lauantai 6. syyskuuta 2014

Potkaistaan syyskuu käyntiin!

Meinasin kirjoittaa valituksen siitä, kuinka mikään ei inspaa, eikä me päästä ikinä tästä suosta yli, mutta hemmetti. Me ollaan taistelijoita! Meillä on asennetta, kunhan sen vaan repii esille. Intoa, sekä hyvää fiilistä puhkuen otettiin kamat kantoon ja suunnattiin lauantaiaamuna ennen kymmentä kentälle.

Lähdettiin hakemaan hyvää fiilistä, onnistuneita suorituksia. Matkalla vahvistelin luoksetuloa irtiollessa, kun pojalla on meinannut korvat niin sanotusti katoilla jo yksin telmiessään. Hajut meinasivat viedä mennessään, mutta kunnon tsempillä löytyi mies luokse nopeastikin.

Kentällä aloitettiin purkamalla varusteet koiran ollessa "käy siihen"-käskyn alla chillaamassa rennosti. Linkki pysyi hienosti, eikä ollut mitään ongelmaa. Vaihdettiin reenireleet: panta ja hihnan pätkä. Sitten leikittiin hetken kahden lelun leikkiä. Leikin jälkeen tehtiin seuruuta kainalopalkalla. Lyhyitä pätkiä hyvällä fiiliksellä. Linkki yritti tosissaan ja jaksoi tehdä, tehdä ja tehdä.

Tehtiin lyhyiden seuruupätkien jälkeen ketjutettuna liikkeestä maahan ja L-kirjaimen muotoinen seuruukuvio palkaten niin, että palkkasin koiran maahan ja siitä lähdettiin seuruuttamaan kainalopalkan kanssa. Hyvällä fiiliksellä oltiin liikkeellä, kuten pitikin.

Lopuksi Linkki teki töitä kapulan noston kanssa ja tehtiin pari vauhtinoutoa, jotta koira tuli laukalla luo. Linkkihän tekee noudon teknisesti tosi hyvin oikein ja tykkää hirmuisesti liikkeestä. Palo on kova aina kapulalle, mutta se palauttaa ravilla, jota onkin lähdetty työstämään kovasti pois.

Kapulahömppäilyjen jälkeen Linkki sai hakea frisbeetä, sekä höntsäillä temppuja ja lyötiin vähän haastetta peliin muutaman lapsen mennessä ohi. Huvitettiin heitä kurre-tempulla, sekä kierimisellä! Oli kiva ilahduttaa pikkuihmisiä.

Vaikka ollaankin oltu puolitoista viikkoa hiljaisuudessa, niin ei me ihan mitään olla tekemättä oltu. Tavattiin viimeviikolla Messi-niminen pk-collie, jota lähdettiin morjestamaan metsälenkin puitteissa. Pojilla oli hirmu kivaa ja Linkki näyttikin parhaat puolet itsestään karaten mm. uimaan ilman lupaa. Hienosti mätsäsivät kaksi nuori urosta yhteen.

Tänään käytiinkin likimäin seitsemisen kilometrin lenkki hukaten itsemmän hieman noihin Hämeenlinnan metsiin, mutta löydettiin lopulta ehjänä takaisin. Linkki otti riemunirti metsäretkestä ja juoksi varmaan parinkymmenen kilometrin edestä, sekä kävi uimassa kerran. Jopa luvallisesti. Nyt on väsynyt pieni paimen kerällä vieressä.

4 kommenttia:

  1. Ei se pinkki miestä pahenna. :D Meillä Rocky kans palauttaa kapulan lähes aina ravilla, laukalla menee kyllä, mutta paluu ravilla.. En ole ruvennut siihen puuttumaan, kun tulee kuitenkin suht reippaasti. Häjyn koitan saada oppimaan, että palautuksenkin voi tehdä laukalla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan noudossa niiiiiin alussa vasta, niin funtsailin, että vauhti voi tulla vielä, kunsaa lisää varmuutta. Teknisestihän toi muksu on hyvä lähes kaikessa mitä tekee, mutta sitten taas se fiilis onvähän mitä on. Etenkin, kun yksi kriteeri on pysyä paikoillaan kun ihanaihana kapula lentää :'D

      Poista
  2. Pinkkiä parempaa väriä ees oo joten ;)
    Linkki on kyllä tosi upeen näkönen bc mun silmään, en ees tiennyt että teillä on blogi mutta hyvähyvä löysin sen. Osaat kirjottaa tosi kivasti! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkki on tuommoinen kultapoju! Kaunis kiitos kehuista ja mukava kuulla, että meikäläisen hömppäily on kivaa luettavaa :'D Koitan antaa persoonani näkyä tekstien yhteydessä!

      Poista