Handlausta, treenausta ja uimista

Jaksaa tuo pentu sitten hämmästyttää niin minua kuin muitakin. Jotenkin kaikkea epäilevän seefferin jälkeen avoin ja rakastava bc on jotain niin uutta. Linkki pääsi hetkeksi peuhaamaan saksanpaimenkoiranartun ja landseerimummon kanssa. Nätisti poika vanhempiaan leikitti, sekä kunnioitti toisten sanomista. Irtaantui kuitenkin myös leikkiin minun kanssani ja unohti muut koirat helposti. Keskittymiskykyäkin löytyi mitä mainioimmin.

Penne pääsi hetkeksi seinään kiinni, kun minulle lykättiin naku harjakoirauros esitettäväksi. Huh huh, sanon. Hirveän pieni koira, vaikka esiintyikin nätisti. Ei ne näyttelyt niin kiinnosta, mutta kivahan se on aina muidenkin koiria kokeilla. Harjakoira oli muutenkin kokemuksena ihan uusi. Linkki viihdytti sillä aikaa muita ihmisiä pusuilla ja ryömien yhden pitäjänsä jalan ali nakin perässä muutamia kertoja. Lopuksi poitsu pääsi vielä vieraan miehen kopeloitavaksi ja hyvin löytyi hampaan, kivekset ja selkää ja jalkojakin sai räplätä. Hieno poika oli!

Lopuksi lähdettiin Tara-saksanpaimenen kanssa uimaankin vielä. Tiesin kyllä, että Linkki tykkää uimisesta, mutta en ajatellut sen olevan noin intohimoinen uimari. Siinä missä kaveri haki lelua, molski poika liinassa nappaillen vesikasvillisuutta ja sukelsipa mokoma parikin kertaa. Rannalle tuli myös amitsun opettaja (pitänyt minullekin muutaman kurssin) oman ruskean labukkaneitonsa kanssa. Labukka oli Linkkiä noin kuukauden vanhempi ja saipahan pennut painia hetken. Linkki vain tykkäsi enemmän uimisesta, kuin isomman tytön leikeistä. Labbisneiti ei vain uskaltanut tulla uimaan asti.

Poitsu on ollut varsin väsynyttä pentua tämän päivän touhuilujen jälkeen. Mainio vintiö se on, yhä edelleen vaan!

Retkeilyä kaupungissa ja metsässä

Pikku Mahdollisuus on ollut varsin hurmaava ja hämmästyttävä oma itsensä. Poika pääsi eilen uudemman kerran vielä ajelulle, kun ystävä pyysi kyytiä kaupunkiin. Ei siinä, mehän lähdettiin. Nätisti pentu nukkui etupenkin jalkatilassa, eikä osoittanut merkkiäkään pahoinvoinnista tai muustakaan. Simppelin helppo matkalainen siis. Kaupungissa haisteltiin puistoa vähän ja käytiin huoltoaseman pihassakin. Tankkauksen ihmeellisyyden pentu sai myös kokea, tosin turvallisesti auton sisäpuolelta.

Pari uutta ihmistäkin saatiin tavata taas, mutta mitään arkuutta ei nuorimies osoittanut, vaan olisi mieluummin halunnut rakastaa kaikki puhki, jotka sille huomiotaan osoittivat. Hieman täytyi paijaajia koulia olemaan silittämättä pentua, jos se syliin tunkee noin antaamuksella. Neljä tassua maassa, niin rapsuttelu on ok.

Illalla käytiin tutustumassa myös lähimetsään ja ai että kuinka nassikka nautti päästessään kirmaamaan niin penteleen kovaa ilman mitään liinaa tai muuta rajoitetta perässään. Nopeastihan se väsyi, mutta oli sillä hauskaakin. Kamera ei tahtonut pysyä pennun vauhdissa, mutta sain napattua videopätkän pojan rallailusta, ohessa parin kuvan kanssa. Ja koska blogger taas tykkää toimia vastarinnassa minun kanssa, videon pääsee katsomaan tästä.

Seisomisessa meillä riittää vielä haasteita, mutta eipä se ykkösprioriteetti tämän pennun kanssa olekaan. Jonkin näköistä rakennetta kuitenkin, kun herra on 4,5kk. Näitä on kuitenkin myöhemmin kiva vertailla ja katsella.

Reissu sivistykseen

Palatakseni vielä eilisen sateisiin iltatunnelmiin. Mentiin iltalenkki ekaa kertaa lyhyemmällä hihnalla. Palkkasin pentua lähellä kulkemisesta ja paineen kohdistuessa hihnaan pysähdyin. Nopeasti jätkä tajusi jutun juonen, ja pysytteli lähellä. Ei se tyhmä ole, vähän vain kuriton. Linkki tosiaan hiffasi jutun nopeasti, joten ei ongelmaa. Autojen kaukainen humina sai keskittymisen vähän rakoilemaan, mutta hyvin palasi pentu takaisin maanpinnalle.

Lisäksi otettiin operaatio kynsienleikkuu. Etutassuissa oli parikertaa leikkaajan käsi suussa, mutta takakäpälät oli ihan helppo nakki. Taisi pikku kaveri väsyttää, kun niin helposti luopui sähellyksestä ja sai kynnet leikattua. Hassua napsia nyt 20 kynttä lyhyemmäksi, kun takakannukset penneltä löytyy. Tottunut niin 18 varpaaseen.

Pennun mielipide kuivaamisesta 

Tänään olikin sitten vuorossa jännä aamu. Lähdettiin Linkin kanssa käymään kauppakeskuksella meiningin sykkeessä. Penne matkusti hienosti autossa ja ihan omatoimisen rohkeasti meni kyytiinkin. Kauppakeskuksella oli yllättävän paljon porukkaa, tai sitten en itse ole vielä tottunut tähän kesämeininkiin. Käveltiin autojen seassa ympäriinsä, eikä pentu vajonnut mihinkään paimennusmoodiin. Hetken tuijotteli autoja, mutta ei sinkoillut vaan haki kontaktia mielummin minuun. Palkkailin sitä tästä käytöksestä. Näppärä mukelo. Hienosti kulki lyhyelläkin hihnalla.

Kovin Linkki sai myös kehuja myyjältä. Vesseli asteli kauppaan kun omistaisi sen ja heti tietenkin herkkuhyllyille menossa. Mukaan tarttui muutama possunkorva ja tuommoinen skineez-lelu. Piristävää käydä noin hiljaisen yksilön kanssa vilskeessä ja vilinässä, kun entinen koira oli vähän äänekkäämpi tapaus.

Nyt talon on täyttänyt unituhina. Saa nähdä mitä illaksi keksitään. Voisi kaivaa naksuttimen kaapista ja luoda pohjan naksuttelulle.

Mutkaton veijari

Kolmas päivä meillä alkoi mainiosti. Makuuhuoneen katastrofin (aka miehen rakenteluprojektin) takia olemme siirtyneet nukkumaan sen päättymisen ajaksi levitettävälle vuodesohvalle olohuoneeseen. Eilen illalla pentu painui nukkumaan "omalle paikalleen" näppärästi, mutta jostain kumman syystä heräsin aamulla yksi mustavalkoinen eläin kainalosta. Mistä ja miten, sitä en tiedä, mutta hyvin rennosti nuori herra oli kavunnut sohvalle ja käynyt viereen nukkumaan. Itse olen kohtuu herkkäuninen, etenkin kun tietää että asunnossa on joku, joka saattaa vaatia huomiota. En silti herännyt, ennen kuin vasta aamulla. Ketku mies!

Jäi pojat hetkeksi kahdestaankin. Kävin pyörähtämässä näyttelyissä tässä kotikulmilla ja moikkaamassa tuttuja ihmisiä. Tottumuksesta saksanpaimenkoirakehäkin tuli katsottua (tai yritys oli hyvä, mutta tästäkin myöhästyin! Onneksi näin ihmisen, jota hainkin, onnea vielä heille viimeisestä sertistä!), bortsut olivat ehtineet mennä jo, mutta muutama mustavalkoinen pöyhkeäturkki oli vielä jäljellä. Kelpietkin tuli kuvailtua, mutta oikeastaan muuta en ehtinyt tekemään. Itse urheilusuoritus oli jo saada auto parkkiin kyseiselle paikalle. Tai sieltä pois, huh huh. Mutta ehjiä ollaan, minä ja auto.

Linkin kanssa sitten lähdettiin purkamaan energioita metsään. Vähäisestä liikutuksesta pennun motoriikka on vähän haussa ja se on kömpelö ja hassu. Meidän metsäretki meni kuitenkin hyvin. Päästiin vähän hiekkaan pomppimaan, löytyi lätäköitä, pehmeää sammalta sekä metsätietä. Nähtiin traktori, eikä nuori herra ollut moksiskaan, vaikka sitä huisisti isompi mekaaninen vehje peräkärrynkanssa jyristelikin ohi. Penne luopuu hyvin kaikista kävyistä ja kepeistä. Pieni kieltoäännähdys riittää ja kehu heti perään niin herra on onnesta soikea.

Helppo laps, ehkä liiankin helppo! Ongelma nimeltä autot otetaan huomenna työnalle ja lähdetään vähän vilkkaampaan mestaan ihmettelemään käytöksen korjaamista. Loppuun vielä kuvasaastetta rimppakinttuisesta nuoresta miehestä!

Alku

Onnella on neljä tassua ja heiluva häntä. Asiat tapahtuvat hirveän nopeasti, vaikka suunnitelmia olikin paljon ja erilaisia. Naurahdin ystävälleni, että välillä täytyy mennä kauas löytääkseen läheltä onnen. Tällä kertaa onni ei ollut uros saksanpaimen, vaan pieni rimppakinttuinen bordercollieuros.

Sattumusten sarja, että sain tietooni koiran. Onneksi olen tutustunut oikeisiin ja ihaniin ihmisiin, jotka tiesivät millaista koiraa haen. Vinkin tultua, otin yhteyttä ja seuraavana päivänä pentua katsomaan. Hyvin lupaavalta lapsukaiselta vaikuttaa nuorimies. Hirveän avoin ja iloinen. Tasapainoinen. Lihaksistoltaan onneton ja pelkkää jalkaahan pentu vain on. Ongelmakohtina mainittakoon autojen kyttääminen (edellisessä kodissa tästä palkattu). Pentu on kuitenkin osoittautunut varsin mukavaksi yksilöksi. Uudessa asunnossa on kuin kotonaan, tykkää ihmisistä hirmusti, on hiljainen ja pyytää vielä mokoma uloskin.

Vedestä pentu pitää. Lätrännyt enemmän ja vähemmän kokoonsa nähden isohkon kupin sisältöä lattialle ja puhellellut kuplia. Mainio veitikka on hurmannut tiensä perheen sydämeen niin helppoudellaan kuin mahtavalla luonteellaan. Vintiö on hyvin kontaktin hakuinen ja ulkoillut lähinnä liinassa, mutta eipä tuo kauas riennä. Autojen ääniä kuunnellessa valmistuu, mutta osaa hyvin luopua kyttäämisestä.

Lauantaihin asti lapsi on koeajalla meillä, mutta aika lailla on pentu tullut jäädäkseen. Ikään kuin se olisi aina ollut osana kalustoa. Harrastustavoitteita meillä on. Tietenkin toko, mutta sen lisäksi opiskelemme jälkeä ja toivottavasti pääsemme kokeilemaan hakuakin. Agilityn aloitus varmasti viipyy sinne asti kunnes pentu on luustokuvattu. Jotain pientä saatetaan käydä tekemässä, kun kroppaa on saatu parempaan kuntoon, mutta ei muuta. Paimentamistakin lähdetään kokeilemaan, koska seikkailunhalu on suuri ja uuden oppiminen on aina mukavaa.

Ehkä annetaan kuvien kertoa loput. Lienee sattuman kauppaa, että virallinen nimi on Take A Chance On Me.