnyt pientä kivaa pätkää häiriössä. Kyllä me vielä tänään selätetään tää kaikki.

Tänään käytiin pitkällä lenkillä tutustumassa uusiin maisemiin ja nauttimassa ilmasta, jossa oli tuulahdus syksyä jo. Löydettiin rauhallinen laituri metsäpolun päästä ja nautittiin täysin siemauksin paikasta, johon ei olla eksytty. On niin seesteistä istua vain ja ajatella. Ystävän kanssa rinnakkain ja muistaa miten ihanaa on arki vain helpon koiran kanssa ja kuinka onnellinen olen loppujen lopuksi kaiken tämän sotkun keskellä.

Paimenta haastetaan: häiriökäskytreeni

Ensimmäiset kunnon tokotreenit möllitokon jälkeen on nyt hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Selkeällä suunnitelmalla lähdettiin fiksaamaan niitä asioita, jotka kokeessa kusivatkin omaan nilkkaan treenin puutteessa. Katja ystävällisesti tuli hakemaan meidät mukaan. Jessus, tuo nainen on kyllä koiraharrastukseni pelastus. Aivan mahtava tyyppi!

Linkin suunnitelmana oli siis tehdä "kylmiltään", eli vain pienin virityksin settinä kehään tulo (tarkit yms), luoksepäästävyys, liikkuroitu seuruu ja sen jälkeen vielä siirtymätreeniksi helppona nakkina luoksari. Lisäksi olin kirjannut ylös, että Linkki tekee liikkeestä seissejä, joista palkataan vain napakoista pysähdyksistä. Harmittaa se valuminen mölleissä ihan pirusti, vaikka videolta se ei niin rumasti valunutkaan.

Kehääntulotarkastus: Ei ongelmaa. Avustin namilla, vähän meinasi venkoilla palleja kokeiltaessa.
Siirtymä:  Kohelsi. Kasasin sen seuruuseen, mutta meinasi harhailla ajatuksensa kanssa. Tsemppasi kuitenkin hirmuisesti.
Luoksepäästävyys: Taidettiin joutua ottamaan kolmesti, ennen kuin paimen kesti Katjan ihanuuden lähellään.
Siirtymä: Palkaksi rapsut, muutama askel eteenpäin ja perusasentoon. Paketti pysyi hyvin kasassa.
Liikkuroitu vapaana seuruu: Teki alkuun tosi hyvin. Itse hätäilin liikkeelle lähdössä hieman, mutta koira pysyi hyvin mukana. Katja haastoi meitä hirveästi heti juoksupätkällä. Teki tosi näppäristä sen. Käännöksissä huomio herpaantui liikkurin käskyihin ja irtoili välillä ihan supertyhmästi. Tsemppasi hyvin väleissä, mutta en ollut millään muotoa tyytyväinen.
Siirtymä: Palkkasin ilmeisimmin liian raisusti, kadotti ajatuksen ja oli vaikea saada kokoamaan itsensä. Taisi kyttäillä palkkaakin.
Luoksetulo: Pfft. Ei ottanut häiriötä liikkurista, mutta teki ensimmäisen ihme luoksarin hävittäen ajatuksen ja jäämällä haahuilemaan johonkin taakse. Olin ihan järkyttynyt. Uusin liikkeen, ja tällä kertaa tultiin banaanikaarroksella. Viimeisellä kertaa saatiin se mitä haettiinkin - näppärä, vauhdikas ja suora luoksari.  Vapautin suoraa palkalle.

Koonti: Lisää, paljon paljon lisää liikkurihäiriötä niin minulle kuin koirallekin. Pitää opetella toimimaan rauhallisesti ja löytämään meille se oikea liikkeen välin palkka. Luoksepäästävyyttä pitäisi tehdä paljon enemmän. Oli tosi vaikea repiä tästä mitään hyvää itselle.

Linkin tauon aikana hylkäsin jo liikkeestä seissin treenaamisen, vaan jätkä saikin tehdä töitä häiriökäskyissä, joista annoin sille suoran palautteen ("höpöhöpö") ja naksautin kun oli reagoimatta. Tässä kohtaa alussa reagoi liikkuriin, mutta alkoi tsemppamaan loppua kohden ja oli välittämättä Katjan huuteluista. Seuruuttelun jälkeen istutin Linkin perusasentoon ja pyysin Katjalta "maahan"-käskyä. Hyvin tippui paimen maahan väärällä käskyllä ja pariin kertaan sen saikin sinne huijattua. Otettiin myös häiriökäskyjä luoksarista. Typerästi oltiin ensin vierekkäin ja vasta Katjan siirtyessä sivuun huutamaan käskyn, pysyi Linkki paikoillaan. Siitä leikin kautta tauolle.

Muiden seisoskeltua tarpeeksi niin päätin hieman tempuuttaa Linkkiä. Selkään hyppyä ja reidelle hyppyä. Mietin tässä miten saisin reiden jalostettua vain syliin hypyksi. Selkään hypyssä pääsin olemaan jo puolikyykyssä, jolloin koira hyppäsi nätisti selkään. Lol, vaihdetaan meidän laji koiratanssiin, kun toko tuntuu tympivän. Toisaalta olisi hirveän paljon treenimotivaatiota, mutta toisaalta ei vaan kiinnostaisi. Pitäisi potkia itseä rajummin, sillä kaikki ovat vain treenattavia asioita.

kuvista kiitos Katjalle!

Maalaistollot matkustaa: Vantaa osa 3

Kaiken ikkunaremontin ja tavaroiden siirtelyn jälkeen on vihdoin aikaa kirjoittaa viimeinen postaus Vantaan reissustamme. Sunnuntaina matka suuntautui aamusta lenkille, jolla ei onneksi sattunut mitään kommelluksia. Aamupalan jälkeen telkesimme kuuden koiran lauman omasta mielestämme turvallisiin paikkoihin taloon. Linkki sai viettää yksinolonsa meidän majoittamassamme huoneessa.

Lähdettiin suhaamaan bussilla ja junalla messukeskukseen kohti maailman voittajaa. Odotukset olivat korkealla ja jännitys kihelmöi hienoisesti. Paikalle päästyämme äimisteltiin ensin paikan hiljaisuutta, eksyttiin ihmettelemään hetkeksi doboilua ja siitä rally tokon näytöstä. Tästä lähdettiin sompailemaan ympäri halleja eksyäksemme mudikehälle. Tuli siinä katseltua niin aussieta, collieita kummassakin karvalaadussa ja shelttejä. Seefferikehällä pyörähdin ja pudistelin päätäni. Ei tämä ole sitä mitä tahdoin nähdä. Törmättiin Rebeccaan ja Ceciliin - taisi peräti olla ainoa tuttu tällä reissulla minulle. Oonan jäädessä kuvaamaan mudeja lähti meidän kolmen seurueemme kiertelemään lisää.

Villakoiria ja bortsuja, suloisia perhoskoiria. Loppujen lopuksi eksyimme katsomaan houkutusten highweytä, jossa oli tuttuja esiintyjiä. Vauhdikastempoinen kisa antoi katsojalle paljon iloa. Etenkin, kun koirakoilla näytti olevan kivaa. Sen lisäksi käytiin katsomassa aivan mahtava koiratanssiesitys suomalaisuudesta. Oma suosikkini oli ehdottomasti superupea aussie ohjaajansa kanssa angry birds-teemalla. Näistä vihaisista linnuista kun on kehittynyt oikein sisäpiiriläppä kaveriporukassa.

Loppuaika meni aikalailla shoppaillessa. Itselläni oli kohtuullisen tiukka budjetti, joten keskityin enemmän haalimaan ilmaistarjottavia ja nälkäisenä leikkimään karkkihaukkaa. Kyllähän sillä kurnivaa mahaa sai kesytettyä. Samalla keskityin tutustumaan uusiin ruokiin ja etsimään Linkille hyvää vaihtoehtoa seuraavaksi ruuaksi. Olisin halunnut ostaa vihreän gripin, sekä uuden pannan junnulle, mutta kumpaakaan en löytänyt. Mukaan tarttui ainoastaan vihreä huivi, sekä lyhyt grippi treenaukseen. Sekä kilokaupalla ilmaisnäytteitä nameista ja ruuista, sekä mukava juttutuokio bortsuihmisen kanssa.

Shoppailukierroksen jälkeen kävimme ravitsemassa itseämme kiinalaisessa Helsingin keskustassa ja ai, että kuinka maalaistollolla oli ihmeteltävää suurkaupungissa. Joku valopää on keksinyt idean, että roudataan ihmiset syömään monen metrin korkeuteen ja jotkut hullut vielä maksavat tuosta lystistä. Onneksi oma ruokapaikkamme oli tukevassa rakennuksessa.

Loppumatka taittui väsyneissä ja täysinäisissä merkeissä. Siitä ehdimme Maijalle pällistelämään sitä, mitä koirat olivat saaneet aikana. Eiväthän ne enää paikoillaan olleet, vaan joukon junnut ja Tapsa olivat onnellisesti samassa tilassa. Mitään suurempaa tuhoa ei kuitenkaan ollut käynyt - onneksi. Kaikki koirat olivat ehjiä ja iloisia kotiväen tulosta.

Junamatka kotiin päin oli onneksi hieman vähempi ruuhkainen kuin tulomatka, vaikka ihmisiä tuossakin riitti. Konnari rakastui Linkkiin ja väsynyhjäinen bortsu sai osakseen paljon huomiota ja rakkautta. Riihimäellä meidän kuitenkin piti vaihtaa junan toiseen päähän ja hylätä tämä mahtava konnari. Lippujen tarkastuksessa minulta alettiin udella lemmikkilippua, joka ei mielestäni lähijuniin kuulu (odottelen vastausta vr:ltä). En saanut kuitenkaan sakkoja, vaikkei junalippua koiralle ollutkaan. Pääsin tästä suullisella varoituksella, mutta silti VR:n sivut antavat ymmärtää, ettei minulla lemmikkilippua pitänytkään olla. Etenkin kun onnistuneesti matkustin toiseen suuntaan samalla junalla myöskin ilman lemmikkilippua. HMM?

Kotona painelinkin nukkumaan ja aika rennosti ovat viime päivät menneet, kun olemme toipuneet rankasta koettelemuksesta. Kuitenkin hyvillä mielin lähtisin reissuun uudestaankin! Ja tietenkin heti, kun siihen rahaa vain tarpeeksi löytyy.