lauantai 12. maaliskuuta 2016

Paluu elävien kirjoihin

En tiedä, miksi blogin kirjoittamiselle ei nykyään tunnu löytyvän miltei ollenkaan aikaa. Viimeaikoina olen pohtinut aika rankasti sitä, mihin suuntaan tahdon viedä blogia. Minusta tuskin koskaan tulee mitään kantaa ottavaa bloggaajaa, en tule tekemään tuote-esittelyitä tai muutakaan. Tähän mennessä blogi on ollut lähinnä päiväkirjamainen, johon olen listannut treenit ja joitain tapahtumia. Muistoja, joita on jälkeen päin hauska lukea.

Käytiin tokokokeessa 23.1, ja postaus on odotellut tuolla loppuunkirjoittamistaan. En ole löytänyt motivaatiota siihen, saati saanut käsiini vielä videota. Link oli hyvin vallaton ja levoton uudessa halliympäristössä. Se ei kerennyt tottua kunnolla halliin ja koira tunnetusti näkee kaiken. Meillä kuitenkin oli kivaa kehässä ja ne kohdat, missä koira oli mukana tekemisessä - se teki hyvin. Loppu menikin taas ihan pitkin seiniä. Lähinnä oltiin molemmat hyvin ulkona siitä, mitä oikeasti pitäisi tehdä. Oma jännitys pysyi kurissa, fiilis oli hyvä molemmilla kehässä ja ainakin tietää mitä pitäisi treenata lisää.

Tuomarina Ralf Björklund
Paikkamakuu 5,5 - Oli vähän levoton, piippaili pikkuisen ja kävi vinoon makaamaan.
Seuruu 0 - Keskyttyminen herpaantui alun jälkeen ihan kokonaan. Nenä vei nuorta miestä hallissa, näytti osittain hyvää ja iloista seuruuta, mutta hukkui matkasta. En itse osannut vaatia sitä kunnolla mukaan enää.
Liikkeestä maahanmeno 8 - Seuruussa irtosi ja muistaakseni edisti aika reippaasti, mutta teki näppärän maahanmenon. Ei ennakoinut nousukäskyä.
Luoksetulo 9 - Omaan silmään täydellinen luoksari, istui nopeasti perusasentoon.
Noutoesineen pitäminen 0 - Piti hyvin, mutta irtikäskyllä kävi antamassa tuomarille pusun.
Kauko-ohjaus 8,5 - En muista, mikä tässä tiputti pisteitä. Olisiko häiriintynyt suoraan taakse tulevasta liikkurista.
Estehyppy 0 - Teki vanhan alokkaan hypyn näppärästi - kääntyi siis selin minuun ja hämmentyi sitten täysin koko hommasta. Itsekin jäädyin pahasti.

Kokonaisvaikutus 0 - Ei tästä sitten sen enempää. Tuomarin kommenttina lisää hallintaa, koska koira väläytteli iloista tekemistä kuitenkin joukossa.

Yhteispisteet 82, ALO0



Tokokokeen jälkeen ollaan nyt helmikuussa ja maaliskuussa käyty treenaamassa kahtena sunnuntaina peräkkäin.

Ensimmäisen sunnuntain setissä tehtiin ruutua ja henkilöryhmäseuruuta lisäksi yhdellä häiriökoiralla. Ruudun junnu muisti yllättävän hyvin ja löysi tiensä näppärästi sinne. Henkilöryhmässä sen keskittyminen ei herpaantunut kertakaan ympärillä oleviin ihmisiin.

Toisessa setissä tehtiin nouto -  ensimmäinen meni ok, mutta toisessa koira koitti varastaa kapulalle, josta kainalokyyti autoon. Halusin päästä antamaan sille jonkun konkreettisen palautteen varastamisesta. Toisella kertaa bortsu kuitenkin hallitsi hermonsa ja teki kaksi nättiä noutoa. Sen jälkeen yksi luoksari ja sitten pätkä seuruuta.

Lopuksi bortsu pääsi hengailemaan vielä hetkeksi ihmisten pariin ja rakastamaan kaikki lähellä olevat ruttuun. Ihme sosiaalinen perhonen tuo eläinkin silloin kun ei tehdä töitä.




Toisissa treeneissä Linkille suurimman haasteen toi kauempana pulkkaileva lapsiperhe, joten bortsu sai ensin purkaa energiaa juoksemalla frisbeen perässä parin perusasennon jälkeen. Treeneihin lähtö jäi myöhäiselle ja heti heräämisen jälkeen meikäläinenkään ei ole mitenkään parhaimmillaan.

Toisen setin kanssa jatkettiin keskittymisharjoitteita pulkkamäen läheisyydessä. Tehtiin ensin nappulapalkalla ja kun koiran focus kesti enemmän tekemistä siirryttiin tekemään pallon kanssa. Palkkailin Linkkiä pitkästä aikaa leikkimisestä itseni kanssa, jolloin se pysyy hanskassa paremmin. Muutenkin olen liian paljon palkannut sitä heittämällä palkan poispäin itsestäni ja vielä eteenpäin, josta varmaan suurin osa edistämisestä johtuu. Nyt siirsin palkan vasempaan käteen, johon vapautan koiran.

Muuten jätettiin treenit siihen, kun oma ajatus ei kulkenut. Hetken Linkki sai hengailla hihnassa kentän laidalla ennen kuin lähdettiin pois.




Olen koittanut laittaa enemmän ajatusta taas tokon treenaaamiseen ja siihen mitä tarvitaan, jotta oltaisiin kesällä taas koekunnossa, kun ulkokisat alkavat. Halliin en enää tuota ilmoita, ellei nyt päästäisi treenaamaan halliin enemmän. Tosi paljon vain tarvittaisiin sellaista treeniä, mitä en yksin pysty tekemään.

Muuten ollaan käyty kerran juoksemassa ja todettu teiden olevan vielä liian liukkaita. Sitäkin enemmän käyty kävelemässä Aulangolla ja Vanajan rannassa, sekä suunnattu kulkua myös enemmän keskustaan päin. Lähinnä menty hakemaan niitä ohitustilanteita, vaikka nyt uuden unirytmin myötä ollaan aika paljon liikkeellä niihin aikoihin milloin ei muita liiku niin paljoa. Meidän elämä on taas mennyt uuden rytmin opetteluun ja kaiken rennon puuhasteluun. On aika pikkuhiljaa aktivoitua takaisin treenielämän pariin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti