tiistai 27. helmikuuta 2018

Käyttöohjeita metsästämässä


2.-4.2 vietettiin Kouvolassa Luxin kasvattajan hellässä huomassa. Tykkään olla harvoissa paikoissa, mutta tuolla nautin oikeasti olla. Nukun hyvin, ja rauhassa. Koko reissu aloitettiin sillä, että kävelin ensin Luxin kanssa 4km juna-asemalle, koska bussit lakkoilivat. Henkilökohtaisesti olin kauhuissani, sillä viimeisestä junareissusta koiran kanssa on kulunut tuhottoman paljon aikaa. Linkin kanssa olisinkin tiennyt mitä odottaa, mutta Lux on siitä hauska, että sen reagointia en osannut veikata. Onneksi kyseessä on kuitenkin tasapainoinen tyyppi, joka veti levyksi lattialle jo asemahallissa. Juna oli tupaten täynnä jos jonkinnäköistä kulkijaa, enkä saanut meille edes ison koiran paikkaa. Sinällään ihan kiva, Mikkeliin asti siinä paikalla oli kaksi setteriä. Lux käyttäytyi hyvin junamatkan, ja asemallakin repesi vain liitoksistaan kasvattajan nähdässään.

Perjantaina käytiin pienellä porukalla tekemässä tottista ja olin itse hyvin jäässä. Niin matkasta kuin sään kylmyydestäkin. Luxin kanssa pureuduttiin lähinnä koko viikonloppu ongelmaan ääntely ja meidän kahden välinen konflikti, jonka olin onnistunut luomaan. En hirveästi ole tuota koiraa treenaamalla treenannut, kun en ole saanut sen äänenkäyttöä hallintaan mitenkään.

Lauantaina saapui paikalle Luxin veli ja sisko, joilla oli suhteellisen saman kaltaisia ongelmia, sekä samanlaista luonnetta. Saatiin monta hyvää treenipätkää alle, todella äänettömiä suorituksia. Lopun kaiken saaliskin alkoi sieltä heräilemään ja tuottamaan koiralle ääntä. Ja lopuksi en ollut itsekään enään tekemisessä kunnolla mukana, kun miltei 10h päivä alkoi tuntumaan lähinnä ydinjäätymiseltä.

Luxin veli omistajineen jäi seuraamme yökylään. Hirveän hiljaista oli talossa, vaikka sieltä löytyi kaksi vierasta junnukoiraa, sekä Piian oma lauma. Sunnuntai aloitettiin hitaasti ja mentiin hallille kymmeneksi. Luxin treenit keskitettiin lähinnä äänen hallintaan, sekä minun omaan mielentilaani. Lopuksi tehtiin kiva treeni, jossa pidettiin koira koko ajan toiminta alueella ilman ylilyöntejä. Oli mukavaa.

Takaisin saatiin kyyti äidiltäni ja Lux joutui matkustamaan ekaa kertaa ikinä auton takarontissa ilman häkkiä tai koiraverkkoa. Mutta hyvin se pysyi paikallaan.  Viikonlopun aikana tuli myös tutuksi koirakärry. Sopeutuvainen tyyppi. Harmillisesti kuvia ei reissussa päässyt kertymään, sillä halli oli niin pimeä, että minun kalustollani siellä ei saa mitään aikaiseksi.

3 kommenttia:

  1. Kiinnostaisi kuulla miten treenasitte äänen hallintaa? :) Hieno bannerin kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me lähdettiin purkamaan tilannetta laittamalla koira liikkeeseen pallon heittelyllä, koska ääntely johtui meidän välisestä konfliktista. Haettiin minuun ja koiraan rentoutta, koska "liike vapauttaa äänen". Heittojen välissä alettiin vaatimaan pikku hiljaa asioita koiralta, istumista/maahanmenoa. Lopussa alkoi ääntely olemaan saalisvietistä johtuvaa, joten vaihdettiin pallo ruokapalkkaan ja pallo jäi vaan maahan.

      Meillä ääni tulee lähinnä minun epäselkeästä ohjauksesta, joten ollaan eroteltu treenissä tosi paljon pelkkää kehua, sekä vapautuskäskyä. Selkeytetty sitä, mitä halutaan koiran tekevän. Ääntely on jäänyt pois miltei kokonaan niin kauan, kun itse olen kartalla.

      Lux on siitä palkitseva koira, että se tosiaan on hiljaa, jos minä olen selkeä ja reilu. Eikä se oikein anna anteeksi, jos mokaan. Sekä se on minulle eka oikeasti äänekäs koira, niin olen ollut ihan hukassa miten tätä pitäisi työstää eteenpäin.

      Poista
    2. Kuulostaa hyvältä. :) Ruutillakin auttoi kun sai juosta lelua ja ylimääräisiä höyryjä. Ja huomaa, että Nova ja Gavakin purkaa itseään rallattelemalla lelun kanssa tai pureskelemalla lelua. Tarjoaminen oli Ruutille myös hyvä, kun otti käskemisestä painetta esim että kävelin vaan ja tarjosi seurauspaikkaa. Ja tuota lelusta esiintyvääkin tuli, tehtiin myös lelua maassa. Anna Larsson koulutuksessa sanoi yhden valkkarin omistajalle, että sen koira on opettava kun kertoo heti jos ei tajua tai treenit junnaa paikallaan. Siltä koiralta tuli kommenttia heti jos ei ymmärtänyt tai ohjaaja ei ollut looginen.
      Tehtiin myös keskittymistä lelusta tai namista luopumisella. Sitäkin moni käyttää, että namit maahan, keskittyminen ja koira saa syödä namit maasta. Mulle oli myös opeteltavaa, etten ollut itse liian innostava. :D

      Poista