maanantai 30. syyskuuta 2013

Nyt tärähti kysymyksiä!

Meille heiteltiin taas 11. kysymystä, joten niihin nyt vastaamme haastamatta ketään. Kivoista kysymyksistä kiitos Jennylle ja Ilolle, kaksikon blogia kannattaa ehdottomasti lukea tästä, jos yhtään kiinnostaa elämäniloisen ihmisen ja todella Iloisen pennun tarina siitä, kuinka toive toteutui.

1. Oletko löytänyt Elämäsi Rodun?
- Viheltelen tässä saksanpaimenen puoleen. Bordercollie ei ole ihan vielä vakuuttanut minua, mutta... Pidempi lista löytyy taas sieltä päästä, mitkä ei ole elämäni rotuja. Seefferi on vahvoilla, harva koira saa aikaan sellaista sykähdystä, minkä saksalainen paimen.

2. Entä Elämäsi Koiran? Mikä tekee juuri siitä Elämäsi Koiran?
- Oca oli elämäni koira. Tai ei ollut. En tiedä. Tällä hetkellä Oca on elämäni koira. Koska vain yksi voi olla ensimmäinen.

3. Onko jotain harrastusta, mitä tekisi mieli lähteä kokeilemaan?
- Ööm. Vepe olisi mielenkiintoinen, samoin olisi kiva päästä raunioille kokoilemaan joskus.

4. Millainen eläinhistoriasi on?
- Undulaatteja, marsuja, kissoja, koiria... Undulaatteja taisi olla viisi, marsuja kaksi, kissoja kiinteänä määränä neljä, joista kaksi asuu vielä äidilläni. Koiria on Linkki viides. Omassa taloudessa asuessa on ollut vain koiria, eli Oca ja Linkki. Joku pieneläin kiinnostaisi, mutta jotenkin en osaa kuvitella itseäni pieneläimen omistajaksi.

5. Mikä on parasta koiraharrastuksessa? Mikä ikävintä?
- Onnistumiset. Niin omat kuin treenikavereidenkin. Sekä kehittyminen. Ikävintä koiraharrastuksessa on varmaan loukkaantumiset. Välillä hakumetsälläkin sattuu ja tapahtuu, mutta onneksi ollaan selvitty pienin vammoin. On aina ikävää, kun koira tai ohjaaja loukkaa itsensä.

6. Mikä on teidän laji?
- Pari kuukautta sitten olisin vastannut toko. Nyt vastaan haku! Haku on mahtavaa, mainiota, yhteisöllistä toimintaa. Rakastan!

7. Mikä oli lapsuutesi haaverotu? Onko edelleen?
- Köhköh, saksanpaimen. Ja siellähän se on vieläkin. Samalla paikalla.

8. Miten päädyit juuri siihen rotuun, mikä sinulla nyt on?
- Nokun en päätynyt. Tai päädyin, mutta yleensä olen vain skipannut BC:n sellaisena rotuna, joka ei mallaa minulle. Noh, en tunne vieläkään, että suurin osa BC:stä istuisi käteeni niinkuin oma koira. Harrastuskoiraa haettiin, harrastuskoira saatiin.

9. Miten päädyit juuri siihen kasvattajaan, jolta koirasi on?
- Linkin kasvattaja tuli vähän niinkuin koiran mukana, kun en varsinaisesti pentua etsinyt. Ei sillä, mukava ja kiva ihminen hän on, ei mitään moitittavaa! Ensisijaisesti etsin rehellistä kasvattajaa, joka on kiinnostunut kasvattamistaan koirista. Eikä vielä ainakaan kaduta koiran hankkiminen tältä ihmiseltä! En kyllä usko, että kaduttaisikaan.

10. Koirasi paras ja huonoin puoli?
- Linkissä on monia hyviä puolia. Rauhallisuus, oppimiskyky, sopeutuvaisuus... Huonoja puoliahan siinä ei ole. Eikun... On. Ajoittainen silmillä pelailu, jota en vielä osaa kunnolla ennustaa, kun bc on niin erilainen silmillä pelaaja kuin saksanpaimen.

11. Linkitä sinun mielestäsi kaunis oman rodun edustaja (omaa ei lasketa)!
Johannan Kuje ja Tauno ovat ihan omaa luokkaansa! (hehe, poika, katsos mallia isästäs!)

Seikkaulusunnuntai: Hyvinkään Match Show

Sunnuntai on seikkailujen päivä, huh huh. Näin jälkeenpäin pitää olla iloinen, että päästiin ehjin nahoin takaisinkin. Oli siis mätsärireissu tiedossa mielenkiintoisella combolla. Kaksi pentukoiraa, kaksi isoa aikuista koiraa ja yksi pieni sekarotuinen. Ainiin. Ja neljä ihmistä.  Ja neljän ihmisen tavarat, huh huh. Lähtö ei ollut yksioikoinen. Milloin joku oli myöhässä, tavaroita puuttui, koirat ei suostuneet asettumaan ronttiin oikein. Ja lisäksi, kun viimeinen pienimmän koiran omistaja piti hakea toiselta puolelta kaupunkia... Loppujen lopuksi olimme miltei aikataulussa suunnanneet auton nokan kohti Hyvinkäätä. Linkki sai viettää omaa aikaa apukuskin jaloissa, amerikanakita Jehu, belggari Demi ja kultsu Sampo olivat valloittaneet rontin (josta Demi ja Sampo pyrkivät vuorotellen takapenkkiläisten niskaan) ja seropi Jesse puolestaan nukkui onnellisesti kuskin penkin takana.

Pysähdyttiin Riihimäellä tauolle ja käytiin hakemassa ruokaa ja tyhjäntämään rakkoja. Koirat odottivat nätisti autossa sen aikaa. Hyvinkäällä suunnattiin vinttikoirakeskukselle. Ensimmäisenä huomion kiinnitti postimerkin kokoiset kehät. Oi miksi? Lääniä olisi ollut tehdä isompia kehiä ja silti niiden piti taas olla pientäkin pienemmän ja oudon muotoiset. Kaiken lisäksi ilmoittautumisia oli vastaanottamassa kaksi ihmistä, joista toinen keräsi rahaa ja toinen kirjoitti. Ilmottautuminen taisi viivästää mätsäriä noin puolisen tuntia. Hmm, organisointi ensi kerralla paremmaksi?

Jehu oli Linkkiä ennen kehässä ja vuoroamme odotellessa toinen pentu hyökkäsi Linkin kimppuun selän takaa. Pentu hienosti tapitti minua, mutta toinen kakara ei ollutkaan hallinnassa. Ensimmäisenä olin itse menossa väliin ja soin pari vihaista sanaa kuuroille korville. Toinen koira sai jatkaa riehumistaan, ja koska minua ei noteerattu, siirryin kauemmas. Raivostuttavaa, miten ihmiset antovat koiriensa riehua. Linkille ei onneksi tilanteesta jäänyt mitään kaunoja tai jännityksiä. Ei se tainnut edes kunnolla sisäistää, mitä tapahtui. Onneksi. Itse kehässä pentu esiintyi.. Noh, hyvin Linkkimäisesti. Seisotin poitsun ekaa kertaa vapaasti, koska paksuissa vaatteissa oli vaikea kumartua ja muutenkin olla. Poika seisoi hienosti ja esitti taas liikkeistään parhaimmat puolet - ainakin minun mielestäni. Tuomari kopelointi oli vähän NÄÄH, koska tuomari oli iiiiihana ja lässytti pennulle. Linkkihän sekosi onnesta. Saatiin kuitenkin sininen nauha. Ei se mitään, bileet pystyyn ja pois kehästä, vaikka meitä katsottiinkin hieman pitkään.

Seuraavaksi narun päähän nuori, vain 4,5kk oleva belgineiti Demi. Demi oli täysin noviisi. Kerran ollaan harjoitelti pennun kanssa seisomista, muttei kovin tosissaan. Tarkoitus oli mennä pitämään hauskaa. Pentu seisoi hienosti harjoittelun uupumisesta huolimatta ja antoi käsitellä itseään. Oli hieman ällöttävää, kun tuomari tahtoi vilkaista hampaita, ja häntää, mutta loppujen lopuksi pentu kipusikin syliin ja oli oma hurmaava itsensä. Pentu liikkuikin hienosti, vaikka oli vähän ällöttävää, kun ketjupanta kutitti kaulassa. Saatiin kuin saatiinkin punainen nauha tytöntyllerön kanssa.

Koska Demi oli viimeinen pari, tuli kiire vaihtaa belgin ja bortsun pantoja ja hihnoja. Linkin kanssa saatiin juosta kehään ja siinä hötäkässä meinasi nakitkin loppua. Tyylikkäästi Linkki esiintyi loppujen lopuksi, mutta emme yltäneet edes jatkoon. Ei taidettu miellyttää tuomaria tänään. Sitten taas vaihdettiin pantoja päikseen pentujen kesken ja Demi pääsi jännittävään tilanteeseen. Monen koiran kehä ei kuitenkaan ollut niin pelottava juttu ja pyysin takanatulevaa jättämään reippaasti väliä meihin, kun Demi vähän arasteli takana tulevaa koirakkoa. Tämä oli hänelle ok ja saatiin pennun kanssa onnistunut treeni ryhmässäkin. Sijoille ei punaisissakaan ylletty, mutta muuten ensikertalainen käyttäytyi hienosti.

Linkin kanssa duunailiin pientä luopumisharjoitusta, kun pentu meinasi tupata kyyläämään muita, eikä keskittyminen ollutkaan ihan täysin minussa. Hyvin se kuitenkin luopui muiden koirien kyttäämisestä ja halusi tehdä jotain palkitsevampaa. Linkille myös taisi olla pieni shokki jäädä muiden ihmisten luo minun mennessä kehään toisen koiran kanssa. Etenkin, kun puhuttiin Linkin tyttöystävästä. Mutta Jehukaan ei enää pentua pelottanut niin paljoa, kuin ensimmäisellä näkemiskerralla. Jehua olisi kiva kiusata. Saa nähdä koska löydetään sellainen tila, missä kaksikon uskaltaa päästää vapaaksi.

Kuvaaja Jeanette Nieminen, kiitos!
Lopun kaiken pennut olivatkin viimeiset, jotka olivat kehässä ja mainittavaa menestystä tuli vain Jesselle, joka oli monirotuisissa PUN2, onnea heille! Pakattiin koirat takaisin autoon ja lähdettiin reissaamaan Hyvinkäältä Tuusulaan Demin kasvattajalle. Pennut saivat hurmata ulkona ihmisiä isompien koirien odottaessa autossa. Nopea visiitti, mutta sitäkin antoisempi. On aina mukava jutella koiraihmisten, etenkin kasvattajien kanssa. Loppumatkalla ehdittiin kirota Hyvinkään ABC:n hesettömyys ja käydä Riksussa syömässä. Linkistä paljastui kalakaveri, kun kaverin rapusalaatti oli minun hampurilaistani houkuttelevampi yhtälö. Kotiin päästyä olikin väsynyt pentu, joka kävi tyytyväisenä ruuan jälkeen nukkumaan. On tuo Linkki ihan huippu tyyppi.

Kolmen H:n päivä


eli hakua, hallintaa ja haamuja.

Lauantaina kunnostauduttiin jälleen hakurintamalla. Aamulla käytiin kuvailemassa kauniissa syysauringossa kivoja peltokuvia (onnistumisia en ole vielä ehtinyt käydä läpi). Linkki oli jo lenkillä mainio. Otin sen välillä kulkemaan lähelle kytkemättä hihnaa, rämppäsin pantaa, taluttelin pannasta eteenpäin, kutsuin välillä luokse ja vapautin siitä suoraan... Ei mitään ongelmaa, aina palasi pentu uudestaan luokse, kun ymmärsi pääsevänsä vapaaksi. Hihnakätöskin oli moitteetonta pienen keskustelun jälkeen. Ohitettiin jopa ihmisiä, sekä koirakko ilman ongelmia. Jee, hyvä Linkki!

Haussa meitä oli tällä kertaa neljä ihmistä. Linkillä oli toista kertaa tallattu alue, mutta koska treenasimme "montussa" ei sinne tuuli juuri tullut. Tänään kuitenkaan tallattu alue ei sekoittanut nuorta miestä, vaan se käytti hienosti nenäänsä etsien tuorreimman tuoksun. Otettiin siis kakaralle kunnon haamutreeniä. Viisi pistoa, kaikki haamuina eri puolelle keskilinjaa. Kolmannen ukon kanssa Linkki meinasi pelata hieman liikaa silmillään ja unohtaa käyttää nenäänsä, mutta kyllä sekin ukko sieltä löytyi. Hallintaa tänään tehosti pitkä liina, kun nuori mies on hieman näytellyt keskisormea muiden ihmisten ollessa mukevempia kuin minä. Nyt oli helppo puuttua pennun heemoiluun ympäriinsä työskentelymotivuuden kärsimättä ja ehkä itsekin osasin olla jämäkämpi ja rauhallisempi käskyissä, kun se, että stressaisin siitä, etten saa koiraa hallintaan. Lopuksi Linkki pääsi rakastamaan ihmisiä vapaanakin, ennen kuin suunnattiin takaisin autolle. Hieno mies.

Olen kyllä iloinen hakuporukasta ja etenkin paikasta siellä. Mukavia ihmisiä, upeita koiria, ja muutenkin hyvä henki. Kaikenlisäksi meikäläinen ylipuhuttiin ilmoittautumaan tottisseminaariin, joten me korkataan oikeasti (sanoista tekoihin, köh) 12.10 tutulla kentällä uusien ihmisten parissa.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Pohdintanurkka: Katsaus pentunäyttelyihin

Olen koittanut säästellä sanaista arkkuani hieman, mutta viikonlopun pentunäyttelyssä oli kyllä nähtävillä jos jonkinmoista kulkijaa. Ei sillä, näyttelyt on aina näyttelyt. Alueelle astuessa aistii ryhmän kireitä ihmisiä, jotka tuijottavat ja analysoivat tuomarin työskentelyä tai puunaavat koiriaan viimeisen päälle. Näyttelyissä porukka taitaa jakautua aikalailla niihin näyttelyniuhoihin ja sitten niihin, jotka ovat ilmoittaneet koiransa vain huvin vuoksi kehään tai hakemaan edes sitä valioitumiseen tarvittavaa H:ta. Toki pentunäyttelyissä on aistittavissa erilainen jännitys ja ehkä ihmiset ovat hieman rennompia.

Tosin, tulipa viikonloppuna nähtyä myös kyyneleitä, kun se mamman oma pikku kultamussukka ei suostunutkaan esiintymään niin, että tuomari olisi sitä sijoittanut. Koiran vika. Koira oli ruma, huono ja täysin epäkelpo. Paska rakki. Pentukoira, jonka ehdottomasti kuuluisi esiintyä täydellisesti ja antaa itsestään honkkeli-vaiheessakin mahtava yleisvaikutelma. No, ei mennyt putkeen ei.

Jumitun erään kehän laidalle seuraamaan rotua, josta tiedänkin jotain. Hämmästyn jo urosten luokan aikana, kun tuomari palkitsee kunniapalkinnolla alusta-aran koiran. Koira mateli liikkeessä, ei suostunut ravaamaan ja oli ihan selkeästi kauhuissaan koko touhusta. Kyllähän se seisoi, mutta ei se liikkunut. Miksi alusta-arka koira sijoitetaan ensimmäiseksi, kun joukossa oli kyllä valinnan varaa ja sellaisiakin koiria, jotka uskaltavat askeltaa normaalisti vähän liukkaammalla alustalla. Ei sillä, ei narttupentujenkaan voittaja hurmannut minua. Kyseinen koira oli ihan järkyttävän tuhti, selkeästi ylipainoinen, vaikka turkkiakin oli. Tämä pentu oli varmempi, mutta meni lukkoon tuomarin kopeloidessa. Alusta sille oli ihan ok.

Olin todella hämmentynyt kehän jälkeen. En oikeasti ymmärrä, miten tämmöinen on edes mahdollista. Ihan kuin tuomari ei olisi yhtään edes katsonut koiria ja arponut voittajan. Näyttelyiden pitäisi tukea jalostusta omalta osaltaan, mutta ainakaan tuon päiväinen ei ollut ollenkaan sitä. Jos tässä on tuonkin rodun toivo; ylilihavia alusta-arkoja, joiden pää ei kestä pientä painetta. Metsään mennään jo nyt. Tai on menty jo pitkään.

Vaikka itsekin käyn näyttelyissä, handlaan kavereiden koiria ja aion omanikin viedä kehään, niin silti jaksan hämmästellä sitä, miten tämä toiminta tukee jalostusta. Joissakin roduissa erinomaiset yksilöt eivät enää kykene siihen työhön, mihin ne on jalostettu. Linjajaottelu, missä on kultainen keskitie?

Olen aikaisemmin kirjoitellut (vanhaan) blogiin tekstin Tulosta tuomareilla - jossa pohdin koiran viemistä näyttelyihin tuomarin perusteella. Edelleen valitsen tuomarin, jolta on mahdollisuus saada hyvä arvosana näyttelyistä. Tokossa taas olen samoilla linjoilla - olkoot tuomari mikä hyvänsä, haluan ansaita ykköseni oikein suoritetuilla liikkeillä.

Ja jos nyt ihan asian vierestä mennään, Linkki korkkaa viralliset näytelmäkehät Lahdessa ensivuonna.

torstai 26. syyskuuta 2013

Selvästi hyvä päivä!

Tänään on selvästi hyvä päivä, ettei tarvi hyvästellä selvää päivää! Siitäkin huolimatta, että meikäläisen selkä sanoo poks poks. Työrintamalla hihkutaan, meikäläinen on onnistunut hoitamaan harjoittelunsa niin hyvin, että tarjottiin ihan palkallista duunia koulun ohella. Wuhuu, heihei rahahuolet ja vapaa-aika. Itselläni olisi kevyt jakso koulussa, mutta ehkä se on hyvä kuitata näin töitä tehden, kun paikka on mukava.

Ja mitä tulee Linkkiin. Neljä pistoa. Kolme täydellisesti onnistunutta hakua ja yksi vähän haparoiden onnistunut, mutta koiralla oli päällä sellainen draivi tehdä töitä, että ihan hämmästytti. Vaikka alueella oli ollut sunnuntaina kisat, niin se ei haitannut pentua yhtään. Nuori mies käytti nenäänsä mainiosti ja löysi hukassa olevat ihmiset. Tänään ilmentyi hallinnassa puutteita, mutta onneksi tietää mitä lähteä parantamaan, koska koira kuitenkin tekee ja mainiosti. Minä ja koira ollaan niin sytytty tälle lajille, tätä me tahdotaan tehdä, vaikka tämä viekin aikaa ihan ruhtinaallisesti.

Eilen oltiin myöskin tokottelemassa Kaupunginpuistossa isommalla porukalla. Linkki opetteli pysähtymään liikkeestä seisomaan ja tänään jatkettiin seisomisen sulkeisia kotosalla, kun eilen meinasi mennä vähän sähläykseksi. Myöskin poika sai rallitella belgipennun kanssa muiden lähdettyä. Oli pennuilla hauskaa. Linkistä napattiin myös vähän rakennekuvaa, kun muuten itse hengailin kameran takana suurimmanosan aikaa. Osuipa siinä hihnan päähän belgi ja pinserikin. Belgin kanssa taidetaan tehdä lisääkin tuttavuutta näyttely ja mätsärikehissä tulevaisuudessa, mikäli meikäläinen vaan huolitaan siihen duuniin. Onhan se varmasti oma maailmansa.

Mitä Linkkiin tulee, hitsi, se näyttää aikuiselta. Isolta. Tasapainoiselta ja ehkä jopa vähän lihaksikkaaltakin? Kyllä mä tykkään mun pojasta, rakastan yli kaiken. Linkki painaa tällä hetkellä 14,8kg. Täytyy kohta alkaa käydä puntilla, että jaksaa koiraa nostella tarpeen vaatiessa.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Treenii, sänkkärii, arkee

Hengissä ollaan, yhä edelleen. Viikonloppu himmailtiin - tai Linkki himmaili ja nautti seurapaimenena olosta ja minä juoksin pää kolmantena jalkana ympäri pitäjää ja sen ulkopuolellakin. Oli pentunäyttelyä, pennunhakureissua, Turku-matkailua, hakukokeiden talkootyöläisyyttä...

Tänään! Kuvitelkaan, kerrankin postaus tulee saman päivän aikana. Käytiin tekemässä kentällä kivoja juttuja. Leikittiin, naksuttelin maahanmenoa, ja sitten leikittiin lisää. Pidettiin hauskaa ja rentona, ensisijaisena se, että pentu tahtoo olla minun lähelläni ohi ajavista autoista huolimatta ja hienostihan se teki töitä. Poistuttiin kuitenkin agilitytreenien tieltä, muttapitkät pätkät juttelin agilityohjaajan kanssa koirista. Oli kyllä taas mieltä avartava keskustelu ja sai mut taas haluamaan ohjattuun tokoryhmään tekemään asioita. Ihan vain sen takia, että joku läppäisi takaraivoon, kun hölmöilen itse. Noh, ehkä vielä sekin aika koittaa.

Sänkipelto on rakkaus, huono kamera ei. Voisin täyttää tämän taas rutinalla siitä, kuinka kivoja kuvia jäi saamatta ja yhyy, mutta tässä pari. Melkein onnistunutta. Vielä kun joskus ehtisi tuon videopätkän editoimaan.








perjantai 20. syyskuuta 2013

Arvontoja, arvontoja!

Kun en itse voi vielä järjestää mitään arvonnan kaltaista, niin pitääpi vinkkailla näitä muita. Kotivalioilla on mainio arvonta, jossa on vielä hienot palkinnot! Meille ainakin tuommoinen uusi panta kelpaisi, kun mamma pihistelee ja käyttää pennulla vieläkin samaa pantaa. Ei sillä, mieli tekisi ostaa vaikka mitä, mutta budjetti ei salli.


 -> Tästä arvontaan!


Lisäksi tarjolla olisi ruokaa Paimenlauman piikkiin! Joten miksei? Kyllä meille varmasti kelpaisi HCC:n ruokasäkki, kun pentu kerran pystyy ainakin toistaiseksi syömään kaikkea, mitä eteen laittaa. Mitään allergioita ei ole ollut havaittavissa. Edelleen huutalen budjettini perään, vaikka yleensä meikäläisellä on tosi huono mäihä näissä.

-> Tästä arvontaan!

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Metsikön valtias

Syksy saapuu ja sen huomasi eilen varsinkin hakutreeneissä. Jo kahdeksalta oli sen verran hämärää, ettei eteensä meinannut nähdä. Onneksi me vain valmistelimme sunnuntain hakukoetta, ettei kenenkään tarvinnut enää koiria ottaa treeniin.

Linkin kanssa oli tarkoitus vetää kohtuu helppo treeni, kun viime kerrasta oli jo jonkin verran aikaa, mutta ensimmäinen ongelma oli se, ettei tuullut. Toinen ongelma paljastui vasta koiraa lähettäessä; alue oli tallattu valmiiksi. Linkki hämmentyi eri hajuista, eikä se osannut etsiä ihmistä, ennen kuin kävin tervehtimässä piilossa olijaa. Sitten pikkumusta nappasi taas jutun juonen. Seuraava ukko otettiin keskilinjan toiselle puolelle, kun tuuli oli vaihtanut suuntaa. Sitäkään ukkoa Linkki ei hoksannut heti, mutta taisi kolmannella lähetyksellä oivaltaa oikean juonen. Kolmas oli helppo, tarkoituksella. Otettiin pako, ja koira kyllä piti juoksevan nakin perään sellaista älämölöä, ettei ennen ole kuultu. Hieman se hämmentyi ja pysähtyi siihen kohtaan, missä oli ihmisen nähnyt viimeksi, mutta löysi kuitenkin helposti etsittävän.

Pennulla oli mukavaa ja taisi se nukkua autossa, kun me jäimme tosiaan vielä punomaan juonia sunnuntain kisarataa varten. Hieman jännittää mennä töihin tapahtumaan, missä ei ole ollut osallisena koskaan. Mutta kertahan se on ensimmäinenkin ja ehkä me jossain välissä päästään kisaamaan asti.

Linkin kanssa ollaan myös naksuteltu targettia, sekä asioiden pitoa. Tänään oli vuorossa kynän piteleminen. Huomenna taidetaan edetä metalliin, varokaa vain lusikat!

maanantai 16. syyskuuta 2013

Pohdintanurkka: Koiran lopetus ja luopuminen

Mietin hetken, julkaisenko ollenkaan tätä tekstiä blogissa. Päädyin kuitenkin laittamaan tämän julkaisuun, koska noh, en pelkää piilotella mielipiteitäni, mutta painottaisin kuitenkin näiden olevan vain minun mielipiteitäni. Ei muiden. Luvassa siis tylsää pohdiskelevaa tekstiä.

Jalon ja Niilon mamma oli kirjoitellut blogiinsa siitä, kuinka terve ja ilmeisesti pieniongelmainen koira oli saatettu ajasta ikuisuuteen. Tapausta sen enempää tuntematta on turha lähteä arvostelemaan tapauskohtaisesti yhtään mitään. Kuitenkin teksti herätti ajatuksia, niin negatiivisia kuin positiivisiakin.

Ensimmäisenä mieleeni nousi seikka, että onko koira parempi päästää ongelmineen pois, kuin laittaa kiertolaiseksi. Haastavaa koiraa ei voi ihan kelle tahansa luovuttaa, jos omat voimavarat ei riitä tilanteen korjaamiseen. Kuinka oikeudellista se on koiralle, että se laitetaan oman perheen luota uuteen kotiin, kun ei ole jaksettu työstää ongelmaa, joka on äitynyt liian pahaksi. Koetaanko koira taakkana ja siihen turhaudutaan? Mitä ihmiset oikein ajattelevat laittaessaan lemmikin eteenpäin? Itse olen kovasti sitoutunut nelijalkaisiin ystäviini ja olen taistellut huono hermoisen koiran kanssa, sekä viettänyt päiviä eroahdistuneen koiran koulutuksessa. Koskaan ei ole mieleen tullut luovuttaa. Ojasta on aina menty allikkoon ja kun tuntuu siltä, ettei jaksa, on kysytty neuvoa fiksummalta. Koirayhteisö on siitä lämmin ja huomaavainen, että apua varmasti saa, jos sitä rohkenee kysyä.

Ymmärrän, että jos asuu pienessä asunnossa ja kaksi koiraa alkaa tappelemaan keskenään. Jos ei itse pysty luomaan laumaan sitä balanssia, mitä se tarvitsee, on oikein luopua koirasta. En tiedä, itselläni ei ole koskaan ollut saman katon alla yhtä koiraa enempää. En osaa kuvitella tilannetta, jossa joutuisin luopumaan toisesta koirasta sen takia, etten pysty pitämään niitä erillään. Ihan vain oman ja koirien turvallisuuden takia pitäisi toiselle löytää koti. On myös hyvin vaikea kuvitella tilannetta, jossa laittaisin oman koiran piikille sen takia, että se saattaisi osoittaa pientä aggressiivisuutta joissakin tilanteissa. Mutta on taas tilanne, ja tilanteessa minun ratkaisuni. Olen lapseton nuori aikuinen, jolla on aikaa tehdä töitä koiran ongelmien eteen. Mutta entä, jos minulla olisi lapsia? Voisinko katsoa aggrea koiraa lapsieni kanssa. Uskaltaisinko riskeerata niin? En tiedä, en osaa kuvitella.

Jos joutuisin koirasta luopumaan, joka nyt kuviteltuna on viettänyt kanssani oli kaksi vuotta, mutta olisi kunnossa. Kuvitellaan, että koiralla on heikko pääkoppa ja se vaatii tietyntyyppisen jämäkän ihmisen. En välttämättä laittaisi koiraa eteenpäin. Tietyntyyppiset koirat lähtevät kiertoon. Toki koittaisin etsiä kotia, tutuista ihmisistä, sellaisista, jotka pärjäävät koiralle. Mutta välttämättä tuikituntemattomalle en uskaltaisi antaa. Minusta on armollisempaa viedä koira silloin piikille. Se on tottunut jo yhden perheen rutiineihin, sille on koitettu etsiä oikeanlaista kotia, muttei ole löydetty. Eikä se voi jatkaa elämää perheensäkään kanssa. Silloin on oikea hetki päästää koira pois.

Olen kokenut yhden tilanteen. Vanhempieni koiran kanssa, viisi vuotias narttu saksanpaimen, jolla oli pieniä käytöshäiriöitä. Eroahdistus niistä suurimpana. Koira oli elänyt koko elämänsä maalla, mutta "sivistyksessä" vieraillessa käyttäytynyt hyvin. Sopeutuvainen luonteeltaan myös. Kasvatettu hieman päin prinkkalaa, väärin keinoin ja pakottein. Tälle, terveelle koiralle ei annettu edes mahdollisuutta sopeutua uuteen elämään perheensä kanssa, vaan se laitettiin piikille. Itse en tilanteeseen pystynyt vaikuttamaan, joten se siitä.

Seuraavana sairas koira. Missä vaiheessa on oikein lopettaa sairas koira? Jokainen tahtoisi varmasti lemmikilleen kauniin kuoleman ilman kipuja. Kivuista en tiedä, mutta entinen kultsutyttömme veteli viimeiset henkäyksensä nukkuessaan vanhempien makuuhuoneessa -siellä, missä se oli koko ikänsä nukkunut ja vahtinut tärkeimpiään. Minusta se oli tavallaan kaunis kuolema. Kun taas se, kuinka armollista on pitkittää sairaan koiran kärsimystä. Koira ei varmasti itse tahtoisi jatkaa elämäänsä, mutta omistaja ei osaa päästää irti. Onko E/E-lonkkainen koira tarkoitettu elämään jatkuvalla kipulääkekuurilla?

Palatakseni Ocaan. Senhän olisi ehkä voinut pelastaa. Mutta väittäisin, niin hyvin kuin koirani tunsin, viimeisenä päivänään se valmistautui hyvästelemään kaikki rakkaimpansa. Ei se halunnut enää jatkaa elämäänsä ja olisi ollut väärin tuomita aktiivinen koira pakkolomalle ja elää pelon kanssa. Olen ehkä heikko, mutta itselläni ei luonto riittäisi lääkitsemään koiraa kokoajan. Päivä kerrallaan eläminen onnistuu, mutten tiedä riittäisikö itselläni luonne katsoa kipeää koiraa, joka tahtoisi liikkua, muttei pysty. Itse en tahdo pitkittää koiran kärsimystä itseni takia. Väittäisin, että koirasta kyllä näkee, milloin elämä ei enää maistu elämältä.

On minusta rohkeutta päästää rakkain menemään ja jäädä muistelemaan niitä hyviä muistoja, kuin pitkittää ja täyttää viikot katkeralla odotuksella siitä, mikä päivä onkaan viimeinen. Näihin sanoihin, ajatuksiin, Sussu kiittää ja kuittaa.

Syksen toinen match show!


Voi teinipoika minkä teit. Eilen mätsäröitiin - taas ja eilen juhlittiin Linkin 7kk päivää. Toissa päivänä lenkillä tajusin, kuinka hirveästi tuo pentu onkaan kasvanut ja kehittynyt. Se ei ole enää hidas ja kömpelö, vaan se on täynnä räjähtävää energiaa ja halua juosta. Vieläkään ei tuo honkkeli pitkäkoipi pärjää faaraokoiralle, vaikka yritys onkin kova. Shiva on yksi parhaista juoksutovereista, mitä Linkillä on.

Taitaa poitsulla puskea pientä teinikiukkua läpi, kun ollaan nyt muutaman kerran keskusteltu autossa odottamisesta. Autossa ei kekkuloida jokaisella penkillä siellä täällä ja hieman tuollakin, vaan pysytään siinä omassa loosissa. Voi kuinka helppoa olisikaan sen häkin kanssa. Eilinen mätsärikäytös... Tainnut pentu olla taas liian metsässä, kun oli pikkaisen vaikea huomioida ohjaajan ajatuksia. Ei niinkään ne muut koirat, vaan omnomnomnom ihanat tammenterhot, joita kentällä riitti. Oma mielentilanikin oli taas täysin väärä, mutta silti oli pakko lähteä. Miksi? Miksei vain osaisi joskus jäädä kotiin ja antaa olla. Lohduttaa toki ajatus, että Linkki (ja minä) ei oltu ainoita, joilla oli huono päivä.

Kehäkäytös nuorella miehellä oli aivan hirveää. Ei olisi kiinnostanut seistä (nomnomnom tammenterhoja!), mutta sentään liikkeet toivat esiin parhaat puolet. Tuomari kuului rasittavasti näihin lässyttäviin naisihmisiin (Voiii, ompas kiva pentu. Mikäs rotuinen tämä haliluttana olikaan?), joita en kestä ja jotka saavat Linkit irtoamaan housukarvoistaan. Jokseenkin myös sain pahansuopia katseita, kun komensin pentua olemaan kunnolla kehässä. Tiedä sitten mitä kukkahattuilua taas. Loppujen lopuksi Linkki sai ansaitusti sinisen nauhan, kun vastassa ollut koikkerinpentu oli niin rauhallinen ja mukava, sekä esiintyi hyvin.

Linkki menikin sitten siitä jäähylle autoon hetkeksi. Taisi herra kymmenen minuuttia viettää yksinään, ennen kuin palasin hakemaan sen takaisin meidän piiriimme huomattavasti nöyrempänä ja mukavempana yksilönä. Taisi tehota tuo pieni yksinelely autossa kerrankin. Nyt pentua hieman kiinnostikin mitä tehdään ja miksi tehdään.

Kokoomakehässä härdelli oli pystyssä. Tuomari ei tiennyt miten tahtoo meidän esittävän koiriaan ja paikkaa vaihdeltiin, juostiin hirmusti ja seisotettiin vielä enemmän. Ihme ja kumma ykkösen valinta oli tuomarille helppo, mutta kolme muuta sijoittujaa ei olleet. Meidät kuitenkin viitottiin kolmannelle sijalle jollain ihmeen kaupalla. Kysyttiimpä siinä sivussakin, mistä näin kivoja bortsuja tulee. Laittoi hymyilyttämään.


Loppupäivä me kellittiin, koska sain jonkun ihmeellisen hajotuspäänsärkykohtauksen. Pelkkä kotiinajaminen oli tuskaa, mutta onneksi pikkumusta tuli kylkeen nukkumaan ja kärsimään pahaa oloa kanssani. Omistaja on myös harjoittanut näyttelykalentereiden katsomista, jospa saataisiin yksi junnuluokka poitsulle alle ennen kunnon harrastamista. Ensivuoden tavoitteetkin alkavat jo olla hyvällä mallilla. Me tullaan vielä valloittamaan maailma. Tai Suomi... Tai sitten vain ihmisten sydämet.

lauantai 14. syyskuuta 2013

Kun lehdet kellastuu ja putoo puusta


Kuten Linkki kuvassa ilmaiseekin, on syksy saapunut jopa meidän peräkylille. Koivut luopuvat lehdistään ja vihreys kuolee pois. Uusia haasteitakin ilmestyy; tuuli ja lehdet. Herättävät pienessä paimenessa piilevän jahtaajan henkiin. Eilen korkattiin auringossa ensimmäinen sänkipelto. Ja ai, että. Nuori koira juoksi... Ja juoksi... Ja juoksi. Silkasta ilosta se veti kunnon bortsuhepulit. Hepuleiden laannuttua heiteltiin vähän palloa ja pyrittiin paimenkoomasta eroon. Hetken sai rentoutumista odotella, mutta heti kun koomaus tipahti pois päältä, heitin uuden pallon. Ja oli kivaa. 

Kovasti koitin kuvaillakin tätä rallia, mutta tullessani taas tulokseen, ettei vanhan puolijärkkärin optiikka riitä vilistavan mustavalkean kuvaamiseen niin huonossa valossa, saatte tyytyä pariin huonoon pönötyskuvaan. Mutta meidän taipaleemme vie huomenna mätsäreihin ja hakutreeneihin!




torstai 12. syyskuuta 2013

Keskiviikon kimppatokotreenit

(pist. voisin luvata jotain kivaa, kun 40 lukijaa on täynnä. Kommenttiboksiin saa heittää ehdotuksia siitä, mitä kivaa se olisi!)
Eilen oli taas kimppatokoilupäivä. Täytyy kyllä hetkittäin ylistääkin meidän porukkaa, on kiva tulla treenaamaan, kun paikalla on edes muutama ihminen. On kiva jakaa tietotaitomääräänsä muille, sekä saada muilta vinkkejä. Hetkittäin tuntuu, että meidän treeniporukka toimii, vaikka muutama soraääni siellä on joukossakin.

Tämän viikon hakutreenit jouduttiin missaamaan, kun ranskalainen rakastajani oli sanonut sopimuksensa irti. Mokomakin, ei täytä kunnolla tehtäväänsä, vaikka se ei ole kovin vaativa. Onneksi raskis saatiin kuntoon ja matka tokoilujen pariin sentään onnistui. Linkin kanssa oli hauska viettää päivää, kun tunsin itseni aamulla hieman kipeäksi ja kuumeiseksi (löytyihän kuumetta mittaamalla) ja joku krooninen väsymys on vaivannut minua jo hetken. Tai lähinnä laivareissun jälkeen en ole saanut vanhasta rytmistä kii, vaikka olen yrittänyt kovin nostaa itseni takaisin samaan vanhaan. No, ehkä vielä jonkin päivä.

Illemmalla olo oli jo mainio, tiedä sitten mikä henkiin herääminen tapahtui (no treenit!!). Pennun kanssa huristeltiin hakemaan Jassu ja Jehu kyytiin. Tällä välin pieni paimen päätti omatoimisesti lähteä autosta tervehtimään tuttua ihmistä. Mokomakin. Linkki toisti myös autostalivahtamisen treenipaikalla. Pitääkin alkaa painottaa, ettei pentu tuli autosta ilman lupaa. Ihme apinointia taas, kun ennen on pysynyt ihan nätisti odottamassa.

Linkin tämän päiväinen treeni sisälsi jokseenkin maahanmenoa hissinä, sekä eteentuloa. Oli myös pätkä malttamista ja pari kertaa sai hakea lentävää leluakin. Pentu on keskittynyt suorittaja, se saattaa vielä hairahtua hetkeksi muille teille, mutta palaa takaisin minuun. Pentu pysyi hyvin vapaana, eikä lähtenyt muiden vinkuvien juttujen luo. Pentu myös leikkii edelleen mainiosti, eikä sillä keitä yli. Vähän on autossa hirveä odotella, kun paijailen muita koiria ja etenkin jos leikin muiden kanssa. Yleensä kuitenkin pikkumusta sulattaa kohtalonsa ja rauhoittuu.

Kotimatkalla pyörähdettiin sosialisoimassa muutaman kaverin auton luona ja lähdettiin sitten kotiin. Kotimatkalla funtsailin koiran matkustusjärjestelyä ja harmittelin, kun ei ole vielä tehty oikeasti turvallisia autovaljaita. Meneehän pentu jalkotilassakin vielä, mutta helpompaa olisi siirtää se takapenkille valjaisiin kiinni tukevasti, ettei se seilaa ajon aikana ympäriinsä. Noh, ehkäpä tähän keksitään vielä jotain.

Sitten kysymys lukijoille!
Miten te suunnittelette ja taltioitte treenit? Haen itse vähän toimivampaa tapaa suunnitella treenejä ja keksiä fiksu tapa myös kirjata fiilikset ylös - toki mielellään sähköiseen muotoon. Sekä haluaisin nähdä vähän muiden treenien rakennetta (mitä tehdään ja milloin ja miksi). Kiitos jo etukäteen kaikille vastaajille!

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

MUSH B.A.R.F. Vaisto -ilmaisateria!

MUSH on laittanut pystyyn kamppanjan uuden Vaisto-tuotesarjan kanssa. He tarjoavat ilmaiseksi 800g kokeilupakkauksen kyseistä ruokaa, jonka myös me otamme mukisematta vastaan! Linkkihän ei virallisesti barffilla ole, mutta se saa ja syö raakaruokaa silloin tällöin aina muutamia kertoja viikossa. Pentu olisi tarkoitus siirtää kasvukauden loputtua 50/50 ruokintaan tai sitten koko barffille, kun saatiin uusi pakastinkin! Linkki on ainakin ihan hulluna kaikkeen raakaan lihaan, mitä sille on nyt nenän eteen kannettu, enkä epäile tämänkään tuotteen maistuvuutta ollenkaan!

Suosittelen kuitenkin jokaista ottamaan ilon irti tarjouksesta! 

Kampanjan osoite on tässä.

Ja jos siulla on blogi, niin ota toki ilo vielä enemmän irti ja lukaise vaikka tämä linkki.

Haasteita satelee, pilipom

Meidät on haastettu kahden ihmisen toimesta vastaamaan yhteentoista kysymykseen. Tämä haaste taas taitaa pyöriä pitkästä aikaa, niin mikäs tässä on vastaillessa. Kiitokset lähtevät siis Niilon & Jalon blogille, sekä Valoilmiö -nimeä kantavalle blogille. Tehtävänä on siis vastata 11. kysymykseen ja laittaa sama määrä kysymyksiä eteenpäin eri henkilöille.

Niilon ja Jalon kysymykset

1. Mitä koiraa muistutat luonteeltasi?

- Hmm. En tiedä. Rinnastaisin itseni heikkohermoiseksi paimenkoiraksi. Aina menossa, tekemässä ja haluamassa asioita, mutta pää ei kestä suurinta osaa niistä jutuista mitä haluaa tehdä. Joka paikkaan pitäisi päästä ja olla kaikessa mukana, mutten tiedosta kunnolla omaa jaksamistani asiassa. Harvoin tykkään makoilla vaan sohvalla, vaan kaipaan sitä tekemistä. Olen myös vahvasti pelkoaggre, enkä pelkää puolustaa itseäni.

2. Muuttuuko elämäntilanteesi muutoksissa koira muualle vai pysyykö aina matkassa?
- Koira pysyy aina mukana. On pysynyt tähänkin asti ja minun on vaikea kuvitella tilannetta, jossa joutuisin luopumaan karvakavereista kokonaan. Pisimmilläni elämässäni olen ollut 10kk ilman koiraa ja sekin oli aivan liian pitkä aika. Minä elän näistä eläimistä.

3. Mies vai koira? Valinta tilanteessa?
- Koira. En voi olla onnellinen miehen kanssa, joka ei hyväksy koiria tai koittaa rajoittaa minun elämääni. Koira on pyyteetön ystävä, ja parasta seuraa. Miehessä on omat hyvät puolensa, mutta kyllä minulle koira ja koiran hyvinvointi merkkaa miestä enemmän, vaikka se karulta kuulostaakin.

4. Onko koirasi sinulle joskus ja milloin rasite?
- Miulle koira on hyvin harvoin rasite, mutta varmasti jokaiselle tulee aikoja, jolloin tekisi mieli laittaa ensimmäinen myynti-ilmoitus vetämään. Linkin kanssa kaikki on ollut niin helppoa ja vaivatonta, etten osaa tulkita sitä rasittavaksi tekijäksi. Kyllähän se rajoittaa, muttei rasita. Ainakaan, kun kaksi ihmistä on huolehtimassa koiran hyvinvoinnista.

5. Hellin hetkenne yhdessä, mitä touhuatte?
- Hellin hetkemme, eh! Näitä on pitkin päivää. Milloin bailataan villisti, kun siivoillaan asuntoa, milloin ajetaan autolla niin, että koiran pää lepää kädelläni, milloin se nukkuu kainalossani tai tuhisee korvaani. Aamuiset metsälenkit aamuauringon sarastaessa on myösparhautta. Ja onnistumiset.

6. Ikävöitkö koiraasi töissä tai opintojen parissa?
- En välttämättä ikävöi, mutta suunnittelen ja analysoin. Milloin suunnittelen illan treenejä ja milloin analysoin mennyttä päivää. Pohdin miten voisin tehdä toisin aamulenkillä tai muuten. Koira on kuitenkin aina ajatuksissa, tai jos ei ihan aina, niin pian se sinne tekee paluunkin.

7. Voisitko pitää vain ja ainoastaan tarhassa koiriasi?
- En voisi. Tahdon helliä ja halia ja rakastaa koiraani. Toki jos koira tarhassa viihtyisi, saisi se sellaisessa oleskella päivän, mutta mielelläni ottaisin koiran yöksi sisälle jotta saisin siihen kunnolla kontaktia. Hyvin, hyvin, hyvin vaikea kuvitella itselleni tarhakoiraa.

8. Saako koirasi nukkua sängyssäsi?
- No siis. Oca ei saanut. Linkin kanssa ollaan joustettu niin, että koira saa nukkua sohvalla meidän kanssa, mutta en sitten tiedä mitä käy, kun siirrytään sänkyyn nukkumaan. Nythän me ollaan parkkeerattu luinemme olohuoneen sohvalle nukkumaan.

9. Matkat tai lomat, onko sinulla hoitaja vai hoitola?
- En juurikaan lomaile. Ilman koiraa siis. Koira kulkee mukana, mutta mieluummin jättäisin sen tutun ja luotettavan hoitajan kaitsettavaksi, kun veisin mihinkään hoitolaan. Vielä mielellään sillä tavalla, että hoitaja tulisi meille kotiin hoitamaan koiraa. Mutta kuten todettu, ei hirveästi ole ollut tarvetta lähteä reissaamaan ilman koiraa.

10. Miten toteutat eläinsuojelua omassa elämässäsi?
- Miten toteutan, hmm. En ainakaan tue hämäräperäisten kasvattajien toimintaa, sekä lahjoitan ylimääräiset ruuat löytöeläinkodeille. Ennen kävin myös auttamassa löytöeläinkodilla, mutta nyttemmin jäänyt moinen taka-alalle.

11. Kuka keksi koirasi tai koiriesi nimet, oliko taustalla tarinaa..?

- Ocan nimihän tulee suoraan virallisesta nimestä Åcarina, väännettynä vain helpompaan muotoon. Kuitenkin myös Ocarina on suoraan johdannainen Legend of Zelda-pelistä, jonka päähahmon mukaan pikkumusta sai nimensä. Linkkihän on Link, mutta puhuessa on helpompi huutaa Linkki-nimellä kuin Link-nimellä. Aika... Yksinkertaista? Linkistähän piti tulla alunperin Rikka, mutta mies tuumasi, että vaikka meillä on ollut "oka-piikki" niin ei me tarvita vielä "rikkaruohoakin" taloon.

Valoilmiön kysymykset:
1. Mitä muita rotuja harkitsit?
- Saksanpaimen, kelpie, belgi, auspai, tsekinpaimenkoira, lk collie, sekarotuinen...

2. Mainitse 3-5 tärkeintä koiraurheiluvarustettasi.
- Koiraurheiluvarustetta. Hmm, mun varustekaappi on niin huono, niin nimeäisinkö tähän tärkeimmäksi liinan, sekä palkkauslelun ja naksuttimen.

3. Mikä on koirasi lempi temppu?
- Linkin lempitemppu on varmaankin ympäri pyörähtäminen vielä toistaiseksi, kun pennulle ei muuta ole opetettu. Myös on tosi kivaa hypätä vasten luvallisesti.

4. Suunnitteletko treenit kuinka tarkasti etukäteen? Jos, niin miten?
- Mä pyrin suunnittelemaan treenit etukäteen. Edes jotenkin sinne päin. Yleensä mulla on pari asiaa, joita haluan kokeilla kentällä toimivaksi, ja jättää ne sitten vielä tässä vaiheessa hautumaan. Linkin kanssa tehdään vielä niin vähän, niin ei ole kunnolla päässyt suunnittelun makuun, vaikka hirveä palo olisikin tehdä. Ocalle mulla oli oma exceltiedosto, jossa luki treenit ja treenattavat asiat. Lisäksi mulla on musta kalenteri, johon kirjoittelen treenifiiliksiä treenien jälkeen.

5. Mitä lempinimiä koirallasi on?
- Links, Linkedi, pikku musta, Linked...

6. Koirasi lempi-ihmiset?
- Luultavasti minä, mutta pikkupaimen rakastaa myös valtavasti miestäni. Rakkauttaan paimen jakaa tasapuolisesti kaikille treenikavereille, koska kaikki ovat niin kivoja! Erityisesti hakuporukka, kun niiltä saa nakkia aina!

7. Miten lämmittelet koirasi urheilusuoritusta varten?
- Mä lämmittelen yleensä lenkillä, sekä sen lisäksi teetän pari temppua koiralla. Toistaiseksi me ei tehdä mitään niin rankkaa, että se vaatisi kunnollista lämmittelyä, mutta varmasti tulevaisuudessa osaisin vastata tähän paremmin.

8. Mikä on asia, mitä koirattomat eniten ihmettelevät sinusta ja koirastasi?
- Miten mulla riittää aika hoitaa kaikki ja miten mä jaksan viikosta toiseen kykkiä metsässä ja treenata jotain turhanpäiväisiä asioita. Ihan sekopäänähän ne mua pitää, mutta koirasta ne tykkää tosi paljon. Mulla on niiiiiin vähän koirattomia kavereita, ettei todellistakaan.

9. Ihanin asia, mikä koirastasi on sanottu?
- "Mä yleensä vihaan yli kaiken bortsuja, mut toi sun jätkäs on kiva." Onhan sitä kehuttu, rauhalliseksi, hyvähermoiseksi, fiksuksi, mahtavaksi... Meitä ollaanylistetty hyväksi pariksi, jotka puhaltaa hyvin yhteen hiileen. Kyllä ne kehut aina lämmittää mieltä.

10. Kumpi säikähtää ensin, sinä vai koirasi?
- Luultavimmin minä. Jos on sellaista säikähdettävää. Linkki on vähän pörräillyt mm. kannolle, mutta muuten se on jättänyt ylimääräisen mörköilyn vähiin, kun taas minä hieman arempana sävähtelen rasahduksia ja kaikkea muuta :'D

11. Onnellisin hetkesi koirasi kanssa?
- Ocan kanssa se, kun saatiin ensimmäinen serti. Linkin kanssa varmaan se hetki, kun tajusin ensimmäisen kerran, että minulla on taas koira ja sain nostaa koiran syliin ja halata sitä. <3


Delia & Jenna
Tara, Kida, Nauru & Maija
Fox & Essi
Koda, Colhu & Satu
Zira & Jenni
Bella, Jehu & Jassu
Jesse, Nelli & Pauliina
Nemo & Erika

Kymysykset
1. Mikä koira seuraavaksi ja miksi?
2. Mitä koiraharrastusta haluaisit kokeilla?
3. Narttu vai uros? Miksi?
4. Koirasi lempilelu?
5. Lempikoiratapahtuma?
6. Mitä otat huomioon kasvattajaa valitessa?
7. Koira, josta koiraharrastuksesi lähte käyntiin?
8. Miten pyrit kontrolloimaan (kisa)jännitystäsi?
9. Onko koiraharrastus katkaissut välisi vanhoihin (koirattomiin) ystäviin?
10. Hölmöin kuva koirastasi.
11. Millaisena kouluttajana itseäsi pidät?

maanantai 9. syyskuuta 2013

Ryhmärämä valloittaa Aulangon!

Eilisen puolella ryhmärämä otti suunnaksi Aulangon. Aulanko on kuulunut lempipaikkoihini Hämeenlinnassa jo ties kuinka pitkän aikaa. Olen monesti halunnut lenkkeillä siellä koiran kanssa, mutta en ole koskaan muka ehtinyt. Nyt kuitenkin sunnuntain kunniaksi päädyin pakkaamaan koiran autoon ja rimpauttamaan miehelle, että nyt mennään eikä meinata. Kello oli jo paljon, joten auringon viimeiset säteet olivat seuranamme. Mitään lenkkiä emme lähteneet kiertämään, vaan näkötornin juurella tsiikailtiin maisemia ja käytiin tornin siinä osassa, mihin vielä pääsi. Myös karhunkierrokselle käveltiin moikkaamaan karhunelikkoa.







Linkki pääsi kiipeämään urakalla rappusia. Nuorimies ei ollut millänsäkään kivirapuista, eikä läpinäkyvästä kaiteesta, kunhan mennä touhotti. Yhdessä katseltiin myös maisemia ja hengailtiin muuten. Mainio eläin, kyllä tuon kanssa sielu lepäsi. Mainioin pikku mukula, joka kuulemma nosti miehen kanssa tänään ensimmäistä kertaa koipea! Ei se moista temppua meikäläiselle näyttänyt nyt iltasella. Mokomakin!

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Ei aina tarvitse olla paras, ollakseen mahtava


Yllä oleva kuva taitaa kertoa tarpeeksi eilisen menestyksestä. Virheellisestinumero on kyllä ykkönen, vaikka nelosia oltiinkin. Kuvasta taitaa onnistuneesti välittyämyös omistajan väsymys, koska toissapäiväinen laivareissu ja pienet jatkot kotosalla veivät aika hilpeästi kaikki voimat. Silti kohtuu virkeänä herättyäni, päätin lähteä taas tyylillä extempore mätsäreihin. Tämä tyyli ilmeisesti sopii meille.

Ei ollut mukana nakkeja, oltiin semisti myöhässä, muistikuvia ei ollut mihin päin Hämeenlinnaa mätsäri sijoittui... Eli siis täydelliset edellytykset rennon letkeään suoritukseen. Koira onneksi paikkasi omistajan pihalla oloa, vaikka mokoma kiljuikin ilmojonossa. Tosin, sekin oli minun tyhmyyttäni, kun en tajunnut, että koiralla oli hätä. Helpotuksen jälkeen käytös muuttui rakastettavaksi Linkiksi.

Tuttu samanikäinen bortsunpentukin nähtiin. Linkin asenne toisen leikkiinkutsuihin oli aavistuksen ylimielinen ja halveksiva. Katsoi toista, kuin halpaa makkaraa. Ihan kiva, ettei hihnassa riehu, vaikka toinen osapuoli yllyttääkin. Onneksi Pauliina oli pelastava enkeli ja toi meille nakkipaketin ja tuli seuraksi istumaan viltille, kun odoteltiin kehää. Hirveän vähän oli kyllä osallistujia noinkin hienoksi päiväksi. Aurinko paahtoi ja oli kuuma. (Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä ~ ) Pauliina myös hoiti Linkin aktivointia ennen kehää.

Pari kehässä meillä oli vastassa joku karvakasa, pöydällä esitettävä terieri kai? En tiedä sen enempää, mutta seistessä Linkki näki jotain mielenkiintoisempaa ja oli kovasti nojaamassa pois päin. Liikkeet meni linkkivarmasti. Pentu liikkuu makeasti ja pikku hiljaa sen kanssa pystyy juoksemaan lujempaa, kun ei pentu vaihda laukalle kovin helposti. Tuomaria pentu rakasti, mutta lässyttäminen sai sen intoilemaan vähän liikaa, ja tuomarilla oli vaikeuksia katsoa hampaita. Kopeloida sai ihan hyvin, ei pentu ollut moksiskaan. Tuomari teetti meillä kolmion, joten esittäjä joutui taas käyttämään harmaita aivosolujaan tajutakseen miten sitä pitikään taas juosta. Punainen nauhahan sieltä tipahti ja hirveiden bileiden kanssa kehästä pois.

Linkille seisominen ei ole mitään mielekkäintä, joten pyrin palkkaamaan sen ja teettämään ennen pitkääpönötystä jotain kivaa. Ennenkokooma kehää lupasin, että jos pentu joskus on BIS-kehässä, lupaan tarjota seuralaisilleni jäätelöt. Noh, kokoomakehässä oli ahdasta, kuuma, väsymys painoi. Pentu venkoili, mutta seisoi kun sai seisoa ja juostiinkin upeasti. Linkki vedettiin toisena "keskelle" kehää jatkoon pääsemisen merkiksi. Hetken ehdin kirota, että joudunko kaivamaan kuvetta jo näin nopeasti. Kuitenkin valinta oli tuomarille vaikea, niin loppujen lopuksi kehän keskellä taisi olla kahdeksan koiraa? Nooh, päästiin vielä juoksemaan kerran ympäri, ennen kuin sijoja alettiin jakamaan. Seisominen kyllästytti Linkkiä, mutta meidät kuitenkin osoitettiin neljännelle sijalle! Vau!

Minun ruma pieni paimeneläin (joka muuten ensimmäistä kertaa tunnistettiin bortsuksi) oikeasti sijoittui punaisten kehässä! Vau! Olin ihan hämmentynyt, iloinen ja todella ylpeä. Koira on mahtava, kaikessa mitäse tekee, se on ihan voittamaton. Upea, paras pikkupaimen. Loppupäivän paimenviettikin meidän kanssa ropaillen perheen nelipyöräisiä kuntoon.



Kuvista kiitokset Pauliinalle!

tiistai 3. syyskuuta 2013

Syyskuu saapui

Syksy. Se on viimein täällä. Ilmat kylmenevät ja pitäisi osata ottaa lisää vaatetta päälle. Ilma raikastuu, sataa, puut tiputtavat lehtiään… Kaikki kuolee ja valmistautuu kylmään kauteen, mutta hetkittäin jopa minä tunnen olevani elossa. Löydän syksyisin itseeni lisää virtaa, vaikka märkä maasto ei kuulu omiin suosikkeihini. Syksyssä varmaan on turvallisinta se rutinoituminen. Koulu alkaa, pitää herätä tiettyyn aikaan, luoda itselleen veden pitävä toimintasuunnitelma siitä, mitä pitää tehdä tietyn ajan sisällä, jotta asia tulee hoidettua.

Eilen ajattelin pitää lepopäivän. Kotiin päästessäni aurinko paistoi kirkkaasti taivaalta ja asteita oli vielä parisenkymmentä. Naurahdin, mikä ihmeen lepopäivä, kun aurinko on niin kaunis ja ilma hyvä. Otin koiran liinan päähän ulos ja siivosin molemmat autot roskista. Piti oma kulkine imuroidakin, mutta mies päätti lähteä sillä töihin jättäen minun projektikseni purkaa toisen auton ovipahvin. Surkeiden sattumusten sarjana päätti aina niin luotettava VAG:läinen kehonliikutin päätti katsastuksen jälkeen, että hän hajoaa nyt ja tähän. Mitään radikaalia ei kuitenkaan tapahtunut, vain vasemman puolen takaikkuna päätti rämähtää alas. Sitä sitten ihmeteltiin pikkumustan kanssa kahdestaan ja ai, että. Mukava remppa-apulainen oli, kun sai välillä pyytää nostamaan ruuvimeisseliä maasta ja välillä pyydystää sitä pentua takaisin kiinni. Väsähtäessään pentu kömpi etupenkin jalkatilaan nukkumaan koiranunta vahtien, että valtakunnassa olisi kaikki hyvin.

Naapuri sattui sopivasti tulemaan töistä kotiin ja pyysi meitä pienelle lenkille koiransa kanssa. No, mikäs siinä sitten. Lähdettiin metsään ja päästettiin koirat vapaaksi. Linkki on saanut huomattavasti rohkeutta mennä enemmän härkkimään oman arvonsa tuntevaa faaraokoiraa, mutta kivasti väisti vielä nartun pörinöistä. Koirat saivat rallittaa koko matkan keskenään. Paimen pysyi huomattavasti lähempänä, eikä lähtenyt kaikkiin kaverin hömpötyksiin mukaan. Faaraokoira oli huomattavasti itsenäisempi, se kierteli pitkiä kaartoja siellä täällä, kun taas Linkki piti mielellään meihin näköyhteyden ja jos ei pitänyt, niin tuli vislauksesta hakemaan palkkaa. Näppärä pentu oli kyllä.

Illalla oli mukava kaivautua pennun kanssa peiton alle ja tuntea taas ne koiranomistamisen plussapuolet, kun olet saanut taas sellaisen toverin, joka vastaan mielikuvaasi kivasta koirasta.

Kesä oli mainio, ainakin minusta. Ehdittiin pennun kanssa tutustua toisiimme, sekä luoda vähän pohjaa tokolle. Käytiin kokeilemassa agilityä, sekä sytyttelemässä itseämme lampaille. Myös haku korkattiin, mutta sehän jatkuu pitkin syksyä. Huomenna jos siirryttäisiin taas tokon pariin ihmettelemään, osataanko me vieläkään mitään.