Kuinka ollakkaan, on paimenmuksu oppinut ehkä täydellisen liikkeestä seissin - se pysähtyy näpsäkästi, harkitsematta yhtään ja tönöttää paikallaan hamaan ikuisuuteen saakka. Ainoa ongelma on siinä, että liikkeestä on tehty niin kiva ja sitä on treenattu niin paljon, että paimenlapsi tarjoaa sitä seuruussa. En onneksi ollut tuskastua iltatreenissä, kun ajattelin naksutella seuruun paikkaa, kestävyyttä ja energisyyttä ja n. 15m jälkeen koira pysähtyy täydellisesti ilman käskyä, eikä liiku. Jatkoin matkaa ajatellen, että kyllä se perässä tulee, mutta etenemisestä huolimatta se pysyi kuin tatti. En tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Toinen luulee olevansa niin pätevä, mutta pitänee alkaa rikkomaan taas kunnolla kaavaa, koska muuten suoritan seuruukaaviot koira seisten. Hupsista.
Maanantaiaamuna tokoiltiin, vaikka maanantai on minulle ehkä huonoin päivä tehdä yhtään mitään. Maanantait ei yleensä ole minun päiviä. Tehtiin seuruuta, jossa koira jumitteli. "Oho"-sanoista tajusi korjata paikkansa takaisin oikeaan, mutta vaati kuitenkin aina ilmoituksen väärin tehdystä tehtävästä. Kovin tarjoili sitä, että pysähtyi seisomaan. Kokeiltiin myös jäävää maahanmenoa hyvällä menestyksellä. Arpoi hetken, ennen kuin vajosi maahan, mutta suorana ja kauniina hissinä meni maahan. Luoksarin toimivuutta testailtiin myös, mutta jätettiin se kertaan, kun koira teki upeasti. Tuli laukalla ja nätisti sivulle. Mietiskelen edelleen, että pitäisi tehdä eteentulotreeniä, mutta sormi on edelleen suussa sen kanssa. Herää vain kysymys, miten...?
Maanantai iltana naksuttelin Linkille oikeaa paikkaa seuruussa ja jätin huomioimatta sen jumittelut. Koitin kuitenkin yhdistää jumittelua johonkin tiettyyn liikeeseen; esimerkiksi siihen, käännänkö olkapäätä liikaa, mutta en löytänyt ainakaan itse vastausta. Koitin myös suoristaa ryhtini, jotta koira kulkisi fiksummin. Ratkaisun kuitenkin löysin siihen, miksi koira poikittaa juoksissa. Siirrän käteni nyrkissä eteen, jolloin koira seuraa kättä. Wtf? Sitä on nyt palkattu kainalosta ja eteenpäin, niin en ymmärrä miksi se seuraa kättä. Nostaessani käden kohti kainaloa juoksussa, pysyi koira oikealla paikalla ja juoksi nätisti. Ehkä naksuttelukuurilla voisi taas korjata asioita, koska koira alkoi pysymään paremmin mukana.
Kotosalla Linkki on opetellut kapulan pitoa ja nostoa, joka on osoittautunut varsin mielenkiintoiseksi prosessiksi. Linkki kyllä osaa pitää kapulaa, mutta sen nostaminen on vaikeaa! Ihan käsittämättömän. Se kyllä tökkii tassulla ja jos _heitän_ kapulan, se kyllä hakee, nostaa ja palauttaa sen, mutta nostaminen ilman noutoa on vaikeaa. Ei vain iskoistunut junnun päähän. Ehkäpä se siitä taas kohta. Kuitenkin se pitää kapulaa hyvin ja tuo sen nätisti sivulle. Pitäisikö tämäkin siirtää eteen? Hmm. Hirvittävän hankalaa taas tämä koirankoulutus.
Linkki on myös tehnyt paljon sivulla olosta maahan menemistä, kun koira tuppasi olla hirveällä rullalla. Maahan meneminen on parantunut hirveän paljon, enää se ei ole hirveänä solmuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti