torstai 5. maaliskuuta 2015

Dysplasialausunto


Vihdoin on koiraharrastajan piina ohitse. En tiedä, kuinka moni seuraajista on tehnyt koiralleen terveystarkastuksensa, mutta se on jännää aikaa. Ensin sormet ristissä kuvauksiin ja sitten saatkin jännittää tuloksia liiton puolelta. Meidän osalta jännitys on nyt ohi lonkkien ja kyynärien kanssa. Selkää vielä odotellaan.

Kuvauspäivä oli jännittävä ja meinattiin olla tyylikkäästi myöhässä. Ensimmäisiä kimppakuvauksessa oli meidän poppoo. Linkki sai rauhoituspiikin ja hyvin nopeasti pieni bordercollie vaipui uneen. Oli se sätkytellyt jalkojaan ja heilutellut häntäänsä. Kyllä tuollainen 17kg möntti rentona painaa paljon. Itselle tuli hirveä flashback menneisyydestä, kun istuin pannan ja hihnan kanssa ilman koiraa odotushuoneessa. Melkein itkuhan siinä meinasin tulla, mutta onneksi seuraava koirakko tuli jo paikalle niin ajatukset menivät toiseen suuntaan.

Kun kuvat saatiin otettua, pääsi Linkki heräilemään. Kuitenkaan vielä puolentunnin päästä ei junnussa näkynyt elonmerkkejä. Hieman nosti päätään, kun lääkäri kävi vislaamassa. Kannoin koiran siitä autoon, että pääsen maksamaan. Pari tuntia kuitenkin odoteltiin ja juteltiin, jotta koira virkoisi tarpeeksi. Kotiin päästyä se pysyi jo melkein jaloillaan, vaikka etu- ja takapää menivät eritahtia. Kotona oli unista koiraa, joka virkosi kunnolla vasta seuraavana päivänä.

Vihdoin ja viimein liitto kuitenkin lausui kuvat ja sieltä tuli tulokseksi lonkista B/B ja kyynäristä 0/0! Mulla on kuin onkin terve koira, vaikka kovasti olen pohtinut mitä sieltä voikaan tulla. Kaikki Linkin sisaruksethan on kuvattu terveiksi. Seuraavaksi onkin sitten edessä silmätarkkia, kun sopiva osuu kohdalle. Ja sitä selkäähän sitten odotellaan vielä. Hyvillä mielin kuitenkin voi jatkaa harrastamista ja vaikka lähettää Linkin agin ihmeelliseen maailmaan Maijan luokse. Nyt on tulevaisuus vain avoinna harrastusrintamalla.

5 kommenttia:

  1. Ihanaa, onnea, noi on suuria ihania uutisia ♥

    VastaaPoista
  2. Ihania uutisia!! ♥
    Minä jännään nyt jo noita terveystuloksia, vaikka tarkoitus olisi kuvauttaa tuo oma kaveri vasta keväällä 2016 (ellei siis jotain hälyttävää ilmene jo aiemmin, mutta viralliset kuvat vasta tuolloin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainahan niitä vähän jännää! Toivottavasti ei tule tarvetta kuvata aikaisemmin, vaan kaikki menee hyvin loppuun saakka!

      Poista
  3. Hiphei! Onnea hyvistä tuloksista! Kyllä muistan, kun ite aikoinaan oottelin ekaa omaa koiraa terveystarkissa. Tai lähinnä kuvaushuoneen eteisessä käppäilin ees taas, vaikkei odotettavissa tavallaan muuta ollu ko tervettä. Nyt onkin käsillä tuon mäykyn viralliset tai niin luustokuviin ikä jo piisais, mutta silmäpeilin ainakin aattelin venyttää kahteen vuoteen.

    VastaaPoista