tiistai 26. marraskuuta 2013

Liikuntapäiväkirja


Myö otettiin osaa Rähinäryhmän haasteeseen, oikein mainio haaste olikin! Tämän kertaisessa haasteessa oli tarkoitus tarkkailla liikuntaa ja sen määrää, sekä laatua, sekä kirjoittaa jonkinasteinen kokoama siitä blogiin. Noh, tässä nyt olisi sitä kokoamaan julkisuuteenkin asti. Paremminkin olisi voinut mennä kaiken kiireen keskellä ja yleensähän me liikutaankin enemmän, ja tarkkaan en tiedä kaikkia liikuntamääriä. Otin tällä kertaa ajallisesti ylös tunnit, kun muisti ei tunnu oikein pelittävän minkään kännysoftan päällepistämiseksi.

Maanantai: Herätys 5.45, josta torkutettiin muutaman kerran. Linkki on huono aamuherääjä. Senkin jälkeen kun minä nousen, jää junnu makoilemaan sänkyyn ja oli mokoma varastanut peitonkin multa. Aamulenkillä viivyttiin 30min. Päivällä kämppis käytti koiran ulkona, ei mitään hajua ajasta, kuten ei muulloinkaan. Ja iltalenkki hoidettiin tunnin mittaisella hihnasamoilulla.

Tiistai: Sama herätysrutiini jatkuu. Koira on entistä vaikeampi saada sängystä ylös. Aamulenkki oli 30min, päivällä vein koiran myöskin itse ja samoiltiin 1,5h metsikössä sinne tänne sinkoillen. Illalla käytiin vielä 30min lenkki.

Keskiviikko: Aamulla 30min ulos ja päivälenkin hoiti puolestaan kämppis. Illalla käytiin samanmoinen puolen tunnin hihnalenkki.

Torstai: Herätys samoihin aikoihin, mutta koira olikin melkein valmis ulkoilemaan! Käytiin aamu-, päivä- ja iltalenkkinä sellainen 30min hihnalenkki ja tämän lisäksi käytiin tunti treenaamassa sitä tokoa parkkihallissa.

Perjantai: 30min aamulla ulos hihnassa. Töistä karkasin sen verran ajoissa, että ehdittiin käydä puolihämärässä heittämässä 1,5h lenkki osittain vapaana ja iltalenkillä vielä tunnin mittainen pätkä.

Lauantai: Riemu repesi vapaapäivän puitteissa. Aamulenkki oli 1,5h suurimmaksi osaksi vapaana oleilua vaihtelevassa maastossa metsikössä. Päivällä lähdettiin heittämään tunnin mittainen vapaana olo lenkki samoilla metsätaipaleilla ja iltasella ulkoiltiin vielä tunti hihnassa.

Sunnuntai: Aamulla taitettiin 2,5h lenkki laavulle vilkaisemaan siellä olevia fiiliksiä, todetaksemme vain, että kesällä pitää tulla sinne paistelemaan makkaraa. Iltapäivällä palauteltiin tunnin metsälenkillä ja illalla käytiin vielä puolentunnin hihnalenkki.

Yhteenveto: Minun kanssani koira siis liikkui tällä viikolla 17,5h ja jos miinustetaan tuo tokoilu, niin aktiivista liikuntaa kertyi se 16,5h, ettei se nyt ihan niin penkin alle mennyt. Eikä nuo hihnalenkit meillä ole ainoaa aktivointia, vaan koiralle kyllä ollaan naksuteltu päivisin temppuja aivotyöskentelyksi ja se on saanut käyttää nenäänsä etsiessään ruokaa ja muuta sellaista. Lisäksi väleissä koira on päässyt takapihalle kämppiksen käydessä tupakilla etc.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti