Vuosi 2015 alkoi meidän osalta rauhaisasti. Paimenpoika vietti aikaa avomieheni ja hänen kaverinsa kanssa uuden vuoden, minkä olin töissä. Linkin reaktiot raketteihin olivat lähinnä - käännän kylkeä ja pieraisen, vaikka jotkut junnut päättivätkin posauttaa raketin suoraan ikkunamme alla. Miehet olivat tästä hermostuneet hieman, mutta koiraa ei ollut kiinnostanut. Itse puolestani en välitä raketeista ja meinasin saada sellaisen päähäni kävellessä töihin. Töissä uusi vuosi oli rauhallisempi kuin olin kuvitellut - fiilisteltiin työkavereiden kanssa vuoden vaihtuessa ja palveltiin asiakkaita. Ilta oli hyvä.

Joulukuun lopun Linkki vieraili exäni luona. Poitsulla oli ollut kiva loma, eikä se ollut kuin uinut muutamien ihmisten liiveihin ja käyttänyt koirattomien huomiointikyvyn kokonaan hyväkseen. Rennosta lomasta kieli myös satunnainen korvattomuus, mutta pikku hiljaa jätkä on palannut takaisin ruotuun. On mukavaa, että on paikka, jossa koiraa rakastetaan ja jossa koira rakastaa olla. Sen verran kiintynyt tuo on exääni, että riemu repeää aina nähdessä.
Pakkasista huolimatta pieni tokokärpänen on taas puraissut. Uudet säännöt antoivat puhtia ja ollaankin alettu treenaamaan taas. Tavoitteena olisi päästä takaisin häiriötreenien makuun ja päästä tekemään enemmän kokeenomaisia, vaihtelevia treenejä. Mietiskelin lisääväni tuonne sivupalkkiin treenilaskurin, mutta... En tiedä uskallanko. Se voisi paljastaa karun totuuden siitä, kuinka vähän me oikeasti keretään treenaamaan. Tai jakseta, tai motivoiduta. Ehkä me tänä vuonna saataisiin jotain purkkiin jo.
Linkille on myös varattu aika luustokuviin helmikuulle. Sitten selviääkin millainen tuo muuten niin mahtava paimenpoika on luustoltaan. Ehkä hieman jo jännittääkin. Pelkään, että sieltä tulee jotain huonoa, vaikka se ei tule muutamaan koiran elämää mitenkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti