keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Haasteita satelee, pilipom

Meidät on haastettu kahden ihmisen toimesta vastaamaan yhteentoista kysymykseen. Tämä haaste taas taitaa pyöriä pitkästä aikaa, niin mikäs tässä on vastaillessa. Kiitokset lähtevät siis Niilon & Jalon blogille, sekä Valoilmiö -nimeä kantavalle blogille. Tehtävänä on siis vastata 11. kysymykseen ja laittaa sama määrä kysymyksiä eteenpäin eri henkilöille.

Niilon ja Jalon kysymykset

1. Mitä koiraa muistutat luonteeltasi?

- Hmm. En tiedä. Rinnastaisin itseni heikkohermoiseksi paimenkoiraksi. Aina menossa, tekemässä ja haluamassa asioita, mutta pää ei kestä suurinta osaa niistä jutuista mitä haluaa tehdä. Joka paikkaan pitäisi päästä ja olla kaikessa mukana, mutten tiedosta kunnolla omaa jaksamistani asiassa. Harvoin tykkään makoilla vaan sohvalla, vaan kaipaan sitä tekemistä. Olen myös vahvasti pelkoaggre, enkä pelkää puolustaa itseäni.

2. Muuttuuko elämäntilanteesi muutoksissa koira muualle vai pysyykö aina matkassa?
- Koira pysyy aina mukana. On pysynyt tähänkin asti ja minun on vaikea kuvitella tilannetta, jossa joutuisin luopumaan karvakavereista kokonaan. Pisimmilläni elämässäni olen ollut 10kk ilman koiraa ja sekin oli aivan liian pitkä aika. Minä elän näistä eläimistä.

3. Mies vai koira? Valinta tilanteessa?
- Koira. En voi olla onnellinen miehen kanssa, joka ei hyväksy koiria tai koittaa rajoittaa minun elämääni. Koira on pyyteetön ystävä, ja parasta seuraa. Miehessä on omat hyvät puolensa, mutta kyllä minulle koira ja koiran hyvinvointi merkkaa miestä enemmän, vaikka se karulta kuulostaakin.

4. Onko koirasi sinulle joskus ja milloin rasite?
- Miulle koira on hyvin harvoin rasite, mutta varmasti jokaiselle tulee aikoja, jolloin tekisi mieli laittaa ensimmäinen myynti-ilmoitus vetämään. Linkin kanssa kaikki on ollut niin helppoa ja vaivatonta, etten osaa tulkita sitä rasittavaksi tekijäksi. Kyllähän se rajoittaa, muttei rasita. Ainakaan, kun kaksi ihmistä on huolehtimassa koiran hyvinvoinnista.

5. Hellin hetkenne yhdessä, mitä touhuatte?
- Hellin hetkemme, eh! Näitä on pitkin päivää. Milloin bailataan villisti, kun siivoillaan asuntoa, milloin ajetaan autolla niin, että koiran pää lepää kädelläni, milloin se nukkuu kainalossani tai tuhisee korvaani. Aamuiset metsälenkit aamuauringon sarastaessa on myösparhautta. Ja onnistumiset.

6. Ikävöitkö koiraasi töissä tai opintojen parissa?
- En välttämättä ikävöi, mutta suunnittelen ja analysoin. Milloin suunnittelen illan treenejä ja milloin analysoin mennyttä päivää. Pohdin miten voisin tehdä toisin aamulenkillä tai muuten. Koira on kuitenkin aina ajatuksissa, tai jos ei ihan aina, niin pian se sinne tekee paluunkin.

7. Voisitko pitää vain ja ainoastaan tarhassa koiriasi?
- En voisi. Tahdon helliä ja halia ja rakastaa koiraani. Toki jos koira tarhassa viihtyisi, saisi se sellaisessa oleskella päivän, mutta mielelläni ottaisin koiran yöksi sisälle jotta saisin siihen kunnolla kontaktia. Hyvin, hyvin, hyvin vaikea kuvitella itselleni tarhakoiraa.

8. Saako koirasi nukkua sängyssäsi?
- No siis. Oca ei saanut. Linkin kanssa ollaan joustettu niin, että koira saa nukkua sohvalla meidän kanssa, mutta en sitten tiedä mitä käy, kun siirrytään sänkyyn nukkumaan. Nythän me ollaan parkkeerattu luinemme olohuoneen sohvalle nukkumaan.

9. Matkat tai lomat, onko sinulla hoitaja vai hoitola?
- En juurikaan lomaile. Ilman koiraa siis. Koira kulkee mukana, mutta mieluummin jättäisin sen tutun ja luotettavan hoitajan kaitsettavaksi, kun veisin mihinkään hoitolaan. Vielä mielellään sillä tavalla, että hoitaja tulisi meille kotiin hoitamaan koiraa. Mutta kuten todettu, ei hirveästi ole ollut tarvetta lähteä reissaamaan ilman koiraa.

10. Miten toteutat eläinsuojelua omassa elämässäsi?
- Miten toteutan, hmm. En ainakaan tue hämäräperäisten kasvattajien toimintaa, sekä lahjoitan ylimääräiset ruuat löytöeläinkodeille. Ennen kävin myös auttamassa löytöeläinkodilla, mutta nyttemmin jäänyt moinen taka-alalle.

11. Kuka keksi koirasi tai koiriesi nimet, oliko taustalla tarinaa..?

- Ocan nimihän tulee suoraan virallisesta nimestä Åcarina, väännettynä vain helpompaan muotoon. Kuitenkin myös Ocarina on suoraan johdannainen Legend of Zelda-pelistä, jonka päähahmon mukaan pikkumusta sai nimensä. Linkkihän on Link, mutta puhuessa on helpompi huutaa Linkki-nimellä kuin Link-nimellä. Aika... Yksinkertaista? Linkistähän piti tulla alunperin Rikka, mutta mies tuumasi, että vaikka meillä on ollut "oka-piikki" niin ei me tarvita vielä "rikkaruohoakin" taloon.

Valoilmiön kysymykset:
1. Mitä muita rotuja harkitsit?
- Saksanpaimen, kelpie, belgi, auspai, tsekinpaimenkoira, lk collie, sekarotuinen...

2. Mainitse 3-5 tärkeintä koiraurheiluvarustettasi.
- Koiraurheiluvarustetta. Hmm, mun varustekaappi on niin huono, niin nimeäisinkö tähän tärkeimmäksi liinan, sekä palkkauslelun ja naksuttimen.

3. Mikä on koirasi lempi temppu?
- Linkin lempitemppu on varmaankin ympäri pyörähtäminen vielä toistaiseksi, kun pennulle ei muuta ole opetettu. Myös on tosi kivaa hypätä vasten luvallisesti.

4. Suunnitteletko treenit kuinka tarkasti etukäteen? Jos, niin miten?
- Mä pyrin suunnittelemaan treenit etukäteen. Edes jotenkin sinne päin. Yleensä mulla on pari asiaa, joita haluan kokeilla kentällä toimivaksi, ja jättää ne sitten vielä tässä vaiheessa hautumaan. Linkin kanssa tehdään vielä niin vähän, niin ei ole kunnolla päässyt suunnittelun makuun, vaikka hirveä palo olisikin tehdä. Ocalle mulla oli oma exceltiedosto, jossa luki treenit ja treenattavat asiat. Lisäksi mulla on musta kalenteri, johon kirjoittelen treenifiiliksiä treenien jälkeen.

5. Mitä lempinimiä koirallasi on?
- Links, Linkedi, pikku musta, Linked...

6. Koirasi lempi-ihmiset?
- Luultavasti minä, mutta pikkupaimen rakastaa myös valtavasti miestäni. Rakkauttaan paimen jakaa tasapuolisesti kaikille treenikavereille, koska kaikki ovat niin kivoja! Erityisesti hakuporukka, kun niiltä saa nakkia aina!

7. Miten lämmittelet koirasi urheilusuoritusta varten?
- Mä lämmittelen yleensä lenkillä, sekä sen lisäksi teetän pari temppua koiralla. Toistaiseksi me ei tehdä mitään niin rankkaa, että se vaatisi kunnollista lämmittelyä, mutta varmasti tulevaisuudessa osaisin vastata tähän paremmin.

8. Mikä on asia, mitä koirattomat eniten ihmettelevät sinusta ja koirastasi?
- Miten mulla riittää aika hoitaa kaikki ja miten mä jaksan viikosta toiseen kykkiä metsässä ja treenata jotain turhanpäiväisiä asioita. Ihan sekopäänähän ne mua pitää, mutta koirasta ne tykkää tosi paljon. Mulla on niiiiiin vähän koirattomia kavereita, ettei todellistakaan.

9. Ihanin asia, mikä koirastasi on sanottu?
- "Mä yleensä vihaan yli kaiken bortsuja, mut toi sun jätkäs on kiva." Onhan sitä kehuttu, rauhalliseksi, hyvähermoiseksi, fiksuksi, mahtavaksi... Meitä ollaanylistetty hyväksi pariksi, jotka puhaltaa hyvin yhteen hiileen. Kyllä ne kehut aina lämmittää mieltä.

10. Kumpi säikähtää ensin, sinä vai koirasi?
- Luultavimmin minä. Jos on sellaista säikähdettävää. Linkki on vähän pörräillyt mm. kannolle, mutta muuten se on jättänyt ylimääräisen mörköilyn vähiin, kun taas minä hieman arempana sävähtelen rasahduksia ja kaikkea muuta :'D

11. Onnellisin hetkesi koirasi kanssa?
- Ocan kanssa se, kun saatiin ensimmäinen serti. Linkin kanssa varmaan se hetki, kun tajusin ensimmäisen kerran, että minulla on taas koira ja sain nostaa koiran syliin ja halata sitä. <3


Delia & Jenna
Tara, Kida, Nauru & Maija
Fox & Essi
Koda, Colhu & Satu
Zira & Jenni
Bella, Jehu & Jassu
Jesse, Nelli & Pauliina
Nemo & Erika

Kymysykset
1. Mikä koira seuraavaksi ja miksi?
2. Mitä koiraharrastusta haluaisit kokeilla?
3. Narttu vai uros? Miksi?
4. Koirasi lempilelu?
5. Lempikoiratapahtuma?
6. Mitä otat huomioon kasvattajaa valitessa?
7. Koira, josta koiraharrastuksesi lähte käyntiin?
8. Miten pyrit kontrolloimaan (kisa)jännitystäsi?
9. Onko koiraharrastus katkaissut välisi vanhoihin (koirattomiin) ystäviin?
10. Hölmöin kuva koirastasi.
11. Millaisena kouluttajana itseäsi pidät?

1 kommentti:

  1. Hyvät vastaukset ja paljon samoja ajatuksia kuin itsella. Ihanat te ♥

    VastaaPoista