Tämän päivän treeni sisälsi leikkimistä, perusasentoja, sekä autoon menoa ja hienoista hihnakäytöstä, sekä pätkän makuun kestävyyttä kokeiltiin.
Suoraan autosta "kentälle" treeni on toiminut mainiosti ja pentu tarjoaa heti alkuun minulle aktiivisuutta välittämättä ympäristöstä. JES! Ollaan siis selätetty yksi mörkö. Tämä helpottaa huomattavasti treenaamiseen lähtemistä, kun koiran huomio on jo valmiiksi minussa. Linkki leikki mainiosti, irroitti hyvin ja oli aktiivinen oma itsensä. Perusasennot olivat hyviä ja koiran keskittyminen oli huipussaan.
Syy siihen, miksi me treenataan autoon menoa on yksinkertainen. Haluan luoda autosta Linkille yhtä pomminvarman paikan kuin Ocalle. Auto oli Ocalle niin huisin kiva juttu, että se imi autoon kaukaakin. (Näyttäkää mulle saksanpaimenkoira, joka ei ole autohullu? Ei ole kävellyt vielä vastaan.) Linkki ei taas ole niin autohullu, vaikka meneekin käskystä autoon, mutta siitä puuttuu se varmuus ja innokkuus. Autoon menon kivuutta siis vahvisteltiin, ja tuli sieltä muutama säpäkkäkin suoritus kauempaakin.
Hihnakäytös menasi parkkihallissa unohtua, joten pikkuisen naksuteltiin sitä kondikseen ja käytiin ottamassa n. puolen minuutin paikkamakuu liukuovien edessä. Itse liikuskelin pennusta pienen matkan päässä ja ohi kulki muutamia ihmisiä. Makasi rennosti ja paineistumatta, ei välittänyt autoista tai muusta häslingistä. Oli ihan super muutenkin. Kannatti taas lähteä treenaamaan, koira tekee siitä palkitsevaa. Oikeasti.
Kuvissa Linkki esittelee uusinta uutta takkimuotiaan. Hämmästyttävän hyvin nuorimies on hyväksynyt ylimääräisen lämpökerroksen, ja liikkuu sujuvasti takki päällä, sekä sen uskaltaa jättää yksinkin takin kanssa, eikä se revi sitä silpuksi, kuten Oca varmaankin olisi tehnyt, jos moinen olisi isketty sen päälle. Toisaalta, eri koiriahan ne on muutenkin, kuin yö ja päivä. Kummassakin on omat parhaat puolensa.
Täältä löytyy kans kaksi täysin autohullua sakemannia! :)
VastaaPoistaHaha! Ei siis vieläkään kuvani särkynyt :DD
Poista