Marraskuun viimeinen viikonloppu

Meidän marraskuun viimeinen viikonloppu sujui rauhallisissa merkeissä. Lauantaina mentiin tutustumaan hyvän ystäväni yhden miehen korjaamoon ja oleilemaan seuralaisena hänen korjatessaan autoa. On positiivista, kuinka hyvä hermoinen ja rauhallinen koira minulle on suotu. En vieläkään pidä tasapainoista koiraa itsestään selvyytenä, joten Link onnistuu yllättämään minut joka kerta. Se kierteli hallissa vapaasti ja nuuskutteli paikkoja, jonka jälkeen tyyppi kävi tyynesti nukkumaan lähettyville. Siis oikeasti? Se vain rauhoittui siihen, vaikka tallissa oli vieraita ääniä. Kolisi, kilisi ja paukkui. Kompura huusi satunnaisesti, mutta pikku musta vain torkkui. Ihan kuin se aina olisi ollut korjaamokoirana.

Sunnuntaiaamuna aurinko paistoi niin kauniisti, että minunkin oli noustava ylös. Kaivoin sen pölyttyneen kameran esiin ja vaihdoin ulkovaatteet päälle. Aamupalan jälkeen lähdettiin rämpimään kahdeksi tunniksi Aulangon metsiin. Linkki nautti siitä, että se sai temmeltää sammalpeitteistä metsää ympäriinsä. Korvat pysyivät hyvin mukana ja löydettiimpä mukava paikkakin, mihin aurinko soi valoaan tarpeeksi, että sai pari kivaa kuvaakin käytettäväksi. Ilma tosiaan oli suotuisa, ei satanut vaikka vähän säätiedotus sellaista uhkaili. Yllättävän paljon oli myös porukkaa liikenteessä, mutta kaippa sunnuntaisin aina.

Aina ei tarvitse tehdä mitään hirveän merkittävää, että voi olla pienistä asioista onnellinen. Nyt olen onnellinen siitä, kuinka tasapainoinen ja hyvä hermoinen koira minulla on. Tyyppi, jonka kanssa kaiken tekeminen on hauskaa. Ystävä, joka on mainio terapiakoira ja auttaa pysymään arjessa kiinni. Aina ei tarvitse jaksaa tehdä hirveästi, niin silti karvasyöpä liimaantuu tyytyväisesti huokaisten kylkeen kiinni ja on onnellinen.