Pentutomera

Hieman alta kuukauden aikana meidän blogiin on eksynyt 32 lukijaa, sekä katselukertoja on roimasti yli tuhat. Wau, en olisi uskonut tavallaan tällaiseen suosioon, mutta näemmä meidän touhut kiinnostaa ja meikäläinenkin osaa kirjoittaa sen verran selvästi, ettei ihmiset juokse huutaen pakoon.

Mitäs meidän elämään sitten? Hyljättiin pari päivää sitten viimeinen kulmahammas teille tietämättömille ja muutenkin koko purukalusto alkaa näyttää siltä, että hampaiden vaihtuminen alkaa olla finaalissa - jes. Ehkä se puremisvimmakin vähenee pikkuhiljaa? Kolmisen viikkoa, nelisen viikkoa ollaan kutakuinkin yhdessä taivallettu ja pennulla alkaa olla selvät luoksetulokäsky, istuminen ja ruokailu. Se matkustaa moitteettomasti autossa, on sisäsiisti ja varsin lunkki vilkkailla koira/ihmispaikoissa. Hihnassa roikkuminen ja näpsiminen on vähentynyt huomattavasti. Hihnassa roikutaan enä hyvin väsyneenä ja turhautuneena. Muuten pentu pelaa hyvin yhteen hiileen kanssani.

Ollaan opiskeltu perusasentoa ja paikallaoloa, sekä katsekontaktia. Kaikissa toki löytyy kehittämisen varaa, mutta perusteet on menneet perille. Paljon on vielä opittavaa, mutta yksinomaan arki, hihnakäytös, yksinolo ja sisäsiisteys on sellaisia juttuja joista en tykkää tinkiä. Minusta koiran kanssa on mahtava käydä lenkillä, mutta siitä menee maku, jos koira riuhtoo sinne tänne ja hieman tuonnekin. Tietysti itse olen niin metsän lapsi, että mieluummin kävelen tuonne metikköön ja päästän koiran vapaaksi, vaikka tiedän, että pitäisi suunnata enemmän lenkkejä tuonne hulinan suuntaan, jotta kaupunkikävelykään ei koituisi ongelmaksi.