Voi teinipoika minkä teit. Eilen mätsäröitiin - taas ja eilen juhlittiin Linkin 7kk päivää. Toissa päivänä lenkillä tajusin, kuinka hirveästi tuo pentu onkaan kasvanut ja kehittynyt. Se ei ole enää hidas ja kömpelö, vaan se on täynnä räjähtävää energiaa ja halua juosta. Vieläkään ei tuo honkkeli pitkäkoipi pärjää faaraokoiralle, vaikka yritys onkin kova. Shiva on yksi parhaista juoksutovereista, mitä Linkillä on.
Taitaa poitsulla puskea pientä teinikiukkua läpi, kun ollaan nyt muutaman kerran keskusteltu autossa odottamisesta. Autossa ei kekkuloida jokaisella penkillä siellä täällä ja hieman tuollakin, vaan pysytään siinä omassa loosissa. Voi kuinka helppoa olisikaan sen häkin kanssa. Eilinen mätsärikäytös... Tainnut pentu olla taas liian metsässä, kun oli pikkaisen vaikea huomioida ohjaajan ajatuksia. Ei niinkään ne muut koirat, vaan omnomnomnom ihanat tammenterhot, joita kentällä riitti. Oma mielentilanikin oli taas täysin väärä, mutta silti oli pakko lähteä. Miksi? Miksei vain osaisi joskus jäädä kotiin ja antaa olla. Lohduttaa toki ajatus, että Linkki (ja minä) ei oltu ainoita, joilla oli huono päivä.
Kehäkäytös nuorella miehellä oli aivan hirveää. Ei olisi kiinnostanut seistä (nomnomnom tammenterhoja!), mutta sentään liikkeet toivat esiin parhaat puolet. Tuomari kuului rasittavasti näihin lässyttäviin naisihmisiin (Voiii, ompas kiva pentu. Mikäs rotuinen tämä haliluttana olikaan?), joita en kestä ja jotka saavat Linkit irtoamaan housukarvoistaan. Jokseenkin myös sain pahansuopia katseita, kun komensin pentua olemaan kunnolla kehässä. Tiedä sitten mitä kukkahattuilua taas. Loppujen lopuksi Linkki sai ansaitusti sinisen nauhan, kun vastassa ollut koikkerinpentu oli niin rauhallinen ja mukava, sekä esiintyi hyvin.
Linkki menikin sitten siitä jäähylle autoon hetkeksi. Taisi herra kymmenen minuuttia viettää yksinään, ennen kuin palasin hakemaan sen takaisin meidän piiriimme huomattavasti nöyrempänä ja mukavempana yksilönä. Taisi tehota tuo pieni yksinelely autossa kerrankin. Nyt pentua hieman kiinnostikin mitä tehdään ja miksi tehdään.
Kokoomakehässä härdelli oli pystyssä. Tuomari ei tiennyt miten tahtoo meidän esittävän koiriaan ja paikkaa vaihdeltiin, juostiin hirmusti ja seisotettiin vielä enemmän. Ihme ja kumma ykkösen valinta oli tuomarille helppo, mutta kolme muuta sijoittujaa ei olleet. Meidät kuitenkin viitottiin kolmannelle sijalle jollain ihmeen kaupalla. Kysyttiimpä siinä sivussakin, mistä näin kivoja bortsuja tulee. Laittoi hymyilyttämään.
Loppupäivä me kellittiin, koska sain jonkun ihmeellisen hajotuspäänsärkykohtauksen. Pelkkä kotiinajaminen oli tuskaa, mutta onneksi pikkumusta tuli kylkeen nukkumaan ja kärsimään pahaa oloa kanssani. Omistaja on myös harjoittanut näyttelykalentereiden katsomista, jospa saataisiin yksi junnuluokka poitsulle alle ennen kunnon harrastamista. Ensivuoden tavoitteetkin alkavat jo olla hyvällä mallilla. Me tullaan vielä valloittamaan maailma. Tai Suomi... Tai sitten vain ihmisten sydämet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti