Voivoi, jos sitä nyt olisi kasannut ja kerännyt itseään tarpeeksi siihen, että jaksaa käydä ajatuksen tasolla koko hurjan viikonlopun lävitse! Olen maanantain oikeastaan vain nukkunut, sunnuntaina ensimmäinen ajatus oli, kun pääsin kotiin, että nukkumaan. Kyllä reissut vie voimia, vaikka oli ihan äärettömän kiva ja mahtava viikonloppu.
Perjantaina starttasimme jo puolilta päivin kotoa raskaan kantamuksen kanssa. Oli iso urheilukassi, johon oli tungettu sisälle reppu, jossa oli treenijutut ja muutamia vaatekappaleita minulle, sekä vettä ja muuta juotavaa. Juna-asemalle siirryttiin paikallisbussilla, joka meinasi tuottaa ongelmia ahtaine käytävineen ja olin melkein valmis kääntymään jo kotiin. Onneksi matkustaminen rennon koiran kanssa on helppoa, kun ei tarvi pelätä, että se ragoi jokaiseen ääneen, sekä tapahtumaan terävästi. Olin myös valmis luovuttamaan seuraavan kerran, kun koitin tulostaa valmiiksi ostettua lippua VR:n automaatista. Hirvittävän hankalaa hommaa!
Seuraavan kerran katastrofin ainekset olivat kasassa, kun mentiin junaan. Se oli ihan täynnä ihmisiä, lemmikkipaikat oli tupaten täynnä ja minä isoine kantamuksineni pyysin nätisti saada tilaa, kun en enää pidemmälle voinut koiran kanssa jatkaa. Sainkin tilaa onneksi, mutta Linkki-parka joutui jäämään käytävälle, josta välillä jouduin pyytämään sen sivuun. Onneksi matkakumppaniksi eksyin mukava nuoripariskunta, jota kovasti kiinnosti koira, sekä mukavan oloinen opiskelijanainen, sekä vanhempi rouvashenkilö, joista kaikki tykkäsivät koirasta. Vaikka Linkki ilkeästi lähentelikin opiskelijan lukuevääksi tarkoitettuna miniporkkanoita ja tunkeutui kainaloon, kun raukka venytteli. Oli kuitenkin hirmuisen mukava matka!
Asemalla onneksi Maija oli vastassa, eikä unohtanut meitä pieniä maalaistolloja! Siinä vaiheessa pystyi huokaisemaan helpotuksesta ja asennoitumaan seuraaviin koettelemuksiin. Maijan kanssa käytiin suuren suuressa Jumbossa shoppailemassa epätoivoisesti tuuletinta, jota ei kuitenkaan löytynyt. Harmillista. Sitten suunnattiinkin Hakunilaan. Linkki sai jäädä autoon odottamaan, kun minä puolestani raahasin varusteeni onnellisena yläkertaan. Ylhäällä odottikin hirveän rakastava lauma koiria. Naurun pusupomput, Oran huomion kerjäämiset ja Taran hömpötykset vastaan otettuani sain rauhoittua. Ja ruokaa! Namnam, hyvää ruokaa Maija teki meille!
Seuraavana sukellettiinkin agilityn ihmemaailmaan. Lenkkeiltiin Ojankoon, joka ei enää aiheuttanut niin suurta VAU-reaktiota kuin viimeksi siellä käydessämme. Onhan se edelleenkin ihan uskomaton mesta minun silmissäni ja olisin onnesta soikea, jos tuommoinen olisi itselläkin kävelymatkan päässä. Ensin chillailtiin ja sitten päästiin tekemisen makuun!
Alkuun Linkki muisteli miten putkia mennään, eikä siinä ollut mitään ongelmaa. Koira oli ihan liekeissä. Sitten alettiinkin koulimaan minua ja tekemään persjättöä, sekä valssia. Hirveästi olin hukassa, mutta Linkki teki parhaansa ja oli aivan superr. Kokeiltiin myös rengasta, jossa koira tarvitsi ensin tukea, että se hyppäsi oikeasti kohtaa ja lopunkaiken se alkoi onnistumaan hyvin ja junnu pääsi rallaamaan putkeen aina renkaan jälkeen. Linkki muisteli myös kontaktiesteitä vauvapuolella. Pääse juoksemaan lujaa vauvapuomia pitkin ja jäämään kontaktille nätisti. Sama tapahtui pentu-A:lla. Linkki opiskeli myös keppien ensimmäistä väliä Maijan opastuksella ja saatiin pikku hiljaa paimenen aivot raksuttamaan. Samoin se muisteli eteenmenoa toimien ihan superisti.
Kyllä itsellä syttyi pieni palo agilityyn tämän harjoittelun kanssa taas. Harmi, että oma kroppa ei tulisi kestämään kunnolla kuin hiekkakentällä treenaamista ja tästäkin jo selkä muistutteli, että otapas rauhallisesti. Linkki olisi varmasti super mahtava koira agilityssä.
Ilalla me vain rentouduttiin ja paineltiin kohtalaisen aikaisin nukkumaan. Alkuun ei Linkki meinannut vieraaseen paikkaan rauhoittua koisimaan, mutta tunnin sähellyksen jälkeen löysi paimen paikkansa sängynalta. Sen jälkeen se nukkuikin oikein tyytyväisesti. Meidän onnemme, että Maijan asunto on iso.
Kuvista kiitos Maijalle! Vesileimattomat ovat puolestaan omaa käden jälkeäni!
