tiistai 27. toukokuuta 2014

We fight together!

Linkki on super. Silloin, kun ohjaaja tajuaa ja osaa alkaa vaatia siltä asioita. Tänäaamuna käytettiin viilentynyt ilma hyväksi ja lähdettiin vääntämään tokoa ihan olan takaa. Puolet aamuruuasta taskuun ja naksutin messiin. Kauas ei lähdetty - semihäiriöön meidän parkkipaikalle. Otollinen treenipaikka koiralle, joka on pikkaisen autojen kyttäämisen perään. Lyhentelin myös treenihihnan ja totesin, että pitää ostaa uusi ketjupanta. Seefferin vanha kun on vähän liian iso. Tosin, joku lyhyt grippi olisi ihan unelma, limen vihreänä.

Linkin kanssa tehtailtiin seuruuta, sekä peruasentoja. Hirveästi ei nyt pyöritelty, vaan keskityin naksuttelemaan hyvästä kontaktissa seuruussa pidemmällä matkalla ja haastavissa kohdissa myös perusasennon kontaktista. Tehtiin tätä hihnassa ja vapaana. Haastaviin hetkiin luettakoon parkkipaikalla liikkuvat ihmiset ja autot. Nostatin sitä myös vähän äänellä (mitä tultiin tekemään, tehdäänkö vähän töitä, tehäänkö) ja sain supertoimintaa koiran osalta. Yksi, mihin olen kiinnittänyt huomiota, on kontaktin tippuminen liikkeelle lähdössä, joten tätä tehtiin myös ja palkkailtiin hyvistä. Lähinnä tekniikka treeniä. Otettiin myös askeleen siirtymiä ja mahtavasti paimen teki työtään. Sillä selkeästi raksutti, kun huomautin sille siitä, kun lyhyellä matkalla kontakti tai seuruu rakoili. Hoksasi, ettei tehtävää enää helpotettukaan, vaan piti oikeasti tehdä duunia. Ja jumankauta, minähän vaadin. Vaadin, että koira tekee töitä, kun se osaa. Löydettiin tosi bueno yhteinen sävel, ja seuruu oli tosi nättiä jopa niin, että käsi oli alhaalla. Tästä on suunta ylöspäin.

Myönnän silti syyllistyneeni vähän hömpöttelemään jäävien erottelua. Maahanmenosta on tullut törkeän hidas, joten pitää alkaa palkkaamaan vaan nopeista. Mutta seisominen näyttää täpäkältä! Kohta voisi uskaltaa liittää moisen seuruuseen ja ihmetellä miten semmoinen sitten toimii vai toimiiko ollenkaan. Luoksetulossa meillä on vauhtiongelma. Tai ei, tiedän miten se ratkaistaan, mutta yksi luoksetulo kertoi sen, että koira tulee ravilla - eikä sitä oikeastaan kiinnosta. Voi toki johtua siitä, että koira oli hirmu matalassa vireessä.

Uusi nappulakin alkaa puremaan Linkkii pikkuisen, koira alkaa näyttää paremmalta. Päätin kokeilla yhtä nappulamerkkia tuohon lihan kylkeen, niin pääsee pikkuisen helpommalla etenkin, jos tulee kesällä lähdettyä pidemmälle tai ei ole mahdollisuutta koiran hoitajalla pakastimeen niin on ainakin nappula, joka sopii.

Sunnuntaina käytiin pulikoimassa belgineiti Dianan kanssa ja kastuin minäkin huolella. Linkki nautti uimisesta ja joutui olemaan liinassa, kun ei sitä kiinnostanut Diana ollenkaan, kun vettä! Kuivalla maalla kaksikko sai hetken riehua kuivatellakseen. On kyllä kiva, että koira on tuommoinen vesipeto. Saa hyvää liikuntaa, kun viihtyy vedessä. Oli tosi mukava nähdä koirakavereitakin pitkästä aikaa!

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Tokomasennuksesta ylös


Voihan toko. Ei mulla muuta. Tekisi mieli jättää päivitys tähän, mutta ehkä kirjoitan tän loppuun saakka, vaikka itselläni on ehkä maailman suurin epäonnistujafiilis päällä. Olen ulissut, kitissyt ja vinkunut sitä, kuinka me junnataan tokossa paikoillaan. Ollaan haettu hyvää mielentilaa, intoa kentällä tekemiseen, moottoria, jota nyt ei hirveästi olisi tarvinnut etsiä. Ollaan tehty pentuhömppää ja jäädytty sille pentuhömppä-asteelle. Ei olla osattu koota liikkeitä kokonaisiksi ja en voi syyttää tästä paimenta - vaan itseäni.

Mua on viimeaikoina vaaninut tauti, jonka jokainen koiraihminen varmaan löytää jossain vaiheessa; nimittäin tokomasennus. Hetkittäin ponnahtaa aina mieleen se, kuinka pitkällä edellisen kanssa oli ja miten ei nykyisen kanssa vain osaa treenata. Rehellisestihän mä olen tosi laiska treenaaja. Juurrun helposti rutiineihin - teen samoja asioita samalla tavalla. Joku ohjattu treeni olisi niin bueno tähän väliin. Joku ohjaaja, joka ymmärtää ja osaa ruoskia mut pois siitä asenteesta, ettei tuo koira ole enää pentu tai mitenkään muutenkaan sellainen, että se vaatisi sitä pentuhömppää. Toki helppoja treenejä ei saa unohtaakaan, mutta siinä vaiheessa, kun jumitetaan ties kuinka monetta kuukautta tasolla kahden askeleen seuruu, niin alkaa itseäänkin mietityttämään, että mitäs tässä nyt on oikein tehty.

Ei mitään - tai jos on, niin ei ainakaan oikeita asioita. Bortsu kyllä osaa. Se hämmästyttää aina jollain uudella, mutta vaikka mulle sanottiin, että "Anna sen ajatella, se kyllä hoksaa", en osaa antaa Linkin ajatella. Tai osaan, mutta annan sen oivaltaa jotain muuta. Kaikki treenit on lähinnä menneet rutiiniksi - ei olisi väärin, jos ne olisivat palkattomuustreenejä tai kisanomaisia treenejä, mutta ei ne ole. Linkki nostaa vireen hyvin, se pitää sitä yllä ja sillä on moottoria tehdä. Kentällä se puhkuu kuumanakin päivänä tekemistä, käskyjä, mutta siinä vaiheessa olen itse niin lukossa tai epävarma, että teetän koiralla uusia juttuja menemättä mukavuusalueen yli. Ja sen ylimeneminen.... No, se on vaikeaa.

Linkin kanssa ollaan tehty perusteita. Ollaan haettu se moottori niin, että se käynnistyy vihjesanasta hurraamaan iloisesti. Ollaan nostatettu äärirajoille ja yli ja ihmetelty kun kuppi ei kippaa. Ollaan pyöritelty perusasentoa sekä tehty paria askelta seuruuta. Ollaan eroteltu jääviä, otettu paikkamakuuta, tsempattu ties mitä. Helppoja juttuja. Mutta se epävarmuus, joka minussa on - huh huh. En uskalla lähteä viemään koiraa eteen päin, kun minusta tuntuu että pilaan sen työn, minkä olen saanut aikaan. Osaan riemuita onnistumisista, mutta pelkään epäonnistua. Vaikka tiedän, että luultavasti jokainen liike tulee hajoamaan useammin kuin kerran, sillä koira ei ole kone. Pelkään silti niitä virheitä liikaa.

Tänään tehtiin päivällä kuumassa hieman höpsistokoa, mutta illan ja yön viiletessä päätin takertua itseäni niskasta kiinni ja lähteä kokeilemaan jotain uutta. Koira vapaaksi, palkka aktiivisuudesta minua kohtaan. Ei muuten livennyt kovin kauas, ei edes vapautuskäskyllä. Vaikka treenattiin tiellä, jossa on hyvin hyvin houkuttelevia narttupissoja, niin nuoren uroon aktiivisuus kohdistui minuun. Koska päivällisestä juttutuokiosta otin onkeeni, aloin vaatimaan. Vaadin seuruuta pidempää pätkää. En palkinnut parin askeleen onnistumisesta, vaan vein pidemmälle. Vaadin koiraa suorittamaan sitä liikettä ja Linkkihän teki iloisesti häntä heiluen hyvässä kontaktissa - eli se osaa.

Tehtiin seuruuta, tehtiin jäävien erottelua, seuruun askeleita oikealle ja vasemmalle, pyöriteltiin hieman perusasentoa. Pyh pah, paimen ei feilannut kertaakaan, mutta se into millä se teki. Häntä tötteröllä pentu hömppäili, kuunteli sitä mitä siltä pyydettiin ja vaadittiin. Ensimmäistä kertaa tosi näppärän seisomaan jäämiset - jumahti kuin liimattu. Otettiin myös pätkä juoksuseuruuta - se että minulla olisi ollut vieressä pomppiva paimen - ehei, siististi ravaava junnu katsekontaktissa. Tosi makea! Eli se edelleenkin osaa. Nyt vaan pitää löytää itse pois sieltä mukavuusalueelta, unohtaa virheiden pelkääminen ja vaan tehdä, tehdä ja tehdä.


Ja mitä siihen mukavuusalueelta poistumiseen tulee - sai Katja narrattua meidän keskustaan torille. Linkki pääsi ensimmäistä kertaa matkustamaan autossa häkissä. Oli muuten miehekkään pinkki häkki, johon paimenpoika laitettiin matkustamaan. Ja hetken ajeltuamme päädyttiin torille. Linkki hämmästytti minua, vaikka hirveä kiire sillä olisi ollut. Ihmiset se jätti rauhaan, autoja ei noteerannut ja oli muutenkin kivan lunkki. Ja Katjaa se rakasti. Sekä meinasin tulla päällään alas penkiltä koheltaessaan. Bortsuja joku taisi tituleerata fiksuksi - höpöhöpö sanon minä. Tai onhan tuo, silloin kun haluaa - muttei läheskään aina.

Pitäisi ahkerammin ottaa kameraa mukaan. Toisaalta, Linkki on hirveän ruma. Nuori uros on siinä iässä, ettei se kerää ollenkaan massaa, vaan kuluttaa kaiken mitä syökin. Ei mokoma meinaa lihoa ollenkaan. Ehkäpä se tästä pikku hiljaa, kun ollaan siirrytty aika lailla pelkkään lihaan ruokavaliossa ja rasvapitoisiin nappuloihin treeninameina/palkkana. Pikku hiljaa ollaan alettu myös nostamaan minun, sekä koiran kesäkuntoa. Listataan ylös myös ruuat, sekä treenit. Katsotaan, mitä tästä saadaan aikaan. Samoin olen päivittänyt nuo kulut ajantasalle.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Kurjuutta kummempaa

Meille tupsahtelee uusia lukioita kuin sieniä sateella, vaikka itse blogi ei ole kovin aktiivinen. Kiitos kaunis kuitenkin kaikille ihanille ihmisille, jotka jaksavat seurailla meidänkin arkea. Eihän tämä poikkea juuri mistään. Olemme viettäneet normaalia koirakon elämää vaellellen siellä täällä ja hieman tuollakin.


06.05.2014 tuli vuosi täyteen Ocan kuolemasta. Ikävä on kova, mutta päivääkään en ratkaisua katunut. Mainio koira, mutta parhaista on osattava luopua. Ocan muistelu sai aikaan kuitenkin eräänlaisen treenimasennuksen ja jäätiin Linkin kanssa sille tehdään, kun jaksetaan linjalle.

Poika vaihtoi sapuskaansa osittain raa'alle, josko saataisiin hieman lihaa luiden ympärille. Ollaan käyty myös treenaamassa häiriössä pariin kertaan ja maattu muutamaan otteeseen rivissäkin. Vieraitakin meillä on käynyt ja koira on ottanut lähinnä ignooraavan asenteen sisään asteleviin vieraisiin. Doboiltukin ollaan hieman kaiken tuoksinnan tuiskeessa ja viime maanantaina käytiin Pauliinan ja Jessen kanssa pyörähtämässä Aulangon suunnalla. Itse lenkki oli mukava. Oli kiva päästä pitkästä aikaan seurassa lenkkeilemään, kun tosi paljonhan me vaelletaan Linkin kanssa kaksin.

Mitä taas omaan terveyteeni tulee, niin olen onnistunut haalimaan mysteerisairauden x, joka varjostaa päiviäni aamuisin. En vain ymmärrä mistä tämä voi johtua, mutta ei sen puoleen lääkäritkään tiedä. Jospa verikokeissa ramppaaminen toisi jotain selkoa tähän tilanteeseen - ainakin toivottavasti.


Viikonloppu meni chillaillessa ja nauttiessa lämpimistä kesäpäivistä. Kesä kolkuttaa ovella, vaikka sitä ei meinaa uskoakaan. Samoin myös opintoihin on lyöty leima, joka kertoo minun valmistuvan 30.05.2014 - vihdoista viimein. Onhan tätä odoteltukin ja sen jälkeen voidaan vaan ihmetellä, mihin tämä elämä vie.