maanantai 12. tammikuuta 2015

2014 menot ja ruokapohdintoja

Olen kova budjetoimaan, laskemaan säästöjä ja funtsimaan, että oliko tämä nyt ihan fiksu sijoitus. Kannattaako tällaista ostaa, jos voi vain jotenkin sellaisen kiertää. Voiko sen mieluummin tehdä itse, ostaa halvemmalla kaverilta vai jotain muuta? Seuraan jokseenkin kulutusta - sitä mihin raha menee. Omat ostokset tuottaa välillä hieman surullisuutta, mutta koiran ostoksissa koitan pitää edes jotenkin järjen mukana - koska eihän me tarvita kaikkea. Ei todellakaan.

Vuonna 2014 rahaa meni yhteensä 579,57e. Alla on taulukko, josta näkee sen, mihin on tullut käytettyä rahaa. Siitä vuosi on ollut onnekas, ettei meillä ole ollut eläinlääkäriin asiaa kuin rokotusten ja lemmikkieläinpassin verran. Samalla tavalla tarvikkeisiin ei ole tarvinnut panostaa juuri yhtään, kun suurin osa on ollut valmiina ja Maria-kasvattaja laittoi meille tsemppipaketin, jossa Linkki sai pari uutta palkkalelua ja noutokapulan, sekä ruokaan. En myöskään laskenut menoihin mitään bensoja, tai junamatkoja tai muitakaan. Saati niitä kertoja, kun koira on saanut ruokakaupasta jotain mukaansa, kuten luita, nakkeja tms. Joten tottakai menoarvio heittää hieman, mutta olen varsin tyytyväinen siihen, mihin raha on kulunut. Harrastus-osioon on merkitty esim match show, möllitoko ja leirimaksut. Tarvikkeet sisältävät kaikki roinat, lelut, treenivermeet, hihnat, pannat ja niin edelleen - mitä nyt sattuikaan sisältämään.

Eniten haluan miettiä itse tuota ruokintaa, nythän epämääräisellä sekaruokinnalla, joka oli oikeasti hyvin epämääräistä - upposi rahaa ~ 27,27e/kk. Joka on kuitenkin kohtuullisen paljon, vaikka ottaa huomioon senkin, että syötiin myös kavereilta tulleita jämänapujakin oman ruuan seassa. Ehdottomasti enemmän haluaisin panostaa siihen, että koira saisi raakaa.

Aloin laskemaan, kauanko ruokasäkin pitäisi kestää. Toki koiralla jää esimerkiksi ruokintoja välistä, se tienaa ruokaa taskusta, joten oikeasta määrästä on hyvin vaikea pysyä selvillä. Mutta jos ottaa huomioon, että Linkin pitäisi syödä päivässä 6-8dl nappulaa pysyäkseen kunnossa. Yleisin määrä mitä se saa, on 2x 3,6dl/päivä, eli 7,2dl/päivä. Ideaalissa tilanteessa Linkillä ruokasäkki (12kg) kestää 41pv jos koira saa sen 7,2dl (295g) päivässä nappulaa. Tällöin ruokasäkkejä pitäisi ostaa n. 9kpl/vuosi, jolloin sille tulisi hintaa tämänhetkisellä ruualla 593,10e vuodessa. Musti&Mirri myy säkkiä 65,90e/12kg. Pelkällä nappulalla koiran ruokinta tulisi maksamaan 49,45e/kk. Kuitenkin huomattavaa on se, että etenkin viime vuoden aikana Linkin ruokinta eli pentunappulan välillä aikuisnappulaan, sekä se söi lihaa jonkin verran. Kaiken lisäksi saatiin tosiaan lahjoituksena kavereilta ruokaa, joten se myös vääristää tulosta.

Olen tähän mennessä ostanut heikkojen pakastintilojen takia ne vähätkin lihat Musti&Mirri -liikkeestä, koska esimerkiksi kennelrehun pakasteet ovat liian isoja meille. M&M:ssä lihat maksavat 500g 1,99e, ainakin suurin osa mitä meillä ollaan syötetty. Kun korvaan yhden nappula-aterian lihalla, Linkki saa 250g lihaa. Jos haluaisin korvata kaksi nappula-ateriaa lihalla, lisäisi se koiran ruokintaan 1,99e/vk. Jos kuukaudessa on neljä viikkoa, on kulu 7,96e. Ei siis kovinkaan paljoa, 8x liha-ateria/kk. Eli se poistaa vuodessa 48pv nappularuokinnasta.

Ruokasäkkejä pitäisi ostaa silloin n. 8kpl, eli 527,20e + 95,52e, yhteensä 622,72e ruokaan vuodessa. Jonkin verran siis eroa siihen, mitä pelkällä nappulalla pystyisi ruokkimaan. Kuukaudessa tämä tekisi 51,89e. Eli ei huima nosto, loppujen lopuksi. Vaikka tämä on laskettukin sen mukaan, mitä koira ideaalitilanteessa saisi - mutta faktahan on se, että kaikki ei mene aina miten suunnittelee ja niitä ruokintakertoja jää välistä, jolloin tietysti menekkikin vähenee tai koira sää jostain syystä ruokaa enemmän/vähemmän kuin on laskettu.

Olen myös miettinyt Linkin ruuanvaihtoa johonkin muuhun kuin tähän Purenaturalin Medium Adult -ruokaan, ehkä jotain hieman tymäkämpää. Kenties aktiivisen koiran ruokaa? Olisiko kellään mitään hyviä ideoita? Junnuhan tuppaa laihtumaan hirveän herkästi ja ainakin tämän hetkisestä ruuasta se ottaa kaiken irti, koska jätösten koostumus on hyvä - ja sitä tulee järkeviä määriä.

13 kommenttia:

  1. Ohho, sä oot päässyt kieltämättä halvalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Sitä mäkin oon ihmetellyt, mutta ihan hyvä näin :''D

      Poista
  2. Itse pidin kanssa viime vuodesta kirjanpitoa (joka hävisi kahdesti, kiitos tietokoneen)
    Mulla saattoi mennä jopa se 500€ kk aikana. Hups.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh huh! Kuulostaa isolta summalta, kun itse tienaan tällä hetkellä juuri ja juuri kuussa pikkuisen päälle 500e :''D

      Poista
  3. No oho! Oot päässy kyllä halvalla! Meillä jo pelkkään harrastamiseen on varmasti mennyt tuo 500€, toki kaksi koiraa, mutta kuitenkin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tässä vähän mietittiin budjetointiakin. Tosin meille treenaaminen on halpaa, kun ei ikinä käydä missään tai ei ole mahista lähteä esim. koulutuksiin mihinkään pidemmälle, kun ei ole autoa :'D

      Muutenkin vähän huono vuosi, kun on itse ollut työttömänä etc.

      Poista
  4. Pikaisesti laskin, että meilläkin menee pelkkään harrastamiseen jo melkein tuo summa rahaa! :D Käydään yksityisessä koirakoulussa, jossa harrastaminen maksaa 65 €/kk. Ja lisäksi sinne tulee kilometrejä edestakaisin 90 km, ja ei se bensakaan ihan ilmaista ole. Mutta harrastukset maksavat, se on sellaista.... ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :''D Joo, totta on että bensa ja harrastaminen maksaa. Mielelläni syytäisin enemmänkin rahaa tähän touhuun, mutta kun ei ole mitään mitä syytää :DD

      Poista
  5. Ihan mahtavaa kun teit tällaisen! Todistaa sen, että koiran omistaminen ei välttämättä vaadi hirveästi rahaa. Täytyykin näyttää miehelle tätä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun miellyttää! Täytyy kuitenkin muistaa, että pennun ensimmäinen elinvuosi on aina kallein. Täytyy ostaa rojut, vaihtuvat pannat/valjaat, panostaa ruokintaan (joka pennulle on yleensä kalliimpaa kuin aikuisella), nuori koira on myös tapaturma-altis, samoin rokotukset maksaa, ja vakuutukset, että varmasti esimerkiksi omien koirien ensimmäinen vuosi olisi saanut minut itkemään.

      Eikä tämäkään vuosi hirveän hyvin ala, kun ensimmäisenä on luustokuvat. Kuitenkin järkevillä ostoksilla koiran ylläpitäminen on kohtuullisen halpaa.

      Poista
  6. En mäkään noin halvalla ole päässyt. Kun ajattelee jo kisoja niin, kahdelle koiralle yhdet rallykisat jo 40e, jotkut kalliit hallitokokisat 30e. Tarvikkeissa oon aika maltillinen. Tokoissa säänkestävänä yleensä treenataan ulkona, joku yksittäinen kerta joskus hallissa. Agilityssa kenttätreenit ei maksa ("maksullinen" koulutus ilmaiseksi kouluttamalla toista ryhmää), hallissa otin edullisen omatoimitreenin 187e kausi (6e/kerta), joka sisälsi 150e seuran sponsorointia. Kun on niitä 300e talvitreenejäkin ollut.

    Ruutin ruoka on myös tällä hetkellä ollut Pure Naturalia, mutta se syö onneksi sen 2dl päivässä nykyään. Gava syö sitten paljon enemmän ja Eucanuban säkki maksanut sen 69e. Ruokaa mäkin olen aina välillä miettinyt, että voisiko koira hyvin vähän edullisemmallakin pöperöllä. Barffaajaksi musta omistajana ei ole, kuin joskus satunnaisesti muistan jotain antaa. Jahti & Vahtia tullut mietittyä, mutta vieläkään en ole "ehtinyt" kokeilla. Rasmus taas on syönyt suurimman osan iästään ihan vain Pedigreetä ja vanhempana laaturuokaa. Ja ihan terveenä pysyi. Yksi seuralainen syöttää koiralleen markettien Purina One ruokaa, sillä koira voi tosi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh huh, hirveiltä kuulostaa noi hinnat. Tosin tiedän, että omakin kuluarvio tulee venymään, kun kisakentille päästään.

      Barffaajaksi minustakaan tuskin kokonaan on, mutta tykkään tarjota koiralle sitä vaihtelua siihen perusnappulaan, joten nuo lihat on hyviä siihen. Linkki kuitenkin tykkää, eikä sen maha mene sekaisin tms. Jahti&Vahti on mullakin ollut mietintälistalla, mutta en tiedä saako aktiivinen koira siitä tarpeeksi ravintoa itselleen. Ja mua ehkä hieman kammoksuttaa JV:n iso nappulakoko. Muuten en oikein noihin markettiruokiin ole edes tutustunut. Nyt lähti tilaukseen Acanan Sport&Agilityä. :)

      Poista
  7. Onpas hyvä ja mielenkiintoinen postaus - hyvin oot saanut säästettyä koiramaisissa menoissa! Ruoka vie kyllä kiistattomasti eniten rahaa jos koira pysyy terveenä eikä pitkiä kisareissuja tmv. tule :-) Koira syö paljon rahaa, mutta on se sen arvoinen <3

    VastaaPoista